ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Kuustakin löydettiin vettä!

Nyt jo kuustakin on löydetty vettä. Löydön teki Intian ensimmäinen kuututkintayksikkö Chandrayaan-1.

Aikaisemminhan vettä on löydetty mm. Marsista. Vesi tuntuu olevan kohtalaisen yleinen elementti avaruudessa, vaikka sitä ei näykkään planeetoilla niin isoissa määrin kuin maassa. Tämä on monille varmaan ilahduttava uutinen, sillä vesi voi mahdollistaa muiden prosessien kanssa yhdessä mm. elämän mahdollisuuden. Ei muuta kun pieniä vihreitä kuu-ukkeleita bongaamaan. 🙂

Video aiheesta:

Virallinen NASA:n lausunto aiheesta tulossa myöhemmin.

 

Tykkäys ja jakotoiminnot:

45 kommenttia aiheeseen: Kuustakin löydettiin vettä!

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Finsanity sanoo:

    Erityisen mielenkiintoiseksi uutisen tekee se, että se herättää kysymyksen miksi muiden maiden aiemmin ja pidemmälle kehittynyt avaruusteknologia ei ole muka tätä löytöä jo aiemmin tehnyt… Todennäköisesti siitä ovat muutkin tienneet, mutta mikä on syy että siitä ei ole kerrottu?

    Go India! 🙂

  • Onhan vesimolekyylejä löydetty kuusta aiemminkin. Mitään maankaltaista virtaavaa vettä, meriä, järviä tai edes jäätä kuusta tuskin löytyy. Korkeintaan pinnan alta. Kuun olosuhteet poikkeavat siksi paljon omistamme, että vesi höyrystyy melko hulppeasti kuun pinnalta.

  • Hexa- sanoo:

    niin, ja kyllä elämää voi kehittyä aivan yhtä hyvin ilman vettäkin.

  • Jahas. No, nyt odotamme silmät ja korvat höröttäen hieman faktaa sille mihin Hexan tämänkertainen tietoisku pohjautuu..?

    …ja odotamme, ja odotamme… =)

  • Huttu sanoo:

    Mm, aikovat nyt sitten ens kuussa törmäyttää ison satelliitin kuun pintaan jos vaikka saisivat jotain seismistä dataa tukemaan teoriaa siitä että kuun pinnan alla olisi vettä jossain muodossa.

    Ja tosiaan Hexa, sanot aina muille että kannattaa pureutua faktoihin ennen kun tulee pätemään mutta nyt kyllä läpän heitit 😀

    Vesi on kiistaton perusedellytys elämän jatkuvuudelle ja synnylle

  • Hexa- sanoo:

    Höpönpöpö lol.. siis väitätkö ettei ilman vettä voi syntyä elämää?
    et varmaan ole viedä istuttanut päähäsi että elämä kattaa Ison kasan eli elämän muotoja ja mahdollisuuksia… vai luuletko että tämä ihmisen tunteva ”lajien synty on pelkästään ainoa tässä maailman kaikkeudessa ?

  • Hexa- sanoo:

    Huttu niin sinäkin ilmeisesti suljet täysin pois sen ettei elämää muka voisi kehittyä ilman vettä.? esim jotkut lajit voisivat elää pelkällä hiilellä ynm tuollaista eihän tälläiseen nyt tarvita mitään isompia selvityksiä

  • NWOfighter sanoo:

    Taitaa olla niin, että amerikkalaisten ”kuukuvat ja -lennot” ovat pelkkää huijausta. Todellisuudessa Kuu on vettä tihkuva paratiisi.

  • Huttu sanoo:

    Kyllä kiitos tarvitaan vähän isompia selityksia joten alas laittamaan niitä.

    Ilman vettä ei voi syntyä elämää saatikka elämää ei voida ylläpitää. Jo solutasolla on veden tarve pakollinen. Jos solut eivät saa vettä, niiden osmoottinen tasapaino järkkyy ja täten ne tuhoutuvat. Jopa kaikkein kuivimmissa olosuhteissa elävät bakteerit tarvitsevat edes hivenen kosteutta jossain muodossa jotta ne eivät tuhoutuisi tai menisi itiömuotoon.

    Luulen että olet nyt sekoittanut muutamia asioita, veden tarve elämän syntyyn ja ylläpitoon on kiistaton. Mutta on esitetty teorioita että HIILTÄ ei välttämättä tarvita jos se korvautuu jollain toiselle samankaltaisella materiaalilla esim. PII.

    Mutta olet nyt selvästi jostain saanut päähäsi että vesi ei ole pakollinen, joten laita sitä artikkelia jakoon meillekkin. Äläkä ala mitään selittämään että ei tarvi..

  • WM_ sanoo:

    Maalla elävät tarvitsevat vettä, mutta mikä pois sulkee että jossain avaruudessa olisi syntynyt solua joka ei tarvitse vettä vaan jotain muuta vaikka?

  • Huttu sanoo:

    niin, no tuotahan me emme tiedä. Joten silloin ei voida sanoa tietäväisesti että elämään ei todellakaan tarvita vettä.

    Tuo on muuten ehkä maailman vammasin argumentointi taktiikka tuo että perustetaan väitteet olettamuksille joiden koko olemassaolosta ei olla varmoja. Sitten vaan sanotaan no ei tuota voida kumota tai puoltaa joten ajatelkaamme että näin asia jokatapauksessa on.

    Olisi hienoa jos pysyttäisiin ihan niissä todistetuissa faktoissa. Aina saa teorioita ja mielikuvuksellisia ideoita heittää, mutta kun niillä jutuilla aletaan pätemään ja pitämään niitä totuuksina olisi tosi kiva jos sitten vähän edes perustelisi tai näyttäisi dokumenttia josta nuo uskomukset on otettu.

    Muuten on aika vaikea ottaa toista todesta tiedätkö?

  • Hexa- sanoo:

    Huttu jos ajatellaan että maapallolla elää näillä arvoilla tälläistä elämää.
    viedään ajattelu tapa koko avaruuteen tiedät varmaankin sen että avaruudessa on pelkästään maapallon kaltaisia planeettoja monta miljardia.. tajuatko.? oikeastaan maailman kaikkeushan on ääretön jos näinkin alkeellisesti asian voi ilmaista
    siitä voi päätellä että kaikki on mahdollista. siis muun elämän mahdollisuus on yli 100% tai tietenkin teidän nyky logiikalla se ei voi olla mutta itse olen siitä varma.
    joten annettakoon sille 99,9%

    ethän sinäkään voisi tehdä yksin kertaista asiaa loputtomiin oikein jossain vaiheessa asiat muuttuvat siinä on homman ydin- mikään ei voi toistua loputtomiin täydellisesti saman kaltaisena tätä hieman soveltamalla saatatte oivaltaa jotain

  • Thti sanoo:

    Wespalle hatun nosto että tänne tulee näin tiheään tahtiin artikkeleita, ja ihan mielenkiintoisia. Tähän asiaan en oikein osaa ottaa kantaa, mutta tehkää te muut se. 😀

  • Huttu sanoo:

    [Facepalm]

    Voi ny… sanonko. Ei tässä ole nyt kyse siitä etteikö tuolla jossain olisi elämää. Aivan varmasti on, en ole sitä koskaan kiistänyt. Nyt oli kyse siitä että mille perustat seuraavan väitteesi:

    ”niin, ja kyllä elämää voi kehittyä aivan yhtä hyvin ilman vettäkin.”

    Jos perustat sen tuolle ”kaikki on mahdollista” väitteellesi ei se ole kovinkaan kummoinen argumentti juurikin sen takia että SIINÄ EI OLE MITÄÄN TODISTUSPOHJAA!!

    Kyllä, tuolla on todistettavasti miljoonia ellei jopa miljardeja maan kaltaisia planeettoja, joissain varmasti elämää. Mutta jos siellä on elämää niin siellä on silloin myös vettä jossain muodossa

  • Thebel sanoo:

    Vesi ei todellekaan ole ainoa neste joka saa aikaan elämää. Elämä voi myös kehittyä kestämään vetyperoksidia (H2O2), vaikka se on täällä maassa vaarallinen myrkky bakteereille, sanon yhden sanan: EVOLUUTIO! Kuussa on varmasti jossain vaiheessa ollut nestemäistä vettä, joka on lopulta höyrystynyt ja kulkeutunut navoille, jossa vesihöyry on tiivistynyt ensin nesteeksi, sitten jääksi. Kuun navoilla on paikkoja, mihin ei aurinko ikinä paista ja siellä jää säilyy. Sitten varmasti on paikkoja, joissa vesi edes jonkun ajan on kolmessa eri olomuodossa ja siellä saattaa elämäkin kukoistaa, kovissa olosuhteissa. Siellä se taas voi kehittyä kestämään vetyperoksidia, joka on kuussa paljon pysyvämpi kuin vesi. Älkää aliarvioiko elämän pysyvyttä!

  • Thebel sanoo:

    Lisäksi tämä löydetty vesi tarjoaa NASA:lle hyvät mahdollisuudet tehdä pysyvä kuuasema. Vedestä kun voi tehdä happea hengitettäväksi, vettä juotavaksi ja vetyä rakettien polttoaineeksi. Kuussa ei tarvitsisi edes keskustella, mistä näihin tarvittava energia saadaan, tietenkin auringosta, koska aurinkopaneelit toimivat erittäin tehokkaasti siellä. Nykysiten suunnitelmien mukaan NASA lähtee rakentamaan kuuasemaa vuonna 2020 ja muut maat tulevat perässä.

  • Stuge sanoo:

    Tällä hetkellä voidaan olettaa maapallon ulkopuolella on elämää, mutta sitä kukaan meistä ei tiedä ja se on teoreettisesti mahdollista. Mutta se ei laske pois myös sitäkään mahdollisuutta, että maapallon ulkopuolella ei ole elämää. Voidaan heittää olettamuksia, että elämä tarvitsee kehittyäkseen vettä tai ei tarvi, kukaan meistä ei sitä varmaksi tiedä. Antaa noiden ammattilaisten tutkia asiaa ja ehkä saamme joskus vastauksia tai sitten emme. Mut KUKAAN teistä ei voi varmaksi heittää mitään on elämää tai ei ole elämää kommentteja…tai tietysti voi ja perustelut on varmasti vedetty wikipediasta tai jonkun ukkelin youtube blogista.

  • Slasher- sanoo:

    Mielenkiintoinen uutisointi. On jännittävää elää nykyhetkessä kun näkee, kuinka tiede tekee uusia löytöjä. Vesihän on yksi elämän edellytys ainakin ihmisillä, mutta eihän kaikki elämänmuodot ole riippuvaisia niistä.

  • Slasher- sanoo:

    Mielenkiintoinen uutisointi. On jännittävää elää nykyhetkessä kun näkee, kuinka tiede tekee uusia löytöjä. Vesihän on yksi elämän edellytys ainakin ihmisillä, mutta eihän kaikki elämänmuodot ole riippuvaisia niistä.

  • Slasher- sanoo:

    Mielenkiintoinen uutisointi. On jännittävää elää nykyhetkessä kun näkee, kuinka tiede tekee uusia löytöjä. Vesihän on yksi elämän edellytys ainakin ihmisillä, mutta eihän kaikki elämänmuodot ole riippuvaisia niistä.

    Tiedeuutiset kootusti: kookas.fi/news/87

  • Vesimies sanoo:

    Pitää tuohon elämän edelletys-keskusteluun puuttua 😀

    En tiedä mikä on nykyinen tietämys asian suhteen, että voiko ilman vettä kehittyä elämää. Joka tapauksessa tämän hetkinen tietämys on se jolla mennään. Varmasti on mahdollista, että ilman vettäkin voi syntyä elämää jollain kaukaisella planeetalla, mutta ei voida väittää ettei elämä tarvitsee vettä, koska sitä ei ole todistettu.

    En myöskään lähtisi sanomaan suoraan, että elämä tarvitsee vettä ja piste. Jos oletetaan, että nykyisen tietämyksen mukaan elämä tarvitsee vettä, niin tiivistäisin asian tyyliin ”nykyisen tietämyksen mukaan elämä tarvitsee vettä, mutta on mahdollista että elämää voi kehittyä muutoinkin.”

    Sama tietysti pätee elämään maapallon ulkopuolella. Ei ole mitään virallista todistusta, että maapallon ulkopuolella olevaa elämää olisi, mutta onhan sen todennäköisyys valtaisa. Mutta silti se on vain uskon asia, ei fakta.

    Ja jos lähetään pohtimaan asioita vieläkin syvällisemmin, niin voidaanko mitään edes todistaa absoluuttisesti?

    Voitko todistaa istuvasi tietokoneen ääressä? Voitko todistaa, että mitä näet ympärilläsi on totta? Voitko todistaa että aistisi eivät valehtele?

  • Wespa sanoo:

    ”Luulen että olet nyt sekoittanut muutamia asioita, veden tarve elämän syntyyn ja ylläpitoon on kiistaton.”

    Maankaltaiseen elämään kyllä, erilaiseen elämään ei. Elämän ei tarvitse välttämättä olla hiilipohjaista jos uskoo erilaisen elämän syntymisen mahdollisuuteen. Tämä on vielä aika tutkimaton ala ja mitään varmaa ei voi sanoa, mutta ei voi sanoa varmaksi vastaankaan. Vähän kun aikoinaan pyörä keksittiin, niin ei ollut mielessäkään lentokoneet.

  • Mietiskelijä sanoo:

    Muistaakseni jossain täällä sivulla luin, että elämä voisi pohjautua myös silikoniin(?)

  • Calico Jack sanoo:

    Mitäs paranormaalia tässä uutisessa on? Yrittääkö porukka nyt tällä tavalla todistaa ufojen ja humanoidien olemassaolon?

    Elämä tarvitsee muutakin, kuin nesteen – suotuisan lämpötilan ja paljon muuta.. varsinkin se älyllinen elämä. 😉

  • wm_ sanoo:

    Anteeksi kielen käyttöni, mutta miten h*lvetissä voidaan löytää uusia ratkaisuja ja vastauksia pulmiin jos todella olet tätä mieltä Huttu!?
    ”Jos perustat sen tuolle “kaikki on mahdollista” väitteellesi ei se ole kovinkaan kummoinen argumentti juurikin sen takia että SIINÄ EI OLE MITÄÄN TODISTUSPOHJAA!!”

    Lähdetäänpä nyt tutkimaan tutkimatonta mysteeriä oletuksella että tiedämme jo kaiken ja kaikki on kuin ajattelemme niiden jo olevan? Mitään uutta emme enää löydä? Miten kehittyneenä sinä pidät meidän ihmiskunnan tietoa avaruudesta? Emme ole tietoisia velä edes oman aurinkokuntamme toiminnasta ja muka tiedämme kaiken?

  • Huttu sanoo:

    Se on juuri tuo että hiili olisi korvautunut Piillä, Mietiskelijä.

    Itse en usko tuollaisiin että olisi veden paikalla jotain muuta.

    Tässä nyt kuitenkin wikipedian artikkeli vaihtoehtoisesta biokemiasta

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaihtoehtoinen_biokemia

  • Huttu sanoo:

    WM_..

    Pointti ei ollutkaan tuo, vaan se että lauotaan asioita totuutena, asioita joista ei ole mitään muuta kuin pelkkä olettamus. Se on se ydin siinä ymmärrätkö mitä tarkoitan?

    Mielestäni pelkkä teoria ei riitä siihen, koska tuolla logiikalla voisin vaikka sanoa että aurinkomme on oikeasti vain suuri avaruusasema jota miehittävät kolmijalkaiset avaruusoliot, ja sanon noin ihan kuin se olisi totta. hei sitä ei voida todistaa, eikä sitä voida kieltääkkään tällä logiikalla. Se on teoria.

    Ymmärrän kyllä että teorioita pitää alkaa testaamaan, niinhän kaikki suuret keksinnöt ollaan keksitty ja tullaan vielä keksimään. Se on sellainen hyppy tuntemattomaan, ja kokeiden sekä yritysten kautta saavutaan aina lähemmäs totuutta.

    Mutta jotkut asiat vaan pysyvät teorioina koska emme pysty mitenkään todentamaan niitä. Silloin emme voi sanoa tosissaan että kyllä elämää syntyy ilman vettäkin, voimme vain miettiä sitä teoriaa siinä taustalla. Esimerkiksi nuo pii-pohjaiset elämänmuodot, emme pysty täällä maassa luomaan tuonkaltaisia olentoja, vielä.

    Varsinkaan me tälläisinä blogi”tiedemiehinä” emme voi sanoa asiasta oikein mitään, voimme vain kinastella siitä. Siispä sen takia tukeudun meidän omiin faktoihin jotka olemme pystyneet todentamaan, eli elämä vaatii varmasti siihen asti vettä, kunnes voidaan tuo vaihtoehtoinen biokemia teoria todentaa. Ei tuo vaan toimi niin että kaikki väitteet perustetaan siihen että universumi on tutkimaton ja me emme tiedä kaikkea.

    Toivottavasti ei ollut liian sekava teksti

  • tommieinola sanoo:

    VxxxU KAIKKIHAN ON TIENNY KUUS OLEVAN VETTÄ JO AJAT SITTEN!!!!!

  • Wespa sanoo:

    Kuuta ei kannata kuitenkaan sekoittaa Marsiin tai Saturnuksen kuuhun, joista on siis löydetty jo vettä. Havaintona meidän kuussa olevan veden löytyminen on uusi.

    Tässä siis näitä muita vesilöytöjä:
    http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/10/01/marsissa-vetta-ja-lunta/
    http://paranormaaliblogi.net/index.php/2009/06/26/saturnuksen-kuussa-saattaa-olla-elamaa/

  • Kuusta on löydetty jo aikaisemmin vesimolekyyleja.
    http://www.tekniikkatalous.fi/tk/avaruus/article115667.ece

    Ja WM, se, ettei tiede pysty vastaamaan aukottomasti kaikkeen ei tarkoita, että kaikki mitä tiede on jo saavuttanut olisi arvotonta ja voitaisiin ohittaa kuin kuljettaisiin ne kuuluisat laput silmillä.

    Kaikkea uutta pitää tietenkin tutkia sen pohjalta mitä jo tiedämme. Meidän ei tarvitse siis aloittaa kaiken uuden eteen tulevan tutkimista nollasta, vaan voimme käyttää hyväksemme ja soveltaa aikaisempia kokemuksiamme ja tutkimuksiamme. Juuri tutkitun tiedon tallentamiseen ja siirtymiseen seuraaville polville perustuu pitkälti menestyksemme tieteen ja tekniikan aloilla.

    Ja vaikka olettaisikin epämääräisesti kaiken olevan mahdollista, pitäisi samalla muistaa, ettei kaikki mikä on mahdollista todellakaan aina ole kovinkaan todennäköistä.

  • wm_ sanoo:

    jepjep höpö, mutta ei pidä ajautua vanhoihin uomiin ja siten jättää huomioimatta muutakin mahdollisutta, kuten Einsteinkään ei uskonut mitä ajasta sanottiin vaan kyseenalaisti sen mitä muut eivät olleet edes miettineet.

  • ”…kyseenalaisti sen mitä muut eivät olleet edes miettineet.”

    Mitenhän kyseenalaistat jotakin mitä kukaan ei edes mieti?

    No, enihau, eiköhän se Einsteinkin kuitenkin kavunnut edellisten tiedemiesten ja -naisten hartioille aivan kuten kaikki älykkäät tutkijat tekevät.

  • ”Höpönpöpö lol.. siis väitätkö ettei ilman vettä voi syntyä elämää?”

    En väittänyt yhtikäs mitään. Ilmaisin olevani kiinnostunut mihin edellinen väitteesi ”niin, ja kyllä elämää voi kehittyä aivan yhtä hyvin ilman vettäkin” perustuu. Mutta kuten aina, ja todellakin yhtään liioittelematta aivan joka ainut kerta, et taaskaan kertonut mistä olet moista tietoa ammmentanut.

    ”Huttu jos ajatellaan että maapallolla elää näillä arvoilla tälläistä elämää.
    viedään ajattelu tapa koko avaruuteen tiedät varmaankin sen että avaruudessa on pelkästään maapallon kaltaisia planeettoja monta miljardia.. tajuatko.?”

    Hutun puolesta en puhu mitään, mutta itse en ainakaan tajua. Tiedätkö sinä, että on monia miljardeja maapallon kaltaisia planeettoja? Mistä tuollainen tieto on peräisin? Olen itse kuullut tästäkin aiheesta vain olettamuksia, eikä tietääkseni ole varmuudella havaittu yhtään planeettaa, jonka olosuhteet vastaisivat täysin maapallon olosuhteita.

    ”oikeastaan maailman kaikkeushan on ääretön jos näinkin alkeellisesti asian voi ilmaista
    siitä voi päätellä että kaikki on mahdollista.”

    Tietääkseni maailmankaikkeushan ei ole ääretön. Toki se tällä hetkellä laajenee koko ajan. Mutta miten voimme päätellä ’kaiken olevan mahdollista’ vaikka maailmankaikkeus olisikin ääretön? Jota se siis ei edes ole sikäli kuin olen itse saanut oikeaa tietoa. Etkö suostuisi jo ymmärtämään miten tärkeää olisi, että valoittaisit hieman tietolähteitäsi, jos jatkuvasti esität tämänkaltaisia väitteitä.

    ”siis muun elämän mahdollisuus on yli 100% tai tietenkin teidän nyky logiikalla se ei voi olla mutta itse olen siitä varma.”

    Selittäisitkö myös miten minkään todennäköisyys voi olla yli 100 prosenttia? Voit toki pitää asiaa hyvin, hyvin todennäköisenä, mutta varma et voi ilman ainuttakaan todistetta olla. Ja pidän itsekin maan ulkopuolisen elämän todennäköisyyttä hyvin uskottavana.

    ”ethän sinäkään voisi tehdä yksin kertaista asiaa loputtomiin oikein jossain vaiheessa asiat muuttuvat siinä on homman ydin- mikään ei voi toistua loputtomiin täydellisesti saman kaltaisena tätä hieman soveltamalla saatatte oivaltaa jotain”

    Näin kryptistä lausetta onkin jo kohtalaisen haastavaa kommentoida mitenkään saati ymmärtää mitä ihmettä toivoisit meidän oivaltavan..?!?

  • nää sanoo:

    en oo ikinä tarvinnu kallista rakettia jolla ettiä vettä… kraanastakin sitä saa paljon halvemmalla ja viepä haaleena kylmänä ja kuumana 🙂

  • Huttu sanoo:

    Niin, tuolla maankaltaisella planeetalla yleensä tarkoitetaan sellaista kiertolaista jolla on yhtäläisyyksiä maan kehityksen kanssa. Eli pieni osa eksoplaneetoista mitä ollaan havaittu tähän mennessä ovat olleet hyvin varhaisen maan kaltaisia kiviplaneettoja. Vielä ei tosiaan ole löydetty yhtään samanlaista planeettaa kuin maa, jossa olisi virtaavaa vettä, suotuisa ilmakehä sekä metsiä.

  • Huttu sanoo:

    Piti vielä lisätä että tuo eksoplaneettojen suunnaton lukumäärän arvio perustuu luultavasti siihen että jos nyt on tutkittu pieni osa näkyvää universumia, ja on löydetty jokunen 400 eksoplaneettaa joista joku prosentuaalinen osuus on varhaisen maankaltaisia kiviplaneettoja, on oletettavaa että pelkästään linnunrata on täynnä vastaavia planeettoja.

    Suuret mahdollisuudet on että ainakin jossain niissä planeetoista olisi suotuisat olosuhteet.

    Eli tuo on siis tilastollinen arvio.

  • Hexa- sanoo:

    Höpönpöpö ja huttu siis te ette ilmeisesti ymmärrä kuinka jaala tämä multi universumi käsite on_ on naurettavan väärin ajatella ettei ole löydetty kuin hieman avarammin ajatellen tiedetään että näin on.
    ja Höpönpöpö sitä virhettä en sinun kanssasi tee ennenkuin huomaat itse syyn.
    ihminen tuskin on tutkinut edes 1% (suuntaa antava arvio )-tästä linnun radasta. se että galaxeja on monta miljardia maailman kaikkeudessa ja lukemattomia mahdollisuuksia sille että tuo lukema lisääntyy ja sille että tuo lukema räjähtäen lisääntyy..

    haetaanko tässä nyt sitä ”ihmis- elämään pystyvää planeetta, vai älylliseen elämään kyvykästä? minusta on erittäin väärin ajatella että juuri tuo vesi on elämän lähde” onhan tuollekkin olemassa pieni todennäköisyys ettei minkään sortin elämää voi kehittyä ilman vettä, mutta se on naurettavan pieni.
    enemmänkin tulisi mietttiä koko elämän syntyä luotua vai itsestään kehittyvää? jos puhutaan itsestään kehittyvästä niin uskoisin että tuota ohjaa tärkeä ”käsky” elä alitajuisesti jokin yhdistelmä haluaa kehittyä toisenlaiseksi saavansa ravintoa esim paremmin. jokin solu on keksinyt tavan elää ilman ravinto ynm
    No se mitä yritän avata on että tuota elämää- syntyy aivan varmasti muillakin varoilla kuin vedellä ynm:lla
    sehän vasta on meidän erilaisuuden avain-
    vai oletatko että 50kmil valovuoden päässä asuvat humanoidit ovat myöskin ihmiselle sukua tietyllä tapaa eli ovat saman tyyppisen evoluution tulosta?
    Eeeehei viekää ajattelu tapa vieläkin pitemmälle tätä asiaa ja koko ufo asiaa

  • Hexa- sanoo:

    pahoittelen äskeisen viestin kirjoitus virheitä ynm rakenne ongelmia lähti liika aikasin ^^
    o-ou

  • WM_ sanoo:

    Suosittelen Celestia -ohjelmaa jos haluaa katsella universumia. Tosin ei siinä ole kuin muutama muu galaksi mutta kun tosiaan, tiedämme niin vähän.

  • Tämä nyt ei todellakaan ole mitään piilo- eikä julkikettuilua, mutta jos tosiaan malttaisit hieman jäsennellä lauseitasi ennen lähettämistä olisi keskustelu kanssasi vaivattomampaa. Nyt jää niin suuri osa ajatuksistasi täysin ilmaan ja jo väärinkäsitysten mahdollisuus kasvaa sellaiseksi, ettei tuota oikein osaa kommentoida suuntaan eikä toiseen.

    Toki on olemassa mahdollisuus, että elämää saattaisi ehkä kenties joissain olosuhteissa syntyä ilman vettä. Mutta nykytietomme pohjalta se on oletus, ei fakta. Ja mahdollisuus sille, että jossain päin suunnatonta maailmankaikkeutta olisi elämää, ehkä älykästäkin on olemassa. Mutta on myös mahdollista, usko pois, hyvinkin mahdollista, ettei näin olisikaan. Henkilökohtaisesti uskon ennemmin juuri universumin valtavasta koosta johtuen, että elämää on muuallakin. Älyllistä ja teknologiaa käyttävää elämänmuotoa en usko kuitenkaan niin läheltä löytyvän, että me siihen koskaan törmäisimme. Täysin mahdottomana en sitäkään pidä, äärimmäisen epätodennäköisenä kylläkin.

  • Huttu sanoo:

    Kyllähän Celestiasta löytyy paljon kohteita, ne täytyy vaan ladata ensin koneelle jos haluaa ne hienonnäköisinä ruudulle. Muuten se on vain sellaista pistehöhhöä

    Mitä sä Hexa nyt oikein höpäjät? Enkö juuri sanonut että on suuria mahdollisuuksia että jostain tuolta löytyy useita planeettoja joissa voi olla elämää?

    En ota enempää kantaa tuohon vesi elämän perusteena koska se menee juupas eipäs väittelyksi

  • Hexa- sanoo:

    Höpönpöpö juu hieman samoilla linjoilla. Tosin itse kyllä muokkaisin noita prosentteja aika suurella kädellä, mutta eihän meillä kummallakaan 100% näyttöä asiasta ole. Joten näin ollen pitää vain pohdiskella ja etsiä vastauksia muualta.

  • Janina sanoo:

    Mä en ees nähny tota videoa ku kone ei ladannu sitä. 🙁
    OISIN HALUNNU NÄHÄ ONKS SE FEIKKI!

  • herää kysymys sanoo:

    Kuuhun taas lähetetää vaikka mitä laitteita mutta tutkimaan vettä mutta koska sinne sitte taas lähetetään ihmisiä. Voi helvata ku tää salaliittoteoria ottaa mua päähän siis se että se 60 ja 70 luvulla tehty lento oli lavastusta. En minä yleensä ole salaliittoteorioitten kannattaja mut toi nyt vaivaa mua helkutisti ku sitä ei mulle ole vakuuttaavasti vielä todistettu

  • lohikäärme sanoo:

    LISÄÄ VETTÄ? JJEEEEEEEEEEE 🙂 🙂 🙂

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto