ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Aikamatkustaja jäi nauhalle

Vuonna 1928 kuvatussa Charlie Chaplinin filmissä näkyy henkilö joka näyttäisi puhuvan kännykkään.

Kyseinen pätkä ja lisää asiasta alla olevalla videolla.

Katso myös aikaisempi aikamatkustusvideo, jossa Håkan sai kuvattua tulevaisuuden itsensä.

EDIT:
Myöhemmin myös iltasanomat tarttui uutiseen.

Kiitos vinkistä Alcelle. 🙂

Mainos: Voita lahjakortteja

Tykkäys ja jakotoiminnot:

69 kommenttia aiheeseen: Aikamatkustaja jäi nauhalle

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Laama sanoo:

    Hmm..Aika mielenkiintoista. Näyttää kyl ihan siltä et tosiaa kapula ois korvalla.

  • midan sanoo:

    Mitenhän se onnistuu kun tuonna vuonna ei ollut edes mahdollista puhua kellekkään kännykällä ellei sitten jotenkin puhunut tänne tulevaisuuteen tosin ilman kännykkämastoja.. hmm Tuo nainen pitää kättä edessä ettei sitä kuvattais tai korvaansa peitteli oli korva varmaan herkkä tuulelle tms.

  • Spiff sanoo:

    Mastoteoria on aika huono. Meinaan jos kerran on teknologia aikamatkustaella niin kaipa ne kännykätkin toimii ilman mastoja 😀 Loogista.

  • fuckmylife sanoo:

    Näyttää kyllä vahvasti et puhuis kännykkään8) ja toi liikehdintä samalla tavalla, ainaki ite välillä jos puhun kävellessä kännykkään niin saatan hidastaa tai pysähtyä.
    Ja tuskin se mitään korvaa raapi ku suu liikku samalla ja vieressä ei ollu kumminkaan ketään jolle puhua.. 🙂

  • SamuRai sanoo:

    Hitto et rupes kuumottaa.. ja ku katto viel siit toisen videon mis muija oli ottanu itestää videokuvaa ku oli jossai 1918 luvus tai jotai.. ja chappelin leffas..

  • kalel sanoo:

    ööö..mikä toinen video?

  • TARDIS sanoo:

    It’s the Doctor!

  • Masterpiece sanoo:

    WRONG. Ei sillä naisella edes ole kädessään mitään.

  • Naamari sanoo:

    Kaverilla ei edes ole mitään kädessä. Tuo musta alue on pelkkä varjo, ei muuta. Paljon mahdollista, että tyyppi vain suojaa silmiään auringonvalolta tms. Filmiltähän ei myöskään voi päätellä puhuuko edes tuo tyyppi.

    Tuo ruotsalaisen kaverin tapaus onkin sitten toinen juttu. Kaverihan vaikuttaa todella uskottavalta, mutta todisteiden ollessa jälleen näinkin ohkaset, en voi tuohon vielä uskoa.

    Stephen Hawking mm. ihmettelee sitä, että jos aikamatkustus on mahdollista, niin missä ne sitten ovat? Pirun hyvä kysymys. Kakki aikamatkustukset, tähtienväliset matkat jne. ovat monetkin pelkkiä teorioita.

    Kannattaa muistaa, etteivät ne välttämättä ole edes mahdollisia. Pelkkiä teorioita, ei muuta. Monesti lukee, että olemme älyllisesti simpansseja avaruusolioihin verrattuna. Voi olla, mutta sekään ei ole vielä mikään perustelu sille, että tähtienväliset matkat olisivat mahdollisia.

    Eri ulottuvuuksiahan myös arvellaan olevan useita. Ehkä nuo tyypit olivat vieraita sieltä. Saattoi olla, mutta saattaa hyvinkin olla, että Chaplin-jampan tapaus on pelkkä sattuma ja tuo ruotsalainen kaveri puhuu sitä itseään, eli p***aa.

    Taas kansalaiset, kaikki mahdollisuudet otettava huomioon. 😉

  • Päivitysilmoitus: Onko Chaplinin vuonna 1928 valmistunut “Sirkus” todiste aikamatkailusta? - Hilavitkutin.com – Uutisia tekniikasta, ilmiöistä ja hilavitkuttimista

  • jep jep sanoo:

    Noin teorissa, jos aikamatkustus on mahdollista ja aikamatkaaja onnistuu muuttamaan jotakin menneisyydestä se muutos ei näy meille mitenkään, koska se muutettu asia menneisyydessä muuttuu meille aina olemassaolleeksi asiaksi. Siten aikamatkailua ei voida jäjittää tutkimalla vanhoja kuvia tai videoita.

    Tuosta videosta, taitaa nainen ennemminkin suojata kasvojaan/korvaansa kädellään. Ehkä hänellä on herkät korvat tai hän on saanut jonkin pienen haavan ja yrittää vaikka tyrehdyttää verenvuotoa. Se, että joku kävelee ympäriinsä käsi päänsä vieressä kuin kännykkää pidellen ei todista vielä mitään.

  • jatu sanoo:

    Miksi ei aikamatkustus voisi olla mahdollista tulevaisuudessa? Mikä sen estää? Jos ajattelee historiaa vain hieman taaksepäin, silloin asiantuntijat sanoivat, jos ihminen kulkee 100km/h niin kuole, koska sisuskalut eivät sitä kestä.
    Jokunen hassu 100v vuotta sitten, ihmisiä poltettiin noitina.
    Kuka uskoi ihmisen avaruusmatkailun olevan mahdollista?
    Mikäli jostain saataisiin 200 vuotta koomassa ollut ihminen.
    Mitä hän mahtaisi ajatella tästä meidän teknologiasta?
    Näitä on vaikka miten paljon, me nauramme tänä päivänä näille, kuinka tyhmiä ihmiset silloin olivatkaan.

    Avaa mielesi ja ajattele mikä voisi olla mahdollista vaikka 300v päästä? Tuskimpa meidänkään mielikuvitus siihen edes pystyy. Ajatuksemme on 70 luvun taskulaskimen prosessorin tehon luokkaa.

    Turha uskominen tai tiukkapäinen skeptisyys on tyhmästä.
    Mikäli kaikki olisi skeptisiä joka asiassa, niin kehitystä ei tapahtuisi. Aika menisi asioiden ”väärän” todistamiseen.

  • Soulreaper sanoo:

    No just. Alkaa mennä vissii vähän överiksi nää jutut.

  • jatu sanoo:

    Jotain henkilöllä on kädessä se on varma, mitä se on ??
    Käsi ja sormet ovat samoin kuin kännykkää pidettäessä.
    Jotakin hän puhuu, vieressä ei näytä olevan ketään, eli yksinpuhelu on menossa. Aikamatkaaja tai ei, mutta todella mielenkiintoinen aihe.

  • jatu sanoo:

    Millä tavalla överiksi?

  • Ramalgaami sanoo:

    Eikö kellään tuu mieleen et kyseisellä naisella voi olla vaan hammassärkyä tai jotain muuta vastaavaa ja se pitää jääpussia tai muuta kylmää ”kännykän” näköstä siinä lievittääkseen kipua..?

  • Paroni sanoo:

    jos toi puhuu puhelimeen niin saanko tiedustella että kenelle se soitti 20-luvulla

  • S. sanoo:

    Oli sitten nainen tai mies niin musta näyttää niin kuin hän pitäisi hatun reunastaan vähän kiinni. Ehkä se on mies, joka esiintyy elokuvassa naisena jos siihen kohtaan on tarvittu naispuolinen ohikulkija ja käsi on tarkotuksella vähän kasvojen edessä ettei kasvoista näy että on mies kyseessä. Joskus ennen vanhaanhan jotkut naisroolitkin näytteli mies. Mutta tosiaan kun hidastettua kuvaa näytetään niin ihan loppupuolella näyttäisi kuin muutama sormi koskettaisi hatun reunaa kuin pitäen siitä kiinni. Kuvanlaatu on suht huono ja en näe mitään kapulaa missään, vain varjoja. Sitten joillakin ihmisillä saattaa olla jokin sellanen sairauskin mikä saa sormet käpristymään eikä niitä pysty suoristamaan. Toisaalta jos tossa tapauksessa on kuvattu vaan tavallisia ihmisiä kadulla ja rouva on nähnyt kameran ja laittanut kätensä eteen ettei halua tulla kuvatuksi.

  • Naamari sanoo:

    Oikein! Sehän ei tietenkään voi olla muuta, kuin iPhone 4 16gt! Voihan tuo toki olla jokin Samsungin tai HTC:n luuri. Nokian N8 se ei voi olla, koska aikamatkaajilla on paljon Symbiania kehittyneemmät käyttikset mukanaan. Pakko olla!

    Tollaiset 100v. sitten tyylin argumentit ovat täysin perusteettomia, joilla ei ole mitään painoarvoa. Kaikki kehitys ei mene siihen tyyliin, että mitä pidemmälle laji kehittyy, sitä älykkäämpi siitä tulee.

    Esimerkiksi molukkiravut ovat olleet satoja miljoonia vuosia samanlaisia, eivätkä ole muuttuneet älykkäämmiksi. Kaiken lisäksi ihmiskunnan tekninen kehitys saattaa myös mennä siihen suuntaan, että saamme 100 vuoden päästä tietää, että nykyiset ulottuvuusteoriat olivat 2000-luvun alun tutkijoiden harhailua. Tulemme älykkäämmiksi, mutta toisella tavalla.

    Tietty täytyy katsoa avoimin mielin kaikkia mahdollisuuksia, mutta se ei tarkoita, että tulevaisuudessa tapahtuu jotain todella ihmeellistä ja saamme kontakteja avaruudesta tai toisista ulottuvuuksista. Asia voi todellakin olla päinvastoin.

    Aikamatkailu, ulottuvuudet, pimeäaine/-energia yms. voivat mennä romukoppaan jo tällä vuosikymmenellä – kuka tietää? Cernin tutkimuksissa saattaa löytyä jotain sellaista, joka laittaa koko paletin uusiksi. Mutta.. tässä Higgsin bosonia odotellessa keitänpä kahvit.

  • Jani sanoo:

    Kysessä saattaisi olla jokin tuonaikaisista kuulokojeista.
    http://beckerexhibits.wustl.edu/did/19thcent/index.htm

  • Wespa sanoo:

    Iltasanomat on näköjään about 10 tuntia myöhässä verrattuna Parablogiin jutussaan http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2267520

    Artikkelimme on julkaistu hieman ennen aamu kuutta, kun Iltasanomien juttu vasta klo. 16:39. Nice to be first sometimes. 🙂

  • Huulio sanoo:

    Naamarilla ON oikeasti hyviä ja miettimisen arvoisia ajatuksia.
    Olisiko kyseessä mies, joka peittelee kasvojaan kuvauksissa, koska hänen pitää näyttää vanhalta naiselta ja samalla itsekseen naureskelee että ”hitto mihin sitä on tullu ryhdyttyä?” 🙂 Tai vaikka vastaa samalla ohjaaja – Tsapen ohjeisiin? Mitä hittoa kännykällä muka tekisi 1928? Juu: ”Moi kulta! Mä olen nyt täällä kuvauksissa. Tuun kyllä syömään kun Tsape saa tän oton purkkiin.”??? 😀

  • aerr sanoo:

    Siis tämä on ehkä kaikkien aikojen typerin uutinen, mitä olen lukenut. Ensinnäkin

    1. Tuosta suttusessa kuvassa en kyllä näe mitään kännykkää. Se voi olla mikä tahansa. Se voi olla vaikka kukkaro, jolle hullu nainen puhelee tai vaikka raapii korvaa.

    2. Kännykköitä ei tietääkseni ollut tuohon aikaan, ellei sitten narulla toimivava ”puhelin”?

    3. Aikamatkustus ei ole mahdollista nykyisen fysikaalisten lakien mukaan.

    4. Jos se olisi kännykkä niin miten ihmeessä sillä voi soittaa maailmassa, jossa ei ole langatonta verkkoa?

  • Samea sanoo:

    Kaikkein huvittavinta tällä foorumilla on se, että useimmat täällä olevat ovat hyvin skeptisiä uutisia kohtaan ja esittävät vastaväitteitä uutisille ja silti lukevat jotain paranormaali blogia. Oikea skeptikko ei tulisi tänne ikinä, muutakuin huumorimielessä!

  • Minea sanoo:

    Jani saattaa olla oikeassa, että kyse jonkinlaisesta sen ajan kuulokojeesta. Nainen on selvästi vanhempi ihminen ja tuon ikäisiltä voi odottaa suun käyvän tyhjää 🙂

  • j.p sanoo:

    Se voi jauhaa nuuskaa suussaan ja tuli ehkä just korvalääkäriltä.

  • Hulupattaja sanoo:

    Olen itsekin korvatulehduksessa pitänyt kättä korvalla kävellessäni. 🙂 Mutta joo, aika mielenkiintoinen teoria, käsi korvalla käppäilevästä mummosta. Koskahan USA:n hallitus/illiumnati menee tuonne menneisyyteen, ja tappaa tuon käppäilijän, jolloinka koko tuota aikamatkustajaa ei enää näy filmillä.

  • Kalel sanoo:

    Entäs tämä on tulevaisuuden rikkaiden matkustus muoto 😀 mille luvulle haluat. 20-luku olisi hienoa. kiitos hei! kaikki on mahdollista! ps. ufot on tulossa

  • jatu sanoo:

    Voi teitä. Jos aikamatkustus olisi keksitty, niin tuskin se olisi meidän tuntema ”kännykkä”
    Tuskimpa tarvittaisiin nykyisen kaltaisia tukiasemia.
    Ei tarvita paljoakaan mielikuvitusta.

    Ajattele 100 vuotta historiaa, mitä silloin oli?
    Vertaa sitä tähän hetkeen.
    Ajattele 100 vuotta eteenpäin mitä silloin voisi olla?

    Kun ymmärrät tuo eron, niin silloin voit ajatella, mitä mahdollisuuksia tulevaisuus tuo tullessaan.

    Aikamatkustus on aina ollut ihmisen mielenkiinnon kohde.
    Aika vaan käsite. Sehän on jo todistettu.

  • crypto chrome sanoo:

    Tyyppi ajo 60 luvulla permuudan kolmioon joutu johonkin välitilaan
    lainas joltakin kännykän yritti taas ajaa aika aukkoon, ja joutu
    chaplinin aikakauteen ja soittaa kavereille että on taas ihan eksyksissä.

  • crypto chrome sanoo:

    Tai jos kyseessä on salanen teslan keksimä laite ?.

  • Huulio sanoo:

    ”Oikea skeptikko ei tulisi tänne ikinä, muutakuin huumorimielessä!”…TOTTA ja makeat naurut aina taattu! 🙂

    Voi teitä tietämättömiä lapsukaisia. Ihmeellinen elämä vielä edessä. Aivan kuten laulussa sanotaan ”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa” 😀 UFOja, haamuja maitolaseissa, aikamatkaajia, numerologiaa, telepatiaa ja kolmansia silmiä…aina yhtä viihdyttävää tällaiselle vähän jo elämää kokeneelle 🙂
    ps. Elämä EI kuitenkaan ole niin outoa ja kummallista. Ja jos on tylsää ja yksin pohtiminen ahdistaa niin aina voi hankkia sosialista elämää (lue; ei virtuaalista) ja poistua netin äärestä ja ruveta harrastamaan jotain, vaikka urheilua!

  • Astra sanoo:

    Uskon, että periaatteessa aikamatkailu voisi olla mahdollista, kuten Stephen Hawkingin esittää teoriassaan. En kuitenkaan usko tähän videoon, vaikka toki olisi jotain ihan uskomatonta, jos tuo ”nainen” puhuisi kännykkään. Luultavasti tämä on sellainen mainoskikka markkinoida tuota miestä ja hänen websivujaan. Saattaa olla myös elokuvan julkaisseen yhtiön oma tekele tarkkasilmäisille. Onkohan kukaan täältä tarkastanut kyseisen elokuvan extroja..? Kyseessähän voisi olla väärennös.

    Jos nyt oletetaan aikamatkailun olevan mahdollista, niin pistää pohtimaan, että minkähän takia tuo aikamatkailija päätyi Chaplinin elokuvaan?? Aikamatkailijoiden pitäisi miettiä tarkkaan jokainen teko jne. Tai miksi edes puhuisi kännykkään ja kenelle hän muka soittaisi, jos olisi visiitillä 1920-luvulla? Ok, näyttää siltä, että hän piilottelisi käden alla jotain, mutta sehän voisi olla vaikka jotain, joka helpottaisi hänen poskeaan, jos olisi sen johonkin kolauttanut tms. ja päästelee vain voimasanoja. 😀

  • Ogeli sanoo:

    Aerr:
    ”3. Aikamatkustus ei ole mahdollista nykyisen fysikaalisten lakien mukaan.”

    Niin, nykyisten mutta entäpä tulevaisuudessa olevien fysikaan lakien mukaan 😉

  • Wespa sanoo:

    Aikamatkustus on mahdollista nykyisten fysikaalisten lakien mukaan teoriassa, aikamatkustuksessa ei kumoudu mitenkään esim. Einsteinin luomat teoriat.

  • Tervetuloamensaan sanoo:

    ”Aikamatkustus on mahdollista nykyisten fysikaalisten lakien mukaan teoriassa, aikamatkustuksessa ei kumoudu mitenkään esim. Einsteinin luomat teoriat.”

    Wespa…et edes tietääkseni opiskele/ole opiskellut alan asioita ja silti tunnut pätevän niistä. Kirjoita tieteelliset perustelut esittämiesi asioiden tueksi. Olet pelkkää ilmaa todellisten älykköjen piirissä.

  • Wespa sanoo:

    En ole opiskellut alaa, enkä suorittanut teoreetisen fyysikon papereita, mutta asiaa olen kuitenkin tutkaillut internetistä runsaastikkin. Aikamatkustuksen mahdollisuudesta voi lukea lisää tieteellisestä näkökulmasta ympäri internettiä. En rupea sen enempää täällä valistamaan, mutta tieteilijöiden mukaan se on teoriassa mahdollista eikä se muuta fysiikan lakeja, se on siis fysiikan lakien sisällä teoriassa täysin mahdollista. But don’t take my for it, do your own research. 🙂

    Lisää kertoo ystävämme Wikipedia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Aikamatkustus
    Sekä ystävämme Michio Kaku: http://www.youtube.com/watch?v=X02WMNoHSm8 , http://www.youtube.com/watch?v=RnkE2yQPw6s

    Eikö vielä riitä? No tässä hieman lisää tutkittavaa.
    http://www.foxnews.com/scitech/2010/05/03/time-travel-possible-says-stephen-hawking/
    http://news.discovery.com/space/is-time-travel-possible.html

    Jos vielä olet eri mieltä, niin olisi kiva kuulla peruseluja sille miksi aikamatkustus ei olisi teoriassa mahdollista? Mitä fysiikan lakia se rikkoo?

    PS. Itseasiassa teemme aikamatkustusta kokoajan. Normaalistihan matkustamme kokoajan ajassa eteenpäin. Kun luet tämän viestin loppuun, niin viestin lukemisen aloitus on jo menneisyydessäsi.

  • squido sanoo:

    Ei siinä vielä mitään että käyttää kännykkää vuonna 1928, mutta mitä helvetin operaattoria ja linkkejä se sit käyttää… Matkapuhelintoimintaa varten Tele perusti 1980-luvun alussa NMT 450-verkon ja myöhemmin NMT 900-verkon sekä 1990-luvun alussa GSM-verkon (wikipedia) tässä esimerkki.

  • tomppa sanoo:

    niin,kaikki on suhteellista..

  • noway sanoo:

    Tuskin kännykkä.. miksi olisi, miten voisi olla ja tässä ehkä lähin mahdollinen mikä se voisi olla jos jotain on?

    http://www.phisick.com/a7et82lutz.htm

    JOS tämä henkilö olisi aikamatkustaja niin tulisi mieleen että aikamatkustukseen on käytetty jotain alusta jolla ko.henkilö ottaa yhteyttä kännykkätyyppisellä laitteella jolloin mitään kännykkämastoja ei tarvittaisi. Tosin, luulisi että teknologia olisi jo siinä vaiheessa että tuommoiset yhteydenpitovälineet olisi jo upotettu korvaan / äänitorveen.

  • 555+111 sanoo:

    Skeptikkona on parempi olla, ei tule pettymyksiä. Jos jotain paranormaalia todistetaan varmasti, se on vain positiivinen yllätys.

  • kotkaaa sanoo:

    ”En rupea sen enempää täällä valistamaan, mutta tieteilijöiden mukaan se on teoriassa mahdollista ”

    Voi Wespa pieni! Jaahas minkäs tietelijöiden? On myös tieteilijöitä, jotka pystyvät kumoamaan väitteesi esim. Ajan lyhyt historia kirjoittaja Stephen Hawking, joka ei varsinaisesti kiellä ilmiötä. Teoria kun ei ole kauhean uskottavaa, jos ei löydä sille tukea.

  • Mikin sanoo:

    Oma mielipide videosta on semmoinen että ” Tuo voi olla ihan mikä tahanssa 1928 härvelesitä mitä silloin on keksitty ja myytyiin” Siihen aikaa myyttiin paljon ihmisille hilavititkuttimia ja muuta.
    Epäillen että ”naisella” olisi jonkun sortin kuulototorvi/ laite.

    Tai sitten nainen oli joku sen ajan vakooja jolla oli hallussaan uusinta ( sen ajan ) tekniikkaa. Tää on kyl aika villi arvaus mutta enpä usko tähän.
    Uskottavin juttu ois se kuulolaite/torvi. Jos tuohon aikaan oli nauhureitta olisi kiva tietää minkälaisia ja minkä kokoissia. Se vois olla yks syy.
    Ja eikö ww1 tai ww2 ollut mini kameroitta vakoojilla millä pystyi ottamaan kuvia vihollisen tuki kohdasta.??

  • Toni sanoo:

    Olen sitä mieltä, että kukaan ei ole oikeassa tai väärässä onko aikamatkustus mahdollista. Kun kukaan ei ole vielä yrittänyt tai osannut kehittää teorian pohjalta edes aikakoneen prototyyppiä ja kun se saadaan toimimaan tai ei saada niin vasta sitten voidaan olla varmempia asiasta.

  • meppi sanoo:

    Nainen ei ole oikeastaan nainen vaan naiseksi pukeutunut mies ja illuminatiin kuuluva, heillä oli kännyköitä jo tuolloin. Tänä päivänä illuminatilla on käytössä kännyköitä huomattavasti kehittyneempää tekniikkaa. Tavallinen kansa käyttää vielä ”vanhaa tekniikkaa” sellaista jota illuminati käytti jo lähes 100 vuotta sitten.

  • Wompatti sanoo:

    Huoh. Tää on PARANORMAALIBLOGI. Itse käyn täällä vain seuraamassa maapallon paranormaaliaiheita. Aiheita, jotka ovat aina kummallisia, outoja jne.

    Varmaan täällä nyt mitään REAL SHITTII löytää joka päivä. Tämäkin on vain jännä tapaus… that’s it. lol

    Hauskaa seurata, kun ihmiset väittelevä tosissaan.

    ps. Stephen Hawking tuntuu olevan median työkalu nykypäivinä.
    En ole nähnyt mitään todisteita, missä hän itse sanoisi asioitaan?

  • Wespa sanoo:

    ”Voi Wespa pieni! Jaahas minkäs tietelijöiden?”

    Annoin tekstissäni kaksi esimerkkiä (Stephen Hawking ja Michio Kaku) ja linkkejä joidenka kautta voi tutkia aiheesta lisää.

    On myös tieteilijöitä, jotka pystyvät kumoamaan väitteesi esim. Ajan lyhyt historia kirjoittaja Stephen Hawking, joka ei varsinaisesti kiellä ilmiötä.

    Kumoamaan minkä väitteen, sen että aikamatkustus on teoriassa mahdollista? Minkä osan väitteestäni Stephen Hawking kumoaa? Huomioi loppu, ”ei varsinaisesti kiellä ilmiötä”.

  • Entity sanoo:

    Fysiikan laeissa ei ole mitään toimintaa rajoittavaa, siis siinä mielessä että jokin havaittu periaate olisi mitään muuta kuin tällä hetkellä vallitseva käsitys siitä miten maailma toimii. Käsitys luonnonlaiesta tarkentuu sitä mukaa kun opimme lisää.

    Termodynamiikan pääsäännöt ovat melko varmasti tosia. Suurin piirtein kaikessa muussa on epätarkkuutta ja pelivaraa. Nykyinen käsitys on, että matemaattisesti on mahdollista kuvailla tilannetta, jossa aika ei kulje suoraviivaisesti vain yhteen suuntaan. Se miksi aikamatkustusta ei kuitenkaan olla havaittu antaa olettaa, ettei aikamatkustus ehkä olekaan mahdollista. Hieman sama asia kuin älyllisten avaruusmuukalaisten kanssa, jos heitä on, missä he ovat? Aikaa olisi ollut meidän löytämiseemme. Eräs mahdollisuus on, että he ovat olleet jo täällä, mutta eivät ole enää täällä.

    En oikein usko tuohon kännykkään, ellei sitten ole niin että aikamatkustajia on useampia ja he juttelevat keskenään luureihinsa. Luulisi että nykymuotoinen kännykkä ei enää monenmonta vuotta säily, vaan uudet toiminnot ja uusi asema informaatiomaailman yleiskäyttöliittymänä pakottavat firmat suunnittelemaan kännykät uudestaan.

    Villimpi visio on, että myöskään nykyisenlaiset ihmiset katoavat ennen pitkää. Ensin meistä tulee terveitä ja pitkäaikäisiä, ja sitten meistä tulee entistä parempia ja kuolemattomia. Ihmisen ja koneen yhdistyminen tulee ilmeiseksi ja sen jälkeen maailmankaikkeus muuttuu pikkuhiljaa leikkikentäksemme.

  • Wespa sanoo:

    Yksi teoria on se, että aikamatkustus menneeseen luo itsessään uuden aikajanan tai avaa aikajanan jossa tämä on mahdollista. Ehkä olemme aikajanalla johon aikamatkustajia ei ole juurikaan tullut. Jos esim. matkustat viime viikkoon tapaamaan itseäsi, niin luot uuden aikajanan jossa toinen sinä tapaa sinut. Sinulla ei siis ole muistoja itsesi tapaamisesta, koska tuo jo itsessään olisi estänyt sinua olemassa juuri samassa aikalinjassa jossa teet aikakoneen ja menet tapaamaan itseäsi.

  • FDR sanoo:

    Nokian kännykkä oli ja sama malli kuin minulla, eli 5230!

  • Jani sanoo:

    Menee muuten aivot solmuun kun alkaa tosissaan miettimään aikamatkustamisen paradoxeja.

  • thetruth sanoo:

    ehkä,EHKÄ menis piiloon puhumaan . Kukaan ihmettele ku joku puhuu välkkyvään neliöön . Siis tuohan voi tehdä mitä vaan : kaivaa nenää , piilotella kasvoja , muuten vaan jotaki pakko-oireita . Jos jokaisesta tälläisestä ruetaan spekuloimaan jotaki ni huh huh . Olette aika säälittäviä , siis ketkä uskoo että olisi aikamatkaaja

  • lownrgy sanoo:

    chaplin oli nero, next

  • Järjellä sanoo:

    Kenellekään tullut mieleen, että tuo koko videopätkä olisi feikki? Tuossa videossahan ei ilmeisesti ollut kyse leffasta, vaan jostakin bonusmateriaalista (ensi-illan taltiointi?). Voisiko olla, että bonusmatskuissa on feikkivideo, joka on tehty DVd-julkaisulle. Ja sitten on sattunut lapsus ja yksi statisteista on puhunut juuri kaverilleen, kun on kuvattu?
    Toinen vaihtoehto on, että koko youtube-video on feikki. Itse tehty tuo pätkä ja ripattu Chaplinin leffasta valikko, johon sitten ympätty oma pätkä. Mahdollisuuksia nämäkin…

    Aikaisemmin esitetty hyvä pointti, että tuona aikana (1928) ihmiset olisivat hämmästelleet suuresti henkilöä, joka puhuu kännykkään. Se olisi ollut todella outoa.

    Mikäli materiaali on validia ja tosiaan kuvattu 20-luvulla, niin pätkä on kieltämättä mielenkintoinen. Siltikin löytynee muita mahdollisuuksia, kuin aikamatkustus.

  • solidmage sanoo:
  • luultavastioikeassa sanoo:

    yksinkertasta. Kyllähän matkapuhelimia oli jo varmaa 1800 luvulla mutta Ei niitä oo julkisuuteen vielä tuotu ku on pitäny kerää massit ensin lankapuhelimilla ja sit pikkuhiljaa nostaa muakams kehitystä. ihanniiku ne ei ois esimerkiks voinu laittaa jo NHL 10 peliin mailanrikkoutumista? miksi ei laittanu`? koska ne haluu ensvuonna lisää rahaa eli ne hidastaa teknologian saapumista. en tajuu miten tota ei voi tajuuu 5min pohtimalla meijän järjestelmää 😀 ja niitä pyramidinhuippu ihmisiä kui kusettajii ne on

  • luultavastioikeassa sanoo:

    todellisuudessa kaikki ufohavainnotkin on usa armeijaa.

  • IFO sanoo:

    Mielestäni aivan kävely-pätkän lopussa (sormien ollessa hieman auki) näkyy aika selvästi, että kädessä ei ole mitään, ja että keskisormi raaputtaa ohimoa.

  • nanaaannan sanoo:

    Tuossa lopussa näyttäisi että hän kihartaisi hiuksiaan. Ihan hyvin voi puhua itsekseen tai edessä kävelevälle. Busted.

  • 4ace sanoo:

    Mitä mielikuvitus tuottaa,voidaan se tulevaisuudessa toteuttaa.
    nii se on toiminu tähänkin asti. Tai emmä tiiä,kuulin ton jossain ja halusin vaa tärkeillä! 8)

  • chaos sanoo:

    Puhutte paljon p***aa täällä, mutta tämä aikamatkailu vie voiton kaikesta. Teidän teorianne liskoihmisistäkin on uskottavampia kuin nämä aikamatkat.

  • ss sanoo:

    Miks joku aikamatkustaja puhuisi luuriin eikä käyttäisi hands free-laitetta joka olisi huomaamaton ja pölötys menisi hulluuden piikiin. Luulisi että aikamatkustajalla olisi jotain kehittyneempää millä viestiä kuin joku viidenkympin kännykkä 😉

  • ari teräväinen sanoo:

    MITÄ MINÄ TÄHÄN SANON ?

    VAIKKA TEKNIIKKA KEHITTYY EDELLEEN KÄYTETÄÄN IKIVANHOJA KEINOJA NE ON MUKAVUUS LISÄ ELÄMÄÄMME TULI JA TAKKA KIIKKUTUOLI TAKAN EDESSÄ JA SE TODELLA VANHANAIKAINEN KIRJA LUETTAVAKSI ?!

    Avaruusmatka star trek jossa aluksen kapteeni lukee vanhaa kirjaa : Ja juo itse keitettyä teetä joka on tuotu maapallolta joka on todella aitoa ei tulostettua vastinetta jonka aluksen tulostimet suoltaa eteesi ….

  • Jonze sanoo:

    JOS aikamatkailu olisi mahdollista, ihminen olisi (ääliöolento kun on) tuhonnut jo itsensä ja oman aikajatkumonsa paradoxeineen päivineen. En sinänsä epäile, mutten sinänsä uskokaan aikamatkailun mahdollisuuteen. Pieni muutos jonka nykyihminen menee ja tekee menneeseen voi aiheuttaa häiriön ajassa käsitteenä siten, että homma menee jossakin kohtaa solmuun ja pahasti, ja zzzZAP! = Ei mitään.

  • J sanoo:

    Naiseksi tolla on järkyttävän suuri käsi. Ton sormet on ihan ihme asennossa vaikeeta kuvitella et joku pitäin kännykästä kiinni noin

  • uffomän sanoo:

    Kännykkää ei näy. Ei todisteita. Todellisuudessa nainen teki jotain muuta… raapi päätään, päätä särki, peitti kasvojaan kameralta tms. Mutta koska meille käden asento symboloi automaattisesti kännykkään puhumista, niin hetihän se foliohattukultti alkaa kehittelee paranormaaleja höpinöitään. Lisäksi tiedemiehet ovat todistaneet, että aikamatkailu ei ole mahdollista: ”valo ei kulje fotonia nopeemmin = ajassa matkustaminen ei onnistu”.

  • Ellen sanoo:

    Hmmm… Toi sattaa hyvinkin olla aikamatkaaja, sillä tuossa videolla ei näytä olevan kylmä tai tuulinen sää…

  • Andro sanoo:

    Just joo olemmeko siis ainut älykäs poppoo koko Universumissa. Mitä täällä ei osata, ei sitä osata missään muuallakaan. Ei tiede kaikkea tunne, on itseään korjaavaa ja muuttuu siis koko ajan kun riittävän moni arvostettu persoona on jostakin asiasta samaa mieltä. Näinhän tuo menee. Aikamatkailu on mahdollista ja sitä on tehty esim. Philadelphia Experimentissä. Valonnopeus ei ole suurin mahdollinen nopeus.

  • UFFOMÄN sanoo:

    Sellaista ei ole kuin aikamatkustus. Aika on käytännössä aisti. Hahmotetaan liike, jolloin liikkeen ajallinen kesto aistitaan. Ihmisen ulkopuolella sellaista ei ole kuin aika. Vaikka se vaatii aikaa, että esim maailmankaikkeus syntyy ja siitä tulee nykyisen kaltainen, nämä tapahtumat vain yksinkertiasesti tapahtuu, ilman aikaa, ja niiden keston määrittelee elollinen olento… ihminen lähinnä. Aika on ihmisen luoma käsite omasta ajanhahmotuskyvystään. Ajassa ei siis ole mahdollista matkustaa. Tulevaisuutta ei ole vielä olemassa ja mennyt on tapahtunutta, eli sekään ei ole olemassa. Ihmisellä on vain tämä hetki, eikä se liiku minkään aikavektorin nokassa tai vastaavaa. Kaikki aikaan liittyvä ”kehittynyt” hapatus on vain teoriaa, ja teoriaksi ne jää.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto