ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Oudon kuljetuksen kerrotaan olevan miehittämätön taistelualus

Aikaisemmin kerroimme miten Yhdysvalloissa kuljetetiin outoa alusta. Piirikunnan seriffi Don Read paljasti, että kyseessä todellakin on alus, mutta kotoisin maasta.

Aluksen kuljetus herätti hämmennystä

Avaruusalukseksi epäillyn kerrotaan olevan Northrop Grumman -yrityksen valmistama X-47B -miehittämätön taistelualus, joka toimii lentotukialukselta käsin.

Northrop Grummanin pr-johtaja Brooks McKinney täsmensi, että X-47B piti viedä paikanpäälle maasta käsin koska sen lennättäminen vilkkaasti liikennöidyssä ilmatilassa olisi saattanut olla vaarallista.

– On vaikeaa lentää miehittämättömällä aluksella kaupallisen lentoliikenteen seassa, McKinney sanoi.

Lähde: iltalehti.fi

Kiitos vinkistä Tialle, tuplaweelle, jtk:lle ja muille asiasta vinkanneille. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

15 kommenttia aiheeseen: Oudon kuljetuksen kerrotaan olevan miehittämätön taistelualus

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Ogeli sanoo:

    Ja teknologia tuohon on saatu… Mistä? 🙂

  • Nexeon sanoo:

    En edelleenkään usko tuon olevan X-47B, ei näytä ollenkaan samankaltaiselta!

  • qazwsxedc sanoo:

    Nexeon: jos viittisit edes lukasta tuon iltalehden jutun, niin se alus oli peitetty. Ei ihme että on vähän eri näköinen…

  • hopeanuoli sanoo:

    no nyt paljastui tämäkin juttu..

  • neropatti sanoo:

    Nexeon: uskoakko oikeasti tavaran toimittajaa vai itse tehtyä analyysiäsi surkean kamera videon perusteella?

  • Belgor sanoo:

    Heitänpäs uusiksi vettä kiukaalle 😀

    Näyttäähän se tuolta X-47B koneelt kunhan siivet ottaa pois ja kuljettaa ne erikseen joskus toisten. Tietysti mahdollista että kone vetäisi siivet sisäänsä mikäli ei lastia tarvi tarkoitukseensa….

    Kumman vaikea noista kuvista & videoista ainaki hahmottaa pressua joka suojaa miltä?
    Tiiviisti ovat saaneet kyseisen kun ei lepata ja osittain peitetyllä tarkoittanevat koko konetta ennemmin, koska muutenhan kone ja pressu ovat täysin saman värisiäkin tai pressu ”näkymättömän”.

  • tuplawee sanoo:

    jee, eka kiitos vinkistäni 😀

  • Joku sanoo:

    Oiskohan tämä vai leija johon on laitettu muutama ledivalo

    http://www.youtube.com/watch?v=QeKNhyhROm8&
    tai joku sen lähisukulaisista

  • Entity sanoo:

    Herätkää nyt jo sieltä keskiajalta, ihmiskunta on kehittänyt teknologiaa jo jonkin aikaa ja USA:n armeija ei varsinaisesti ole se kaikkein kitsain aseteknologian kehittäjä tässä maailmassa.

  • ululululu sanoo:

    Nexeon, tuo naamapalmuilua generoiva nickki 😛

    Eihän sitä nyt voi 2011 rakennella tuollaisia aluksia, pakko olla alieneitten väsäämä….sigh

  • Nexeon sanoo:

    Tottakai ihmiset ovat täysin kykeneväisiä rakentamaan jotain tuollaista, se on sitten eri asia tekeekö se mitään 😀

    Sanoin tuossa aiemmin, että tuo ei mielestäni näytä lainkaan x-47B:ltä…tarkemmin havaintomateriaalelien analysoimisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että kyseessä voi sittenkin olla x-47B.

  • sanoo:

    usan hallituksen on helppo sanoa että se on niiden alus on vaan vaihdettu nimi

  • Kimi sanoo:

    Emmä tiiä, mutta jos mä kuljettaisin jotain tosi salaista, esim uvvoa, khyl mie se pikkasen paremmin naamioisin. Eli otetaas se naama taas isin takamuksesta irti, ja voidaan tässäkin tapauksessa tyytyä viralliseen kantaan.

  • Raipe sanoo:

    On siinä kuljetusliike varmaan miettinyt että mihinkähän tässä on oikein jouduttu ja koska tuolta ”mötikän” uumenista tulee niitä yks-silmäisiä kavereita 🙂

  • Hobitti1992 sanoo:

    Maalaisjärki käteen hoi…
    Ettekö itse ole miettinyt miksi joka ikisen ”UFO’n” pitää olla juuri tuollainen stereotyyppinen lautanen?

    Kuinka moni täällä tietää edes sen faktan että Nazi Saksalla oli piirustuksia ja prototyyppejä lentkoneista jotka muistuttivat ns UFO’a, tekniikkakin oli niissä aivan sama kuin muissa hävittäjä- ja pommikoneissa.
    Olihan Saksalla muitakin outoja ase projekteja käynnissä, ja kuulkaa, ei outouksien keksimiseen mitään vihreitä ukkoja tarvita, vaan mielikuvitusta. Ja sitähän ihmisellä riittää!

    Tiesittekö edes sen että nuo lentävät lautaset saivat varsinaisen alun sodan aikaisten ja jälkeisten SCFI elokuvien ja kirjallisuuden myötä? Kukaan ei puhunut mistään UFO’ista ennen niitä, ja vasta niiden jälkeen näitä hiton teorioita ja ”havaintoja” rupesi tulemaan urakalla.

    Miksi aina stereotyyppisiä lentäviä lautasia?
    Miksi lähes kaikki havainnot ovat joltain idiotiilta tai kehitysmaasta?
    Miksi havainnot ovat aina kuvattu p***alla kameralla?
    Miksi havainnot ovat aina kuvattu kaukaa?
    Miksi muunkalaiset eivät näyttäydy kun jo muutenkin ovat saatanan huonoja piiloutumisessa?

    NASA pitää meitä vain pilkkanaan, haluavat vain että uskoisimme heidän piilottelevan jotain että keskittyisimme aivan johonkin muuhun. Nähtiin sekin näillä NASAN mailmanlopun ennustuksilla jotka olivat ja ovat p***apuhetta!
    NASA’aa pyörittää USA’n hallitus joka taas pyörii aikalailla raamatun ympärillä. Kannattaako sellaista organisaatiota uskoa?

    Jos valtiot oikeasti haluavat piilotella jotain niin se ei kyllä leviä julkiseen mediaan, saati sitten Internettiin

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto