ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Pohdintaa rinnakkaistodellisuuksista

Itseäni on aina kiinnostanut rinnakkaistodellisuusteoriat ja siinä sivussa kvanttifysiikka. Kuvasin noin 6kk sitten aiheesta pohdinnan. Hieman on ajatukset tuosta vielä muotoutuneet, mutta ajattelin tämän silti julkaista täällä koska sisältää aikalailla mielenkiinoista pohdintaa omasta mielestäni ja sopii hyvin blogin käsittelemiin aihealueisiin. 🙂

Lähteet ja lisää aiheesta:

Schrödingerin kissa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Schr%C3%B6dingerin_kissa

Kaksoisrakokoe:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksoisrakokoe

Double-slit experiment:
http://en.wikipedia.org/wiki/Double-slit_experiment

BBC – Paraller Universes dokkari:
http://www.youtube.com/watch?v=Z7SDrj4Tjvk

History Channel – Paraller Universes:
http://www.youtube.com/watch?v=Oclk7xGEea4

[ad#tra-2]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

28 kommenttia aiheeseen: Pohdintaa rinnakkaistodellisuuksista

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • pekonia sanoo:

    Bullshit! Tässä videossa ei ollut päätä eikä häntää, järjetöntä höpinää vaan yli 10 min. Don’t waste your time…

  • Wespa sanoo:

    Aihealue on tosiaan aika laaja. Jos ei ymmärrä mistä puhutaan, niin suosittelen tutustumaan mainittuihin lähteisiin. 🙂

  • Käärmeskultti prospekti sanoo:

    Kyllähän nämä Respan mongerrukset on lähinnä tämmöistä Twilight tasoista amatööri kakkahousu lörinää.

  • Naama-Kalevi sanoo:

    Nojuu. Siis wikipediahan ei ole mikään lähde. Kehotan tutustumaan ”lähteidesi” lähteisiin parisenkymmentä vuotta niin voit (ehkä) puhua näistä asioista uskottavasti!

  • valvontakomissio sanoo:

    Tsemppiä respalle. Tiedän että on vaikea välillä seistä omien outojenkin oivallusten takana, kun kukaan ei koskaan vaivaudu kuuntelemaan. Mutta kuuntele itseäsi ja jatka samaan malliin! Tiedä milloin se mestarioivallus syntyy!

  • JambaB sanoo:

    Älä nyt jaksa taas tällasii. Juuri tämmöset videot sai minut aijemmin jättämään paranormaaliblogin mutta palasin takas kun ei yksi sivusto näännyttänyt paranormaalinälkääni. En endelleentään katsonut pärstä videosi enkä niin tee, kommaan vaan että tulisit järkiisi

  • jatu sanoo:

    Ehdottomasti kiinnostava aihe!

  • Wiakai sanoo:

    Gj Wespa :- ) ,pian tämä ei ole vain meidän teoriaa vaan meidän todellisuutta 🙂

    kylläh ihmiset, vaikee uskoa tälläistä, mutta kyllä se totuus tulee esiin tänää vuonna

  • eekke sanoo:

    turhaan valitatte, elkää sitten käykö tällä blogilla jos ei kiinosta, tämä on PARANORMAALIBLOGI eli asiaan kuuluu teidän ymmärrysten ja katsomusten ylittäviä asioita. vaikka on omat mielipiteet niin turhaa ängstäätte blogin jättämisellä, jätä jos ei kiinosta, ei ketään kiinosta se mitä teet sen asian suhteen, toisia mielyttää toisia ei. video oli minusta aika opettava.

  • Huttu sanoo:

    Varmaan ihan mielenkiintoinen aihe, mutta pohdinnat oikeasti toimisivat paremmin jos niitä pohtisi oikeasti sellainen henkilö jolla on jotain meriittiä pohtia sitä asiaa, niitä voisi jopa kuunnella.

    En muista kuka se oli joka joskus sanoi ”Jos väität ymmärtäväsi kvanttifysiikkaa, et todellakaan ymmärrä sitä”

    Aina voi pohtia mielestään mielenkiintoista asiaa vaikka villasukkien kutomsesta mutta ei se siitä yhtää sen mielenkiintoisempaa ellei se henkilö oikeasti tiedä mistä puhuu.

  • AntiRistus sanoo:

    Ihmeellistä palautetta kertakaikkiaan. Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä videon kiinnostavuudesta tahi ”järjenperäisyydestä”, sitä kun ei voi toinen toiselle noin vain ilmoittaa.
    Muutenkin ihmetyttää nämä peruskommentoijat täällä, joilla ei ole muuta kuin negatiivista sanottavaa. Täytyy olla suht apaattinen ihminen, että täytyy ihan ilmoittaa kuinka tuli henk.kohtaisesti paha mieli, kun ei siinä videossa nyt ollutkaan kummituksia eikä edes bigfootteja. Ja sellainen kommentointi, jonka ainoa tarkoitus on saada huonoa mieltä videon lähettäjälle, on perseestä. Asiallinen kritiikki on tietysti aina hyväksyttävää, ellei jopa suotavaa.
    Niin ja videotahan en vielä katsonut. 😉

  • Krisu sanoo:

    ”Meriittejä” ihmiset kaipailee. Huoh. Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi pitäisi olla tohtorin tutkinto (tms. vastaavaa) voidakseen pohtia asioita. Kyllä kai ajatuksiaan voi esittää, vaikka olisikin vasta tutkimuksensa vaiheessa.

    Ei tässä mitään esitetty absoluuttisena totuutena, tässä esitettiin vain miten yksi ihminen asiasta arvelee niiden tietojen perusteella, mitkä hän on tähän asti saanut.

    Itse olin omaa gradun aihettani pyöritellyt mielessäni aika paljonkin ennen kuin edes aloitin varsinaista eri lähteiden läpi käyntiä. Nyttemmin aineistoa läpi kahlatessani on ollut mielenkiintoista huomata, miten hyvin useat alani tohtorit ovat olleet asioista samaa mieltä kanssani (he ovat siis käyneet läpi satoja aiheeseen liittyviä lähteitä) ja näitä ”auktoriteetin omaavia” heppuja siis löytyy läpi historian. Ja minä olin päätynyt ihan samoihin tuloksiin sen perusteella, mitä minä pelkän gradua vaille valmiin oikeustieteen maisterin koulutuksellani tiedän asioista.

    Että ei ”oikeisiin tai päteviin” johtopäätöksiin päätyminen aina vaadi taustalleen väikkäriä aiheesta. Siksi olisi tyhmää olettaa, että pohdintaa saisivat harjoittaa vain ”äärimäiset asiantuntijat”. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin maallikko osuu vahingossa oikeaan 🙂 Eikä kukaan sitäkään ole sanonut, että ainut pätevä tutkimus tapahtuu vaikkapa yliopistossa. Kyllä asioita voi tutkia omatoimisestikin, ei kai sitä mitenkään muuta se, saako siitä palkkaa vai ei.

    (Ai niin muuten, jossakin kommentissa sivuttiin tällä sivustolla koulukiusaamis-ongelman poistamista. Graduni aihe muuten on koulukiusaamisen kriminalisointi. Eli koulukiusaamisen määrittäminen rikoslaissa rikokseksi. Lähtenee eduskunnalle ja medialle, kun on valmis.)

  • Hexa^^ sanoo:

    itse olin henkilökohtaisesti sitä mieltä että ihmiseltä on sammunut tai puuttuu aisti tai ehkä aisteja mutta aisti.

  • Vian1 sanoo:

    Eikö kaikki mitä ei sää et tee ole fiktiota ja se mitä päätät tehdä on todellista

  • Ogeli sanoo:

    Joiltakin ihmisiltä on tosiaan sammunut aisti jos toinenkin sekä henkisyys päässyt unohtumaan. Sillä henkeviä ihmisiähän/olentoja me lopulta kuitenkin olemme, mutta tietoisuuden asteesta se on kiinni kuinka sinuiksi on pääsemässä itsensä ja vallitsevan maailmankaikkeuden kanssa. Monella vaan saattaa olla eri chakrat epätasapainossa, jotka vaikuttavat moniin asioihin. Chakroja avaamalla ja putsaamalla kun pääsee paremmin tasapainoon.

  • Askapää sanoo:

    Leija ja ledivalo

  • naeevri sanoo:

    Kiitos Wespa! Oon ite miettiny melkeen just samalla lailla deeleissä miten tämä kaikki elämä ja maailma toimii 🙂 Jätkä tavallaan kasasit meikän ajatukset kasaan :)) Jatka samaa rataa! Ja kaikille tämmönen ajatus, että vaikka luulet tietäväs asioista paljon, tiedät oikeasti aina ihan saakelin vähän verrattuna maailmankaikkeuteen ja kaikkiin prosesseihin mitä täällä tapahtuu. Ei väliä kuinka paljon opiskelet yms. tiedostat aina vain pientä pintaraapasua tällä meidän tietosuuden tasolla tästä koko roskasta 🙂

  • Wespa sanoo:

    Ymmärrän, että kaikkia ei videon sisältö kiinnosta ja se on ihan normaalia. Kritiikkiäkin saa toki laittaa, kehittää ajattelua eteenpäin.

    Joku heitti tuossa, että Wikipedia ei ole luotettava lähde jne. mutta toisaalta voisi näkökulmaansa hieman tarkentaa. Oliko kenties Wikipedian tiedot väärässä? Wikipedialinkin Scrhödingerin kissaan ym. heitin vain ihan sen takia, että olin siihen jo muuta kautta tutustunut ja se on hyvä paikka lähteä aiheeseen tutustumaan (koska wikipediassakin on lähdelinkit yms.). Laajemmin löytyy toki mm. googlettamalla.

    Jos videossa joku on väärin tai ärsyttää, niin toki voi suoraan kritisoida tässä ja korjata mikä oli väärin jne. Pidetään keskustelua yllä. 🙂

    PS. Jos pelkkänä ärsyyntymisen aiheena on se, että itse puhun omalla naamallani aiheesta niin mikäs siinä. Kait sekin on hyvä tapa jättää joitain asioita tekemättä tai katsomatta.

  • capsule sanoo:

    Siis tässä ilmeisesti haetaan takaa sitä että rinnakkaistodellisuuksia on rajaton määrä, eli avaruus on lopumaton?

  • Kriitikko sanoo:

    Itse aihe on kiinnostava, mutta kaikella kohteliaisuudella, sinuna pysyisin poissa ”julkisuudesta”. Eli nämä videopäiväkirjat on kyllä turhia henkilöltä jonka ulosanti on noin heikkoa luokkaa.
    Mikään ei toimi luontevasti. Kaikenlisäksi kasvoillasi on kaiken aikaa ärsyttävä virne. Ääni ei sovi ”julkiseen käyttöön” ja tuo säälittävä pukinparta kruunaa kaiken.
    Kokonaisuus ei vaan ole toimiva. Tee ja keskity siihen minkä parhaiten osaat, eli artikkeleiden tekoon.
    Tee kaikille palvelus ja unohda nämä videot, kiitos!

  • -11- sanoo:

    Wespa,

    Miksi paranormaaliblogi on tekemessä selvästi ns. hiljaista kuolemaa? Ennenmuinoin uusia artikkeleita tuli monta viikossa.

  • Kerkko-koira. sanoo:

    Ihan ok aihe ja pohdintaa, mutta olisi tosiaan mukavampi kuunnella ilman noita ”en ole perehtynyt asiaan” tai muita vastaavia ”oiskohan ollut sejase..” juttuja. Antaisit itsestäsi huomattavasti vähemmän intensiivisen ja ”oudon” kuvan jos istuisit vaikkapa sohvalla, jopa kahvikupposen ääressä, pohtiessasi näitä asioita.

  • hihaa sanoo:

    aaamen

  • heihaloo sanoo:

    supersäieteorioiden mukaan universumijärjestelmämme koostuu ainakin 11 ulottuvuudesta. Nämä muodostavat 3-tilaulotteisia braameja, muiden toimiessa vaihtoehtoisina aikahistorioina. Näitä braaneja (maailmankaikkeuksia) on niitäkin ääretön määrä.

    Aika on braanien syy-seuraussuhteiden yhteennitoutuma. Me ihmiset muistamme syy-seuraussuhteiden aiheuttaman muistijäljen perusteella tapahtumia ja ennustamme niiden pohjalta tulevia tapahtumia – tästä syntyy illuusio ajan kulusta. Emmehän me voi muistaa kausaliteetin ulkopuolisia asioita

    Kaikki tapahtumat ovat siis ennalta määrättyjä. Mitään yhtä ja ainoaa historianpolkua ei ole – aikaulottuvuuksia on yhteensä 7, joten tämä tarkoittaa käytännössä vaihtoehtoisia historioita äärettömiä määriä. Emme omista vapaata tahtoa, sen sijaan meille on kehittynyt tietoisuus. Tämä osaaltaan muodostaa illuusion käsitteen vapaasta tahdosta.

    Emme pysty millään ennustamaan ajatuksiamme. Aivot toimivat kvanttikoossa ja tämä synnyttää epämääräisyysperiaatteen mukaisen todennäköisyysjakauman tapahtumille. Periaatteessa vapaa tahtomme on todennäköisyyksien sanelema. Tämä ei kuitenkaan ole todellista todennäköisyyttä vaan puuttuu kyvyistämme ymmärtää maailmankaikkeutta. 11-ulotteinen universumimme aiheuttaa kolmitilaulotteiseen braaniimme (maailmankaikkeuteemme) illuusion todennäköisyydestä. Nämä kaikki tosin ovat 11 ulotteisen maailman loogisia ja ennalta määrättävissä olevia syy-seuraussuhteita.

    Tulevaisuutta emme voi ennustaa kuin vain suurpiirteisesti. Me satumme elämään vain tässä ajassa ja paikassa. Yhtä samalla tavoin olemme niissä äärettömissä muissakin todellisuuksissa. Niin kuin kaikki ne muutkin olennot, joita maailma asuttaa

  • valvontakomissio sanoo:

    heihaloon kommentin teorian voi kuka tahansa todeta meditaatiolla, joka on keino tuoda mieli takaisin hetkeen ja paikkaan. Vapaaksi menneisyyden muistijäljistä ja niistä projisoituvista hatarista tulevaisuuden ennakkoraameista. Se mitä on tässä ja nyt on tärkeintä, sillä jokaikinen ajatuskin on tässä ja nyt, lensi se kuinka pitkälle ja korkealle tahansa. Se mitä tässä ja nyt on, on sitten jokaisesta itsestään kiinni.
    Aika päräyttävää, mut elämä on 🙂

  • Kalle sanoo:

    Hyvä Wespa, tee omaa juttuas äläkä anna mm ” Kriitikon” masentaa. Jos jotakuta ärsyttää niin yks ja sama.

  • Maksalaatikko sanoo:

    Osittain täyttä asiaa (ajattelen ainakin itse muutamia asioita samalla tavalla), osittain tuhraa löpinää…

  • WM_ sanoo:
Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto