ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Näkymättömyysviitta lähellä todellisuutta

Näkymättömäksi tekevän puvun käyttöönotto on nyt hyvin lähellä todellisuutta, nimittäin brittiläistiedemiehet ovat esitelleet valoa taittavan kalvon jota tulevaisuudessa voidaan hyödyntää näkymättömyysteknologiasovelluksiin.

Läpimurron tehnyt tutkija Adrea Di Falcon kertoo, että kolmiulotteisesti joustavan metamateriaalin tekeminen on mahdollista.

Kehitetty metamateriaali pystyy taittamaan ja ohjaamaan näkyvää valoa, mutta vain suurin piirtein aallonpituutensa kokoisissa materiaaleissa. Pidemmille, näkymättömille aallonpituuksille on kehitetty ”näkymättömyyden” mahdollistavia materiaaleja, sillä käytettävät materiaalitkin voivat olla suurempia.

Falco onkin onnistunut luomaan metamateriaalia ohuesta ja kestävästä polymeeristä, kun ennen niissä on käytetty useita, kalaverkkomaisia kerroksia haurasta piitä, joka menee rikki taitettaessa.

– Se ei selvästikään ole vielä näkymättömyysviitta, mutta oikea askel sitä kohti, fyysikko Ortwin Hess kommentoi läpimurtoa BBC:lle.

Olemme kertoneet ennenkin näkymättömyysteknologiasta. Suosittelemme katsomaan alla olevat artikkelit.
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/01/12/nakymattomyysteknologiaa/
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2007/11/02/britit-testaavat-uutta-teknologiaa/
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/11/28/onko-teknologia-paranormaaliayliluonnollista/

Lähde: iltalehti.fi

[ad#tra-1]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

18 kommenttia aiheeseen: Näkymättömyysviitta lähellä todellisuutta

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Laama sanoo:

    Hienoa. Tätä on odotettu. Odotan vielä hieman että pojat saa sen kehitettyy loppuun asti. Sitten voin hyödyntää sitä omiin tarkoituksiini.

  • jatu sanoo:

    Ei ole näkyvää todistetta näkymättömyydelle!
    Epäilen asialla olevan säähavaintopallon kirkasta kangasta.

  • Napo sanoo:

    Ei ole ilmat lämmenny. Se on hippien propagandaa!

  • rake sanoo:

    tuleekohan se oleen mahdollista että sieltä näkee myös ulos, vai nähdäänkö tulevaisuuden näkymättömyysviitoissa pari silmää leijailevan?

  • Phantom sanoo:

    nii tai sitten asialla on led valot ja leijat 😀

  • njo sanoo:

    eiköhän tämä mene ensinnäkin täysin militaari käyttöön ja sen semmosiin sota hommeleihin, katsokaas kun eihän tavan pulliaiset ymmärrä tämmöisten uusien teknologioitten vastuuta, mutta onneks meidän armeijat yms sota hihhulit ymmärtävät 🙂
    Sama juttu toistuu niin monessa asiassa ja monet asiat juontoo juuri armeijoiden tavasta nähdä maailma ja ihmiset siinä.

    Kattokaa semmonen ku BBC – Visions of Future niin ymmärrätte vähän mitä on tapahtumassa seuraavan 50vuoden sisällä, nämä viitat on vain pikku tikku koko hässäkässä.

  • Phantom sanoo:

    ja onhan se hienompi saalistaa bin ladenia kun se ei enää nää sotilaita…Vaikkakin Laden taitaa itsekkin sellaisen omistaa kun on pysyny 10 vuotta näkymättömänä.

  • recon sanoo:

    Nykyteknologia ei olisi lähelläkään tätäpäivää ilman sotavoimien kehittelyä. Lääketieteessä kirurgia rynnisi vuosikymmeniä perässä jolleivat kenttäkirurgit olisi opetelleet pakon edessä miten kaveri kursitaan kokoon.
    Tämä nyt ei varsinaisesti ole paranormaalia, tämä on tiedettä. Jos mummon vanha villainen hartiahuivi toimisi näkymättömyysviittana, se olisi paranormaalia.

  • njo sanoo:

    Minun mielestä taas nykyteknologia olisi paljon paljon kehittynempää,ilman ainaista sotavoimien kehittelyä ja vielä tärkeämmin,ihmisten henkinen kehitys erittäin mahdollisesti vastaisi niin teknologian kuin monen muunkin alan kehitystä.
    Tässä todellisuudessa mennään aika sokkona ja voimalla,eteenpäin vaikka ei aina tiedettäisikään mihin suuntaan mennään,kunhan vain mennään ja rytinällä,siinä sivussa kärsii miljoonat ja miljoonat ihmiset mutta myös luonto,ilmasto,eläinkunta jne. Itseäni ei aina paljoa kiinnosta puolustella miten on jokin asia kuitenkin hyvin kun monet todella tärkeät asiat ovat muutaman henkilöt käsissä ja selkeästi tuhansien vuosien kokemuksella,he ovat kykenemättömiä hoitamaan kokonaisen maailman asioita.

  • jep jep sanoo:

    Kaikki suurimmat askeleet tekniikan saralla on otettu sotien aikana. Ihminen on vain niin pirun etevä keksimään tapjoa muiden tappamiseen, niitä muita sovelluksia voidaan miettiä sitten jälkikäteen.

  • kotkaaa sanoo:

    Ja mitäs tällä on tekemistä paranormaalien ilmiöiden kanssa? Onko blogi niin pahassa jamassa, että pitää laajentaa reviiriä tieteen kentällekkin? Millä perustein näitä uutisia tänne oikein valitaan?

  • Wespa sanoo:

    FAQ:sta voipi lukaista tarkemmin valintaperusteista ja siitä millasia uutisia ja aritkkeleita täällä käsitellään. 🙂
    http://paranormaaliblogi.net/index.php/faq/

    Blogin nimi saattaa joskus hieman ohjata harhaan, mutta näillä mennään. Blogi itsessään siis käsittelee aika laajalti eri aiheita. 🙂

    PS. Näkymättömyyttä on pidetty myös ns. paranormaalina tai yliluonnollisena ilmiönä ennen kunnollista tieteellistä harppausta sen mahdollistamiseen. Kait teleporttaustakin pidetään vielä aika paranormaalina vaikka tiede pitääkin sitä teoriassa mahdollisena.

  • kotkaaa sanoo:

    ”Näkymättömyyttä on pidetty myös ns. paranormaalina tai yliluonnollisena ilmiönä ennen kunnollista tieteellistä harppausta sen mahdollistamiseen.”

    Tämä ainakin selväntää ja perustelee useaa aiheen valintaa.

    ”Kait teleporttaustakin pidetään vielä aika paranormaalina vaikka tiede pitääkin sitä teoriassa mahdollisena.”

    Huvittavaa kuinka yleistät aina. Tiedettäkin on monenlaista. Joten missä tieteessä, se on teoriassa mahdollista?

    Tiede käsitteessä varsinkin länsimaissa, on vahva empiirinen lataus. Teorian rinnalle tarvitsemme usein myös käytännön. Joten yleistykesi ei juuri toimi tässä lauseen kontekstissa, mikäli et perustele. Lauseesi harhauttaa, ehkä myös vääristää tiede sanan merkitystä.

  • Wespa sanoo:

    Huvittavaa kuinka yleistät aina. Tiedettäkin on monenlaista. Joten missä tieteessä, se on teoriassa mahdollista?

    Puhuin yleisesti tieteestä kyllä, tarkemmin kyse on fyysikoista (fysiikan alalla) joka on mielestäni aika yleistietoa kun kerran teleportaatiosta puhutaan, tuskin puhuisin esim. argeologiasta tieteenä tässä tapauksessa. Olen pahoillani, että en kertonut tieteen jaostoa josta oli kyse. Tarkkaavaisena olisit kuitenkin voinut ymmärtää itse puhuttavan asian tiimoilta, googlettamalla tai kohdasta ”teoriassa mahdollista”, siitähän se olisi myös selvinnyt. Kyse on siis fyysikoista ja teoreettisista fyysikoista kuten Michio Kaku.

    In 1993, the idea of teleportation moved out of the realm of science fiction and into the world of theoretical possibility. It was then that physicist Charles Bennett and a team of researchers at IBM confirmed that quantum teleportation was possible

    http://science.howstuffworks.com/science-vs-myth/everyday-myths/teleportation.htm

    Lisää aiheesta vaikka tästä:
    http://www.time.com/time/health/article/0,8599,1874760,00.html
    http://www.youtube.com/results?search_query=teleportation (useita videoita aiheesta)

    PS. Myönnän, että ehkä hieman yleistän ja pidän tiedettä isona mössönä jota pyörittää fyysikot ym. ympäröivän maailman tutkijat. Kuitenkin aihealueesta puhuttaessa pitäisi aika helpolla selvitä mistä puhutaan, mutta jos ei niin toki aina saa kysyä tai etsiä lisäinfoa.

    PPS. Ei pahalla, mutta leikkimielisenä vastaheittona: Kuten varmaan huomasit tummensin lainauksestasi kohdan jossa itse sorruit myös yleistämiseen. ;P

  • Höpönpöpö sanoo:

    Wespa:
    ”Kyse on siis fyysikoista ja teoreettisista fyysikoista kuten Michio Kaku.”

    Michio Kaku nyt ei tieteellisesti teorioitaan kehittele. Vaikka mies olisi Universumin yli-insinööri ei hänen utopiansa ja mielikuvituksensa loihtimat maailmansa ole sen pätevämpiä teorioita kuin sokean kanan krapulaunet.

  • Wespa sanoo:

    Michio Kaku (加來 道雄, Kaku Michio?, born January 24, 1947) is an American scientist and science communicator who is Professor of Theoretical Physics specializing in string field theory at the City University of New York. Kaku is also a well known futurist, popularizer of science, best-selling author and media broadcaster and presenter.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Michio_Kaku

    Kannattaa lukaista tuolta myös kohdat Academic career, sekä books. 🙂

  • Hunajamies sanoo:

    Loistavaa, wikipedia lähteenä! Missä on nykyajan mediakriittisyys.

  • Wespa sanoo:

    Wikipediasta on hyvä lähteä liikkeelle. Sieltä löytyy toki linkit alkuperäisiin lähteisiin. Toki saa huomauttaa jos jokin asia on mielestäsi väärin kyseisessä lainauksessa tai wikipedia-artikkelissa itsesään.

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto