Tohtori Reedin alienkohtaaminen
Tohtori Jonathan Reed aka. John Rutter kohtasi avaruusolennon lokakuussa 1996 Cascaden vuoristossa Seattlen lähistöllä.
Rutter oli vuoristolla koiransa kanssa kun hän sattumalta huomasi olennon metsikössä. Tarinan mukaan koira hyökkäsi olennon kimppuun. Olento alkoi puolustamaan itseään, jolloin Rutter puuttui peliin ja löi olentoa isolla oksalla päähän. Hän luuli, että olento kuoli ja toikin sen kotiinsa.
Myöhemmin hän kuvasi ja tutki olentoa olohuoneessaan. Videota katsoessaan hän kuitenkin huomasi, että olento olikin vielä hengissä ja liikutti silmiään.
Tässä video olennosta:
Videon loppuosaa on muokattu zoomauksen ja hidastuksen osalta, mutta muuta muokkausta siihen ei ole tehty.
Rutter dokumentoi olennosta myös muuta materiaalia. Myöhemmin Rutter nauhoitti mm. olennon huudon.
Pieni pätkä Rutterin haastattelusta, jossa voitte kuulla myös äänitteen olennon huudosta:
Skeptikot ja kriitikot pitävät olentoa feikkinä ja mm. lasta jonkinlaisessa kokopuvussa on epäilty. Mitään varmoja todisteita feikin puolesta ei kuitenkaan ole olemassa. Tapaus on edelleenkin mysteeri.
Lisätietoa (mm. lisää videoita):
http://believeitorleaveit.blogspot.com/2008/11/dr-reed-rutter-alien-encounter.html
Skeptistä näkökulmaa asiaan:
http://www.ufocasebook.com/reedalien.html
Mitä mieltä sinä olet, onko kyseessä oikea alienkohtaaminen vai taitavasti toteutettu feikki?
Kiitos vinkistä Helekatinmahakatille.
Metsässä liikkuva UFO
Syyskuun 21 päivä 2010 kuvattu UFO metsässä. Video sisältää myös samalta alueelta kuvattuja muita UFOvideoita, joissa yhdessä näkyy UFOsta tulevan myös säde maata kohti. Alue on myös armeijan kiinnostuksessa, sillä siellä lentää aina silloin tällöin myös armeijan helikoptereja. Etsivätkö jotain?
Alussa pientä esittelyä paikasta ja mm. kuvauskalustosta. Varsinainen UFOvideo alkaa 2:25 kohdasta.
http://www.youtube.com/watch?v=DKk3wXKJcJw
Kiitos vinkistä JuhaniKauraselle.
[ad#tra-1]Maan läheltä löydetty mahdollisesti asuttava planeetta
Gliese 581 -tähdeltä on löydetty mahdollisesti elinkelpoinen planeetta. Kalifornian tähtietieteilijöiden löytämä planeetta sijaitsee parinkymmenen valovuoden päässä ja on mahdollisesti elinkelpoinen meidän standardiemme mukaan.
Planeetta on vain hieman maata suurempi ja ainakin teoariassa sillä voisi olla ilmakehä ja vettä. Planeetalle annettiin nimeksi Gliese 581g.
581g:n massa on kolminkertainen maahan verrattuna, ja se kiertää emotähtensä ympäri 37 päivässä. Keskilämpötila planeetalla on noin -12 ja -31 celsiusasteen välillä.
– Planeetan löytyminen niin nopeasti ja niin läheltä antaa aiheen olettaa, että tämänkaltaisten planeettojen täytyy olla hyvin tavallisia, kertoo professori Steven Vogt, joka toimii yhtenä tutkijaryhmän johtajista.
Lue myös mtv3:sen (sisältää videoita) sekä iltasanomien juttu aiheesta.
Lähde: Helsingin Sanomat
Kiitos vinkistä Reconille, Dekkulle ja Hupille.
[ad#tra-2]Dolores Cannonin uusi haastattelu
Dolores Cannon jakaa regressioterapiassa (syvä hypnoosi) ihmisiltä saatuja tietoja. Sadat eri ihmiset kertovat samoja asioita, joista Dolores on rakentanut ison palapelin, joka koskee maapalloa, avaruusolentoja, reinkarnaatiota, toisia elämiä, karmaa jne.
Tässä vielä toinen Doloreksen haastattelu.
Osa 1
Katso koko 6-osainen soittolista videoineen tästä.
Dolores on kirjoittanut saamiensa tietojen pohjalta myös useita kirjoja.
Katso myös Doloresin aikaisempi haastattelu, sisältää osittain samaa tietoa.
Väitetty avaruusolentojen yhteysmies oli uutisankka
Brttilehti The Guardian kertoo, että YK ei ole nimittämässä avaruusolentojen yhteysmiestä. Kyseessä oli uutisankka.
Malesialainen astrofyysikko Mazlan Othman on kertonut, että ei ole ehdolla kyseiseen tehtävään, toisin kuin viikonloppuna useissa lehdissä ja nettisivustoilla väitettiin.
–Kuulostaa todella hienolta, mutta minun täytyy kyllä kumota se, Othman totesi sähköpostitse.
Lisää jutusta kertoo myös Uusi Suomi.
Lähde: guardian.co.uk
[ad#tra-2]Mediakonferenssi UFOista ja ydinohjuksista
Kerroimmekin aikaisemmin miten ydinohjuksia oli sabotoitu UFOista käsin. Aiheen teemoilta pidettiin virallinen NPC:n mediakonferenssi, jossa esiintyi mm. useita Yhdysvaltojen armeijan jäseniä, joihin kuuluu mm. Robert Salas, Charles Halt, Robert Hastings.
YK nimittää avaruusolioiden yhteyshenkilön
Avaruusasioita ja enimmäkseen mahdollisen elämän löytymiseen sekä kontakteihin liittyviä asioita on alettu ottamaan entistä vakavemmin myös päättävissä tahoissa. YK:ssa nimittäin on ehdoitettu suunnitelmaa jonka mukaan aiotaan nimittää erikseen henkilö vastaamaan avaruusolentoihin liittyvistä asioista, sekä johtaa YK:n alaista avaruusasioista vastaavaa Unoosa-virastoa.
Ulkomaiset lehdet kertoivat sunnuntaina, että järjestö aikoo nimittää avaruusolioiden yhteyshenkilöksi malesialaisen astrofyysikon Mazlan Othmanin.
Mahdollisen nimityksen jälkeen Othman olisi virallisesti henkilö, joka koordinoi toimintaa tilanteessa, jossa maapallon ulkopuolelta löydetään älyllistä elämää.
Mahdollisen elämän löytymistä pidetään merkittävänä asiana ja siksi YK:n on otettava asiassa ohjat käsiinsä.
Lähde: Helsingin Sanomat
Suuri kiitos vinkistä Tomille ja Tumpille. 🙂
Paranormaalit kokemukset – Syyskuu 2010
Noniin! Nyt julkaisen nyt taas paljon himottuja kokemuksia. Nauttikaa. 🙂

Kokija: Anonyymi
Kokemuksen tyyppi: Hengellinen kokemus
Paikka ja aika: Kuopio, oma huone, vuonna 2005-2008
Kokemusikä: 10-13 vuotias
Tapahtuman kuvaus:
Kokemuksen aikaan minulla oli murrosikä, jonka takia tunteita tuli ja meni. Kun minua alkoi itkettämään, menin huoneeseeni ja itkin siellä.
Kerran kuitenkin itkin jostain asiasta jota en vain ymmärtänyt kunnolla ja minun oli vaikea käsitellä sitä. Kesken kovan suruni tunsin kosketuksen päälläni, päälaellani. Ensimmäisen kerran tämän tapahtuessa, se kesti noin 2 sekuntia. Hämmästelin tapahtunutta kovin, sillä ketään muita ei huoneessani ollut. Oudointa asiassa oli se, että tunsin sen kosketuksen selvästi: se painoi vähän päätäni, oli hieman lämmin, suuren käden kosketus. Kosketuksella tuntui olevan vaikutusta sillä suruni loppui siihen, koska minun oli aivan pakko miettiä ja hämmästellä sitä. Mitä se oli?
Vuosia eteenpäin ja taas sain suuren itkun aiheen, jota murehdin omassa huoneessani. Taas koin saman kosketuksen, eikä ketään ollut paikalla. Silloin kosketus ei kestänyt niin pitkään, vaan oli vain kevyt painallus päälaellani. Itkuni loppui myös silloin. Edelleenkään en ymmärrä mikä tai kuka minua kosketti, mutta hyvin outoa se oli. Mahdollisestihan se voisi olla joku kuollut sukulaiseni, mutta sitäkin pidän epätodennäköisenä, koska heitä ei ole paljoa ja en tuntenut heitä niin hyvin. Mutta siitä lähtien olen uskonut enkeleihin ja siihen, että jokaisella on oma suojelusenkelinsä.
Kokija: Juhani
Kokemuksen tyyppi: UFO
Paikka ja aika: Lappi, Talvella 2009
Kokemusikä: 18 vuotta
Tapahtuman kuvaus:
Olin tavalliseen tapaan katselemassa tähdenlentoja ja sateliitteja kun näin kaksi tunnistamatonta valopistettä, toinen kappaleista oli luultavasti sateliitti ja väistävä valopiste/esine oli lentävä lautanen sillä se väisti sateliittia NOPEIN liikkein. Olen tutkinut, että sateliiteilla on hieman polttoainetta väistöliikkeitä varten, mutta näkemäni väistöliike oli niin nopea, että se ei voinut olla ihmisen rakentama alus.
Nimitän toista kappaletta sateliitiksi siksi koska se jatkoi kulkuansa samassa linjassa (silmällä katsottuna).
Kokija: Jarmo
Kokemuksen tyyppi: Telepatia
Paikka ja aika: Suomi, 1.1.2000
Kokemusikä: –
Tapahtuman kuvaus:
Olin ollut koko ikäni 100% skeptikko (uskossa että apina on synnyttänyt ihmisen, sekä että olemme ihmiskuntana täällä sattumalta ilman mitään syytä), tosin aina ”selittämättömistä” asioista kiinnostunut. Yhdessä vaiheessa elämää aloin harrastaa ”rajatiedon” lukemista jossain määrin. Maailmankatsomus muuttui useaan otteeseen n. 9kk aikana. Olin ajautunut pisteeseen jossa olin ystäväni kanssa täydellisessä telepaattisessa yhteydessä kolmannen silmän kautta. Tätä emme yrittäneet, emme edes jutelleet ennen yhteyttä, istuskelimme ja vietimme iltaa muutaman metrin päästä toisistamme samassa huoneessa.
Kuvailen hieman tapahtumaa. Tuntui kuin minulla olisi kolmas fyysinen silmä minkä kautta näkisin jonkun tapahtuman, yhtä päivän selvästi kuin näillä kahdella silmällä mitä käytän jokapäivä. Kesken vision kaverini alkoi huutamaan ”mitä mie nään!! mitä hittoo mie nään!!!” itse en alkanut huutamaan mitään koska tässä vaiheessa tajusin etten ollut ainut kuka kyseistä visiota näki. Kun olin nähnyt ”vision” yhteys loppui.
Se mitä me näimme ei ole tärkeää.
Onko sinulle tapahtunut jotain outoa? Voit kertoa omista kokemuksistasi tällä lomakkeella. Mielenkiintoisimmat kokemukset julkaisemme blogissamme nimimerkillä tai täysin anonyymisti. 🙂
Tässä olis tämmönen tarina, ylläpito voi muokata sen paremmaks jos käy, luoda profiilin jne. Laittakaa nimeks ihan mikä vaan, tekstiä voi muutella 100% kunhan aihe säilyy eli Telepatia 3 silmän kautta on mahdollista.
Se mitä näimme niin sitä on turha kertoa.


Viimeisimmät kommentit