ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Kiina myönsi avaruusolentojen olemassaolon

Muutamien lähipäivien aikana Kiinassa on tapahtunut kummia ja useat ufotutkijat, sekä ufointoilijat ovat innoissaan tai melkeimpä shokissa kertoo All News Web.

Kiina on nyt myöntänyt, että avaruusolennot ovat todellisia ja ne vierailevat maassa. Niiden käyttäytyminen vaikuttaisi kuitenkin rauhanomaiselta.

Julkistuksen teki Purple Mountain astronomisen observatorion (Purple Mountain Astronomical Observatory) tutkija Wang Sichao. Observatoriosta on havaittu aluksia useaan otteeseen.

Alieneiden olemassaolon ja vierailun todellisuus tuotiin julki muutama päivä sitten pidetyssä virallisessa puheessa joka kantoi nimeä ”Kiinan UFO-totuus”.

Wang Sichao kertoo:

– Avaruusolennot vierailevat maapallolla
– Osa UFOista on robottien ohjaamia
– Nämä alukset liikkuvat 80% valon nopeudella
– Näitä aluksia on havaittu observatoriosta useaan otteeseen 150-1500 kilometrin etäisyydellä maasta
– Alienit saattavat käyttää ydinfuusiota alusten liikkeelle saamiseen
– 39 vuoden työ Purple Mountain observatoriossa on saanut Wangin uskomaan, että alukset saattavat käyttää myös maan vetovoimaa hyväkseen

Wang Sichao sanoi myös, että on eri mieltä Stephen Hawkingsin kanssa. Hänen mielestään avaruusolennot vaikuttavat rauhanomaisilta ja eivät tarvitse mitään materiaalistia (kuten kultaa tai öljyä) meiltä.

Mainos:

Katso myös aikasempi juttumme Purple Mountain observatorion tutkijoista ja 40 minuutin ufovideosta.

EDIT:

Vaikka uutisessa kerrotaan Kiinan myöntäneen avaruusolentojen olemassaolon, tällä hetkellä asiasta ei ole varmaa tietoa. Näyttäisi siltä, että asiaa on ainoastaan käsitelty mediassa Wang Sichaon lausuntojen kannalta, eikä Kiina itse maana ole ottanut virallista kantaa suuntaan tai toiseen. Raportoin mahdollisista lisätiedoista lisää. Lukaiskaa sillä välin vaikkapa ChinaNewsin juttu aiheesta.

Lähteet: All News Web, Ufodigest, ChinaNews (google translatorilla)

Tykkäys ja jakotoiminnot:

45 kommenttia aiheeseen: Kiina myönsi avaruusolentojen olemassaolon

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Hunger sanoo:

    Tulihan se sieltä. Esimerkiksi tuo robotti juttu kuulostaa todelal järkevältä omasta mielestäni.

  • Simple sanoo:

    Jaa-ah.. Olisihan tämä hienoa JOS olisi ylinpäätään totta.

  • Katariina sanoo:

    Kauan siinä kestikin, kun ottaa huomioon että ufoista ollaan tehty havaintoja jo useita vuosikymmeniä. 😛

  • partapatu sanoo:

    ”Jaa-ah.. Olisihan tämä hienoa JOS olisi ylinpäätään totta.”

    Mikä olisi totta? Pidetty virallinen puhe ”Kiinan UFO-totuus”, vai ufot yleensäkin? Sittenkö asia muuttuu totuudeksi kun media puhuu laajemmin asiasta? Vai onko se sittenkään totta?

    Mutta joo, olisihan tästä uutisesta kiva kuulla enempi eri pulilta, eri instituutioista.

  • jeba sanoo:

    No niin, tulihan se sieltä. Nyt se on sitten varmaa että ufot ovat todellisia!

  • JP sanoo:

    Erikoinen tiedote juuri Kiinasta joka on tunnetusti sensuurin suuri maa. Mutta olen kuitenkin innoissaan.
    Tiedote ei muuta asiaa mitenkään. On ihan sama mikä taho sen toteaa että ufoja on olemassa, nimittäin itsestäänselväähän se jo on.
    Onhan meressä valaitakin 🙂

  • partapatu sanoo:

    Saa nähdä vaikeneeko kaikki kiinan mediat tästä virallisesti pidetystä ”Kiinan UFO-totuus” puheesta. Luulisi tästä puhuttavan monessa mediassa, jos kyseessä olisi virallinen tiedote. Muu media luultavasti ei halua kommentoida asiaa joistakin syistä, joka olisi perseestä.

    Aika jännä, jos tämä olisi kerran virallinen tiedote ja fakta tietoa tämähän olisi VUODEN JYMY UUTINEN! Missä uutisointi?! Ehkä meidän pitää odottaa ja antaa niiden rakentaa meidän todellisuus kuva kenelle olemme antanut auktoriteetin kertoa totuus maailmankuvasta. Toinen vaihtoehto on uskoa itse mihin lystää, joka tuntuu itseltä paremmalta.

  • Qupo sanoo:

    En nyt halua spoilata tai mitään, koska itsekkin ns. haluan uskoa UFOihin, mutta…

    – Missä tämä ”virallinen Kiinan UFO-totuus” puhe oli? Uutisissa, netissä, lehdissä?
    – Kuka sen antoi? Jokin oikeasti virallinen taho?
    – Milloin tämä virallinen tiedoksianto annettiin ja kenelle?
    – Miksi tästä ei ole uutisoitu kuin ns. ”UFO-sivuilla”?

    Eikä tässä Kiina ole mitään julkistanut vaan puhutaan yhdestä professorista, joka on antanut ymmärtää että ”juu, on niitä olemassa ja me tutkitaan niitä!” 🙂

    HALUAN LISÄÄ VASTAUKSIA, KIITOS!

  • Naamari sanoo:

    Noh, mulkaiskaapa kyseisen sivun muuta antia: http://www.allnewsweb.com

    Ufo-sitä, ufo-tätä, eli enpä nyt laittaisi kovin paljoo painoa tällekään uutiselle. Sori, että nyt spoilasin koko homman.

  • Wespa sanoo:

    JP: älä sekoita Kiinaa Pohjois Koreaan. Partapatu: Lähteen mukaan asiasta on tiedotettu useissa Kiinan medioissa. Olisi kiva tietää asiasta tosin tarkemmin, mutta en osaa kiinaa. 😛

  • Wespa sanoo:

    – Missä tämä “virallinen Kiinan UFO-totuus” puhe oli? Uutisissa, netissä, lehdissä?
    Kiinan mediassa. Ilmeisesti ainakin televisiossa.

    – Kuka sen antoi? Jokin oikeasti virallinen taho?
    Uutisessa mainittu henkilö. Olisi kiva tosin tietää millaista jälkipuintia asiasta on ollut.

    – Milloin tämä virallinen tiedoksianto annettiin ja kenelle?
    Ilmeisesti 22 päivä tätä kuuta, kansalle/ihmisille median välityksellä.

    – Miksi tästä ei ole uutisoitu kuin ns. “UFO-sivuilla”?
    Tätä itsekkin pohdin. Yksi syy voi olla kiinan kieli itsessään, mutta tosiaan lisätieto olisi suotavaa. Jos joku tietää syyn vähäiseen uutisointiin muissa maissa tai lisätietoja, niin ottakaa yhteyttä tai heittäkää kommenttia.

  • Qupo sanoo:

    Wespa, älä ole nyt liian naivi ja sinisilmäinen 🙂

    ”Kiinan mediassa. Ilmeisesti ainakin televisiossa.”
    ILMEISESTI? Missä VIRALLISISSA medioissa? Mitään aiheeseen liittävää, ei paria blogia lukuunottamatta löydy.

    ”Uutisessa mainittu henkilö.”
    Onko mielestäsi kyseinen professori = Kiina & ”virallinen taho”? Onko edes itse TODELLAKIN todennut nämä asiat, olisi kiva saada varmuus.

    ”…kansalle/ihmisille median välityksellä”
    Katso ensimmäinen kysymys uudestaan!

    ”Yksi syy voi olla kiinan kieli itsessään…”
    Enpä usko. Kyllä sieläkin varsinki median parissa toimivat henkilöt osaavat myös englantia ja muita kieliä + siellä(kin) on useiden eri maiden kirjeenvaihtajia jne. jotka seuraavat ja raportoivat uutisista.

    Ennen kuin asiasta alkaa tulemaan informaatiota LUOTETTAVISTA lähteistä niin mielestä kyse on TAAS yhdestä UFO-hypetyksestä joita tässä vuosien varrella on nähty, valitettavasti…”Täältä tähän!” 🙁

  • Wespa sanoo:

    Lähteen mukaan asiaa on käsitelty laajasti Kiinan uutisissa/mediassa. Tästä saa siis kuvan, että useammalla kanavalla ainakin. Kuten mainitsin, niin tarkempaa tietoa ei kuitenkaan ole.

    Johtuu minkä lasket viralliseksi tahoksi? Kelpaako pelkkä Presidentti? Observatorion tutkijan voi laskea jonkinasteiseksi viralliseksi tahoksi. Johtuu taas kuka ja miten määrittelee virallisen tahon. Kyseinen observatorio ja sen tutkimukset ovat olleet ennenkin uutisissa ja artikkelissa on linkki aikaisempaan tapaukseen.

    Tiedoksianto annettiin uutisen mukaan kansalle, ei siis millekkään yksityiselle henkilölle (ainakin näin käsitin). Ehkä asiasta on briiffattu ennen esim. ministereille tms. mutta tästä ei ole mitään tietoa, joten se on pelkkää spekulointia.

    Kiitos kritiikistäsi, itsekkin odottelen mahdollisia lisätietoja ja varmistusta jutulle, osottautuu sitten uutiankaksi tai todelliseksi jutuksi.

  • minä vaan sanoo:
  • minä vaan sanoo:
  • Qupo sanoo:

    Mä sain ainakin sen käsityksen, että ”juu niitä VOI olla olemassa” ja muuta vastaavaa spekulaatiota, mutta nämä ovat hänen OMIA MELIPITEITÄ, ei Kiinan myötämiä tosiasioita! Sama kun Hawkingsin omat mielipiteet ja ajatukset alieneista 🙂

    ”Olemassaolo ulkomaalaisten on ongelma. 1960, ”Ozma” ohjelma alkaa, ihmiset alkavat etsiä avaruusolento elämää, mutta toistaiseksi ei ole varmaa tietoa.”…JEP JEP…case closed!

  • Respa sanoo:

    Lähteet ovat taas vaihteeksi shokeeraavan ällistyttäviä. Mitähän seuravaaksi, ”Venäjän hallitus myönsi pääsiäispupun olemassaolon”.

  • Wespa sanoo:

    Kiitos minä vaan linkeistä. Eli uutisankka ei ainakaan ole kyseessä vaan jutussa on ainakin jotain perää. Päivitin linkin lähteisiin. 🙂

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ei jaksa nyt kyllä kuin pöyristellä Wespan ’avarakatseisuutta’…

    Olen aiemminkin kritisoinut tätä tapaa esittää asiat vähintäänkin omalta kannalta paremmassa valossa ja usein jopa suoranaiseksi valheeksi vääristellen. Toki keltainen lehdistö on näin toiminut jo Pulitzerin ajoista, mutta asiallista keskustelua paranormaaleista ilmiöistä tai uhvoiluista moinen ei takuulla edistä.

  • Wespa sanoo:

    Kritiikkiä saa toki esittää. Pelkkä pyöristely ei edistä mitään vaan voi korjata mikä uutisoinnissa on mielestäsi väärin ja antaa sen pohjalta ehdoituksia.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ai, luulin sinun lukeneen jo Qupon kommentit, haluatko minun toistavan hänen esiinnostamansa epäkohdat, jotka loukkaavat hyvää journalistitapaa, jota soisi näin sähköisessäkin mediassa noudatettavan.

    Oletko esimerkiksi edelleenkin sitä mieltä, että jutun otsikointi on onnistunut?

  • Wespa sanoo:

    Tässä leikitellään muotoiluilla ym. jotka olisi toki voinut tehdä eri tavalla, mutta tämä oli aikalailla suora käännös lähteiden uutisista (tuolloin en ollut vielä törmännyt Kiinan omaan sivustoon asiasta enkä päässyt jokaista nippelikohtaa tarkistamaan), myös mm. otsikko.

    Muutamiin Qupon esittämiin kysymyksiin tulikin lisää valaistusta hyvin tuolta kiinalaiselta sivustolta. Mielestäni ChinaNews mm. on tällainen luotettava sivusto jota Qupo haki takaa, sekä toi lisävalaistusta siihen mm. millaisissa medioissa tätä on Kiinassa käsitelty, tätähän epäiltiin jopa uutisankaksi. Mielestäni hän sai jo aika hyvät vastaukset näistä.

    Lisäsin uutisen loppuun huomion/selvennyksen vielä asiasta ja editoin sekä raportoin mahdollisista lisätiedoista ja muutoksista artikkeliin.

  • Naamari sanoo:

    Onko muuten kukaan ottanut yhteyttä Julian Assangeen(Wikileaks)??? Jos tolta tyypiltä tulee esille ufo-asiakirjoja, niin olen jo valmis uskomaan enempi ufoihin.

  • Captain_K sanoo:

    Wespa se jaksaa valehdella. Yksittäinen professori antaa lausunnon = Kiinan valtio myöntää avaruusolioiden olemassaolon.

    Muutenkin on noloa sun kannalta puolustella uutisen lähteitä / arvailla missä kiinalaisissa medioissa tuo on julkistettu, kun tietoa sulla ei taaskaan ollut. Oikea otsikko olisi esim. ”Kiinalainen professori kertoo/väittää avaruusolioiden olevan todellisia”.

    Ymmärrän että tää on blogi, mutta miks tarkotuksella valehdella joistain uutisista ja puolustaa silmät ummessa jokasta väittämää? Katotaan poistatko tän viestin, kertoo aika paljon jos.

  • Qupo sanoo:

    Oli ”kuningas ajatus” lukea tuo artikkeli!!! 😉

  • Qupo sanoo:

    …JA KÄYTTÄKÄÄ IHMISET JÄRKEÄ JA TUNTEITA TASAPUOLISESTI. MUISTAKAA MYÖS KYSEENALAISTAA ASIOITA. LUOTTAKAA MYÖS OMAAN ARVOSTELUKYKYYNNE. ÄLKÄÄKÄ USKOKO SOKEASTI MUITA. PEACE!

    ps. Eilen oli muuten mahtava täysikuu! 🙂

  • Hulupattaja sanoo:

    Pikkusen ylilyöty otsikko, jälleen.

  • *facepalm* sanoo:

    Hullut kiinalaiset,taas ne keksii noita juttuja,tainnu vähä liian pitkään olla rohvessori siel observaatiossa ku näkee jotain random ufoja,ja kuitehi ne keksii jotain feikki aluksii sinne..

  • Hulupattaja sanoo:

    Ehkä Wespa luottaa siihen ,kun tarpeeksi pitkään huutaa sutta, susi lopulta tulee. Valitettavasti huutajan uskottavuus on menny sitä ennen, aikoja sitten.

  • Qupo sanoo:

    Juu, vähän sama kuin toteaisi että ”Eduskunta sallii huumeet!” kun joku kansanedustaja sanoisi haastattelussa puoltavansa mietojen huumeiden käyttöä! 😀

  • Brianna sanoo:

    No miksi ihmeessä niitä Alienenita muka ei olis olemassa?! Ihan samalla tavalla mekin ollaan täällä, kun neki olis siellä missä nyt onkaan. Jokaisella on tietysti omat uskomukset, mutta jos otetaan kaikki viljapeltokuviot plus mysteerit mukaan, niin aina selvää se on että niitä on. Kiitos ja heippa! 😀

  • Captain_K sanoo:

    Brianna:

    Kriittisissä kommenteissa arvostellaan mm. otsikon väärentämistä ja lähteiden puolustamista arvailulla, vaikkei todellista tietoa ollut/ole. Pointti ei ole ollut se, onko avaruusolentoja vai ei. Nyt näyttää siltä, että joku kiinalainen professori on näihin uskonsa julistanut.

  • fu5e sanoo:

    taas aika kupla uutinen, ja kuten qupo jo kyselikin, ja kuten ollaan editoitu ja jne.

    yks tutkija on yksaivanhailee, näitähän nyt putkahtelee pari puolessa vuodessa jotka kertoo saman stoorin.

    Mukava että uutisoidaan tälläisistä, mutta ihan vähän lisää happee tossa uutisen tekemisessä. Ei aina tarvi tehdä asiasta niin raflaavaa.

  • lamb sanoo:

    Miksi otsikon nimi on ”KIINA myönsi avaruusolentojen olemassalon”, kun tosi asiassa ”myöntäjä” olikin jonkin observatorion tutkija? Harhaan johtavaa uutisointia.

  • Asdilan Antti sanoo:

    Wespa! Miksi kusetat ihmisiä?

  • danny sanoo:

    Åntti, kato sen jätkän Youtube videoita, se on ihan sekaisin.

  • Wespa sanoo:

    Kuten kommenteissa olen maininnut, niin kyseessä oli aika suora käännös lähdeuutisesta (AllNewsWeb) ja tuolloin ei ollut muuta lähdemateriaalia juurikaan saatavilla. Siitä mm. tuo otsikko. Kuitekin mielestäni selitin asiat hyvin tuossa editissä ja uutista lukemalla kyllä selviää muutenkin mistä on kyse. Tarkoituksenani ei ollut huijata ketään ja olenkin sen takia selventänyt asiaa mm. editillä ja kommenteilla, sekä lisälähteillä.

  • KP sanoo:

    Korjatkaa jos olen väärin korjannut. Pieni juttu vain.

    ”These UFOs are probes manned by robots.” -> ”Osa UFOista on robottien ohjaamia. ”

    Eikö lähteessä sanota niiden olevan ennemmin robottien ohjaamia luotaimia ?

  • KP sanoo:

    Lisätäkseni vielä, en löytäny muuta tietoa uutisesta edes täältä http://www.china.org.cn/china/index.htm

    Olisihan se varsin ok jos oikeasti itse valtio ilmoittaisi moisesta uutisesta, virallisesti. Tämä uutinen ei kuitenkaan ole näin.

  • kabanossi sanoo:

    Wespa:
    elokuu 24, 2010 21:03

    JP: älä sekoita Kiinaa Pohjois Koreaan. Partapatu: Lähteen mukaan asiasta on tiedotettu useissa Kiinan medioissa. Olisi kiva tietää asiasta tosin tarkemmin, mutta en osaa kiinaa. 😛

    wespa, kiina ON sensuurin suuri maa. pohjos korea on silti edelleen ykkönen. kiinassa facebook ja youtubekin on blokattu, eli sivustoille on vaikea päästä. tietenkin, jos haluaa makasaa 30 dollaria kuussa, on mahdollista päästä facebookiin ja huonosti toimivaan youtubeenkin kiinassa. olitko wespa tietoinen, että edes paranormaaliblogiin ei pääse kiinassa? olen kokeillut, eikä onnistunut ilman proxyä. kenties nyt pääsee? (kokeilin pari kk sitten, kun olin siellä pidemmänkin aikaa)

  • Wespa sanoo:

    Mielenkiintoista. Kiitos lisätiedoista kabanossi. 🙂

  • Ghos girl sanoo:

    No kyllä kannatti tämäkin aamu herätä kun saa heti tietää että ufot voivat hyökätä milloin vain 🙂 Rauhaa Peace

  • Qupo sanoo:

    Mutta tuo ”kabanossi”:n ongelma ei kumoa sitä tosiasiaa, että MYÖS Kiinassa ja P-Koreassa ON eri maiden kirjeenvaitajia / toimittajia, jotka kyllä pystyvät tarvittaessa tiedottamaan tärkeistä ja mullistavista asioista, jos jotain suurta uutista olisi tiedotettavana. Onneksi he ovat AMMATTILAISIA eivätkä sorru tällaisiin ”toisen käden” tietoihin ja hehkuta niitä todellisina uutisina (Kiina myönsi avaruusolentojen olemassaolon!) toisin kuin täällä tehdään. 😉 HEHEHEHEHEEEE!!!

  • Qupo sanoo:

    Wespa, toivottavasti sinulla on oikea opiskelu/työpaikka.

  • Mörkö sanoo:

    Ai kiinalaiset sen päättävätkin että onko niitä UFO ja vai ei? JA MILLON SE PÄÄTETTIIN!?

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto