Kuustakin löydettiin vettä!
Nyt jo kuustakin on löydetty vettä. Löydön teki Intian ensimmäinen kuututkintayksikkö Chandrayaan-1.
Aikaisemminhan vettä on löydetty mm. Marsista. Vesi tuntuu olevan kohtalaisen yleinen elementti avaruudessa, vaikka sitä ei näykkään planeetoilla niin isoissa määrin kuin maassa. Tämä on monille varmaan ilahduttava uutinen, sillä vesi voi mahdollistaa muiden prosessien kanssa yhdessä mm. elämän mahdollisuuden. Ei muuta kun pieniä vihreitä kuu-ukkeleita bongaamaan. ![]()
Video aiheesta:
Virallinen NASA:n lausunto aiheesta tulossa myöhemmin.
Moon Rising – Dokumentti NASA:sta ja kuusta
Moon Rising dokumentissa kerrotaan kuusta, sekä NASA:n mahdollisesta salailusta. Miksi NASA ei julkaise lähikuvia kuusta? Miksi kuvat ovat suurimmilta osin vain mustavalkoisia ja huonoresoluutioisia? Miksi NASA ei voi kuvata esim. Hubblella kuuta? Miksi kuvissa näkyy selviä mahdollisen sensuroinnin jälkiä? Miksi lähes kaikissa avaruuteen liittyvissä niin USA:laisissa kuin muun maalaisissakin avaruusprojektien ja yhtiöiden logoissa on sama kuvio? Tähän vielä työntekijöiden lausunnot NASA:n salailuista, niin dokumentin ainekset ovat kasassa.
Moon Rising on ihan mielenkiintoinen dokumentti, joka keskittyy salaliitosta puhumisen lisäksi mielenkiintoisiin kuviin, joissa näyttäisi olevan mm. rakennuksia. Osaa dokumentissa näytetyistä kuvista oli mielestäni liioiteltu, mutta kyseessä on silti katsomisen arvoinen pätkä. Moon Rising sisältää kuitenkin paljon mielenkiintoista asiaa. Kysymys kuuluukin, että miksi NASA:n toiminta ei ole vielä tutkinnan alaisena? Jokinlainen sisäpiiritutkimus pitäisi mielestäni järjestää.
Tässä dokumentin ensimmäinen osa.
Kuuhulluus
Kuuhulluudesta kun puhutaan, niin voidaan puhua jopa mielenhäiriöstä. Täydenkuun uskotaan vaikuttavan joihinkin ihmisiin. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkästään uskomuksesta ainakaan eläinkunnan edustajien taholla, koska joihinkin mereneläviin kuten meduusaan ja katkarapuihin, jotka täydenkuun aikaan uivat pinnan läheisyyteen. Myös useisiin syvänmeren eläimiin täysikuu vaikuttaa, vaikka näitä ei koskettaisi vuorovesi-ilmiö. Kuitenkin kuuhulluus sijoitetaan näennäistieteen piireihin.
Myös kansantaruissa esiintyvän pedon – ihmissuden, sanotaan kokevan muodomuutoksensa juuri täydenkuun aikaan.
Itse luokittelen itseni kuuhulluksi. Minulla on ollut useita vuosia masennus ja pahiten tämä masennustila iskee täydenkuun aikaan. En osaa selittää sitä, mutta olen myös täydenkuun aikaan hyvin levoton ja hermostunut. Nukkumisesta ei oikeastaan voi edes puhua täydenkuun aikaan.
Tässä vähän kaivelin netin syövereistä lisätietoa aiheesta ja silmääni osui tälläinen artikkeli, jossa kerrotaan kuun sähköistyvän täydenkuun aikaan:
“Täydenkuun aikaan kiertolaisemme suorastaan sähköistyy, Nasan tuoreessa tutkimuksessa todetaan. Ilmiö havaittiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1968, jolloin Nasan Surveyor 7 -luotain kuvasi Kuun horisontissa näkyvän oudon hehkun. Tuolloin ilmiön alkuperä jäi kuitenkin mysteeriksi. Nyt tutkijat uskovat, että hehkun syy oli sähköisesti varautuneiden hiukkasten sirottama auringonvalo.”
Linkki artikkeliin: Ursa.fi/blogit
Onko teidän joukossa henkilöitä, jotka arvelevat potevansa kuuhulluutta? Mitä mieltä olette yleisesti kuuhulluudesta ja mistä se teidän mielestänne saattaisi johtua?
Saturnuksen kuussa saattaa olla elämää
Saksalaiset tiedemiehet kertoivat, että Saturnuksen Enceladus kuussa saattaa olla suuria vetisiä maanalaisia luolia.
Kuun pinnan murtumista höyryävistä jääkiteistä on löytynyt suolaa, mikä on vahva todiste siitä, että pinnan alla on vettä.
Olosuhteet saattavat olla otolliset jopa maapallon ulkopuolisen elämän muodostumiselle luolissa.
Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä puolestaan on tullut tuloksiin, että veden höyrystyminen on varsin hidasta. Tämä voi tarkoittaa sitä, että maan alla ei välttämättä olisi suuria vesiluolia vaan pienempiä kammioita.
Tiedemiehet ovat kiistelleet kuun mahdollisista vesivarastoista vuodesta 2005 lähtien, kun avaruusluotain Cassini havaitsi purkauksia Enceladuksen pinnalla.
Kiitos vinkistä Heidille. ![]()
Lähde: iltasanomat.fi
10 Todistetta Maan Ulkopuolisesta Elämästä
1. Vuosi 1976. Viking-mönkijä huomasi Marsissa kemikaalisia tunnisteita elämästä.
2. Vuosi 1977. Selittämätön maan ulkopuolinen “Wow!” signaali huomattiin Ohio State Universityn radioteleskoopilla.
3. Vuosi 1996. Marsilaisia “fossiileja” löydettiin meteoriitti ALH80041:stä Antartiksella.
4. Vuosi 2001. Entistä täsmällisempi “Draken yhtälö” ehdottaa, että galaksissamme saattaa olla satojatuhansia elämää kuhisevia planeettoja.
5. Vuosi 2001. Punaisen vivahduksen Jupiterin Europa-kuussa ehdotettiin olevan jäätyneitä bakteereja, joka myös auttaa selittämään mystisen infrapunasignaalin, jonka se lähettää.
6. Vuosi 2002. Venäjän tiedemiehet päättelivät, että mystinen säteilyä kestävä mikrobi on voinut kehittyä Marsissa.
7. Vuosi 2002. Kemikaalisia elämään viittaavia vihjeitä löydettiin Venuksen luotaimen vanhasta datasta ja laskutelineistä. Voisiko mikrobeja esiintyä Venuksessa?
8. Vuosi 2003. Jupiterin Europa-kuusta löydettiin jälkiä rikistä, joka voisi olla jätettä maanalaista siirtokunnista.
9. Vuosi 2004. Metaania havaittiin Marsin ilmakehässä, joka viittaa mikrobiaaliseen aineenvaihduntaan.
10. Vuosi 2004. SETI-projekti havaitsi oudon radiosignaalin kolme eri kertaa, samalta alueelta avaruudessa.








