Koulussa Kummittelee
Yli 200 oppilasta malesialaisessa Sekolah Menengah Sains Dungun -koulussa koki kummia. He ovat vakuuttuneita, että he näkivät kummituksen lentämässä koulun tiloissa sunnuntaina. Kaikkien 600 oppilaan koulupäivä peruttiin loppupäiväksi. Maanantaina oudot tapahtumat jatkuivat ja koulu jouduttiin taas sulkemaan.
Koulun henkilökunta ja koulutuslaitos ei halua kommentoida, mutta Mazlan Ariffin kertoi, että hänen tyttärensä näki kummituksen lentelevän luokkahuoneessa.
”Tyttäreni kertoi, että hän näki naisen, jolla oli valkoiset vaatteet yllään, lentelevän luokassa, kunnes se lensi hänen päällensä. Hän kertoi, että sai samalla kylmäntunteita ja huusi peloissaan.”
Wati -niminen oppilas kertoi, että sattumukset alkoivat sunnuntaiaamuna, kun kaksi tyttöä alkoivat huutamaan hallitsemattomasti, selvästi peläten jotakin.
”Sitten muut oppilaat alkoivat huutaa ja heidän piti palata huoneisiinsa. Minulla oli paha olo ja päätäni särki, jonka takia pyörryin. En muista paljoa mitä tapahtui sen jälkeen.”
Äiti, joka ei halua nimeään julkisuuteen kertoo, että toinen päivä oli yhtä paha, kuin ensimmäinenkin ja oppilaat olivat peloissaan.
”Koulun henkilökunta pyysi minua tulla hakemaan tyttäreni...”
Tunteja ei ole pidetty neljään päivään, mutta koulun henkilökunta tekee parhaansa saadakseen tilanteen normalisoitumaan.
Lähde: nst.com
UFO Oli 30 Tuntia Laskeutuneena Meksikossa
UFO, jossa oli hohtavia valoja laskeutui maahan aikaisin aamulla joulukuussa 2007. UFO vietti 30 tuntia maassa eristetyllä alueella Meksikossa n. 150 kilometriä Acapulcosta itään, lähellä Mezcalaa.
Kohteen näki monet paikalliset kaupunkilaiset, sekä paikallisen kultakaivoksen työntekijät. Silminnäkijät kuvailevat kyseessä olevan lautasmaisen aluksen, joka liikkui kaupungin yli hitaasti ja ääntä pitämättä, jonka jälkeen laskeutui Pie de Minas -nimiselle kukkulalle. Se pysyi kukkulalla samalla hohtaen ja vilkkuen yli 30 tuntia. Fyysisiä vammoja ja sähköisiä häiriöitä raportoitiin myös. Kuvien ja videoiden ottaminen epäonnistui, koska kohde näytti vaikuttavan jotenkin elektronisiin laitteisiin. Jopa analogisilla kameroilla otetut kuvat ylivalottuivat. Samanlaisia ongelmia on kerrottu olevan monesti yrittäessä kuvata UFOa ja silminnäkijät kertoivat olevansa kuvauksen mahdottomuuden takia hyvin ärsyttyneitä. Kohdetta ei lähestynyt kukaan, vaikka se olisi ollut parin tunnin patikoinnin päässä.
Vielä ei tiedetä tarkkaan menikö kukaan lähelle UFOa tai saiko joku kuvattua kohteen onnistuneesti. Tapaus on vielä tutkinnan alaisena ja sitä tutkii Latinalaisamerikkalainen UFOlogia Instituutti (Institute of Hispanic UFOlogy) ja he aikovat mennä alueelle ja tutkia sen perinpohjin.
EDIT:

Uusimpien tietojen mukaan useita valokuvia oli sittenkin saatu otettua, mutta ihmiset pelkäsivät näyttää mitä olivat saaneet kuvattua. Lisätietoa voit lukea tästä.
EDIT:
Saimme käsiimme myös videon, jossa haastatellaan ihmisiä, sekä näytetään videomateriaalia tapauksesta.
Lähde: Unknown Country
Kiitokset hannu37:lle vinkistä.
Tutkijat varoittavat avaruusolentojen hyökkäyksestä
Tiedemiehet pelkäävät, että ihmiskunnan sijainnin ilmoittaminen saattaa houkutella kutsumattomat vieraat paikalle ja täten vaarantaa turvallisuutemme. Nasa lähetti maanantaina Beatlesin ”Across the Universe” -kappaleen antennin avulla kohti Pohjantähteä.
SETI:n tutkija Douglas Vakoch varoittaa moisen toiminnan vaaroista New Scientist -lehdessä:
– Ennen kuin lähetetään edes symbolisia viestejä tarvitaan avointa keskustelua niiden mahdollisista riskeistä.
SETI, jonka päämaja sijaitsee Mountain View’ssa Kaliforniassa, aikoo kuitenkin lähettää lisää viestejä avaruuteen.
Viimeisten 20 vuoden ajan SETI:n radioteleskoopit ovat etsineet avaruudesta muukalaisten radiosanomia. Monesti tuloksena on ollut pelkkää kohinaa. Monet SETI:n tutkijoista ovat tulleet siihen tpäätelmään, että ainoastaan kuuntelu ei riitä. He tahtovat lähettää tähtiin ystävällisiä viestejä.
Eräs tutkijaryhmä kehottaa SETI:ä lähettämään yksinkertaista signaalia, joka paljastaisi, että maapallolla on älyllistä elämää. Toiset taas haluaisivat lähettää kuvia ja nauhoitteita, jollaisia Voyager- ja Pioneer-luotaimet veivät avaruuteen.
Kohti tuntematonta lähtivät tuolloin piirrokset ihmisistä ja maapallosta sekä ääninauhoja, joilla oli ihmisten puhetta, linnunlaulua ja musiikkia. Mukana oli myös karttoja Maan sijainnista.
– On hyvin anteliasta lähettää avaruuteen tietosanakirja, mutta se voi kostautua tuleville sukupolville, Vakoch sanoi brittiläiselle Daily Mail -lehdelle.
Samoilla linjoilla on professori Barrie Jones.
– Todennäköisyys on pieni, mutta seuraukset olisivat suunnattomat – elämän loppuminen maapallolta, Jones kommentoi.
– Kun muistelee maapallon siirtomaahistoriaa, se on kauhistuttavan verinen. Jos heillä (avaruusolennoilla) on teknologiaa, jolla he voivat tehdä tähtien välisiä matkoja, he ovat niin paljon meitä edellä, että emme voi tehdä mitään vastustaaksemme heitä.
Toiset tähtitieteilijät muistuttavat, että ihmiskunta on mainostanut olemassaoloaan siitä lähtien, kun kaupalliset radiolähetykset käynnistyivät 1920-luvulla. Tähän mennessä ne ovat matkanneet lähes 90 valovuotta eli lähes 870 biljoonaa kilometriä.
Radioaallot – kuten muukin elektromagneettinen säteily – liikkuu valonnopeudella. Niinpä radiolähetyksen matka Maata lähimpään tähteen, neljän valovuoden päässä sijaitsevaan Alfa Proximaan, kestää vain neljä vuotta.
SETI:n tutkija Seth Shostak ei jaa useiden kollegoidensa käsitystä siitä, että muukalaiset olisivat väistämättä vihamielisiä. Hänen mukaansa avaruusolennoilla – jos sellaisia on – on jo hyvä käsitys inhimillisestä kulttuurista.
– Sotilastutkien signaalit ovat ehtineet jo pitkälle avaruuteen. Star Trek- ja I Love Lucy -sarjojen varhaiset lähetykset pyyhkäisevät yhden tähtijärjestelmän yli joka päivä, Shostak sanoi Daily Mailin mukaan.
– Jos he kuuntelevat, he tietävät jo meidän olevan täällä.
Lähde: iltalehti.fi
Kiitokset Ukonpojalle vinkistä. 🙂
Haamukasvot uutisissa
Harvoin kummituksista tai UFOista julkaistaan artikkeleita. Nyt on toisin tapahtunut. Oudot haamukasvot ilmestyivät kuvaan, jossa joukko nuoria poseeraa yhdessä. Seitsemän kaveruksen kuvassa on yhdet kasvot liikaa. Kuvan on ottanut englantilainen Matthew Summers.
”Säikähdin paljon, koska en usko tuollaisiin asioihin. Jopa kasvojen ilmeet ovat nähtävissä”, Summers sanoi The Daily Mail -lehdelle.
Summers otti kuvan kännykällä siskonsa ystävän olohuoneessa.


Lähde: Daily Mail
Yhdysvaltalainen tutkija kloonasi itsensä
Yhdysvaltalainen hedelmällisyystutkija Samuel Wood kloonasi itsensä, raportoi Daily Mail -lehti verkkosivuillaan. Hedelmällisyystutkija onnistui kasvattamaan ihmisalkioita, jotka ovat klooneja/kopioita hänestä itsestään.
Varhaiset sikiöt/alkiot pysyivät elossa vain viisi päivää. Kooltaan ne olivat nuppineulanpään kokoisia.
Samalla menetelmällä julkisuutta sai mm. Dolly-lammas, joka kloonattiin vuonna 1996.
Samuel Woodin ”ihmiskoetta” vastaan on jo monia ihmisiä ja se on nostanut laajan vastalauseiden myrskyn. Kriitikoiden mukaan Samuel ei välitä eettisistä periaatteista.
Hankkeen puolestapuhujat luonnehtivat koetta merkittäväksi virstanpylvääksi taistelussa parantumattomia sairauksia kuten Alzheimerin tautia vastaan.
Woodin kokeen tuloksia ei ole vielä vahvistettu virallisesti, mutta asiantuntijoiden mielestä ne vaikuttavat luotettavilta.
Lähde: dailymail.co.uk
Kiitokset xasalle vinkistä.
Ufohavainto kuohuttaa Teksasissa
USA:n Teksasissa poliisit, sekä useat muut ihmiset kertovat nähneensä ufon kiitämässä taivaalla. Kymmenet Stephenvillen kaupungin asukkaat todistivat nähneensä viime viikolla suuren, hiljaisen esineen, joka lensi matalalla kaupungin kattojen yläpuolella. Ufosta loistivat kaupunkilaisten mukaan kirkkaat valot ja hävittäjät ajoivat sitä takaa.
– Ihmiset ihmettelevät, mitä täällä tapahtuu, koska tämä on Raamattuvyöhykettä ja kaikki pelkäävät, että maailmanloppu on käsillä, Steven Allen kertoi.
Allen on itse lentäjä, joka näki myös ufon omin silmin.
– Olen aivan täysin varma, että se ei ollut näiltä main kotoisin, Allen sanoi.
Viranomaisten mukaan outoon näkyyn on aivan looginen selitys, joskaan vielä ei ole keksitty mikä se voisi olla. Erään teorian mukaan kyseessä voisi olla kahden lentokoneen aiheuttama optinen harha.
Silminnäkijöiden mukaan ufo lensi matalammalla kuin lentokoneet ja sen valot muuttivat järjestystä toisin kuin lentokoneiden valot. Ufo on nähty myös eräissä muissa lähialueen kaupungeissa viime viikkojen aikana.
– Olen tyytyväinen, että muutkin näkivät kohteen, sillä se tarkoittaa sitä, että minä en ole hullu, sanoi puolestaan Ricky Sorrells, joka näki suuren metallisen esineen leijuvan talonsa takana sijaitsevalla niityllä.
Yhdysvalloissa raportoidaan vuosittain noin 200 ufohavaintoa. Peräti 14 prosentia amerikkalaisista kertoo nähneensä joskus tunnistamattoman lentävän esineen.
Lähde: iltalehti.fi
Kiitokset TheMagicianille vinkistä. 🙂
Iso Britannia Julkaisee UFO-raporttinsa
Iso Britannian puolustusministeriö aikoo julkistaa lähes kaikki tutkimansa ufohavainnot ja tutkimusraportit. Tietojen mukaan julkiseksi tulee useita tuhansia aiemmin salassa pidettyjä havaintoja.
Useat niistä ovat peräisin ufoväitteisiin erikoistuneelta puolustustiedustelulta. Avoimuuden toivotaan vähentävän huhuja, joita ministeriön toiminnasta ja ufotiedustelusta on liikkunut.
Arkisto avataan maaliskuussa ja siihen kuuluvat kaikki puolustusministeriön tutkimat ufohavainnot viimeisen 30 vuoden ajalta. Raportteja tapauksista on yhteensä n. 7 000.
Ranskan avaruusvirastohan julkisti ufoarkistonsa nettisivuillaan jo viime vuoden maaliskuussa ja nyt Iso Britannia seuraa perässä. Täytyy vielä toivoa, että mm. USA tekisi saman.
Lähde: HS.fi
– Wespa
Englannissa UFO-aalto
Lokki vai ei? Aikaisemminhan moni arvioi, että Cornwallin yläpuolella kuvattu kohde olisi normaali lokki, mutta nyt kuvia ja silminnäkijäraportteja on alkanut tulvimaan lisää kyseisestä tapauksesta, sekä muistakin oudoista ilmiöistä.
Iso Britanniasta on tulossa ”alienmaa” Sun-lehden lukijoiden mukaan. Silminnäkijäraportteja ja ilmotuksia UFOista on alkanut satelemaan lehden toimitukselle tiuhaan tahtiin.
Cornwallissa on kuvattu uudestaan laivojen yläpuolella liitelevä UFO.
29 joulukuuta kuvatun UFO:n jälkeen ihmiset ovat soittaneet lehden toimitukseen eri puolilta Englantia ja kertoneet nähneensä samankaltaisia UFOja.
Jotkut kertovat, että he ovat nähneet alieneiden UFOaluksen samalla satama-alueella, jossa Cornwallin UFO kuvattiin.
Edward kuvasi oudon kohteen, joka näytti lentelevän laivaston lentotukialuksen yläpuolella.
Edward kertoi: ”Olin ottamassa kuvia lentotukialuksesta, kun helikopteri lähti kannelta, lensi länteen ja tuli takaisin parin minuutin päästä. Kun siirsin kuvat tietokoneelleni, niin silloin tajusin mistä helikopterinkuljettaja oli niin kiinnnostunut. Kyseessä oli sama satama-alue, josta The Sun kirjoitti aikaisemmin tällä viikolla.”
Amerikkalainen lomailija Ian Mulford myöskin uskoo, että hän kuvasi UFOn samalla paikalla, kuin Edward.
Ian sanoi: ”Olin ottamassa kuvia ja en nähnyt mitään ihmeellistä silloin, mutta kun sain kuvat teetettyä näin jotain hyvin epätavallista kuvan taustalla, jonka olin ottanut perheestäni.”
Rodga Harvey väittää, että hän kuvasi UFOn kun hän oli tulossa juhlista uutenavuotena.
”Kun katsoin kuvaa, niin huomasin, että joku outo kohde oli taivaalla. Se ei näyttänyt normaalilta lentokoneelta, tai helikopterilta, joten sen on pakko olla UFO.”
Rachel Clarke, 25, on vakuuttunut siitä, että hän kuvasi kahden UFOn lentävän taivaalla Borehamwoodin yläpuolella.
Rachel sanoi: ”Olin parvekkeella, kun naapurit juhlivat. Näimme yhtäkkiä kirkkaan valon taivaalla ja vähän ajan päästä toinen liittyi seuraan. Molemmat alkoivat yhtäkkiä liikkumaan todella nopeasti. Kohteet eivät lentäneet yhtään samalla lailla, kuin normaalit lentokoneet tai helikopterit. Kaikki 15 ihmistä meistä, jotka näkivät ne olivat ihmeissään. En nähnyt yhtään vihreätä miestä lentämässä, mutta olen varma, että ne olivat UFOja.”
Isoäiti Mary Booth, 57, sanoo, että hän näki UFOn Bristolissa uudenvuodenaattona.
Mary oli puutarhassaan kolmen ihmisen kanssa ja he kaikki näkivät kirkkaan oranssin pallomaisen valon taivaalla.
Mary kertoi: ”Me asumme lähellä Bristolin lentokenttää, joten näen usein lentokoneita ja helikoptereita, mutta tämä ei muistuttanut mitään niistä. Se oli paikallaan taivaalla ja sitten se liikkui ja lähti yli talomme katon, lähti lentämään ylöspäin, pieneni ja lopulta katosi. En ole koskaan uskonut UFOihin, mutta tämän tapahtuman nähtyäni uskon, että jotain perää ihmisten kertomissa jutuissa on. Se ei millään voinut olla lentokone, tai mikään sellainen. Se oli todella outoa ja me kaikki näimme sen.”
Lähde: The Sun
Kiitokset Hannulle vinkistä.
– Wespa




Viimeisimmät kommentit