ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Mars-mönkijä teki mielenkiintoisen löydön

Nasan Curiosity-mönkijän kerrotaan löytäneen Marsista jotakin kiinnostavaa. Vielä ei kuitenkaan ole kerrottu mitä löydös pitää sisällään.

Mars-mönkijä

Kuvassa Marsissa liikkuva mönkijä

Mönkijän kalustoon kuuluu SAM-instrumentti, jolla on tutkittu maaperää. Laite pystyy tunnistamaan hiiltä sisältäviä eloperäisiä yhdisteitä, nämä tunnetaan varmoina elämän merkkeinä.

Robottikäden keräämistä ja SAM:n tutkimista maanäytteistä onkin löydetty jotain mielenkiintoista.

Näin Curiosityn päätutkija John Grotzinger kuvaili löydöstä NPR-radioasemalle

Tämä löytö pääsee historian kirjoihin

Vaikka tarkempia tietoja ei ole vielä annettu, niin asiasta voisi vetää helposti johtopäätöksen, että löydös liittyisi bakteerielämään. Tulokset pitää kuitenkin analysoida vielä muutamaan kertaan jotta voitaisiin varmistua niiden paikkansapitävyydestä.

Lähde: iltasanomat.fi

Tykkäys ja jakotoiminnot:

34 kommenttia aiheeseen: Mars-mönkijä teki mielenkiintoisen löydön

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Nexeon sanoo:

    Onko Mars mönkijä vihdoin löytänyt yhden ihmisten rakentaman maanalaisen salaisen bunkkerin? Hahah, vitsi vitsinä. TOki ajatuksena huvittava 🙂

    Saas nähdä mitä sieltä tuleekaan, veikkaisin itsekin asian koskevan mikrobiologista elämää.

  • joo sanoo:

    taitaa olla niitä tuulipyörteitä

  • jatu sanoo:

    Norttiaski?

  • ganagana sanoo:

    cannabista?

  • Hexa sanoo:

    Noniin katsokaa nyt, elämän löytymiselle on niin suuret mahdollisuudet kuin osaatte vain kuvitella.
    mitä ihmiset juuri tekee he pääsevät vasta käytännössä planeettojen pinnalle tutkimaan tuonkin kaltaisella pienellä vehkeellä’ joka on asteikossa kirppu saharassa. ja Heti löytyy merkittävää todiste aineistoa elämän mahdollisuudelle ja sen olemassa ololle. Vaikka tuosta ottaisi miljoonia kertoja isomman kertoimen Älyllisen elämän esiintymiselle niin tulos on silti Huomattavan Häkellyttävä ja Te jotkut tolvanat ette sitä osaa sisäistää ja täten pilaatte omaa kehitystänne !…

  • jatu sanoo:

    No äläs nyt hermostu, olisihan se aika löytö jos Marssissa kasvaisi höpö höpö heinää ja niiden joukossa tyhjä norttiaski….

  • Jaahas sanoo:

    Mä veikkaan että sieltä on löydetty Skepsis Ry:n lehtinen, jossa lukee; Marsissa ei voi, eikä saa olla älyllistä elämää. Ja alla on James Randyn allekirjoitus. 😉

  • Ogeli sanoo:

    Ehkä sieltä löytyi Mars-patukka.

  • Silence sanoo:

    Fossiili.

  • Akvinolainen sanoo:

    Nasa itse vielä viime viikolla piti 99%:n todennäköisyydellä marsissa olevan elämää ja nyt tämä.

    Miksi usa salailisi kontaktejaan maan ulkopuoliseen elämään, kuten Luukkanen-Kilde väittää ja käyttää samalla miljardeja maan ulkopuolisen elämän etsimiseen?

  • Höpönpöpö sanoo:

    Jaahas ja Hexa, yrittäkää jo päästä älyttömästä pinttymyksestänne, jonka mukaan skeptikot eivät hyväksyisi Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuuta. En ainakaan itse edes ymmärrä mistä olette tuon ajatuksen päähänne saaneet.

    Uskoisin Randynkin riemastuvan jos Marsista todellakin löydettäisiin älyllistä elämää, mutta tuon toivominen taitaa kuitenkin mennä jo liioittelun puolelle. Kenties siellä joskus muinoin sellaista on saattanut olla, mutta en nyt lähde sen pidemmälle spekuloimaan koska tietoni tuon planeetan olosuhteiden historiasta ovat melko puutteelliset.

  • lolmid sanoo:
  • KaruTodellisuus sanoo:

    Akvinolainen : Kyllä ja tämä todistaa myöskin sen että usa kärki sala-hallinto haarat ja monien muidenkin kehittyneet osastot ( Haalivat loputtomalla rahalla kaiken oleellisen tegnologian normaaleiden ihmisten elämästä pois ja tuovat sen sitten ehkä markkinoille muunneltuna MUTTA pointtini on se että normaalit ihmiset pidetään täysin ulkopuolella kehittyneimmästä tegnologiasta JA samaan aikaan tolkuttoman ( käytännössä ) loppumattomalla rahalla ja vallalla ja hyvin suunnitelluilla valta pelillä päästään saavuttamaan niin suuri etulyönti asema tässä uuden ajan tegnologian haalimisessa ettei yksikään meistä tule käsittämään tätä homman laajuutta koska on arvatenkin kovin vaikeata haalia kasaan todisteita, mutta pointti on se että Tottakai ihmisten käyttämä tegnologia ja maapallon tärkeimpien”,” haarojen tai pahuuden haarojen käyttämä tegnologia ei kulje käsikädessä ja täten on olemassa 2 tieteen tasoa

  • WeAreNotAlone sanoo:

    Out of topic. Jesus from Mars.

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012112316363811_ul.shtml

    ”Hänen mukaansa Jumalan pojan syntymää eivät todistaneet härät, aasit tai mitkään muutkaan eläimet, vaan nämä on lisätty tarinaan jälkikäteen”.

    Must tuntuu että koko Jeesus on keksitty vaa 😉

  • Jaa´`a says: sanoo:

    Eihän Paavi ja katolilaisuus voi enää kusettaa porukoita noilla satutarinoilla enää pitkään, ollaanhan jo 2000-luvulla. Se että Paavin valta edes jotenkin säilyisi ja sitä kautta rahan kerääminen jatkuisi, on Paavi pakotettu päivittämään edes jotenkin noita grimmin satuja. Veikaan että Paavi instituutiolla on myös varsin selvä käsitys maailmankaikkeuden elämää kuhisevasta rakenteesta. Katollinen kirkko on keskiajalta lähtien pitänyt varsin lujassa otteessa miljoonia ihmisiä ja nyt maallinen valta (toivottavasti) on murenemassa. Luterilaisessa maailmassa on jo varsin monia kirkon tutkijoita jotka lähes suoraan tunnustavat raamatun olevan suurelta osin täysin keksittyä satutarinaa. Jeesus on saattanut olla olemassa mutta vain historillisessa merkityksessä.

  • Entity sanoo:

    Joseph Ratzinger oli raamatuntutkija jo ennen kuin hän oli paavi. Tuosta myyttisistä aineksista luopumisesta puheenollen, oletteko kuulleet protestanttisista uskonnoista?

    ja herranjumala sentään, eikö kannattaisi opetella edes kirjoittamaan ”teknologia”, jos aikoo vaahdota salaliitosta, jossa avaruusolioiden teknologiaa pimitetään tavallisilta ihmisiltä?

  • Entity sanoo:

    Täytyy selitellä jo etukäteen: tuollainen perustavanlaatuinen virhe luo uskottavuusongelman. Jos et tiedä tuota, mitä muuta et tiedä?

  • WeAreNotAlone sanoo:

    Jaa’ a says

    Tästä asiasta tuleekin mieleen, että kristinusko on vuosisatojen ajan pitänyt ihmisiä ”Jumalan” luomakunnan ainoina älyllisenä lajina. Ja joskus tuli dokkari, että vuonna 2008 – itse Paavi myönsi, että tuskin ihmiset ovat sittenkää ainoita älyllisiä olentoja maailmankaikkeudessa. Kysymys kuuluu että miksi hän myönsi, teorioita löytyy paljon asiasta. Vaikka Paavi/kristinusko on sanonut ihan päinvastaista sanomaa. Tässä asiassakin on pieni ristiriita, kun keskiaikasissa maalauksissa oli pyhimysten kuvia, tai muita kristinuskon-kuvia, nii kuvissa näkyi erivärisiä kiekkoja, josta tuli kirkas säde kuvassa näkyvään henkilöön. Ja siihen aikoihin sitä pidettiin jumalillsena ja kuvissa näkyviä kiekkoja pidettiin enkeleinä. Ja ajanmittaan kristinusko alkoi pitää UFOja paholaisen temppuna. Mitenköhän Paavi tulkitsee UFOT nykyään.

    Pointti on se, että koko kristinuko on yhtä isoa shaibaa. Onneks tajusin itse erota kirkosta jo vuosii sitten.

  • jatu sanoo:

    Uskonto on hyvä keino alistaa ihmisiä, sen varjolla saadaa ihmiset sotimaan ja tappamaan toisiaan.
    En kuulu kirkkoon, en varmaan ikinä tule liittymään takaisin, ellei koko kirkon ja uskonnon luonne muutu täysin toiseksi.

  • AgriumDelirium sanoo:

    Kaikki mitä Nasa on julkaissut Marssista on ollut jollain tavalla merkittävää ja niistä on aika usein uutisoitu odottavasti, mutta julkaisut ovat olleet aina ei niin maailmaan mullistavia, kuten niin monesti on jo nähty. Tuohan ”merkittävä löytö’ uutinen on peräisin vain yhdeltä NASA:n tutkijan antamasta haastattelusta, joka on monesti aiemminkin sanonut löytävänsä ”jotain merkittävää”.. Eli todennäköisesti taas jälleen kerran luvassa uutinen ”ei mitään merkittävää” aiempiin uutisiin verrattuna. Tottakai tälläisen julkaisun viivättely aiheuttaa ”helppouskovaisissa”-hörhöissä kipinää kehittää taas jälleen kerran niitä salaliittoteorioita ja suuria odotuksia.

  • Jaa´`a says: sanoo:

    AgriumDelirium says:

    NASA osaa nyky markkinoinnin keinot. Heillä on omat ammattilaiset sitä varten. Rahoitus taas pyörii sitä kautta. Jos yleinen mielipide olisi kovasti vastaan aikan jolloin kansalaisten veroja ja maksuja kiristetään, loppuisi rahoitus aika äkkiä. Myönteinen ilmapiiri ystävät hyvät, sillä pärjää hyvin nyky maailmanmenossa ja saadaan kansalaisten tuki. Aikamoinen sopulilauma luonne kun olemme. Niin ja vielä Amerikkalaisten yhä kasvava kansallistunto, tyyliin me olemme johtava kansakunta. Me teemme mitä haluamme, muut mitä me käskemme.

  • Ogeli sanoo:

    Historiamme on paljon monimutkaisempi kuin osaammekaan kuvitella:
    https://www.youtube.com/watch?v=WvNEVvHgOOY

    Myös Mars liittyy siihen.

  • Belgor sanoo:

    Me ihmisethän olemme itse voineet tulla marssista ja tai mistä vain muualtakin. Olemme vain unohtaneet tuhansien ellei miljoonien vuosien aikana asian. Uskomme henkilöstä riippuen alkuperästämme ties kuin moninaisia tarinoita muutenki.
    Esim. jokin yksittäinen tai useampikin muinainen globaali tuho on jättäny meistä vain rippeet jäljelle ja nuo harvakseen jääneet ihmiset eivät ole osanneet/voineet rakentaa uudestaan teknologisia laitteita ym. sen enempää kuin mekään nykyään yksinään osaisimme edes vaatteita päällemme kyhätä.
    Voisimme olla lähtöisin pienestä siirtolais porukasta joilla ollu vain kulkupeli tänne eikä muuta. Joten tuo porukka on joutunu tyytymään pärjäämään paikallisilla luonnonantimilla ilman teknologiaa jonka tietämys lopulta vaipuikin tyystin unholaan tähän hetkeen asti.
    Tuossa tilanteessa ilman mitään apuja, itse en ainakaan edes kaikkien tuntemieni ihmisten kanssa yhdessäkään pystyisi tekemään muuta kuin rakentaa alkukantaisia majoja risuista ja raaputella kiviin kuvia kivillä jälkipolville ihmeteltäväksi.
    Jotta kehitys voisi alkaa pitäisi osata työstää luonnonantimia ilman työkaluja ym ym….Kaikki energia todellisuudessa menis ruuan etsimiseen useiden sukupolvien ajan ennen kuin hiljalleen taas pienistä keksinnöistä toisiin keksintöihin liittäen sais rakennettua edes jotain hiemankaa hyödyllistä…. 😉

  • MORSOO IS BETTER THAN YOUUUUUUUUUU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

  • SPAM moRso is gaY

  • IHAN TOTTA t:MORSO

  • jtk sanoo:

    Ei kai ne sittenkään Marsista mitään löytäneet.

    Sen sijaan löytyi Merkuriuksesta jotain, mitä osaisivat vain orgaaniseksi materiaksi tässä vaiheessa määrittää:
    http://news.discovery.com/space/organics-found-on-mercury-121129.html

    Jäätä Merkuriuksessa näköjään myös ja ehkä sitten sulaa vettä pinnan alla. Nuo eliöt, jos sellaisia on siellä ollut, ovat kuitenkin kuollutta kamaa ilmeisesti.

  • Silence sanoo:

    Löysivät hiiltä.

  • Entity sanoo:

    Orgaanisia yhdisteitä siitä ensimmäisestä analysoidusta kauhallisesta löytyi ja ilmeisesti enemmän vettä kuin oli odotettu. Se mitä NASA ei kauheasti mainosta, on ettei Curiosityn kyydissä ole sellaisia laitteita, joilla voisi havaita elämänmuotoja, elleivät ne ole niin suuria ja aktiivisia, että sattuvat kameran kuvaan.

  • Metsämies sanoo:

    kai siellä elämää joskus on ollut, ihan uskottavaa olisi jos fossiili läöytyisi.
    mutta kuten maan sisar, marskin on kuollut nykyisin joten elämää ei ainakaan löydy.

  • WeAreNotAlone sanoo:

    Pari videoo. Eikös Nasa ole jäänyt ennenki kiinni jostain matskun muokkaamisesta? Ehkä Marsissa on todellakin jotain.

    http://www.youtube.com/watch?v=5pA6_U0ULpQ&featur%C2%ADe=endscreen&NR=1

    http://www.youtube.com/watch?v=NDilRLCp2Pk

  • WeAreNotAlone sanoo:
  • Ogeli sanoo:

    Marsissa oli aikoinaan ilmakehä ja elämää. Tosin on siellä vieläkin elämää ja varsinkin myös ihmisiä.

  • WeAreNotAlone sanoo:

    Tai sitten mönkijän reissut ovat kuvattu studiossa 😀

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto