Facebook




Sivustomme käsittelee paranormaaleja sekä yliluonnollisia ilmiöitä, joihin kuuluvat mm. kummitukset, avaruusolennot, ufot, viljapeltokuviot ja enkelit.

PB sisältää tuoreita uutisia yliluonnolliselta saralta, kiinnostavimpia kuvia sekä videoita. Jo yli 1700 artikkelia/postausta!

Kuukauden kommentti

Petri:

On se hyvin jännä kun vieläkin tätä UFO asiaa pidetään kummallisena ja sille naureskellaan vaikka todisteita puolesta on vaikka kuinka. Hyvin on ihmismassojen aivopesu toiminut minkä USA muistaakseni aloitti joskus 50-luvulla ja tämä aihe piti saada pidettyä piilossa. Ja jos disclosure projektin porukka ole pätevää tekemään luotettavia havaintoja sotilaallisine tutkineen niin sitten ei kukaan ihminen ole.

Kun ottaa huomioon kaikki varmaan jo tuhannet luottavien ja pätevien virallisten tahojen silminnäkijähavainnot sekä niihin liittyvät tutkahavainnot niin tämän pitäisi olla ollut jo pitkän aikaa itsestäänselvä että täällä lentelee muutakin kuin meidän koneita tai sääpalloja.
Mutta ei.. ufoskeptisyys kukoistaa edelleen ja media naureskelee koko asialle ja mikä pahinta, suurimpaan osaan ihmisistä tuo aivopesu toimii yhä!

No ei kai se toisaalta ole ihme kun vuonna 2018 on vielä ihmisiä jotka ihan oikeasti uskovat maapallon olevan litteä 🙂

Mutta toisaalta ymmärrän senkin että ajatus siitä että avaruudessa on paljon meitä älykkäämpiä olentoja on monille hyvin pelottava ja on helpompi pistää sormet korviin ja yrittää sivuuttaa koko asia. Suotakoon se heille joita pelottaa, kaikki eivät oikeasti ole vielä valmiita kohtaamaan totuutta. Tämähän oli juuri silloin 50-luvulla yksi kriteeri sille että tästä aiheesta päätettiin tehdä naurettava ja UFOihin liittyvä havaintoja alettiin salata. Onhan se ehkä ihmiskunnan historian suurin uutinen ja olisi ehkä sekoittanut maailman joten toisaalta ymmärrän että tuohon päätökseen tultiin. Mutta eikö olisi jo nyt aika alkaa raottaa totuuden verhoa.. ja ehkä niin jo tehdään kun aiheesta aina välillä uutisoidaan onneksi ihan vakavasti kuten tässä tiedemiehen puolesta jonka rohkeudelle nostan hattua.

Rauni-Leena Luukanen-Kilde

Sivu 2. Yhteensä 4.1234

Kosmiset Parapäivät 2013 – Kuopio ja Lahti

kpp-650

Kosmiset Parapäivät – Tie tähtiin

La 16.11. klo 11.00 – 17.00 ja Su 17.11. klo 11.00 – 17.00

KUOPIO – Lauantai 16.11.2013

  • Klo 11.00 Ovet avataan yleisölle!
  • Klo 11.30 – 13.00 Taiteen tohtori Rita Apuli: Uuden Ajan merkitys sisäiselle kehitykselle – haasteet ja niistä selviytyminen.
  • Klo 13.45 – 14.45 Kontaktihenkilö Kalevi Riikonen: Avaruusolennot keskuudessamme – Mistä he tulevat ja mitä he tahtovat.
  • Klo 15.00 – 16.30 Lääkäri, kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde: Maailman suurimmat salaisuudet, matkat Marsiin, kosmiset kontaktit ja Ihmiskunnan transhumanoituminen.

raunin-ja-kalevin-kirjat

LAHTI – Sunnuntaina 17.11.2013

  • Klo 11.00 Ovet avataan yleisölle!
  • Klo 11.30 – 12.30 Fil.tri, ufoasiantuntija Jaakko Närvä: Tieteellistä näkökulmaa Ufotutkimukseen.
  • Klo 13.15 – 14.45 Kontaktihenkilö Kalevi Riikonen: Avaruusolennot keskuudessamme – Mistä he tulevat ja mitä he tahtovat.
  • Klo 15.00 – 16.30 Lääkäri, kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde: Maailman suurimmat salaisuudet, matkat Marsiin, kosmiset kontaktit ja Ihmiskunnan transhumanoituminen.

henkilokollaasi

Sisäänpääsymaksu ovelta 20 €. Tervetuloa!

Rauni-Leenan Juhlakiertue 50 vuotta täyttä paranormaalia elämää!

Ilmassa on juhlan tuntua, sillä ”rautaneito” Rauni-Leena Luukanen-Kilde täyttää samana viikonloppuna kunnioitettavat 74 vuotta!

Mukana myös näytteilleasettajia osaamisineen ja palveluineen…

Tapahtumapaikat:

Kuopio 16.11.2013
Kylpylähotelli Rauhalahti
Katiskaniementie 8, 70700 KUOPIO

rauhalahti-kuvakollaasi

Klikkaa tästä tarkastellaksesi paikkaa Google Mapsissa

Lahti 17.11.2013
Scandic hotel Lahti
Vesijärvenkatu 1, 15100 LAHTI

scandic-kuvakollaasi

Klikkaa tästä tarkastellaksesi paikkaa Google Mapsissa

Tilaisuuden järjestävät:

Tähtitieto www.tahtitieto.fi
Paranormaali Blogi www.paranormaaliblogi.net
Mysteerien Aika www.mysteerienaika.com

Facebook: (facebookin puolella myös kilpailu jossa voit voittaa kaksi lippua tapahtumaan)

fb

Kuopion tapahtumakutsu (tapahtumakutsun seinällä voi sopia myös kimppakyydeistä)
Lahden tapahtumakutsu (tapahtumakutsun seinällä voi sopia myös kimppakyydeistä)

Lisätietoa/kysymyksiä tapahtumasta:
starinfo@dlc.fi

Lisäinfoa:

Kuopio

Kylpylähotelli Rauhalahti

Rauhalahteen on opastus niin 5-tieltä kuin Kuopion keskustastakin. Etelästä tultaessa Rauhalahden kyltit näkyvät noin 6 km ennen Kuopion keskustaa. Kylpylähotelli Rauhalahti sijaitsee noin 5 km keskustasta etelään, 5 tien oikealla puolella etelästä katsottuna. Parkkitilaa löytyy hyvin Kylpylähotellin parkkialueelta.

Kylpylähotelli Rauhalahteen kätevästi bussilla Kuopion keskustasta ja takaisin. (bussi numero 7)

Matkustusaika 15 – 20 min.

Keskusta – Kylpylähotelli Rauhalahti, lauantaisin klo 8.40 – 22.40 kerran tunnissa (20 vaille)
Kylpylähotelli Rauhalahti – keskusta, lauantaisin klo 8.00 – 23.00 tasatunnein.

Lisää ajo-ohjeista ja kulkuyhteyksistä täältä: http://www.rauhalahti.fi/rauhalahti/ota-yhteytta/yhteystiedot/kausiesite-1

Lahti

Lahden Scandic hotelli sijaitsee keskustassa aivan rautatieasemaa vastapäätä. Bussiasemalle 1.5 km.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Kosmiset Parapäivät 2013 – Turku ja Tampere

Kosmiset Parapäivät 2013 – Tie Tähtiin

Parapäivät nyt Turussa ja Tampereella! 🙂

La 14.9. klo 10.00 – 18.00 ja Su 15.9. klo 10.00 – 18.00

TURKU – Lauantai 14.9.2013

  • Klo 10.00 Ovet avataan yleisölle!
  • Klo 11.00 – 12.30 Verkkomedian päätoimittaja Janus Putkonen: Valtamedian vaikutus ihmiskuntaan ja arvomaailmaan
  • Klo 13.30 – 15.00 Kontaktihenkilö Kalevi Riikonen: Avaruusolennot keskuudessamme – Mistä he tulevat ja mitä he tahtovat
  • Klo 15.30 – 17.00 Lääkäri, kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde: Maailman suurimmat salaisuudet, supersotilaat, kosmiset kontaktit ja Nasan sotadokumentti ihmiskunnalle

TAMPERE – Sunnuntai 15.9. 2013

  • Klo 10.00 Ovet avataan yleisölle!
  • Klo 11.00 – 12.30 Fil.tri, ufoasiantuntija Jaakko Närvä: Tieteellistä näkökulmaa Ufotutkimukseen
  • Klo 13.30 – 15.00 Kontaktihenkilö Kalevi Riikonen: Avaruusolennot keskuudessamme – Mistä he tulevat ja mitä he tahtovat
  • Klo 15.30 – 17.00 Lääkäri, kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde: Maailman suurimmat salaisuudet, supersotilaat, kosmiset kontaktit ja Nasan sotadokumentti ihmiskunnalle

Menossa mukana molempina päivinä: Rauni-Leena Luukanen-Kilde, Kalevi Riikonen sekä Wespa.

Sisäänpääsymaksu ovelta 20 €

Tervetuloa!

Tapahtumapaikat:
Turku 14.9.2013
Turun työväenopisto
Kaskenkatu 5, 20700 Turku

Tampere 15.9.2013
Sampolan työväenopisto
Sammonkatu 2, 33540 Tampere

Tilaisuuden järjestävät:
Paranormaali Blogi www.paranormaaliblogi.net
Mysteerien Aika www.mysteerienaika.com
Tähtitieto www.tahtitieto.fi

Facebook: (facebookin puolella myös kilpailu jossa voit voittaa kaksi lippua tapahtumaan)
Turun tapahtuman tapahtumakutsu (ilmottaudu mukaan ja kutsu kavereitasi)
Tampereen tapahtuman tapahtumakutsu (ilmottaudu mukaan ja kutsu kavereitasi)

Lisätietoa/kysymyksiä tapahtumasta:
vesa.aijala@netti.fi

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Rauni-Leena Luukanen-Kilde Age Of Truth TV:n haastattelussa

Lääkäri, kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde tanskalaisen Lucas Alexanderin (Age Of Truth TV) haastattelu-dokumentissa.

Rauni-Leena kertoo miten maailmassa vaikuttavat erilaiset salaliitot. Hän kertoo miten tietyt tahot pyrkivät hallitsemaan ihmiselämää mm. pankkien ja öljyn kautta, sekä järjestämällä niin sanottuja False Flag -iskuja. Videolla käydään lävitse myös mm. Raunin ruumiista irtoamis -kokemusta.

Yksi asia, mikä suuresti puuttuu planeetaltamme, ja varsinkin läntisessä maailmassa, on tieto siitä mitä on olla ihminen. Ihminen on energiakeho ja ruumis on vain kuin kuori, kertoo Rauni-Leena

Dr. Rauni-Leena Luukanen-Kilde – ”The Grande Dame Of Consciousness”

Rauni-Leena Luukanen-Kilde käsittelee osittain samoja asioita ja teemoja, joita David Icke ja hän onkin saavuttanut yhtä suuren maineen maailmalla yliluonnollisista ja vaikeista asioista puhuvana naisena.

Tässä myös David Icken uusi haastattelu.

Lähde: ageoftruth.dk

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Parablogin haastattelussa Rauni-Leena Luukanen-Kilde

Rauni-Leena ja kirjat

Lääkäri, luennoitsija ja kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde

  • Kerro hieman taustastasi, mitä olet tehnyt työksesi ja mitä päivääsi nykyisin kuuluu?

Olen kansainvälinen bestseller-kirjailija, sekä luennoitsija eri maissa. Peruskoulutukseltani olen lääkäri ja minulla on kolme spesiaaliteettia yleislääketieteestä, trooppisista taudeista, sekä terveydenhuollon hallinnosta. Olen myös ollut aikoinaan Suomen hallituksen edustajana WHO:ssa, sekä kansanvälisen Punaisen Ristin päädelegaattina mm. Indonesiassa ja Malesiassa.

Koska olen viimeaikoina antanut arkaluontoisia tietoja valtiollisesta terrorismista, Mind controllista ja vastaavista, niin olen sen vuoksi joutunut kovien hyökkäysten kohteeksi tiedustelupalvelujen toimesta. Norjalainen kirjailija ja toimittaja, Ertesvåg kirjoittikin, että Luukanen-Kilde on joutunut sellaisen vainon ja terrorismin kohteeksi, ettei ehkä kukaan toinen ole joutunut samaa kokemaan.

  • Miten aikanaan kiinnostuit rajatiedosta?

Sukulaiseni kertoi olleensa naimisissa nykyisen miehensä, lääketieteen professorin kanssa, myös kolmessa edellisessä elämässä. Se herätti kiinnostukseni. Olin tuolloin 15-vuotias, enkä aiemmin ollut koskaan kuullut jälleensyntymisestä. Tuon seurauksena aloin lukea alan kirjoja kirjastoissa, joita 50-luvulla oli varsin vähän koko parapsykologian alalla.

  • Olet kertonut kokeneesi ruumistapoistumisilmiön (Out of body experience). Voitko kertoa kokemuksestasi ja ajatuksistasi tästä ilmiöstä?

Ruumistapoistumisilmiö on yhtä vanha asia, kuin ihmisenä oleminen tällä planeetalla. Jo 1400-luvulla maalattiin tauluja ruumistapoistumisilmiöistä, joka on mielestäni tärkeimpiä asioita ihmisenä olemisessa. Se osoittaa sen, että ihminen ei ole vain keho, vaan ensisijaisesti hengellinen energiaolento, joka voi irrota kehostaan erilaisissa tilanteissa esim. unitilassa tai onnettomuuden yhteydessä. Kirjoitin ensimmäisen lääketieteellisen julkaisun Duodecim -lehteen ruumistapoistumisilmiöistä ja kuolemanrajakokemuksista vuonna 1983. Se oli myös maailman ensimmäinen julkaisu koko maailmassa tämänkaltaiseen lehteen.

Lähes kuka tahansa voi oppia irrottamaan tajuntansa fyysisestä kehostaan. Monroe Instituutti Virginiassa järjestää tekniikasta kursseja, sekä sotilaille, että siviileille. Sitä käytetään mm. vakoiluun ja avaruustutkimukseen. Rovaniemellä asuessani tein itselleni kokeita ja olen kai maailman ainoa lääkäri, joka on mitannut astraaliruumiin kädellä ruumiistapoistuneena fyysisen kehoni pulssin ja hengitystiheyden, jotka siinä tilassa olivat pudonneet puoleen. Ajatuksen voimalla voi siinä tilassa silmänräpäyksessä liikkua minne tahansa. Koko ihmisen tajunta, tietoisuus ja äly ovat energiaruumiissa, ei siis aivoissa, kuten jotkut tietämättömät lääkäritkin vielä luulevat, jotka eivät vaivaudu tutustumaan parapsykologian akateemisiin tutkimustuloksiin.

Lähin parapsykologian professuuri on Ruotsissa, Lundin yliopistossa ja monissa muissa maissa on ollut jo vuosikymmeniä yliopistoissa parapsykologian professuureja ja myös jo Neuvostoliiton Tiedeakatemian tutkimuksia on julkaistu jo kauan sitten. On muistettava kuitenkin, että tiedustelupalvelut tekevät kaikkensa, ettei suuri yleisö saisi oikeita tietoja, sehän vie pois valtaa heiltä ja ”eliitiltä”, jonka juoksupoikina he toimivat. Vallan väärinkäyttö on maapallon perussynti, joka on kaiken aikaa suunnattuna siviiliväestöön.

  • Kannattaako Ufoja ja parapsykologiaa mielestäsi sekoittaa keskenään, mitä mieltä olet?

Aivan ehdottomasti, koska ne kuuluvat yhteen. Ufo-sanaa toki käytetään usein, kun puhutaan avaruusaluksista ja niiden piloteista, mutta Ufologiassa on myös parapsyykkinen puoli, joka on mielestäni vielä tärkeämpi.

  • Minkälaisiin UFO-konferensseihin olet osallistunut ja keitä niihin ylipäätään osallistuu?

Olen osallistunut kymmeniin eri konferensseihin ympäri maailmaa aina 80-luvulta lähtien. Konferensseja on eri tasoisia; jotkut ovat kaikille avoimia, tieteellisemmät puolestaan ns. kutsu-konferensseja. Samoihin konferensseihin on osallistunut huipputiedemiehiä, usein myös fyysikkoja ja professoreita, upseereita, astronautteja, kosmonautteja, lennonjohtajia, pilotteja etc…

  • Mikä on viimeisin kuulemasi UFO-salaisuus, josta ihmiskunnan pitäisi saada tietää?

Mikäli se on TOTTA, niin Vladimir Putin on sanonut, että jos USA ei ala antamaan oikeita tietoja Ufoista, niin Venäjä tekee sen.

  • Oletko itse tavannut vieraita avaruudesta, jos niin mitä he tahtoivat?

Minulla on ja on ollut kontakteja, mutta nykyään ne ovat olleet lähinnä psyykkisellä tasolla, mutta on ollut myös fyysisiä. Heidän sanomansa on aina ollut positiivisia minun kontakteissani. He yrittävät nostaa ihmiskunnan henkistä ja teknistä tasoa. Mutta he eivät kuitenkaan anna tuhansia vuosi meitä edellä olevaa teknologiaa meidän sotilaallisen käyttöön. He eivät voi ymmärtää ihmiskunnan agressiivisuutta ja primitiivisyyttä, olemme heimosotien tasolla vieläkin.

  • Mitä mieltä olet Valkoisen talon ilmoituksesta, ettei USA:lla ole hallussaan todisteita Maaplaneetan ulkopuolisesta elämästä?

Mielestäni on ymmärrettävää, ettei Valkoinen talo tule ehkä koskaan ilmoittamaan kosmisista kontakteistamme, koska silloin he joutuisivat myöntämään valehdelleensa yli 60 vuotta. Lisäksi USA:n presidentillä ei ole läheskään maan korkeinta turvallisuusluokitusta saadakseen huippusalaisia tietoja itselleen. Asia paljastui, kun presidentti Carter pyysi tietoja ufoasioista CIA:n johtajalta. George Bush sr. ilmoitti hänelle, ettei presidentin turvallisuusluokitus riittänyt tietojen saamiseksi. Käsittämätöntä eurooppaisille.

  • Mikä on mielestäsi syy siihen, miksi eri maiden hallitukset salaavat avaruusolentojen olemassaolon?

Naton raportti vuodelta 1964, joka oli niin salainen, että siitä tehtiin vain 15 kopiota kolmella eri kielellä koko maailmaan. Minä olen nähnyt tuon raportin. Siinä todettiin neljä syytä, miksi ihmisiltä salataan totuus ulkoavaruuden siviilisaatioista.

Nro 1. Kaikkien uskontojen dogmat sortuvat.
Nro 2. Ihmiskunnan ego sortuu. (Mehän luulemme olevan upein rotu koko maailmankaikkeudessa.)
Nro 3. Fysiikat lait sellaisena kuin me ne tunnemme, eivät päde ulkoavaruudessa.
Nro 4. Ekonomiamme muuttuu totaalisesti.

  • Onko ihmiskunta mielestäsi valmis avaruusolentojen kohtaamisen? Näetkö asiassa hyviä tai huonoja puolia?

Me olemme ehdottomasti valmiita, koska galluppien mukaan yli puolet ihmisistä eri maissa uskovat ulkoavaruuden siviilisaatioihin ja monella on myös omakohtaisia kokemuksia.

Ne fundamentalistit, jotka pelkäävät, joutuisivat nielemään tosiasiat. Sotilasraportit ja ufologiaa käsittelevät kirjat antavat erittäin hyvää taustatietoa valmistautumaan ja muttamaan maailmankuvaamme. Ainoa hämmentävä puoli on kun ihmisrotu on fixoitunut kehon muotoon ja väriin, eikä energiaan, älykkyyteen, tunteisiin, valoruumiiseen, sieluun, joka on ikuinen kaikissa koko eri elämän muodoissa koko universumissa. Monet ET rodut näyttävät meistä eläimiltä fyysisesti, toisilla on ihmisruumiin muoto, jotka hyväksymme helpommin.

  • Mitä odotat tapahtuvan lähivuosina UFO-rintamalla?

Tietoa annetaan ihan jatkuvasti, seminaareissa, konferensseissa, kirjoissa, artikkeleissa ja yhä useammat ihmiset saavat myös omakohtaisia kokemuksia. Virallista ilmoitusta USA:sta ei varmastikaan tule koskaan, mutta ihmisen tiedon ja ymmärryksen taso nousee kaiken aikaa, sitä ei voi estää.

  • Mikä on mielestäsi paras UFO-aiheinen dokumentti, jonka olet katsonut?

Voisin suositella kaikille Juhan af Grannin dokumentteja. Ne ovat nyt enemmän kuin tätä päivää. Dokumentin tekijänä hän on aivan loistava ja siitä todistuksena lukuisat kansainväliset palkinnot, joista 7 EBE-Oscaria.

  • Olet kirjoittanut muutamia UFO-aiheisia, sekä rajatiedon aihepiirejä käsitteleviä kirjoja, kertoisitko lyhyesti niistä.

Ensimmäisen kirjan, Kuolemaa ei ole kirjoitin vuonna 1982. Kirja ilmestyi kuudelle eri kielellä mm.espanjaksi ja sitä myytiin yhteensä 170.000 kpl.

Tähtien lähettilään kirjoitin vuonna 1991 automaattikirjoituksella ja se oli valmis 30 tunnissa. ”Avaruus on kuin suuri orkesteri, jossa jokaisella planeetalla on oma sointunsa. Maa-planeetan sointu on ollut pitkään
epävireinen.

Vuonna 1993 kirjoitin Kuka hän on -kirjan, mutta en automaattikirjoituksella, vaan se perustuu tieteellisiin tutkimusraportteihin, sekä Moskovan Ufo-konferenssin luennoista saatuihin tietoihin, joita pitivät mm. kenraali Pavel Popovits, sekä neuvostoliiton laivaston tiedustelupäällikkö Dr. Azaza, joka oli tuolloin myös kongressin puheenjohtaja. Konferenssiin osallistui myös useat neuvostoliiton tiedeakatemian jäsenet.

Universumin lapsi ilmestyi vuonna 1995 ja se kertoo ihmiskunnan kasvukivuista.”Se että ihmisrotu alkaa ymmärtää oman asemansa maailmankaikkeudessa, avaa ovet uuteen kehitykseen ja kukoistukseen.”

Vuonna 2007 julkaistu, Salatut maailmamme -kirjani käsittelee puolestaan suomalaisia kontakteja humanoidien kanssa, tiedustelupalveluiden laittomia toimintametodeja eri maissa ns. hiljaisessa sodassa siviiliväestöä vastaan ja sotilasraportteja, sekä ihmiskunnan tulevaisuutta.

  • Onko sinulta tulossa lähiaikoina uutta materiaalia?

Olen kirjoittanut ensimmäisen kirjan nyt englanniksi, nimeltään Bright Light On Black Shadows, joka sisältää tietoa uudesta maailmanjärjestyksestä, terrori-iskuista, WHO:sta, rokotuksista, psykiatriasta, politiikasta, sekä parapsykologian tutkimuksista ja ufologiasta. Kirjassa sivutaan myös kännyköiden terveyshaittoja, sekä katollisen kirkon paavien ihmisoikeusrikkomuksia vuosisatojen ajalta. Kustantajaa ei vielä toistaiseksi ole.

  • Jos sinulla olisi valta Maan päällä vuorokauden ajan, mitä tekisit?

Pyytäisin kaikkia maailman tiedotusvälineitä ilmoittamaan ihmiskunnalle: Man is a mind not a body.

  • Haluatko näin lopuksi sanoa Paranormaali Blogin lukijoille jotain?

Helsingissä nähdään!

Rauni-Leena Luukanen-Kilde luennoi Helsingin Kosmisilla Parapäivillä maaliskuussa.
Katso aika- ja paikkatiedot täältä: http://paranormaaliblogi.net/index.php/2013/01/31/kosmiset-parapaivat-2013-helsinki-uusi-maailma/

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Kosmiset Parapäivät 2013: Uusi Maailma – Helsinki

Mahtavan suosion saavuttanut Kosmiset Parapäivät jatkaa kiertuettaan. Tällä kertaa Helsingissä!

Teemana Uusi Maailma. Henkisiä sekä paranormaaleja luentoja mielenkiintoisista aiheista sekä näytteilleasettajia tuotteineen ja palveluineen.

Kaksipäiväisessä tapahtumassa nähdään kahdeksan luentoa.

Luennoitsijoina nähdään paikalla mm. Juhan Af Grann dokumenttielokuvineen, Tuija Robbins, Kalevi Riikonen sekä Rauni-Leena Luukanen-Kilde.

La 9.3. klo 10.00 – 18.00 ja Su 10.3. klo 10.00 – 18.00

Lauantai 9.3.

Klo 10.00 Ovet avataan yleisölle!

Klo 10.45 – 10.55 Tuula Jaatinen: Jumalatar Äitimme antaa kauniin hoidon ja tiedotteen Itsestään, Äiti Auringon ja Äiti Maan Luojasta.

Klo 11.00 – 12.00 Marko Palojärvi: Sydäntietoisuuteen herääminen – askel menneisyydestä vapautumiseen.

Klo 12.30 – 13.30 Tuija Robbins: Shamballa – korkeimman Elämän keskus ja ihmiskunnan Uuden Ajan aamunkoi.

klo 14.30 – 15.30 Kalevi Riikonen: Suuri Suunnitelma ja Kohtalon varajoukot.

Klo 16.00 – 17.00 Juhan Af Grann: Grann avaa ”Pandoralippaansa” tässä uudessa ajassa ja hengessä. Näemme myös Ufos & Paranormal Phenomena -filmimateriaalia: The Mystery of Life and Death I Part IV

Sunnuntai 10.3.

Klo 10.00 Ovet avataan yleisölle!

Klo 10.45 – 10.55 Tuula Jaatinen: Jumalatar Äitimme antaa kauniin hoidon ja tiedotteen Itsestään, Äiti Auringon ja Äiti Maan Luojasta.

Klo 11.00 – 12.00 Irene Naden: Miten minusta tuli kahden maailman tulkki.

klo 12.30 – 13.30 Tarja Salomaa: Tähti-ihmiset ja enkeli-ihmiset – sisäisen identiteetin mahdollisuudet ja haasteet

Klo 14.30 – 15.30 Rauni-Leena Luukanen-Kilde: Valtiollinen terrorismi, Mind control ja Chemical trails metodit.

Klo 16.00 – 17.00 Juhan Af Grann: Aikaansa edellä olevasta, kansainvälisesti palkitusta, dramatisoidusta TV-elokuvasarjasta valittua filmimateriaalia: Ufos & Paranormal Phenomena – The Mystery of Life and Death II Part V

Menossa mukana molempina päivinä Rauni-Leena Luukanen-Kilde, Kalevi Riikonen ja Juhan Af Grann.

Sisäänpääsymaksu: 20 € päivä tai 35 € kaksi päivää. (sisältää liput luennoille ja näytteilleasettajien alueelle)

Tapahtumapaikka:
Rudolf Steinerin koulu
Lehtikuusentie 6, 00270 Helsinki
Klikkaa tästä tarkastellaksesi paikkaa Google Mapsista.

Etäisyyksiä Rudolf Steinerin koululta + hotelleja yms:
Omenahotelli Eerikinkatu – 3.9 km
Sokos Hotel Pasila – 1.1 km
Hilton Helsinki Kalastajatorppa – 1.9 km
Hotelli AVA – 2.6 km
Pasilan asema – 1.6 km
Rautatieasema – 3.3 km
Kamppi – 3.3 km

Katso tästä Rudolf Steiner koulun lähellä olevia hotelleja ja niiden etäisyyksiä – maps.google.fi.


Tästä voit katsoa tarkemmin Helsingin hottelleja ja niiden hintoja (mm. Eurohostel – hinta alk. 48 euroa/yö) – trivago.fi.


www.eurohostel.eu/fi

Ainakin seuraavat julkiset kulkuneuvot ovat käytettävissä paikallisesti saavuttaessa Rudolf Steiner -koululle, Lehtikuusentie 6:n. Bussit 40, 247A ja 362. Lisäksi ratikka 10 kulkee lähelle.

Tässä ohjeistus autojen parkkeeraamiseen:
Koulun kupeessa oleva parkkipaikka on vain koulun käytössä. Ratsastieltä pääset julkiseen käyttöön tarkoitetulle parkkipaikalle (katso alla oleva kuva).

parkkiohjeet

Tilaisuuden järjestävät:
Paranormaali Blogi www.paranormaaliblogi.net
Mysteerien Aika www.mysteerienaika.com
Tähtitieto www.tahtitieto.fi

Kaikki sydämellisesti tervetuloa!

Huomio: Äänittäminen ja kaikenlainen kuvaaminen sallittu vain ja ainoastaan järjestäjien tilannekohtaisella luvalla. Luentojenkin osalta teemakohtaisesti myöhemmin julkaistavia artikkeleita, uutisia ja vastaavia tiedotteita varten.

Lisää infoa:
Mukana myös näytteilleasettajia oheistuotteineen. Ilmoita itsesi mukaan näytteilleasettajaksi!
Pöytien koot 160 x 60 cm ja 200 x 60 cm.

Näytteilleasettajien paikkatiedot – Klikkaa sisään

Siniset pöytäpaikat (200 x 60 cm) 210€/kpl (2 päivää), sisältää alv:n + ohjelmien pääsylipun molemmille päiville. Osastopaikkoja 17 kpl.

Violettiset pöytäpaikat (160 x 60 cm) 180 €/kpl (2 päivää), sisältää alv:n + ohjelmien pääsylipun molemmille päiville. Osastopaikkoja 8 kpl.

Lisätietoa järjestelyistä ja näytteilleasettajien paikkavaraukset: Tähtitieto www.tahtitieto.fi Eija & Kalevi
p. 09-2917075 tai 0400 468207.

Menossa mukana:

Ultra
www.ultra-lehti.comwww.rajatieto.fiwww.karprint.fi/sielunpeili

Jukka Juntunen
www.orgonisaatio.fi/index.php/orgoniitit

Kirsikkarumpu
www.cherrydrum.blogspot.fi

Ghost Inverstigations Finland
www.facebook.com/GhostInvestigationsFinland

Tähtitieto
www.tahtitieto.fi

Green Divine Oy
www.greendivine.fi/yrtit.html

Suomen Astrologinen seura
www.suomenastrologinenseura.fi

Nouseva Aurinko
www.aurinko.fi

Osuuskunta Minna Marei
www.kvanttikosketus.com

Esoteeriset Alkemistit ry
www.esoteerisetalkemistit.com

Haltioita
www.tuijaleinonen.com/taiteilija.html

Forever Aloe Vera ravinto- ja ihonhoito tuotteet
http://www.foreverliving.fi/

LCC Spotlight Oy
http://www.lcc-spotlight.com

Timo Toikka – Rajatiedon kirjoja

Matti Ollila – Kirlian-kuvauksia ja tulkintoja

Tuomas Valo – Taidetta

Matkusta edullisesti:

Halpoja lähtöjä Onnibussilla (mm. Turusta, Jyväskylästä, Tampereelta ja Lahdesta)
www.onnibus.fi

Facebook:


Tapahtumakutsu. Ilmoita tulostasi ja kutsu kaverisi mukaan!

Lisätietoa/kysymyksiä tapahtumasta:
vesa.aijala@netti.fi

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Oulun Kosmisilla Parapäivillä kovia nimiä!

Tammikuun lopussa Juhan af Grann on mukana Kosmisilla Parapäivillä Oulussa.

Juhan af Grannin mukaan jokainen pystyy päättelemään ajan hengen avatessaan iltapäivälehden, joiden lööpit kertovat karua kieltään ihmiskunnan sairaasta tilasta.

Länsimaista todellisuuskäsitystä leimaa jyrkkä vastakkainasettelu. Sen mukaan totta on vain se, mikä näkyy, mikä kuuluu ja mikä on käsin kosketeltavissa, muu on huuhaata, pimeätä, ”luuloa”.

Päivänvalossa kaikki saattaakin näyttää hyvältä… Mutta kauniin merimaiseman alla myrkkylevä tappaa. Maanjäristykset, myrskyt, tulvat ja ilmaston lämpeneminen ovat ihmiskunnan tuhoisien päästöjen seurausta. Yliaistillisuuden oivaltaminen yritetään estää aineellista hyvinvointia ihannoimalla, itsemurhatilastot räjähtävät ja yksinhuoltajaäidit ja alkoholisti-isät tappavat iloiset pikkulapsensa, koska eivät enää jaksa.

Kautta historian ihminen on kuitenkin odottanut suurilta ajattelijoitaan vastausta elämän arvoitukseen, elämän ja kuoleman peruskysymyksiin.

Kukaan ei enää voi ummistaa silmänsä siltä tosiasialta, että ihminen ja hänen planeettansa ovat suurten muutosten edessä!

Juhan af Grann on puhunut näistä ilmiöistä jo vuosikymmenen ajan, nyt ne ovat jo toisiasiota: väestön liikakasvu, otsonikato, kasvihuoneilmiö, maanjäristykset, myrskyt, tulvat, muut rajut ilmaston muutokset ovat arkipäivää. Myös kolmas maailmansota, jonka on ennustettu alkavan lähi-idästä – on nykytilanteen valossa lähellä.

Juhan af Grann on voittanut televisiosarjoillaan EBE Awards -palkintoja, sekä lukuisia muita kansainvälisiä palkintoja.

Juhan af Grann nähdään 26.1 – 27.1.2013 Oulussa Pohjankartanon koululla. Pitäkää turvavyöt lujasti lukittuina!

Myös Rauni-Leena Luukanen-Kilde nähdään Kosmisilla Parapäivillä molempina päivinä!

Rauni-Leena Luukanen-Kilde - Kosmiset Parapäivät 2013Pitkänlinjan salaliittoteoriitikko, kirjailija, lääkäri Rauni-Leena Luukanen-Kilde luennoi sunnuntaina 27.1 aiheesta: Ilmaston muutokset, sähköyliherkkyys ja mikrosirutetun ihmiskunnan zombifioituminen.

Rauni-Leena Luukanen-Kilde tunnetaan rajatiedon piireissä laajalti. Myös ulkomailla hänet tunnetaan erilaisista konferensseista. Rauni-Leenan tieto ulottuu aina lääketieteestä universumin syvimpiin salaisuuksiin, mitä on olla ihminen.

Mikä on maailman suurin salaisuus, kysyy Luukanen-Kilde, joka on muodostunut jo legendaksi hänen suustaan. Varsin vaikea kysymys, mutta vastaus löytyy Rauni-Leenan mielestä läheltä. Se on ihminen itse.

Rauni-Leena kertoo, että yhteinen tehtävämme on kohottaa maapallon värähtelytajuutta, joka on juuri nyt huolestuttavan matalalla. Jokainen voi vaikuttaa ajatusenergialla, koska sillä luomme kaiken aikaa.

Hän on varoittanut myös ihmiskuntaa monista tahoista, jotka haluavat tuhota ja hallita ihmiskuntaa. Tästä kuulemme varmasti lisää Oulussa!

CIA:lle työskennellyt, Mind control veteraani Dr. Ropert Duncan paljastaa Ex-kuvernööri Jesse Venturalle hallituksen käyttämistä ajatustenhallinta-aseista. Näistä samoista asioista Rauni-Leena on yrittänyt varoittaa ihmiskuntaa jo useita vuosia!

Oulun Kosmisilla Parapäivillä päästetään ääneen edellämainittujen lisäksi myös Kalevi Riikonen, Olli Pajula, sekä Tuija Robbins.

La 26.1. klo 10.00 – 18.00 ja Su 27.1. klo 10.00 – 18.00

Lauantai 26.1.

Klo 11.00 – 12.30 Olli Pajula: Eksopolitiikka – tieteellistä ja henkistä näkökulmaa kosmisiin yhteyksiin.
Klo 13.30 – 15.00 Kalevi Riikonen: Avaruusolennot keskuudessamme – Mistä he tulevat ja mitä he tahtovat.
Klo 15.30 – 17.00 Juhan af Grann: Grann avaa ”Pandoralippaansa” tässä uudessa ajassa ja hengessä. Näemme myös Ufos & Paranormal Phenomena -filmimateriaalia: The Mystery of Life and Death II.

Sunnuntai 27.1.

Klo 11.00 – 12.30 Tuija Robbins: Haasteet Suomen energiakentässä, sädeopin ja astrologian tulkinnan mukaan.
Klo 13.30 – 15.00 Rauni-Leena Luukanen-Kilde: Ilmaston muutokset, sähköyliherkkyys ja mikrosirutetun ihmiskunnan zombifioituminen.
Klo 15.30 – 17.00 Juhan af Grann: Aikaansa edellä olevasta, kansainvälisesti palkitusta, dramatisoidusta TV-elokuvasarjasta valittua filmimateriaalia – The New Apocalypse – Mankind’s Last Exodus Part I – Antichrist.

Lisätietoa Kosmiset Parapäivät 2013 tapahtumasta: http://paranormaaliblogi.net/index.php/2012/11/30/kosmiset-parapaivat-2013-salaisuudet-avautuvat/

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Kosmiset Parapäivät 2013 – Salaisuudet Avautuvat!

Kosmiset Parapäivät nyt myös Kuopiossa (La 16.11.2013) ja Lahdessa (Su 17.11.2013) – Klikkaa tästä ja lue lisää 

 

Jyväskylässä pidetyt Kosmiset Parapäivät 2012 oli yleisömenestys. Mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa on pian taas luvassa. Tällä kertaa Kosmiset Parapäivät pidetään Oulussa teemalla Salaisuudet Avautuvat.

Tuttuun tapaan kaksipäiväisessä tapahtumassa tullaan näkemään kovan luokan nimiä. Ääneen päästetään mm. Rauni-Leena Luukanen-Kilde sekä Kalevi Riikonen. Juhan Af Grann tulee esittelemään myös palkitun sarjansa videomateriaalia.

Tapahtuman tarkemmat tiedot alla.

La 26.1. klo 10.00 – 18.00 ja Su 27.1. klo 10.00 – 18.00

Lauantai 26.1.

Klo 10.00 Ovet avataan yleisölle!

Klo 11.00 – 12.30 Olli Pajula: Eksopolitiikka – tieteellistä ja henkistä näkökulmaa kosmisiin yhteyksiin

Klo 13.30 – 15.00 Kalevi Riikonen: Avaruusolennot keskuudessamme – Mistä he tulevat ja mitä he tahtovat

Klo 15.30 – 17.00 Juhan af Grann: Grann avaa ”Pandoralippaansa” tässä uudessa ajassa ja hengessä. Näemme myös Ufos & Paranormal Phenomena -filmimateriaalia: The Mystery of Life and Death II

Sunnuntai 27.1.

Klo 10.00 Ovet avataan yleisölle!

Klo 11.00 – 12.30 Tuija Robbins: Haasteet Suomen energiakentässä, sädeopin ja astrologian tulkinnan mukaan

Klo 13.30 – 15.00 Rauni-Leena Luukanen-Kilde: Ilmaston muutokset, sähköyliherkkyys ja mikrosirutetun ihmiskunnan zombifioituminen

Klo 15.30 – 17.00 Juhan af Grann: Aikaansa edellä olevasta, kansainvälisesti palkitusta, dramatisoidusta TV-elokuvasarjasta valittua filmimateriaalia – The New Apocalypse – Mankind’s Last Exodus Part I – Antichrist

Menossa mukana molempina päivinä: Juhan af Grann, Rauni-Leena Luukanen-Kilde, Kalevi Riikonen sekä Wespa.

Sisäänpääsymaksu ovelta 20 € päivä tai 35 € kaksi päivää.

Tapahtumapaikka:
Pohjankartanon koulu – www.ouka.fi/oulu/pohjankartanon-koulu
Suvantokatu 1, 90140 OULU

Pohjankartanon koulu

Klikkaa tästä tarkastellaksesi paikkaa google mapsista.

Pohjankartanon koulu sijaitsee Oulun ydinkeskustassa ja tapahtumapaikan läheisyydessä onkin useita hotelleja, joissa voi yöpyä.

Etäisyyksiä Pohjankartanon koululta:

Omena Hotelli 1.5 km
Rautatieasema 1.3 km
Linja-autoasema 1.1 km
Lentoasema 14.9 km

Tilaisuuden järjestävät:
Paranormaali Blogi www.paranormaaliblogi.net
Mysteerien Aika www.mysteerienaika.com
Tähtitieto www.tahtitieto.fi

Kaikki sydämellisesti tervetuloa!

Lisää infoa:
Mukana myös näytteilleasettajia oheistuotteineen. Ilmoita itsesi mukaan näytteilleasettajaksi!
Pöytäkoko 125 x 70 cm, osastopaikkoja 27 kpl. Lisäksi osastopaikkoja omalla pöydällä 16 kpl.

Näytteilleasettajien paikkatiedot – Klikkaa sisään

Violettiset pöytäpaikat 125 €/kpl (2 päivää), sisältää alv:n + ohjelmien pääsylipun molemmille päiville (2 hlö x 35 €).
Lisäpöydästä – 50 % alennusta/pöytä.

Vihreät paikat, omalla pöydällä, 115 €/kpl (2 päivää), tilan koko 2 x 1.25 m, sisältää alv:n + ohjelmien pääsylipun molemmille päiville (2 hlö x 35 €). Lisäpaikasta – 50 % alennusta/tila.

Lisätietoa järjestelyistä ja näytteilleasettajien paikkavaraukset: Tähtitieto www.tahtitieto.fi Eija & Kalevi p. 09-2917075 tai 0400 468207.

parkkihalli

Edullisia hotellihuoneita:
www.omenahotels.com

Paranormaali Blogin tarjoamalla alennuskoodilla huoneet Oulun Omenahotellista hintaan 65 €/huone/yö (1 – 4hlöä mahtuu huoneeseen).
Ennen varausta kysy koodia sähköpostilla vesa.aijala[ät]netti.fi

parkkihalli

Matkusta edullisesti:
Halpoja lähtöjä Onnibussilla (mm. Turusta, Porista, Seinäjoelta, Kokkolasta ja Jyväskylästä)
www.onnibus.fi

Onnibus reitit

facebook

Facebook:
Facebookin tapahtumakutsu – Ilmoita tulostasi ja kutsu kaverisi mukaan!

Lisätietoa/kysymyksiä tapahtumasta:
vesa.aijala[ät]netti.fi

Kosmisilla Parapäivillä menossa mukana luennoitsijoiden lisäksi mm. seuraavat yritykset ja/tai henkilöt:

Spiraaliportti
www.spiraaliportti.fi

Esoteerinen Alkemisti
www.esoteerisetalkemistit.fi

Kirsikkarumpu
www.cherrydrum.blogspot.fi

Airi Oja
www.airioja.fi

Kuukorento
www.kuukorento.fi

Horstmann Finland ry
www.horstmann.fi

Tähtitieto
www.tahtitieto.fi

Saltset
www.saltset.fi

Rakkausravintola Tuula Paunula
Terveelliset Pirtelöt ja suussasulavat raakasuklaat

Hyvinvointipalvelut Hyvissä Käsissä
www.jaanahotakainen.com

SynerKi
www.synerki.fi

Veli-Matti Hämeenniemi
Parantaja ja hieroja

Kotimatka kosmisille juurille voi alkaa…

The Journey Home

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Paranormaali Blogi TV:ssä uusia videoita!

Kosmiset Parapäivät 2012 - Paranormaali Blogi TV

Kalevi Riikonen ja Rauni-Leena Luukanen-Kilde olivat luennoimassa Alva Karppisen ja Juhan Af Grannin kanssa Kosmisilla Parapäivillä 2012.

Jäikö sinulta tapahtuma välistä? Ei hätää sillä nyt Kalevin ja Raunin luento on katseltavissa Paranormaali Blogi TV:stä.

Ufokokontaktihenkilö sekä kirjailija Kalevi Riikonen luennoi videollaan aiheena Avaruusolennot keskuudessamme. Luennossa sivutaan mielenkiintoisia asioita: kerrotaan mm; että Maapallo on eräänlainen kokeiluplaneetta sekä kuvaillaan erilaisia avaruusolentorotuja ja niiden ominaisuuksia.

Lääkäri, kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde taas luennoi videollaan Mind Controllista, Mikrosiruista ja Suunnitelmista ihmiskunnalle. Käsittelyyn pääsevät niin NASA, HAARP kuin erilaiset salaiset projektit sekä ihmiskokeetkin.

Videoihin voit tutustua paremmin Paranormaali Blogi TV:n puolella, josta voit hankkia myös niiden katseluoikeuden.

Videoiden katseluoikeuden hankkiminen on helppoa, se onnistuu helposti painamalla videosta Buy Now nappulaa, jolloin pääsee maksamaan PayPal -tunnuksilla. Maksaminen onnistuu myös Visa- tai Mastercard kortilla, kun Buy Now nappulan painamisen jälkeen painaa Don’t have PayPal account? -tekstiä. Maksuvaihtoehdoista on selitetty tarkemmin videopalvelun Infoa sivulla.

Paranormaali Blogi TV:seen on tulossa myös lisää videomateriaalia, kannattaa olla kuulolla.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Suuri kiitos kaikille Kosmisilla Parapäivillä 2012 vierailleille

Tunnelma Jyväskylän Aaltosalilla pidetyllä Kosmiset Parapäivät 2012 tapahtumassa oli positiivisen mukava. Ihmisiä oli mukavasti liikkeellä ja näytteilleasettajilta löytyi kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa, aina kivistä ja kristallipalloista pullaan ja pullasta erilaisiin terveystuotteisiin.

Kosmiset Parapäivät 2012 - Sali

Salissa oli mukavasti porukkaa

Luennoitisjoiden luennot olivat täyttä rautaa. Omiin korviini kuului paljon kiitoksia mm. Kalevi Riikosen luennoista, ja joillekkin Kalevi oli jopa ennestään tuntematon, mutta aikovat jatkossa seurata tarkemmin. Kalevi pitkin hyvin mielenkiintoisia luentoja joissa sivuttiin mm. erilaisia avaruusolentoluokkia. Rauni-Leena Luukanen-Kilden luennolla käsiteltiin pääasiassa erilaisia salaliittoja ja CIA:n ja muiden ryhmittymien toimia, tietoa tuli tuutin täydeltä.

Luentojen ollessa rautaa ei niistä kuitenkaan puuttunut huumoria, varsinkin Kalevi veti luennot hyvin lennokkaalla tavalla joka puri yleisöön. Alva Karppisen luennolla oli paljon mielenkiintoista tietoa henkisten ilmiöiden historiasta ja siitä mikä osuus ihmisen mielikuvituksella voi olla näille ilmiöille ja niiden kokemiselle. Alva veti luennot hienosti omalla persoonallisella tavallaan, kertoipa hän jopa olevansa ”syntymämukava” joka onkin hieno piirre ihmisessä.

Juhan Af Grann tuli lavalle näyttävästi omalla tyylillään ja tykitti videomateriaalia ilmoille, samalla aina välillä juontaen ja kertoen aihepiiristä. Juhanin esityksistä huokui se mitä jo 90-luvulla tiedettiin, hän on ihan omaa luokkaansa ufo-dokumenttien saralla. Grannin näyttämät videot olivat valtavia tietopaketteja, joista varmasti kukaan ei jäänyt kylmäksi.

Kosmiset Parapäivät 2012 - Kalevi Riikonen luennoi avaruusolennoista

Kalevi Riikonen luennoi mm. avaruusolennoista

Wespa ja Juhan Af Grann

Juhan Af Grann ja Wespa

Haluan kiittää myös kaikkia mukana olleita järjestäjiä, portsareita, lipunmyyjiä ja muita tapahtuman järjestelyissä auttaneita. Oli ilo olla mukana järjestämässä tapahtumaa paranormaaliblogi.net sivuston puolesta. Aaltosali toi tapahtumalle hienot puitteet ja Kosmiset Parapäivät jatkaa varmasti tulevaisuudessa jossakin muodossa.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Rauni-Leena Luukanen-Kilde luennoi alkuvuodesta Porissa

Tässä lyhyt pätkä lääkäri, kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilden luennolta Porista. Rauni-Leena käsittelee videolla mm. ruumiistairtautumista, automaattikirjoitusta ja avaruusolentoja.

Rauni-Leena on mukana luennoimassa viikonlopun tapahtumassa Kosmiset Parapäivät 2012. Kosmisista Parapäivistä uutisoi myös Keskisuomalainen.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 2. Yhteensä 4.1234

Arkistot