Facebook



Sivustomme käsittelee paranormaaleja sekä yliluonnollisia ilmiöitä, joihin kuuluvat mm. kummitukset, avaruusolennot, ufot, viljapeltokuviot ja enkelit.

PB sisältää tuoreita uutisia yliluonnolliselta saralta, kiinnostavimpia kuvia sekä videoita. Jo yli 1700 artikkelia/postausta!

Kuukauden kommentti

Petri:

On se hyvin jännä kun vieläkin tätä UFO asiaa pidetään kummallisena ja sille naureskellaan vaikka todisteita puolesta on vaikka kuinka. Hyvin on ihmismassojen aivopesu toiminut minkä USA muistaakseni aloitti joskus 50-luvulla ja tämä aihe piti saada pidettyä piilossa. Ja jos disclosure projektin porukka ole pätevää tekemään luotettavia havaintoja sotilaallisine tutkineen niin sitten ei kukaan ihminen ole.

Kun ottaa huomioon kaikki varmaan jo tuhannet luottavien ja pätevien virallisten tahojen silminnäkijähavainnot sekä niihin liittyvät tutkahavainnot niin tämän pitäisi olla ollut jo pitkän aikaa itsestäänselvä että täällä lentelee muutakin kuin meidän koneita tai sääpalloja.
Mutta ei.. ufoskeptisyys kukoistaa edelleen ja media naureskelee koko asialle ja mikä pahinta, suurimpaan osaan ihmisistä tuo aivopesu toimii yhä!

No ei kai se toisaalta ole ihme kun vuonna 2018 on vielä ihmisiä jotka ihan oikeasti uskovat maapallon olevan litteä 🙂

Mutta toisaalta ymmärrän senkin että ajatus siitä että avaruudessa on paljon meitä älykkäämpiä olentoja on monille hyvin pelottava ja on helpompi pistää sormet korviin ja yrittää sivuuttaa koko asia. Suotakoon se heille joita pelottaa, kaikki eivät oikeasti ole vielä valmiita kohtaamaan totuutta. Tämähän oli juuri silloin 50-luvulla yksi kriteeri sille että tästä aiheesta päätettiin tehdä naurettava ja UFOihin liittyvä havaintoja alettiin salata. Onhan se ehkä ihmiskunnan historian suurin uutinen ja olisi ehkä sekoittanut maailman joten toisaalta ymmärrän että tuohon päätökseen tultiin. Mutta eikö olisi jo nyt aika alkaa raottaa totuuden verhoa.. ja ehkä niin jo tehdään kun aiheesta aina välillä uutisoidaan onneksi ihan vakavasti kuten tässä tiedemiehen puolesta jonka rohkeudelle nostan hattua.

Haastattelussa kontaktihenkilö Kalevi Riikonen – Osa 1

Haastattelussa kontaktihenkilö Kalevi Riikonen. Tässä haastattelun ensimmäinen osa.

Kalevi Riikonen

Kalevi Riikonen

Kerro hieman itsestäsi.

– Synnyin Keski-Suomessa maatalossa ja vietin lapsuuteni siellä. Kaikki mikä oli mahdollista valmistaa itse, teimme sen yhdessä. Tämä opetti toimimaan mahdollisimman omavaraisesti perheyrityksessä. Käsien taito ja erilaisten käytännönläheisten tietotaitojen kehittyminen auttoi myöhemmin selviytymään elämästä yleensä. Toimin aikanani mekaanisessa puunjalostusteollisuudessa, josta siirryin ensimmäisen kirjan julkaisun jälkeen yrittäjäksi. Olen toiminut elämäntapayrittäjänä 1994 vuodesta saakka. Asun omakotitalossa haja-asutusalueella yhdessä Eija – vaimon kanssa. Ympärillämme olevassa luonnossa voimme tarvittaessa nopeasti latautua. Harrastamme lavatansseja ja tämän luovan liikunnan kulttuurimuoto onkin tärkein liikuntaa ylläpitävä kuntoilutapamme.

Mitä kaikkea työpäivääsi kuuluu?

– Jokainen päivä on varsin erilainen. Vedämme yleensä viikonloppuisin eri teemoista kursseja tai käymme tuotteinemme messuilla. Myös uusien asioiden kehittely ja teemojen hiominen vievät aina oman aikansa. Kun olemme tukikohdassamme, niin ihmisten puhelinsoitot eri elämän ongelmatilanteissa ovat joskus suurin yhtenäinen kokonaisuutensa työpäivästämme. Tarvittaessa käymme asiakaskäynneillä Grander-vedenkäsittelylaitteiden käyttöönoton yhteydessä. Kotimme ja yhdistetyn työpaikkamme kiinteistö- ja ulkotyöt vievät osan kesäajastamme. Tällä erää on vielä uuden kirjan kirjoitus kesken, joten se vie siten lähes kaiken liikenevän ajan.

Mikä on Tmi Tähtitieto?

– Tähtitieto perustettiin 1993 universaalin tietoisuuden ja kosmisemman ihmisyyden ymmärtämiseen. Yritys on järjestänyt elämänlaatuun liittyviä luento, koulutus ja seminaareja. Oman osaamisen lisäksi olemme tehneet yleisölle suunnattua yhteistyötä rajatiedon-, kasvatustieteiden- ja terveysalan huippuosaajien kanssa. Tavoitteena on saada ihmiset ottamaan vastuu omasta elämästään. Tämä toteutuu toimimalla kosmisten lakien mukaan ja elämällä luonnon ehdoilla tasapainoisen kehityksen ylläpitäjänä.

Miten kiinnostuit Ufoista?

– Jo aivan pienestä lapsesta saakka muistan kiinnostukseni kohdistuneen tähtiin ja kaikkeen maan ulkopuoliseen elämään. Jonkinlainen sisäinen kaipuu ja henkinen koti-ikävä vetivät todellisempaan kotiin, ulkoavaruuteen. Kun lehdissä 60 – luvulla oli uutisjuttuja lentävistä lautasista (erittäin paljon siihen aikaan), niin keräilin niitä talteen ja kirjoittelin sitten niitä vihkoon ylös. Ensimmäisen todellisen fyysisen ”toispaikkakuntalaisten” aluksen näin 1968 silloisen opiskelukaupunkini iltataivaalla. Koska olen alkuperältäni kosminen sielu, eli tullut vain kehollistumaan maanihmisten joukkoon, on ufokosmiset asiat ollut oleellinen itsestään selvyys elämässäni ja arkirutiinissani.

Kerro ensimmäisestä kontaktistasi avaruusolentoihin.

– Olin pienenä vauvana selälläni pinnasängyssä ja silloin valopallot tulivat. Nämä oudot energiapallot veivät tietoisuuteni erikoisen valokentän läpi menneisyyteeni, jossa olin jälleen aikuisen miehen kehossa. Jollakin erikoisella tavalla nämä valopallot avasivat aikaportin ja käyttivät minut tietoisesti vanhassa ajassa. Aikani siellä oltuani nämä vastaavanlaiset valopallot tulivat takaisin ja toivat samalla tavalla takaisin lapsen kehoon lähtötilanteeseen. Tuo ei ollut suoraan klassinen ufotapaus, mutta koen sen kuitenkin sellaiseksi. Muistan ennen kouluikää olleeni isovanhempieni luona jossa tapahtui erikoisen outo tapaus. Mummoni kertoman mukaan, olin sairastanut terveyttä raastavaa ripulia jo melko pitkään. Sitten eräänä päivänä ilman ennakkovaroitusta tupaan astui jokin ”hyvin hieno herra”. Tämä oli ollut erikoisen kiinnostunut minusta. Kysyin mummoltani myöhemmin aikuisiässä; mitä asiaa tällä erikoisella vieraalla oli? Mummoni mietti hetken, ennen kuin vastasi: En osaa sanoa, sillä hän ei ollut ollenkaan esittänyt asiaansa. Nyt hän vasta alkoi ihmetellä mitä siinä kohtaamisessa oikein tapahtui. Tämä pitkään jatkunut ripuli oli hävinnyt käsittämättömällä tavalla heti salaperäisen vieraan lähdettyä.

Miksi avaruusolennot lähestyvät planeettaamme – mikä on perimmäinen syy?

– Heidän tarkoituksensa on herätellä ihmiskuntaa tajuamaan tilansa, että on olemassa muutakin, kuin luonnon tuhoamista ja sotimista. Ihmiskunta elää tällä hetkellä hyvin kriittistä elämänvaihetta, on olemassa suuri vaara, että ihmiskunta tuhoaa valinnoillaan itse itsensä. Maailmankaikkeudessa elävien älyllisten olentojen luonteeseen kuuluu ymmärrettävästi myös perusuteliaisuus.

– Siinä vaiheessa, kun minkä hyvänsä kehittyneen planeetan yhteiskunnallinen edistyminen on tarpeeksi pitkällä, toteutuu tavalla tai toisella myös aurinkokunnan ulkopuolinen avaruusmatkailu. Osa näistä fyysisistä tai lähellä fyysistä avaruustasoamme käyttävistä lentoaluksista on juuri näitä tutkijoita kartoitustehtävissään. Sitten on lukuisa joukko avaruuden asukkaita, joilla on tukikohtia tai tilapäisasemia tämän aurinkokunnan planeetoilla ja niiden kuilla. Nämä ovat eri tavoin vaikuttaneet Maa-planeetan ja sen ihmiskunnan kehitykseen läpi historiamme. On myös olemassa Galaktinen Liitto erilaisissa valvonta- ja ohjaustehtävissään tämän aurinkokunnan piirissä. Tämä suuri organisaatio toimii harvoin ihmiskunnan keskuudessa kovin näkyvästi.

Mistä avaruusolennot tulevat ja keitä he ovat?

– Omakohtaisen kokemukseni perusteella voin kertoa, että on olemassa melkoinen joukko eri kehityksen linjoissa eläviä avaruusrotuja. Meidän Maan ihmisen koko, näkö tai kehon muoto (esim. raajojen lukumäärä) ei ole mikään vakio maailmankaikkeudessa. He ilmaisevat tulopaikkansa tai käyttävät vieläkin laajempaa määritelmää: Koti on kaikkialla eli missä he ovat, se on sillä erää heidänkin kotinsa. Elämän moniulotteisuus mahdollistaa korkeamman henkisen kehityksen mukaisen liikkumisen korkeus- ja sivuttaissuunnassa. Edistyneen teknologian osaavat käyttäjät voivat tulla jopa rinnakkaismaailmastakin. Se, mistä maan perusihminen voi vain haaveilla, on jo toteutuneena jossakin moraalisesti ja eettisesti oikealla tavalla edistyneessä aurinkokuntajärjestelmässä.

Millä eri tavoin avaruusolennot voivat ottaa kontakteja meihin?

– Kehittyneet avaruuden asukkaat voivat ottaa kontakteja toisiinsa ja meihin ihmiskehoissa oleviin millä hyvänsä fyysisen, psykofyysisen ja psyykkisen toimintojemme alueella. Fyysisten kontaktien osuus on kaikkein vähäisin suhteessa ylifyysisiin lähestymisiin. Ylifyysinen lähestyminen tietoisuuteen vaikuttamalla esim. unitilassa on erittäin käytetty kontaktien muoto. Erilaiset projektiot, jossa manipuloidaan aikaa, tilaa ja paikkaa on myös osa universaalia koulutusohjelmaa. Projektiokokemuksilla valmistellaan kosmisessa koulutuksessa olevaa yhteyshenkilöä kohtaamaan todellisia monikosmisia kokemuksia. He eivät saa antaa suoraa tietoa tai kokemusta, ellei yksilö ole itse ponnistellut sitä ennen siihen tarkoitettuun tavoitteeseensa. On olemassa eräs erikoisjärjestelyin toteutettu kosmishenkinen toimintamuoto. Jossa maan ihmisen kehossa oleva sielu vaihdetaan joko lyhyeksi aikaa tai lopuksi kehon eliniäksi avaruuden asukkaan sielun kanssa. Tässä uusi ”kuski” ei voi yleensä käyttää kaikkea kehomuistin kapasiteettia. Osa tavallisista arjen asiatiedoista tai taidoista saattaa hävitä. Vastaavasti vuorostaan aivan uusia tietotaitoja voi tulla tilalle. Yleensä niissä tilanteissa melko pian vaihtuu lähi- ja ystäväpiiri entisine elämänarvoineen ja –tapoineen. Sielun arvomaailma säätelee fyysisen tason arjen pitempiaikaiset pyrkimykset.

Onko jokaisella mahdollisuus saada kontakti?

– Ainakin fyysisen aluksen näkökontakti on mahdollisuus jokaisen kokea missä vain ja milloin vain. Tähän sarjaan voidaan tietyin edellytyksin lukea myös fyysiset maapallon ulkopuoliset olentojen näköhavainnot. Joskus yksi vahva näköhavainto saattaa käynnistää syvällisen tutkiskelun elämän tarkoituksesta ja merkityksestä yleensä. Jatkuvammat molemmin suuntaiset tietojen vaihtokontaktit edellyttävät lähestyjän energialaatuun ja kehitystasoon soveltuvan, ennalta valikoidun maan ihmisen riittävällä sielukehitystasollaan. Jos etsit elämän perustarkoitusta ja kunnioitat kaikkea olevaisuuden elämää Luojan suurena rikkautena, olet saattanut tietämättäsi olla jo kosmisessa kontaktikoulutuksessa tietoisuutesi korkeammilla tasoilla. Unen tasot ja erilaiset sisäiset muuttuneet tietoisuuden tilat ovat henkimaailman ja kosmisen vuotovaikutusten ensisijaista toiminta-aluetta. Siksi mielenhallintaharjoitukset ja erilaiset meditaatiomenetelmät nopeuttavat edistymistäsi kosmiseen kansalaisuuteen. Juuri noilla sisäisillä korkeammilla sielusi tasoilla, voit harjoittelun kautta saavuttaa jalompia ulkoavaruuden asukkaiden kohtaamisia myös omasta tahdostasi. Kerron tämän omasta kokemuksestani.

Minkälaisia henkilöitä avaruusolennot etsivät kontaktihenkilöiksi?

– Avaruusolennot etsivät pioneerityöhön pääsääntöisesti henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita tekemään yhteistyötä heidän kanssaan ja jotka eivät aristele viedä totuutta eteenpäin jossain muodossa. Yleissääntö jatkuvaluonteisena kontaktihenkilönä toimimiseen ja tehokoulutukseen pääsemiseen on, että omat ottavat yhteyttä omiinsa. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että kohdeihminen on itsekin aikoinaan tullut maan sielukehityskiertoon joltakin avaruuden asutulta planeetalta. Tavattoman ratkaisevaa on, mistä rodusta lähestyjät ovat ja ovatko kyseessä juuri tästä samasta rodusta kuin aikoinaan maanpiiriin lähteneet kehollistujat. Jokaisella kosmista alkuperää olevalla sielulla on maan perussielua korkeammat elämän arvot ja totuuden etsintä. Monia näitä kontaktiin koulutettavia yhdistää se, että tavallisen elämä ei ole koskaan heiltä tyydyttänyt. He ovat hakeneet jotakin kauniimpaa, jotakin oikeudenmukaisempaa, jotakin ylevämpää ja kaikin tavoin yhteistyökykyisempää ympäristöä. Tässä yhteydessä tulee huomioida myös edistyneet maansielut. Muun ohella heillä on mahdollisuus omaa kehitystasoaan vastaaviin kosmisiin opetuksiin kontaktiensa kautta. Jos edistynyt alkuperältään Maan sielu onnistuu saavuttamaan omassa edistymisessään esim. kymmenennen asteen, hän ilman erityistoimenpiteitä huomioidaan mukaan kosmisen kansalaisen koulutukseen.

Kalevi järjestää myös kursseja sekä luentoja. Lisätietoa Kalevista sekä hänen oheistoiminnastaan löydät seuraavista linkeistä:
www.tahtitieto.fi
www.vesiriikonen.fi

Haastattelun toinen osa on luettavissa täältä.

Kiitos TopSecretille avunannosta ja kysymysten muotoilusta. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

15 kommenttia aiheeseen: Haastattelussa kontaktihenkilö Kalevi Riikonen – Osa 1

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • jatu sanoo:

    Vähän ristiriitainen fiilis jäi, kun oli tuon lukenut? Ei oikein tiedä mitä ajattelisi?

  • Ogeli sanoo:

    Kuulostaa oikein mielenkiintoiselta sekä järkeenkäypältä mitä tulee omiin teorioihini ja ajatuksiini!

  • Aina sanoo:

    Aina on kyse bisneksestä? Vai puhuuko kaveri totta. Epäilen että yrittää vaan huijata tyhmiä ihmisio maksullisille kursseilleen, eikä usko itsekään juttuihinsa. Toivottavasti olen väärässä, mutta ihmisen perusluonne on niin paha että tämä on todennäköistä. Itse tosin taidan olla jonkinlainen ”Kosminen sielu” kaikessa hyväntahtoisuudessani

  • Nova sanoo:

    jonkunhan se on esiin astuttava loppujen lopuksi ja toden teolla yrittää kertoa asioista,
    tokihan huijjaajia on mutta sen takia ei kannata päättää että tämäkin olisi huijaus.

  • Xplosiw sanoo:

    ”mutta ihmisen perusluonne on niin paha että”

    Paha? Jos ihmisen perusluonne olisi paha, meitä ei tuskin olisi enää olemassa, olisimme kuolleet sukupuuttoon toistemme takia.
    Toki on olemassa ihmisiä jotka ovat elämän kuluessa korruptoituneet ja suurin osa maapallon väestöstä kuntoutetaan ajattelemaan rahajärjestelmän näkökannalta, mikä johtaa oman edun tavoitteluun ja ahneuteen (paitsi niillä, jotka tajuavat sen järjettömyyden ja lopettavat), mutta jos olet viettänyt aikaa pienien vauvojen kanssa, joita ei vielä ole kuntoutettu tähän maailmaan, he ovat maailman ystävällisimpiä ja iloisimpia otuksia.

    Tämä on mielestäni todiste ihmisten pohjimmaisesta hyvyydestä.

  • WM_ sanoo:

    Joo, ihmisen perusluonne ei ole olla yhteiskunnan ja siinä selviämisen korruptoima.

  • sacu sanoo:

    Onhan tämä monin verroin uskottavampaa kuin perinteiset uskontohöpinät. Sinänsä tuossa haastattelussa ei tullut esille mitään mullistavaa, mutta ajatukset olivat harvinaisen kiihkottomia ja rationaalisia. Tietystikään perusskeptinen mieli ei purematta niele näitä ”Galaktinen Liitto yms.” juttuja, mutta mikä olisikaan parempaa kuin yhteinen kosminen hyvä, johon jokaisella elollisella on mahdollisuus? Se toisi kummasti järkeä tähän tarkoituksettomuuteen ja äärettömään tyhjyyteen.

    Taitaa vaan jälleen kerran olla liian hyvää ollakseen totta.

  • Starman sanoo:

    Erittäin mielenkiintoinen haastattelu. Jään odottamaan toista osaa malttamattomana.

  • Kalevi Riikonen sanoo:

    Yhteisvastausta edellisiin kommentteihin:
    Elämme jokainen juuri siinä kulttuurisidonnaisessa uskomusjärjestelmässämme missä olemme maallisen elämämme aloittaneet. Olemme saaneet ensimmäisinä elinvuosinamme viitekehyksen, jolla mittaamme kaikkea myöhempää kohtaamamme arvomaailmaa.
    Lähiympäristömme on vaikuttanut käsiteisiimme hyvästä tai pahasta, todesta ja kuvitteellisuudesta, jne. Tällöin omaksuimme myös käsitykset arvostuksemme sisällöstä.
    Näitä ovat esim. käsitys äidistä naisena ja isästä miehenä. Samoin sisarista ja veljistä, naapurin tytöistä ja pojista, sukupuoliroolin mukaan.
    Jos vietit varhaislapsuutesi urheilijaperheessä, taitelijaperheessä, maatilalla tai finanssitoiminnan keskellä, on jo se yksistään huomaamamattasi muokannut tulevan vuosien suuret linjaukset uskomusjärjestelmääsi.
    Koulukirjat ovat valittu aina vallitsevan yhteiskunnallisen arvostuksen perusteella. Jo yksistään tämä on muunnellut mm. historiaamme, elämän perustotuukia ja jopa ravintotottumuksiamme taloudellispoliittisilla tarkoituksilla.
    Vain sellaiset tahot, jotka lähestyvät planeettaamme ulkopuolisina, voivat kertoa kuinka olemme jokainen enemmän tai vähemmän erilaisten ja yhtäaikaisten uskomusjärjestelmien vaikutusten alaisia. Jo päivittäinen massamedia huolehtii siitä, että yeisjakelussa kansalaiaille on vain pääosin sellaista tietoa, joka tukee ja tarkoituksellisesti palvelee valtaa pitäviä.
    Olen kasvanut lapsuuteni maatilalla jossa kehittyi mm. fyysinen sitkeys ja kohtuullinen käden taito. Myös kyky selvitä yleensä elämässä mahdollisimman pitkälle omin avuin. Toimin aikoinaan mekaanisessa teollisuudessa työnjohtajana, jossa suurimmillaan alaisia oli kahdessa vuorossa 36 henkilöä.
    Vain omat kokemukset vakuuttavat ja ne ovat aina yksilökohtaisia. Jos syntymäsokealle yrität kertoa vaikka eri väreistä, niin hänellä ei ole fyysisen maailman kokemusta mihin sitä voisi verrata. Sama pätee kaikkeen, unikokemuksista alkaen.
    Myöhemmin tulevissa kysymys/vastaus teksteissä tulee lisää täsmennyksiä esitettyihin pohdiskeluihin. Todellisuuden tutkimisen iloa jokaiselle ja tämähän on päättymätön tie kaikessa elämässä.

  • tomppa677 sanoo:

    Joo eihän kukaan voi olla yhteiskunnan korruptoima, silti 95 prosenttia on sitä, ja täällä puhuu toista kun kuitenkin on 8 tuntia töissä pomon vässykkänä, ja luulee olevansa valaistunut, voi herranen aika teitä lapsia.

  • tomppa677 sanoo:

    Ostakaa nyt ihmeessä herran kirjoja kun tänne oikein tuputtaa niitä.

  • valvontakomissio sanoo:

    Kiitoksia Riikoselle ja blogille haastattelusta!

    Toitte taas hieman valoa lisää elämääni! Ja tottahan tuo Riikonen puhuu kun kuvailee millaisia olemme – itsekkin tässä kuluneena vuotena huomannut samantapaisia asioita.

  • Starman sanoo:

    Kun Riikonen kertoo kosmisista yhteyksistä kokemusperäisen tiedon pohjalta, niin puskasta huutelijoita näyttää riittävän. Kannttaisi ensin ottaa asioista selvää, ennen kuin alkaa laukomaan, kun ei kerran tiedä asioista hölkäsen pöläystä.

  • Milla sanoo:

    Nämä kaikki on paholaisen tekosia, helvetti on oikeasti olemassa ja niin myös taivas. Tämä mies on paholaisen kätyri, joka tulee huomaamaan, kenen palvelija hän on. Jeesus armahda häntä, hän ei tiedä mitä hän tekee.

  • jatu sanoo:

    Jep jep

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot