ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

OOBE:n Saavuttaminen

OOBE

OOBE (Out of Body Experience) = Ruumiista irtautuminen

Esivalmistelut:

Varaa rentoutumiselle aikaa, kytke puhelin pois soimasta jne. Tee harjoitukset mielellään selällään maaten. Valot voi sammuttaa, jos siltä tuntuu. Paras ajankohta on juuri ennen nukkumaanmenoa tai heti heräämisen jälkeen.

Yksi helpoimmista tavoista on käyttää lihasrentoutusta. Tässä menetelmässä jalkateristä aloittaen, rentoutetaan ja jännitetään lihaksia vuoron perään. Niin pitkään, että kaikki lihakset ovat rentoutuneet. Huolellisesti tehtynä syvään rentoutumistilaan voidaan päästä muutamassa minuutissa.

Toinen menetelmä on ns. laskemismenetelmä. Lasket vaikkapa sadasta alaspäin, mutta siten, että aloitat aina alusta, mikäli tulet ajatelleeksi jotain muuta. Tämä on yllättävän vaikeaa, mutta lopussa mielesi on täysin tyhjä ja olet todennäköisesti syvässä rentoutumistilassa valmis harjoitukseen.

Askel 1: Rentoutuminen.

Rentoutuminen on välttämätön ennakkoehto OBElle. Siihen sisältyy sekä fyysinen että psyykkinen rentoutuminen, jotka on mahdollista saavuttaa esimerkiksi aikaisemmin kuvatuilla tekniikoilla.

Askel 2: Siirry unta edeltävään hypnagogiseen tilaan.

Hyvä keino on pitää käsivartta ylhäällä tukien sitä sänkyyn. Kun olet nukahtamaisillasi, käsi putoaa alas ja heräät. Harjoituksella voit oppia hallitsemaan hypnagogista tilaa. Kun olet siirtynyt hypnagogiseen tilaan, tahdosta riippumattomat psyykkiset ilmiöt alkavat voimistua, tyypillisin on eräänlainen koko pään täyttävä taustakohina. Näitä ilmiöitä ei tarvitse erillisesti tahdonalaisesti pyrkiä hallitsemaan, riittää kun seuraa tapahtumia. Ei kannata hermostua, vaikka ensiyrittämillä nukahtaisikin.

Askel 3: Hypnagogisen tilan syventäminen.

Yritä tyhjentää mielesi, ja tarkastele näkökenttää suljetuin silmin. Älä tee mitään vähään aikaan. Hetken kuluttua voit nähdä erilaisia valoilmiöitä ja kuulla mahdollisesti selkeämpiä ääni-ilmiöitä. Ne ovat puhtaita hermopurkauksia, joita tapahtuu silloinkin kun aivot pyrkivät lepotilaan. Kun nämä pikku hiljaa lakkaavat, olet siirtynyt tilaan ”B”. Seuraava vaihe on syventää rentoutuneisuuden tilaa, jota Monroe kutsuu ”tilaksi C”, siinä vaiheessa kun menetät kaiken tietoisuuden fyysisesta ruumiistasi ja aistiärsykkeistäsi. Olet kuin tyhjiössä, ainoa aistiärsytys tulee ajatuksistasi.

Askel 4: Tavoitteena on saavuttaa tila, jota kutsutaan vibraatiotilaksi.

Tämä on tärkein osa tekniikkaa, mutta myös vaikeatajuisin. Monet ovat havainneet projektion alkuvaiheessa nämä vibraatiot, jotka voidaan kuvata kevyenä pistelynä tai koko ruumiin läpäisevänä sähkövirtana. Vibraatioista seuraa tyypillisesti väliaikainen halvaustila. Saavuttaaksesi ne aloita katsomalla silmät kiinni pimeyteen noin 30 cm otsasi yläpuolella. Liikuta pistettä ensin metrin ja käännä pistettä 90 astetta ylöspäin ”kurkottaen” pääsi yläpuolelle. Tässä pisteessä tulee tavoitella vibraatioita ja vetämään ne aina päähän asti. Niistä ei voi erehtyä kun ne ilmaantuvat.

Askel 5: Vibraatiotilan saavutettuasi, sitä tulee oppia hallitsemaan.

Se käy helpoiten kun työnnät vibraatiot aalloiksi, jonka vuorotelleet pyrit työntämään alas jälkoihin ja vetämään takaisin päälakeen saakka.

Askel 6: Ruumiista irtautuminen.

Keskity nyt pelkästään yhteen ajatukseen: Ruumiista irtautumiseen. Ajatusten vaeltaminen on ehdottomasti kiellettyä. Mitä paremmin saat ajatuksesi keskittymään tähän, sitä todennäköisemmin onnistut kun olet samanaikaisesti jatkanut kohdan viisi harjoitusta muutaman kerran. Vibraatiotilan saavuttamisen jälkeen kannattaa kuvitella itsensä yhä kevyemmäksi ja kevyemmäksi. Mikäli asiaankuulumattomat ajatukset eivät keskeytä prosessia, todennäköisesti koet seuraavana ruumiistairtautumisen.

Toinen menetelmä on vibraatiotilan saavuttamisen jälkeen kierähtää ympäri ikäänkuin pyrkisin tekemään sen fyysisella tasolla, mutta et kuitenkaan oikeasti tee. Tässä menetelmässä on tarkoitus pyrkiä ”vääntämään” itsensä ruumiistairtautumistilaan.

Kuten sanottua, ruumiistairtautumiskokemukset kyetään selittämään nykyään hyvin tunnetuilla psyykkisillä efekteillä. Vaikka kannatankin tätä konventionaalista mallia, se ei estä pitämästä muitakin vaihtoehtoja mahdollisina tai jopa uskottavina.

Olen Monroesta tietämättä joskus päässyt vibraatiovaiheeseen saakka puhtaassa istumameditaatiossa, joten menetelmä sinänsä ei ole kovin vaikea. Sen pitäisi olla melkein jokaisen saavutettavissa, itse OOBE-tilaan eteneminen on se vaikein vaihe – pitää ajatukset ikään kuin koossa ja hallita vibraatiotilaa. Yrittäminen tekee mestarin!

Lähteet:
Seikkala, Elena: Astraaliprojektio teoriassa ja käytännössä, Ultra 4/1996 ss. 4-6.
Monroe, Robert: Journeys Out of the Body, Doubleday, 1971.
-”-: Introduction to Journeys Out of the Body, Souvenir Press, 1972.

Kiitokset artikkelista J. P. Lassilalle.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

145 kommenttia aiheeseen: OOBE:n Saavuttaminen

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • julle sanoo:

    Siis minkälaisia nuo ”halvaustilat” ovat. Voitkohan esimerkiksi herätä juuri silloin ja et pysty liikkumaan?

  • HD sanoo:

    Tämähän on artikkeli Lucid-unista ja miten siihen tilaan päästään?
    Artikkelissa mainittu ”halvaustila” on nimeltään unihalvaus. Silloin voit olla täysin hereillä mutta et voi liikkua. Unihalvaukseen voi myös liittyä hallusinaatioita. Omakohtaisella kokemuksella voin sanoa että unihalvaukset eivät ole sieltä mukavimmasta päästä.

  • HD sanoo:

    Lisäyksenä vielä että OOBE-ilmiöstä kuullaan yleensä kun ihminen on ollut kuolleena jonkun aikaa (Esim. sydänpysähdys) ja heidät on saatu elvytettyä takaisin.
    Tässä artikkelissa on kuitenkin hämmästyttävästi yhtäläisyyksiä Lucid unen saavuttamisen kanssa, väliin hieman lisättynä ”vibraatiotiloja” ja ”aaltoja”.

  • idanblogi1 sanoo:

    Eikö teitä pelota? Ruumista irtautuminen on aika hurja juttu. Minä en uskalla.

  • julle sanoo:

    Kokeilin tuota eilen illalla, tai oikeastaan tuossa puol kahden maissa.
    Ongelma oli siinä etten päässyt oikeen uneen. Joitain ns. sähkövirtauksia tunsin lievästi kaikkialla ruummiissa mutta ei juurikaan kovin isoja, joten en usko että saavutin mitään tuossa. Ehkä tänä iltana onnistaa paremmin. : )

  • Wespa sanoo:

    HD, Lucid-uni on eri asia, kuin OOBE. Lucid uni on pelkkä uni, jota pystyt hallitsemaan ja päättää minkälaista unta näet, mutta OOBE on ruumiista irtautuminen, jonka aikana ihminen on hereillä, sekä tietoinen.

  • Kerttu sanoo:

    Mä olen irtaantunut ruumiistani unessa muutaman kerran, havainnut itseni ulkopuolelta kun olen yrittänyt herätä. Kokeilin joskus muinoin irtaantua hereillä ruumiistani ja pääsin tohon ”päässä surisee”- vaiheeseen (vaikken tiennyt sellaisesta vaiheesta tuolloin mitään) mutten sit uskaltanu jatkaa kun alkoi pelottaa, että mitäs jos joku vieras henkiolento kaappaa mun ruumiin sinä aikana. Kjäh kjäh…

  • HD sanoo:

    TIedän että Lucid-uni ja OOBE ovat eri asia, mutta tarkoitin lähinnä tätä artikkelia jolla on paljon yhtäläisyyksiä Lucid-uneen pääsemisen kanssa. Lucid-unissa esiintyy myös tätä OOBE-ilmiötä. En kiistä ilmiön olemassaoloa mutta tämä artikkeli vaan vaikuttaa siltä miten ihmiset saadaan kokemaan OOBE ilman todellista OOBE:ta.
    Jollekin Lucid-uni on pelkkä uni, toiselle OOBE koska hän haluaa ennemmin uskoa ett se on OOBE.
    Myös jotkut huumeet saattavat aiheuttaa tunteen OOBE:sta, voiko se sitten olla oikea OOBE vai pelkkää hallusinaatiota?

  • Luciuc sanoo:

    Joskus pari vuotta sitten mulla oli jtn 4kk sillee et pystyin hallitsee mun unii täysin, unessa pystyin ottaa kaukosäätimen ja vaihtaa unta! Tää oli kyl outoo.. voisko joku yrittää selittää? 🙂

  • Wespa sanoo:

    Luciuc, tuossa on juurikin kyse lucid-unesta.

    Tässä aiheesta lisää:
    http://hoyhensaaret.info/index.php?sivu=selkounet

  • idanblogi1 sanoo:

    Miksi te haluatte hallita unia? Miksei anneta vain kaiken tulla ja lujaa?

  • julle sanoo:

    Jotkut on kyllästyny siihen. 😀 Ja kun välillä ei edes tiedosta nähneensä unta edellisenä yönä niin halutaan kokea jotain erilaista. (y)

  • j0int sanoo:

    nii tai voi tehdä jtn mitä ei pysty arkipäivis:)

  • s3nsi sanoo:

    Hyvin mielenkiintoista, pitääpä kokeilla…

  • Jussi sanoo:

    Tuossahan on hyvin pitkälle kyse hypnoosista. On loppujen lopuksi aika hankala todentaa onko tällä tavalla saavutettavassa tilassa kyse aivojen tuottamasta ”viihteestä” vai oikeasta ruumiistairtautumisesta. Selkounet ovat ainakin hypnoottisen transsin ilmentymä. Itsehypnoosissa tietoinen mieli voi saada aikaan mitä tahansa ihminen haluaa. Aika helppo on tästä vetää johtopäätös, että jos ihminen haluaa tarpeeksi paljon irrota ruumiista, hän voi vaivuttaa itsensä sellaiseen tilaan, jossa aivot kehittävät tällaisen tuntemuksen. Aivoissahan on ihmisen ympäristöstä huomattavasti paljon enemmän tietoa kuin tietoinen tajunta edes käsittää.

  • Kerttu sanoo:

    Kyllähän aidon ruumiistairtautumisen voi todistaa sillä, että sopii etukäteen mihin irtautujan tulee mennä. Esim. viereiseen huoneeseen ja sinne on laitettu jokin selkeästi näkyvä esine tai kirjoitettu sana, jota irtautuja ei tiedä ja joka hänen tulee nähdä irtautuneena. Yksi konsti on sellainen, jonka jostain kuulin jos ei ole avustajaa, että sekoittaa korttipakan ja katsomatta kortteja heittää yhden vaikka vaatekaapin päälle (minne ei yllä näkemään) kuvapuoli ylöspäin ja sitten yrittää ihan oobena käydä tsekkaa sen ja voi sitten todentaa oliko se totta.

  • julle sanoo:

    Miltähän to liikuskelu mahtaa tuntua.
    Mahtaa varmaan ensikertalainen pelästyy jos onnistuu jotain tollaista tekemään… :O

  • Kerttu sanoo:

    Ainaski kun unesta käsin oon spontaanisti irronnu niin liikkuminen on tuntunu tosi sulavalta ja nopealta, ja olen nähnyt itseni ulkopuolelta. Muuten on ihan samanlaista kuin hereillä, paitsi huone näyttää valoisammalta kuin se ”oikeesti” on. Tosin noi on ollu nopeita juttuja, en ollut mitenkään valmistautunut irtautumiseen vaan yritin herätä eli palata ruumiiseeni jostakin unesta tms. eli en siinä sen ihmeemmin lentotunteja ottanut. En pelännyt yhtään, mutta ”herättyäni” on saattanu olla vähä pelottava olo. En ole hereillä yrittänyt enää irrota, koska aloin pelätä ja jänistin. Voishan sitä taas kokeilla uudestaan joku kerta. Vaatii varmaankin harjoittelua paljon.

  • Anonyymi sanoo:

    OOBEhan tarkoittaa suomennettuna kokemusta ruumiistaurtautumisesta. Ei käsitteessä oteta siis kantaa irtaudutaanko oikeasti ruumiista, eli astraalitilaan.

  • Arulux sanoo:

    Mihin tuolla OOBElla sitten oikein pyritään? Pelkkään ruumiista irtautumiseen? Mitä hyödyllistä siinä on? Onko se yhtä hyödyllinen kyky kuin esimerkiksi röyhtäileminen milloin haluaa, onhan sekin eräänlaista ruumiin hallintaa?

  • Anne sanoo:

    itsekkin olen nähnyt hallittavaa unta, mutten minä valmisteluja siihen tarvinnut, näin painajaista ja halusin herätä. Sit aattelinki että en mie haluu herätä vaan minä kokeilen lentää ja sit minä lensin ja hallitsin untani. Näinpä 😀

  • Larty sanoo:

    Tässä on kyllä ihan kirjaintarkka selitys siitä, miten päästään suoraan hereiltä selkouneen. Wake Initiated Lucid Dream tai WILD -tekniikka. Täysin luonnollinen ja hyvin ymmärretty ilmiö koitetaan väenväkisin vääntää ja kääntää yliluonnolliseksi. Jostain syystä ihmisillä on tapana luulla kaikkea uniin liittyviä luonnollisia ilmiöitä yliluonnollisena. Hällä väliä siitä kuinka paljon laboratoritutkimusta tehdään, ja kuinka annetaan luonnollinen selitys uniin liittyviin ilmiöihin, silti ihmiset repivät ”tietoa” pseudotiede -kirjoista, joissa unet ovat ”yliluonnollisia”. Täyttä hulluutta.

  • morso sanoo:

    oonko nyt tajunnu oikein että jos tää ruumiistairtautuminen onnistuu, ni voi lähtee vaikka kaverille säikytteleen haamuna? en tiiä tajusinko oikein.

  • morso sanoo:

    ja onko mitään muita tämmösiä juttuja koska tää vaikuttaa sikavaikealta tai nii se on ainaki selitetty. no ehk oon ainut joka ei tajua. tsorge.

  • Wespa sanoo:

    Jos tuossa tilassa onnistuu täydellisesti, niin periaatteessa voit mennä kaverisi luo, mutta eri asia näkeekö kaverisi sinua. Luukanenhan oli ”mennyt” äitinsä luo ja nähnyt, kun hän kutoi jotain villapaitaa.

  • morso sanoo:

    noo onko tuohon helpompaa tapaa päästä? ehkä joskus tuun onnistuun, mutta miljoonan vuoden päästä 🙂

  • Haukka sanoo:

    Tavallisesta psyykkisestä ilmiöstä yritetään taas vääntää jotain yliluonnollista. =/

    Tämän OOBE:n voi saavuttaa monella eri tavalla huijaamalla aivoja, esim. luomalla olosuhteet joissa aivot luulevat kuolevansa tai suoraan sähköisesti ärsyttämällä kokemuksesta vastuussa olevaa aivojen osaa. Tällöin kyllä lähestytään near death-kokemusta mutta ilmiöiden perusta on varmaankin samanlainen.

    Tässä vähän asiaa kyseisestä ilmiöstä. Toivottavasti hälventää vähän näitä harhakäsityksiä: http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=157&a=942

    No jos kuitenkin satutte irtoamaan kehostanne ja vaeltamaan ympäriinsä, niin kertokaapa vaikka minkä nelinumeroisen luvun kirjoitin juuri paperille ja piilotin laatikkoon. =P

  • Kerttu sanoo:

    Mikset jättäny pöydälle sitä paperia? Tyhmää ruveta ”penkomaan” joka laatikko missä ne numerot on.

  • Haukka sanoo:

    ”Mikset jättäny pöydälle sitä paperia? Tyhmää ruveta “penkomaan” joka laatikko missä ne numerot on.”

    Niin ja pitäisi kai saman tien kertoa kaupunki ja osoite josta etsiä. =P

  • Wespa sanoo:

    Haukka, kyllä todellakin. Valokuva talostakin yleensä riittää, tai koordinaatit tms. jotta ruumiistaan irtautunut löytää paremmin perille. Asiaa tutkittiin joskus 70-luvulla, (vai jopa aiemmin) jolloinka saatiin aika hämmästyttäviä tuloksia. Koekaniinina toiminut henkilö piirsi mm. paperille 7UP ylösalaisin ja sitten vasta toinen henkilö huomasi, että hän oli saanut kirjoitettua oikein tekstin, mikä oli piilotetussa ennalta sovitussa paikassa. Koekaniini oli siis eri huoneessa ja tämä 7UP-teksti lapulla toisessa huoneessa. Testejä kokeiltiin vaihtelevin tuloksin myös eri esineillä, symboleilla ja väreillä.

    On myös tilanteita, joissa henkilö on ruumiista irtautuessaan pystynyt ketomaan mm. toisessa sairaalan osassa käydyt keskustelut, joita hänen olisi ollut mahdotonta kuulla vuoteessa levätessään tajuttomana, olettaen myös, että huone jossa keskustelut käytiin oli sen verran kaukana, että niitä ei olisi edes heireillä kuullut.

    Jos aihe kiinnostaa enemmän, niin tässä aikaisemmin mainitsemani ”7UP koekaniinin” esitelmä aiheesta, joka sisältää paljon tietoa noista testeistä ja ruumiista irtautumisesta ja remote viewingistä yleensä.
    http://www.livevideo.com/video/ConspiracyCentral/95A4B6E46FDD41D0915C1E85B96C6182/remote-viewing-from-the-inside.aspx
    (videon kuvauksesta löytyy linkki myös seuraavaan osaan)

  • morso sanoo:

    voiko sillon laittaa esim. tietokoneen päälle ja rueta pelaamaan? ja olla ihan niinku normaalisti mutta sen lisäks voi tehä kaikkee ylimäärästä niinku vaikka lentää….?

  • Rauli sanoo:

    Kehosta poistumisen idea on pyrkiä säilyttämään tietoisuus vaikka keho nukahtaa. Ongelma on lähinnä siinä, että ihmisen tietoisuus on liian sidoksissa kehoon ja nukahtamisen hetkellä myös tietoisuus nukahtaa kehon mukana ja näin ollen ihminen ei useimmiten enää aamulla muista missä on tullut seikkailtua. Aina kun keho nukkuu, on sielu irti kehosta, joko muutaman sentin tai sitten aivan kokonaan jossakin vaeltamassa.

    Yksinkertainen menetelmä jonka olen löytänyt ja testannut toimivaksi on siirtää ennen nukahtamishetkeä tietoisuus pois kehosta keskittymällä esim. mielessä sängyn yläpuolelle luotuun peiliin josta katselet itseäsi nukkumassa. Näe se hyvin selvästi ja yksityiskohtaisesti. Uppoudu siihen kuvaan ”peilissä” niin että unohdat kokonaan oman kehosi. Voi myös kuvitella istuvansa vaikka olohuoneen sohvalla ja katsella vaikka hyllyä ja tauluja tai mitä vain muistat huoneessa olevan. Tämä olisi tehtävä niin että unohdat kokonaan olevasi sängyssä makaamassa jolloin keho pääsee nukahtamaan mutta tietoisuus ei, koska se on siirretty muualle keskittymisen avulla

    Ennen nukkumaan menoa ei kannata syödä mitään jotta ruuansulatuselimet eivät ole liian vilkkaassa toiminnassa. Myös lihan syönti sitoo tajuntaa voimakkaasti kehoon joten pari päivää hyvä olla syömättä lihaa. Sen jälkeen kaikki on kiinni omasta kyvystä keskittyä oikein, rentoutumiskyvystä sekä kehon värähteestä eli energiatasosta. Korkeampi värähde heikentää sielukehon ja fyysisen kehon sidoksia ja irtautuminen on helpompaa. Sitten vaan seikkailemaan. Voi käydä avaruudessa tai astraalilla (henkimaailmassa) tai vaikka Afrikassa ratsastamassa norsuilla.

    Jos kehosta poistuminen ei onnistu ja aamulla herätessäsi kuulet muutaman sekunnin ajan puheääntä telepaattisesti pääsi sisällä, se on täysin luonnollista eikä sitä pidä sen enempää ihmetellä, tämä tapahtuu helposti siinä tilassa kun aamulla olet vielä sängyllä puoliksi unessa ja aivosi ovat tietyllä syketaajuudella, se lakkaa heti kun virkoat.

  • morso sanoo:

    sairaan vaikeeta tuo ajatusten tyhjentäminen. oisko siihen lisää vinkkei? mun ajatukset ei siis pysy kurissa niitä vaan tulee. mitä pitäs ajatella ettei ne karkaa ? 😀

  • Rauli sanoo:

    Sepäs se, tiedän että on vaikeaa, itsekin olen aika levoton luonne ja keskittyminen tuottaa vaikeuksia, käytin joskus tällaista kaavaa joka auttoi. Ennen nukkumaan menoa tein puolen tunnin ajan rauhallisia joogaliikkeitä videolta saadun ohjauksen mukaan. Kun mieli on näin laitettu seuraamaan kehon hitaita ja rauhallisia liikkeitä vaikka puoleksi tunniksi se hiljentää mielen osittain. Tästä siirryin suoraan meditoimaan puoleksi tunniksi. Istuin ja keskityin joko hengitykseen tai johonkin muuhun. Tämä meditaatio joogan jälkeen vie mielen vielä pidemmälle hiljaisuuteen/tarkkaavaisuuteen. Meditaation jälkeen jo valmiiksi nukkumaan riisuttuna kiepsautin (tyylillä, parin voltin kautta) itseni suoraan sänkyyn peiton alle ja aloin odottaa, että keho rentoutuu lähes nukahtamispisteeseen jolloin aloin ”terästämään” keskittymistä/tarkkailua.

    Meidän mielet joutuvat nyky-yhteiskunnassa liian voimakkaiden ja toistuvien ärsykkeiden kohteeksi joka tekee meistä aika levottomia ja tämän ansiosta olemme menettäneet kyvyn mielenrauhaan ja sitä kautta rentoutumiseen. Myös ravinto vaikuttaa hyvin voimakkaasti sekä kaikkinainen hektinen elämäntyyli.

    Tätä ei pysty muuttamaan muutamassa päivässä, mutta luonnossa liikuskelu ja istuskelu yhdessä muiden rauhoittavien toimien ja harjotteiden kanssa alkaa tuottaa tulosta ajallaan, ei päivissä mutta ehkä jo viikoissa ja ajan kanssa tuo mielenrauha syvenee jolloin seurauksena on hyvin intensiivinen, läsnäoleva tarkkaavaisuus.

    Ajatukset eivät ole se ongelma, vaan tarkkaavaisuuden ylläpitäminen. Ajatukset saapuvat kun tarkkaavaisuus herpaantuu.

    Tähän ei valitettavasti ole äkkiratkaisua vaan toisto ja yritys johtaa tulokseen.
    Aluksi ajatusten poissapitäminen on avutonta kuin pienen lapsen kävelemään opettelu ja voi tuntua että edistystä ei tapahdu, mutta se on harhaa.

  • juge sanoo:

    en tiiä onko tää sama juttu mut kerran mökillä olin lepäämässä
    sitten tavallaan nukahin mutta pystyin ajattelemaan.
    en pystyny nousemaan koska nukuin. iha ufoa 😛
    oli tosi vaikeeta irtautua siitä ns. unesta mutta olin kuitenkin hereillä. pelotti vähä

  • tiski12 sanoo:

    Minulla on itseasiassa tässä muutama päivä sillein että pystyin täysin hallitsemaan uniani. Sitten kerran olen tuota kokeillut, mutta pääsin vain kohtaan 3.

  • Noirs sanoo:

    Itse olen onnistunut tässä varmaan joku kolme kertaa. En vielä hallitse sitä täysin mutta sain liikuttua pari metriä sängyn luota ja se oli vain parin minuutin kestävä juttu.
    Voisin alkaa joku päivä taas harjottelemaan asiaa 🙂

  • Raubtier sanoo:

    Ite kokeilin tätä viikko sitten pari kertaa ennen nukkumaan menoa. Pääsin sinne asti että rupesi päässä olemaan sellanen ns.surina ja paikat oli aivan niinkuin halvaantuneena eli aivan rentona. Mutta sitten ajatus lähti harhailee ja siihen se jäi… Pitää varmaan kokeilla uudestaan tässä.

  • joni sanoo:

    hitsi toi on niin monimutkanen etten ees viitti kokeilla… ja mää en tajua miten pystyy olemaan niinku ajattelematta mitään.

  • Raubtier sanoo:

    Jonille pikku vinkki. Mullekki oli aluks hankalaa rentouttaa saatika olla ajattelematta mitään, mut sit ku rupesin laskee 100:sta alaspäin niin aluks siinä aatteli muutaki mut sit se lopussa siinä alle 50:ssä alko vaan pää surista ja surista ja tavallaan rupesin ajatusta työntämään tavallaan pään sisään… En tiedä toiminko oikein mut niin mulle ainaki kävi…

  • joni sanoo:

    oi kiitti! mut mää en ees tiiä uskollanko mää tehä tota mieti ny mitä jos pää sekoaa ku tekee ton? ja muuten musta jotenki tuntuu että tossa jutussahan aivot niinku lepää aivan mahtavasti, niin mitä jos se auttaa koulussa opiskeluun koska aivot saa kerran olla ihan ajattelematta mitään.

  • Raubtier sanoo:

    No en tiiä siitä auttaako se koulussa, mutta ei mun mielestä tossa sekoa mitenkään, vaikka en kyllä pääse muuhunku siihen surinaan asti. Eilen kokeilin taas tota koska se kuitenki tavallaan avaa paikkoja ku ne saa olla aivan rentona ja pääsin taas siihen että päässä surisi ja rupesin näkemään jotaki ihmeen värejä ja sellaisia ”tähti-pisteitä” juoksi päässä, mut sit taas ajatus lähti harhailee…

  • joni sanoo:

    mää en pääse mihinkän vaikka rentoudun ja lasken sadasta alas päin.

  • Raubtier sanoo:

    Muistuttaisin vielä kerran lukemaan sivun alussa olevan tekstin. Siitä on apua. Ja sillä laskemisella saan oman ajatukseni ns. off-asentoon ei varmaankaan toimi ihan kaikilla, mutta tärkeintä tässä on rentoutua ja olla ajattelematta.

  • Make87 sanoo:

    Eilen illalla oli jännä tilanne ku harjoittelin OOBE:en pääsemistä.. Ikään kuin blackout ja erittäiv voimakkaat vibrat.. aivan mahtavaa.. 😀

  • Hamppu sanoo:

    Ei ton ooben saavuttaminen oo noi monimutkaista. Tärkeintä on tietää mitä tulee tapahtumaan, jotta tilannetta voi hallita:

    1. Nuku 4-7 tuntia (itellä 4 paras, kahdelta oon menny nukkuun yöllä)
    2. Laita kello soimaan (itellä siis soi klo 6)
    3. Tee jotain muutama minuutti silmät auki, mieti vaikka ruumiista irtautumista
    4. Yritä jatkaa unia, alat jonkun ajan päästä näkemään kuvioita, jotka vaihtuvat nopeasti (itellä nopea sarjakuva)
    5. Kehosi alkaa itsestään jonkin ajan kuluttua täristä, tässä vaiheessa mietit ruumiista irtautumista.

    Itellä onnistu kolmannella yrityksellä. Voin sanoa että aika extreme kokemus oli. Alko vaan pelottaan heti niin h***etisti, että herätin itseni väkisin. Seuraavan päivän oli pää ihan h***etin kipeä. Kokeilen silti uudestaa, ku pakko saada naapurin emäntää :p

  • Make83 sanoo:

    Minä olen nähny selkounia ties kuin monia kymmeniä ja tämän OOBEnkin kokenut ainakin kertaalleen. Kyllä se fiilis ja näkymä on ihan erilainen OOBE tilassa. Enne tuota kokemusta olin jo menettämässä uskoni koko touhuun ja sitte se vaan tapahtui.

    Eli siis OOBE eroaa normaalista selkounista sillä, että voit pyöriä 360 astetta ja silti nähdä saman tekstin/laatan/ihmisen/maiseman kuin minkä näit ennen pyörähdyksen aloittamistakin. Selkounessa tämä ei onnistu sillä selkouni vaatii erilaista keskittymistä. OOBEssa olet jo ruumiisi ulkopuolella ja siksi liikkuminenkin on paljon sulavampaa ja helpompaa etkä herää yhtä helposti, koska astraalinen kehosi ei ole välittömästi ruumiin vieressä. OOBEEn myöskin AINA noustaan omasta ruumiista/pudotaan toisin kuin selkouneen voidaan havahtua ihan missä tilanteessa unta hyvänsä. OOBEn hyödyt ovat moninaiset, mutta suurin niistä on itsensä tiedostaminen – me olemme enemmän kuin fyysinen kehomme.

  • Carppa sanoo:

    Haluisin kokella tota, mut onks toi vaarallista? Mitä jos ei herää? Miten saa ittesä hereille? Entäs onks iällä mitää väliä? Kamalasti kysymyksiä,mut ois kiva tietää. Jos en saa vastausta näihi,en uskalla kokeilla.. ;s

  • rampe+viisas 7 luokkalaine sanoo:

    voinko mää ken ties mennä meidän kaikkien seinien läpi ja tehdä matrix hyppyjä herätä milon haluun kattoo uimahallin naisten pukuhuoneeseen? leikkii ramboo? vakoilla ikkunasta naapurin tyttöi?

  • rampe+viisas 7 luokkalaine sanoo:

    ai niin muuten joka toinen kuukaus nään unta olen naapurin kaverin kanssa pihalla yöllä sitten hän hyppää niin kun pituus hyppyy hän hyppää jotain 2m sitten on mun vuoro mä toivon osaisimpa letää ja se tapahtuu sitten lennän meidän pellolle asti!! HUOM: TÄÄ TAPHTUU JOKA TOINEN KUUKAUS!

  • rampe+viisas 7 luokkalaine sanoo:

    onko joku joka on kokeillut tätä niin kokenut Astraalimatkan?

  • Olen kokenut, mutta en näillä ohjeistuksilla. Itse olin laskuhumalassa kun se tapahtui. Silloin muutenkin ”mieli on höllässä”. En ole enää kokeillut tätä näin, koska selkounen kautta kokemuksen saa niin hyvin samanlaisena ja on paljon vaivattomampaa. Sen voi sitten halutessaan kääntää myös OBEksi paljon helpommin.

  • Fabrizio sanoo:

    voiko tossa tilassa siirtyä kaverin kehoon jos kaverilla on myös siinä tilassa

  • Fool sanoo:

    Olen pari kertaa kokenut tuon unihalvauksen, ja se todellakin oli painajaismaista, on täysin hereillä, ei voi liikkua ja hallusinoi että jotain todella kamalaa tapahtuu. Yrittää huutaa apua, mutta mitä enemmän yrität liikkua, sitä enemmän huomaat olevasi halvaantunut. yh >_< Pystyisiköhän siinä tilassa, jos tajuaisi rauhoittua, kokeilla tuota ruumiista irtautumista… Myöskin välillä, juuri heräämisen jälkeen, keskittyy jonkin asian tekemiseen niin kovasti, että väsyneenä ei muita asioita päässä pyöri, mutta ”nukahtaakin” ja silti selkeästi nousee ylös ja tekee sen asian, mutta jossain vaiheessa tajuaakin olevansa yhä siinä sängyllä makaamassa. Kai se on vaan unta… en tiedä enää…
    Joo ja olen miettinyt myös tuota, että voiko toisen ruumiiseen siirtyä… Tai juuri niin että joku ruumiiton olento valtaa ruumiisi sillä aikaa kun olet ”poissa”.

  • julle sanoo:

    Joo tuo on aika ärsyttävää kun kouluaamuina ajattelee sängyssä, että meenpäs suihkuun ja aamutoimille, mutta sitten herääkin ja tulee lievä kiire kun ei oo muutakun ’nukkunut’ koko ajan.

  • rampe sanoo:

    pitää kokeilla ittekki eilen kokeilin leiri koulus yöllää mutku aina joku kolahti tai ajatus rupi vaeltaa

  • Wautsi! sanoo:

    taas menee meikäläisellä yli hilseen nää jutut..

  • Raubtier sanoo:

    Viime yönä kokeilin Suomen pelin jälkeen kun oli syke niin korkealla ja se rentouttaa paikat mukavasti ja saa unen päästä paremmin kiinni. No kuitenkin olin peiton alla ja huomasin pääseväni jälleen siihen että tunsin ihme viboja vähän siellä sun täällä ruumiissa. Sitten yhtä äkkiä tunsin kuinka ruumis muuttui keveämmäksi ja niinku selkä alkaisi leijumaan,kohta myös jalkoissa tuntui samalta ja sitten vähän ajan päästä pää rupesi leijumaan. Ainoana asiana vaan että se tuntui aina vaan jäävän jonkun raskaamman alle,eli liekkö johtunut peitosta että en päässy siitä yli vai enkö keskittynyt tarpeeksi,tiedä häntä.
    Mutta sitten tohon jullen kommenttiin että mulla on joskus aivan sama että ku herää ja pitäs vaikka käydä vessassa,niin sitä nukahtaa ja kait sitä sitten jää tavallaan puoli valveille ja käy tavallaan unessa vessassa ja sit herää omasta sängystä…

  • Spiff sanoo:

    Voiko joku jelpata?

    Kokeilin tota laskentasysteemillä eilen. Laskin muutaman kerran sadasta, koska herpaannuin aluksi, mutta lopuksi ainakin jotain tapahtui.

    Tuntui kuin ruumiin olisi tullut hieman turraksi ja samalla jotenkin sähköistynyt. En tarkota sähköistymisellä sellaista pistelevää/kihelmöivää vaan tavallaan ihan kuin koko ruumis olisi voimakkaan humisevan (ei ääntä) virran kyllästämä. Luonnollisesti säikähdin tätä hieman ja havahduin ylös. Huomasin myös että ”havahtuminen” vaati hieman enemmän tahdonvoimaa kuin luonnollisesti.
    ihmettelin tilannetta vähän aikaa ja koetin uudelleen. Noin kolmannella laskulla saavutin saman tilan hieman voimakkaampana ja säikähdin sitä taas.
    Tätä on hyvin vaikea kuvailla.

    En säikähtänyt tilaa sen takia että se olisi epämukava vaan siksi että siinä tuntee menettävänsä kontrollin. Kärsin joskus silloin tällöin paniikkikohtauksista missä on myös tunne kontrollin menettämisestä + että paniikkikohtauksissa on myös hyvin epämukava pelkotila.

    Voiko joku jolla on kokemusta tuosta OBE:sta sanoa, jos osaa, Onko tuo kokemani tuntemus jotenkin ”väärä” jos sellaista voi edes olla?
    Kun loogisesti ajattelee niin eihän tällaisessa harjoituksessa VOI tehdä mitään vahinkoa itselle, ei ainakaan fyysisesti tai millään tunnetulla tavalla. Eihän tässä tavallaan tehdä mitään…

    Olen jonkun verran meditoinut, mutta mitään tuntemuksia en sinänsä ole saanut. Tuo laskentamenetelmä on itseasiassa aika tehokas ja pitää ajatuksen paremmin kurissa. Toisaalta meditoinnissahan pitäisi kiinnittää huomio itseen, ei ulkoisiin asioihin.

    Toinen juttu. Tuossa ohjeessa sanotaan:
    ”Saavuttaaksesi ne aloita katsomalla silmät kiinni pimeyteen noin 30 cm otsasi yläpuolella. Liikuta pistettä ensin metrin ja käännä pistettä 90 astetta ylöspäin “kurkottaen” pääsi yläpuolelle. Tässä pisteessä tulee tavoitella vibraatioita ja vetämään ne aina päähän asti.”

    En kertakaikkiaan ymmärrä 😀 Eli jos makuulla katson 30cm päähän otsan yläpuolelle, katson silloin siis kattoon päin. Jos tästä käännän katsetta 90 astetta ”ylöspäin” niin silloinhan katson seinään joka on päälakeani vastapäätä?

  • rikunzi sanoo:

    Tässähän vois sitte vaikka lähteä kahtomaa tulevia kokeita 😀 Sit tulis kokoaja kymppei, ja saisin hyvät toikkarirahat

  • utelias sanoo:

    luin jostakin, että ruumiista irtautuminen voi aiheuttaa mielenterveysongelmia. onko se mahdollista? olen monta kertaa yrittänyt, mutta ainakaan vielä en ole onnistunut. yleensä nukahdan kesken, ja herätessäni huimaa ja päätä särkee.. onko muille tapahtunut tällaista?

  • nörääjä sanoo:

    pääsisköhä toho ruumissta irtautumis tilaa helpommi sieniä vetämällä 😀

  • janne sanoo:

    olen monta kertaa tietämättä irtautunut ruumistani mut ei mukavaa palata tuntuu kuin putoisi

  • Hexa sanoo:

    joo,
    tämä asia kyllä kiinnostaa.
    olen kerran päässyt tuohon että tiedostan tämän olevan unta. sanoin itselleni unessa,” ahaa tämä onkin unta. sitten varmistin sen asian ja totesin, hyppään katolta ja jos en kuole tämä on unta” – hyppäsin ja sitten heräsin.
    toisaalta on muitakin unia missä tavallaan teen mitä huvittaa
    mutte ne tulevat aivan sattumalta.

    mutta kun tätä tarkemmin ajattelee, niin eikös tua tavallaan todista sen että sielu on olemassa?
    ja herää ihan mielen kiintoisia kysymyksiä kyseisestä asiasta.
    mm.
    voiko tuossa unesta irtautumis tilassa tavata muita ns, sieluja
    voiko joku muu kaapata ruumiisi?
    miten herääminen onnistuu jos olet vaikka matkalla avaruudessa? 🙂
    olisin todella kiitollinen jos joku joka on ottanut asiasta selvää vastaisi tähän viestiin.
    kiitos

  • Pohjolanpoika sanoo:

    Mie kokkeilin tuota yks päivä ja tein niin että meni makoilemaan ja laitoin silmät kiinni ja en ajatellut mitään niin pääsin suoraan tuohon halvausjuttuun. Tai siis ainakin osaksi sillai että en tuntenut oikeaa jalkaa ja jokapaikasta pisteli tuon halvaustilan aikana. Homma jäi keksken ku sydän alko tytkyttään niin hulluna tuosta jännityksestä. 😀

  • jaaco96 sanoo:

    siis voinko mennä paikkaan jossa en ole ollu koskaan ??

  • Ernesti sanoo:

    Vinkkinä vain, että tuota viimeistä vaihetta eli ”tietoisuuden kääntämistä” kannattaa harjoittaa vaikka sillä, että paina sormella otsalakeesi tai takaraivoon ja tämän jälkeen ”kääntää” tietoisuuttasi niin että se painanta on suoraan edessäsi.
    Tämä vaatii joillakin paljon harjoittelua ja jotkut taas osaavat aivan luonnostaan.

  • janne sanoo:

    olen yritänyt vaihtaa kaverin kanssa ruumiita mut ain jompi kumpi säikähtää ja lähtee pakoon on kammeen näköstä ku joku leijailee kalpeana edessä

  • Heikkuhei sanoo:

    olen kuullut että jos on irtautunut ruumiistaan niin ei saa poistua kovin kauas… en tiiä miksi mutta liittyiskö jotenki siihen että ei vois enään palata omaan ruumiiseen takasin… ehkäpä…

  • Heikkuhei sanoo:

    Aina kun yritän ,minä pääsen tohon 3 kohtaan asti.
    En aina osaa olla ajattelematta mitään niin silloin ajattelen ”ei mitään” tai ajattelen pimeää. silleen että kun mielikuvitus alkaa taas laukkaan niin äkkiä ajattelen tyhjyyttä (pimeää) ja hiljaisuutta. Ihan ku olis tyhjiössä tms. Yleensä tämän jälkeen tulee tunne että tipun jostain. Mahan pohjasta ottaa ja herään paniikissa ja luulen tippuneeni sängystä, mutta olen kuitenkin vielä sängyssä selällään.

    Pari kertaa olen irtautunut ruumiista vahingossa.
    Säikähin kun huomasin katsovani itseäni kun nukuin. En kerennyt siitä lähtemään mihinkään liikkumaan kun yhtäkkiä lähdin vain leijailemaan alas päin takaisin omaa ruumista kohti. Sitten tuli taas se tunne kuin olisi tippunut jostain korkealta ja heräsin. Herätyskello soi just silloin. olisko siitä johtunu että en voinu hallita itteni henkeä vaan se meni itsekseen takaisin ruumiiseeni…

    Toisella kerralla kun ruumiista irtautuminen tapahtui, luulin olevani oikeasti hereillä ja menin lukemaan kirjaa jonka olin lainannut. Seuraavana päivänä kun aloitin lukemaan kirjaa (oikeasti), niin huomasin että hetkonen hei. mie olen lukenut tätä kirjaa ennenkin. En ollut ikinä sitä oikeasti lukenut. Tuli se deja vu, vai mikä se oli 😀

    Pienempänä koin paljon tuota unihalvausta. Samoin isäni. melkein joka yö.se on aivan hirveää.

    Sitten näen enne unia hirveästi. Näen niitä myös ns. käänteisesti. Tässä yksi esimerkki: Pari kuukautta ennen isän kuolemaan näin joka yö unta jossa joku sukulaisistani kuoli. Ensin kuoli äiti, sitten pikkuveli, isoveljet jne. Koskaan isä ei kuollut unissani. Siitä tiesin että isä kuolee kohta ja osasin odottaa sitä.
    Isällä oli vakava suolistosairaus ja oli sairaalassa hoidossa, Lääkärit väitti että selviää hengissä siitä. mutta minä en uskonut niitä kun tiesin että isä kuolee. Ja sittenhän se minun enne kävi toteen 🙁 on hirmu ikävä isukkia <3

    Silloin kun pikkuveljeni syntyi, niin näin unessa pikkuveljeni tulevan nimen. Silloin äiti ja isä ei ollut edes vielä päättäneet nimestä niin en voinut tietää sitä. Aika jännää.

    Nyt olen muutamana yönä nähnyt samaa unta. Aina se sama hurrigaani iskee kotikaupunkiin ja herään just kun se imee minut mukaansa. Mitähän se voisi merkata… ? pitääpäs lähteä tutkimaan unikirjaa. 😀

  • Ammo9 sanoo:

    Emmiä oikeen tiiä, että mikäs se sellanen juttu on, että näkee tavallaan unta, siis simmut kii ja tälleensä. On niinkun ihan rento olo, ei tavallaan tunne mitään. Hetkeen ei näy mitään, mutta sitten alkaa tulla päähän mielikuvituksesta riippumattomia mielikuvia ja tapahtumia, jotka ei kuitenkaan ole mitenkään tuttuja. Ko ei se niinkun ole unta, mutta en tiiä siitä valvomisesta, ku ainut mikä tuntuu, on vain oma syvämmen sykkeensä, muuten on ihan ”turta”. Ja ajatukset toimii myös.

    Tapahtumat on semmosia, että koordinaatio sun muu pelaa ja näin, siis hahmottaa ittensä. Äh, emmää ossa oikein selittää… Mutta nyt kun miettii, niin se vois olla jotain alitajuntajuttuja. Muttakun ongelma on siinä, ettei tapahtumia voi hallita niin, että menee toisesta paikasta toiseen, vaan ne tapahtumat on realistisia. Ja jos siellä on ihmisiä ja ne hyökkää kimppuun, nii voi vaan korkeintaan puhua niille. Joskus ne päästää menemään, joskus ei ja siinä saa oikeesti pähkäillä, miten päästä karkuun tyyppien huomaamatta..
    Niin mitähän se mahtanee olla? Ei oo oikeen mitenkään kiva kokemus sellanen…

    Mutta takaste asiaan: Eli jos ruumiistapoistuminen onnistuu, niin mitäs jos siihen ei pääsekkään takaste siihen ruumiiseensa, mitäs sitten pittää tehhä kertokaas mullekkin.

  • Houdini sanoo:

    Eli, mihin tää koko juttu sitte itessään perustuu? Aivojen toimintaan, mielikuvitukseen tai johonki? En oo ikinä ite kokeillu, haluisin kyl, mut tulee mielee just näitä ajatuksia et ”mitä jos ei herääkkää” ja tällasta. :”D Ikä ei vissii vaikuta, muuten ku sitte niitte hallusinaatioden yms. kannalta, vai?

    Pitääpä heti tänä iltana kokeilla. 🙂

  • dyyd sanoo:

    joskus kun tulaan vaikka laivalta niin nukahdan autossa mutta silti kuulen ja nään kaiken mitä se oikein on

  • marsu sanoo:

    pienenä mä oon kokenu monta kertaa että mä oon ihan niiku tippunu tai keikkunu laidalta toiselle sitte mä en enää saa hetkeen aikaan silmiä auki vaikka kuinka yrittääsin mul on sitte koko kroppa halvaannuksis

  • Keltanokka sanoo:

    Kolme harjoitus yötä takana, viime yönä pääsin jo ”valojen välähtelemiseen” ja ”värinään” asti.
    Näiden harjoitusten aikana on muuten todella helppo nukahtaa keskenkaiken 🙂
    En tule ainakaan kärsimään nukahtamis vaikeuksista vähään aikaan vaikka en tässä heti onnistuisikaan.
    Miten muuten tuo laskenta tyyli kannattaa tehdä? Hitaasti vai Nopeasti laskien? Mulla lähtee ainaki ajatus vaeltamaan kun lasken hitaasti ja eilen kun sain parhaan tuloksen laskin nopeasti.

  • Newcomer sanoo:

    Kokeilin eilen tota.Ei ollut keskittyminen ihan terävimmästä päästä kiitos päänsäryn, mutta rupesin laskemaan noita numeroita.jossain 60 kohdalla kuulin humauksen ja nukahdin.Pitää kokeilla tänää taas uudestaa.

  • joonaspoonasx sanoo:

    kertokaa kokemuksia tännekkin päin! itteäni pelottaa tollainen kylläkin, mutta varmaan todella siistiä ois jos osais kunnolla tehä. Ei noista sitten tiedä että mitä noista seuraa, vai seuraako mitään tuleeko hulluksi?

  • ssan- sanoo:

    minulle tapahtui unessa irtautuminen. näin itseni nukkuvana. mutta en mitenkään saanut päättää omia uniani. yritin vain itseäni hereille. mitä tämä on?

  • Kristhor sanoo:

    mulla oli sellanen ruumiista irtautumiskokemus kerran. olin telttailemassa lapissa alku kesän aikaan, oli pirun kylmä, mut yritin kuitenkin nukkuu. oli vähän samanlainen olo kun on puoliksi unessa (jos joku tietää mitä meinaan), mä nii ku tavallaan nukuin tavallaan tarkkailin telttaa sisältäpäin. saattaa kyll olla et olinkin hereillä.

  • Make83 sanoo:

    Aika hyvä keino vaikuttas olevan tää: jos heräät keskellä yötä, ole täysin liikkumatta ja hiljaa hetki niin väristykset alkavat automaattisesti! tuosta pääsee ainakin satavarmana selkouneen ellei OBEEn.

  • marsu sanoo:

    Pienenä mä oon monta kertaa ohjaillu mun unia mut en mä enää jaksa kun on kiireitä (koulussa)

  • ahet sanoo:

    Koitin tota mut nukahin 😀

  • Pohjolanpoika sanoo:

    silmät kiinni pimeyteen noin 30 cm otsasi yläpuolella. Liikuta pistettä ensin metrin ja käännä pistettä 90 astetta ylöspäin “kurkottaen” pääsi yläpuolelle.

  • Pohjolanpoika sanoo:

    ^
    en ymmärrä tota miten toi toteutetaan

  • 555+111 sanoo:

    Luukanenhan oli “mennyt” äitinsä luo ja nähnyt, kun hän kutoi jotain villapaitaa.

    Samoin se on käynyt venuksessa ja siriuksessa juttelemassa humanoidien kans…

  • -Lucifer- sanoo:

    Tää on kyl niin mielenkiintoinen juttu. Pitää kokeilla nukkumaan mennessä. Ainut mikä mua vähä häiritsee että saatan pelästyä sitä kun näen itseni nukkumassa ja havahdun siitä ja sitten en saakkaan unta loppuyönä kun sydän hakkaa ja vähän pelottaa :D:D

  • Marko sanoo:

    aloita katsomalla silmät kiinni pimeyteen noin 30 cm otsasi yläpuolella. Liikuta pistettä ensin metrin ja käännä pistettä 90 astetta ylöspäin “kurkottaen” pääsi yläpuolelle. Tässä pisteessä tulee tavoitella vibraatioita ja vetämään ne aina päähän asti. <——— en oikein ymmärrä kiva jos joku vaikka s.postiin lähettää mitä tarkoittaa 😀 Marilyn.Manson.B.W@hotmail.com

  • Kakara sanoo:

    Itse näen paljon selkounia. Kun tajusin, että uni on ”mielentuotetta” tai jotain sinne päin.. rupesin ohjailemaan niitä. Olen nähnyt parikin unta, että liikuttelen esineitä. Joskus jotenkin on tulee olo että ”äh! kuitenki se menee tolleen ja tolleen..”. Ja niin tapahtuu, joskus jopa oikassa elämässä. Hyötyä tässä on se, ettei enään näe painajaisia. Tai no… jos näen painajaisia niin käännytän ne vaan mukaviksi. Joskus taas kuvittelen uuden hahmon, se ilmestyy uneen ja ”menen” siihen.

  • happo sanoo:

    Koen aika usein tätä halvausta ja on muuten ärsyttävää…en oo tajunnukkaa et täst voi jatkaa irtautumiseen 😀 täytyy harjotella lisää vaa 😀

  • Make sanoo:

    Kokeilen josko nyt onnistuisi lähetys

  • Make83 sanoo:

    Onnistui. Eli siis olen nyt saavuttanut parina aamu-yönä peräkkäin tuon vibraatio -vaiheen. Siinä tuntuu kuin kehon läpäisisi voimakas mutta hillitty sähkövirta 🙂 Siitä olen pari kertaa päässyt kyllä irtaantumaankin, vaan pelon voittaminen se tässä ilmeisesti hankalinta on ja keskittyminen vain irtaantumiseen. Sitten kun olen onnistunutkin, vajoan unitilaan hyvin herkästi tai selkouneen ja sitä kestää vain muutaman sekunnin minkä jälkeen taas herään.

  • LaZe sanoo:

    Jos oon tos tilas menny johoki Kiinaa ni sit ku herään ni jääks sielu sinne ja se pitää käydä hakee tai jtn?

  • Wespa sanoo:

    Mielestäni sinä olet se sielu (et se ruumiisi, jossa asustelet). Sinun tietoisuutesi sieluna voi siis mennä mihin haluaa, mutta olen kuullut, että tuossa tilassa pysyminen ei ole kauhean helppoa kaikille ja siksi tietyn ajan kuluttua sielu voi tavallaan automaattisesti palata ruumiseen. Ei kannata siis pelätä, että sielu/tietoisuutesi/sinä jäisit jonnekkin, sillä heti kun haluat, niin pääset myös ruumiiseesi takaisin…

  • lollero sanoo:

    Minulla tuo melkein onnistui.Tunsin kun menin kattoonpäin. Jos olisin onnistunut niin olisiko voinut kummitella 😀 ? olisi hauskaa esiintyä kummituksena, vaikka ei olisi kuollut 😀 Sielut vaihtus kamun kans!! 😀

  • lollero sanoo:

    Mutta hei! Kun nukumme siinä on sama tila!! sielumme nousevat siitä unimaailmaan!

  • Seagull sanoo:

    Ite kokeilin ja pääsin siihen vaiheeseen että koko vartalo lämpenee ja rupee kuulemaan naksahteluja sekä just niitä vibraatioita. Ainoa ongelma oli se et sydän rupes hakkaamaan ku tajusin et tää on oikeesti totta! Että jokainen ihminen pystyy pääsemään toisiin ulottuvuuksiin! Minullakin oli hirveitä ongelmia saada ajatus tyhjäks. Ajan myötä mä oon varma et nää jutut on yleisiä asioita ihmiskunnassa, niinku niitten ois pitäny olla jos niitä ei ois salattu ja annettu ihmisten sulkeutua.

    Jotenki sen jäkeen et katoin noi kaiikki videot ja luin artikkelit ni tuli sellane outo fiilis. Oli vaikeeta hyväksyä et nää asiat koskee myös MUA…niinku OIKEESTI!

    Anyways… ku kokeilin ja huomasin et nyt tapahtuu jotain ni mua rupes pelottamaan ihan helvetisti… sen takia se sydän rupes hakkaamaanki. Koko ajatus siitä et mä oikeesti näkisin itteni on pelottava mut se pelko pitää vaan kai jollain tavalla voittaa. Ite en koskaan pelänny et en pääsis takas ruumiiseeni koska nää kaikki videot sun muut han selittää sen hopea-lanka jutun…että sielun pää ja ruumiin pää on ns. sidottuna toisiinsa.

  • Somebody sanoo:

    Mulla on vähän samalaisia kokemuksia kuin tuo ruumistairtautuminen.

    Olin kerran junassa ja tiesin että junamatka kestää noin 1,5 tuntia. Noh siinä rupesi sitten väsyttämään ja mietin että en saa nukahtaa että voin nukkua oman asemani ohi. Sitten suljin silmät ja rupesin ajattelemaan kaikenlaisia asioita ja näin asioita ja olin melkein unessa, mutta sitten unessa että olen junassa ja en saa myöhästyä ja se oli todella outo tunne kun huomasin unessa että nukun ja niin eespäin. Noh eka hätkähdin kun muistin etten saa nukahtaa mutta yiritin taas uudestaan. Normaalisti rupesin nukkumaan ja mietiskelemään eri asioita ja sitten huomasin taas että olen unessa ja pystyin hallitsemaan nukkumistilaa ja pystyin liikkumaan hieman paikallani siellä unessa joka tuntui tältä ruumistairatutumiselta.Tämä piti tehdä varovasti, kun yritin unessa avata silmiä niin avasin ne fyysisestikin ja hätkähdin ja heräsin. Minun kohdallani, jos vaikka aamulla soi herätyskello ja tiedän että on aikaa nukkua, voin nukahtaa, mutta en saa unohtaa, että nyt on aamu ja kohta pitää kouluun lähteä, eli muistan unessa sen, mutta jos unohdan sen ja ajatukset karkaa unimaailmoihin täysin, en muista herätä ajoissa.

  • Skor sanoo:

    Itse koin ensimmäisen kerran oikein kunnollisen vibra/sähkö-efektin, kun vain kuuntelin solfeggio-taajuuksia ja rentouduin. Se oli mahtavaa. Tämän jälkeen minulla on kulkenut usein vasemmasta jalasta vasempaan käteen kauttaaltaan tälläinen sähköinen tunne.

  • Skor sanoo:

    Siis ilman sen kummempaa rentoutustakin, jopa pelkästään ajattelemalla saan melko voimakkaan tunteen aikaan.

  • No-Face sanoo:

    Itse olen päässyt siihen energia/sähkötilaan, mutta en pidemmälle, jännä tunne kun tuntuu kuin energia kulkisi lävitse. No ehkä sitten joskus pääsen loppuun asti.

    Aika lapsellisia nuo kysymykset pääseekö takaisin enään ruumiiseen. Monenko olette kuulleet joutuneen sairaalaan koska mieli ei pääse takaisin ruumiiseen?. Äly hoi älä jätä!!!.

  • Star sanoo:

    Joo ois tosi kivaa kummitella 🙂 olen yrittänyt tuota mutta ei siitä mitään tullut. Silloin pitää olla yksin kotona. Ei että joku olisi kotona tai jokin hurisisi. Tein tuota kun makasin tietokonehuoneen sohvalla ja tunsin valtavia sähkövirtauksia. Tuli juuri sellainen tunne että menen valoon. Pitää vain harjoitella. Luin että astraalimatkat ovat turvallisia, ja pääsee haluamaansa paikkaan minuutissa. Yritän tuota. Ja jos kamun sielut vaihtuis 😀 Kamuni on myös kokeillut tuota. Se oli tosi hurjaa mutta sitten heräsin. Omituista.

  • Hohohoooo sanoo:

    Onko tuossa jotaki riskejä että ei pääse omaa ruumiiseen takasi tai jotain semmosta? En uskalla muuten kokeilla

  • killokki sanoo:

    Tarkotetaanko valoilmioilla semmosia ”valoilmioita”, mitka ilmestyy kun painaa silman ylaosaa tarpeeks pitkaan??

  • killokki sanoo:

    JES!!

    Muutama yö sitten onnistuin! VIIMEINKIN!!!
    Mut se oli sit iha erilainen. Olin niin väsynyt, et mieli oli tyhjä. Näin suoraan niitä valoilmiöitä. Se oli semmonen, et iha ku CD olisi pyöriny mun päässä ja oisin ollu joku kone joka lukee sitä. Sit aattelin ajatella itteni koneeksi ja tuntu ku oisin pudonnu kalliosta alas, siis kevenin, vatsassa väänti samnlailla ku oisin ollu vuoristoradassa alamäessä lujissa vauheissa. Pari kertaa epäonnistuin, mut kolmas kerta toden sanoo… MÄ LENSIN! Näin itteni! JESSSSS!!

  • the mio sanoo:

    siis mä en vaa onnistu tossa!! ääää— alkaa jo ärsyttää. onko mitää vinkkii et onnistuisin??

  • just mee^^^^ sanoo:

    mulle käy usein niin että jos vaikka istun rauhassa enkä ajattele mitää ja keskityn niin vähän ajan päästä tuntuu kuin istuis seinässä tai koko maailma olis vinossa. Liittyykö se tähän jotenkin?

  • TKR sanoo:

    http://fi.paranormaali.wikia.com/wiki/OOBE-tekniikat

    Tuolta löytyy myös tuollainen. En itsekään tajua tätä kohtaa:

    Tämä on tärkein osa tekniikkaa, mutta myös vaikeatajuisin. Monet ovat havainneet projektion alkuvaiheessa nämä vibraatiot, jotka voidaan kuvata kevyenä pistelynä tai koko ruumiin läpäisevänä sähkövirtana. Vibraatioista seuraa tyypillisesti väliaikainen halvaustila. Saavuttaaksesi ne aloita katsomalla silmät kiinni pimeyteen noin 30 cm otsasi yläpuolella. Liikuta pistettä ensin metrin ja käännä pistettä 90 astetta ylöspäin “kurkottaen” pääsi yläpuolelle. Tässä pisteessä tulee tavoitella vibraatioita ja vetämään ne aina päähän asti. Niistä ei voi erehtyä kun ne ilmaantuvat.

    eli 30 cm otsan yläpuolella? eli suoraan naamasta eteenpäin vissiin? ja sitten 90 astetta ylöspäin(?) kurkottaen pääsi yläpuolelle.

    Tuossa tuntuisi olevan järkeä vain jos istuu (tai seisoo). Jos taas makaa selällään niin sitten en tajua. Voisiko joku selventää?

  • k@is@ sanoo:

    mä koitin tätä yöllä ja nyt oon kuollu

  • TKR sanoo:

    Ei keltään irtoa yhtään järkevää kommenttia. Lapset… lapset… *huokaus*

  • just mee^^^^ sanoo:

    mä en vaan onnistu vaikka miten yrittää :<<<

  • Apinateoria sanoo:

    ”eli 30 cm otsan yläpuolella? eli suoraan naamasta eteenpäin vissiin? ja sitten 90 astetta ylöspäin(?) kurkottaen pääsi yläpuolelle.”

    Juurikin niin. Jos ymmärrät tuon istualtaan, ymmärrät sen selällään makuullakin. Nostat katseesi 90 astetta, eli päälakea kohden, sinne missä hattu on.

  • petro sanoo:

    holy shi…. vähä aikaa sit luin ton kuinka tuo ruumiista irtautuminen tehään ja ajattelin et juu kokeile ku tää david wilcock puhu tost kans et se on kokenu ton homman ja noin ja se mies muuten on viisas ja siltä löytyy tietoa niin paljon et käykää kattoo sen david wilcock 2012 enigma presentation
    löytyy tältä sivustolta ni kelasin kokeilla ja menin tohon sängylle makaamaan ja rupesin rentoutumaan ja jännittämään lihaksia niitä vuorotellen ja sen jälkeen rupesin laskemaan 100 taaksepäin ja huh huh en voinu uskoo et toi juttu on totta en siis vielä kokenut ruumiista irtautumista vaan yhtäkkiä rupes tuntumaan vähän jäykkyyttä eliu siis ihan ku oisin halvaantunu pidin kättä ylhäällä ja yritin liikuttaa sitä ja se kyllä liikkuu mutta tökkien eli se siis on se halvaantuminen eli siis et halvaannu mitenkään heh kokonaan
    kun täällä siitä jotain puhetta oli mutta sen jälkeen rupes näkyy sellasii aaltoi silmissä kun silmät oli kiinni ne vaihteli värejä ja liikku miten ajattelin niiden liikkuvan ei siis niin että mee tonne ja sä aalto tonne en onnistunu siinä vaan jotenki niiku et mietit et nää lähtee kartuu tonne ni ne lähti kaartuu just vastakkaiseen suuntaan sit rupesin miettii et joo no entäs niit jotai äänii mitä tos oli ni en kuullu mitää muut ku piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiip eli sellast niiku rupeis särkee päät mut ei siis kumminkaan särkeny sit en miettiny enää numeroit ja samaan aikaan mun käsi kolahti mun jalkaan eli siis niiku tos sanottii et heräät sit siihen ku se tipahtaa mut mä olin koko ajan sellases niin sanotus stranssis et olin tietonen kaikest mut en tuntenu mun käden liikkuvan niiku kohti mun jalkaa ku se tippu ni voi jumalaut ku säikähin ku tuntu silt et joku muu koskettas mun jalkaa no sit rupesin miettii sitä et joo okei nyt etin sen pisteen en löytäny ja sit vaan tuntu silt et mun pitää niiku tehä se mun mieles ja sit ku puhuin niist aalloist ni niist muodostu sellane kehä tai no se näytti silt et ihan ku tekisit savurinkuloit ku poltat ni ne meni sillee ku vetäsit rinkuloiut eli meni eteenpäin nii yritin liikuttaa niit alas päin kuy tiesin et ne meni viimeks vastakkaiseen suuntaan ni ne lähti menee yläspäin ja yritin löytää sitä energiaa mikä tos sanottiin ja rupesin tuntee sen jaloist vyötäröön asti mut en saanu sitä päähän asti
    ja sit yritän vaa aatella sitä ruumiist irtaantumista mut täs mitä selitin meni jo varmaan kaks ja puol tuntii
    eli siis mietin koko ajan sitä ruumista irtautumista
    ja tuntu silt et hei mähän pystynki siihen ku siis niiku yleensä mietit et jotain asiaa päässäs nii saat jonku näkösen kuvan mut niiku täs mul tuli sellanen niin selvä kuva mitä vaan voi ikinä tulla et huh huh luulin oikeesti et nyt mä lähen moro nähää seuraavas elämäs jos satutaa samaan kenneliin heheh mut niiku mut ja se selkee kuva oli se et muka oisin itteni vieressä sängyl mut olin koko ajan kumminki tietonen siitä et en ollu irti mun ruumiista sen tiesin koko ajan mut se oli kumminki jotain niiin ihmeellist et kannattaa kokeilla siis aivan jotain superii
    mut kumminiki ei tätä vissiin kukaan jaksa lukee heh pikkusen taas tuli tekstii mut en puhu p***aa tää mitä puhuin on täyttä totta ihan vaan sen varalta sanon kun täällä niitä kritisoijia löytyy vähän joka lähtöön 🙂 wespa oletkos ite kiinnostunut noista david wilcockin jutuista 🙂

  • FREAK sanoo:

    Onko kellään muulla sattunut tällästä, että kun olet puoliksi hereillä ja puoliksi unessa, näet ympäristön samalla lailla ku olisit hereillä, mutta silmät on kiinni?

  • Wespa sanoo:

    Aikä jännää. Mulle on sattuntu vähän samantapaisia tapauksia. Sitten on jännä kun onkin herännyt oikeasti, niin silmät näkee samaa kun kiinni ollessa. 😀

  • Ranttali sanoo:

    Itselläni useita ruumiistairtautumiskokemuksia, kaikki silmät auki, virkeänä ja valvetajunnassa, vielä ihan normaaleissa arkipäivän tilanteissa, kuten koulussa, kaupassa ja siskon luona kylässä. Huomiotaherättävintä on, että mitään ääniä ei kuulu, mutta ajatukset ”kuulee” tavallaan telepaattisesti. Lisäksi en koskaan omaa ruumistani nähnyt tai tarkkaillut, ympäristöä vain. Eikä mitään hopealankoja näkynyt. Myöskään mitään varsinaisia tunneleita tai ylimääräisiä valoja ei näkynyt. Jossain nähnyt myös toisen henkilön hermoimpulssien synnyn jo vähän etukäteen, eli mitä se tulee seuraavaksi tekemään. Kaupassa pystyi ruumiini tekemään alhaalla normaalisti ostokset, samalla kun varsinainen tajunta leijui katonrajassa. Vasta kassalla ”alas” laskeuduin. Siskon luona pystyin lentämään missä asennossa minne tahansa ja tekemään käännöksiä jopa ylösalaisin.

    Olen kokeillut myös tarkoituksellista ruumiistairtautumista ja olisi se onnistunutkin, en vain pitänyt kokemusta aitona. Uskon tuo, kuten lepotilassa tapahtuvankin olevan enemmänkin virtuaalista kuvittelua todellisesta tapahtumasta. Ja kun sanotaan, että pystyy ”matkalla” keräämään jopa todisteita, että todella käynyt jossakin, siitä ei kyllä yhtään varmaa todistetta vieläkään. Jos sellainen olisi, kyllä se olisi uudelleenkin testattu ja jo virallisestikin tieteellisenä todisteena julkaistu! Niin skeptikkojen salaliittoa ei sentään tiedekään ole! Joku taikuri Randy sitten ihan oma juttunsa, sitä nyt ei kukaan järkevä huijausten paljastajana vakavasti otakaan!

  • soppakauha sanoo:

    Rupesin lukemaan näitä kommentteja ihan ajan tappamiseksi ja säikähdin, kun huomasin, että itselle on käynyt samoja juttuja.
    Esim. ”Onko kellään muulla sattunut tällästä, että kun olet puoliksi hereillä ja puoliksi unessa, näet ympäristön samalla lailla ku olisit hereillä, mutta silmät on kiinni?” on tapahtunut mm. viime- ja toissayönä. Tajusin unessani olevan jossain huoneessa ja kun ”säpsähdin” samalla hereille ja avasin silmät, tajusin tuijottavani samaa huonetta. Unessa se tosin hieman hämärämpi(tiedä sitten miksi?).
    Viime yönä tapahtui sama, mutta unessa luulin olevani viereisessä huoneessa mutta säpsähdettyä tajusin taas katsovani samaa huonetta, mutta tosin omassa huoneessani.
    Minulle on käynyt myös silleen, että esimerkiksi kun olimme kiinassa (runsas aikaero) ja olin hyvin väsynyt niin huomasin etten ajatellut juurikaan mitään, en ’kuullut’ ympärillä olevaa puhetta ja se oli hyvin vaikea selkoista. Myös puhuminen tuntui erittäin haastavalta ja vaivalloiselta. Toisaalta tunsin kykeneväni kommunikoivani telepaattisesti, tai ainakin tunsin pystyväni puhumaan telepaattisesti ja kuulin oman ”telepaattisen puheeni” äänenä päässä. En siis ole millään tavalla vinksahtanut päästäni ja tällä tavalla on sattunut vain kaksi kertaa, ja molempina olen ollut hyvin väsynyt, jonka uskon johtavan ”tyhjään mieleen”.

  • Wespa sanoo:

    Soppakauha itselläni on samanlaisia kokemuksia. Olen mm. maanut ja katsonut nojatuoliani (nukuin siis tuolloin), josta nousee mustaa savua ja tullut vahva pelon tunne. Sitten olen herännyt ja katseeni on ollut täysin samassa kohtaa ja nojatuoli siinä. Noin kolme kertaa on käynyt samantapaisia juttuja itselleni. Olen tosin tulkinnut nuo unihalvauksiksi, mutta en osaa sanoa ovatko niitä vai jotain muuta.

  • Ranttali sanoo:

    Nuo ajan ja paikan ”orientaatiot” voivat kadota joskus muutenkin, johtuu jopa verenpaineen väliaikaisesta alentumisesta, sokerihäiriöistä tms. Verenpaine alenee myös levossa, koska asento mm. sydämelle helpompi. Myös jotkut hormoonit ilmeisesti saattavat hetkittäin aiheuttaa noita aika- ja paikkatilahäiriöitä.

    Itselleni on ollut kerran aamulla Joensuun Prismassa tuo ”väärässä” paikassa ja jopa eri planeetalla olemisen tunne. En ymmärtänyt edes ihmisten kieltä ja miksi ne oikein kokoajan päämäärättömän näköisesti edestakaisin juoksevat. Katsoin tapahtumia jotenkin kuin ”maanulkopuolisena” tarkkailijana vain. Monet tuollaisista kokemuksista liitetään myös skitsofreniaan, vaikka en uskokaan siinä mitään mielenvikaisuuteen viittaavaa välttämättä olevan.

  • Ranttali sanoo:

    Ylirasittuneena tai kun keho muuten toimii ylä- tai alarajoilla, voi saada muutenkin melkein mitä vain aikaan. Itse olen armeijan sissikeikalla saanut kahden todistajan läsnäollessa kompassineulan kääntymään ajatuksen voimalla jopa 180 astetta! Ihan vain katsomalla ja keskittymällä! Se oliko tapahtuma todellinen jopa ”tieteellisessä” mielessä samantekevää, minulle ja todistajille se kuitenkin sen hetkiseksi ”viihteeksi” riittänyt. Kaikki todellisuus (myös tieteellinen) perustuu enemmän tai vähemmän subjektiivisen mielen senhetkisiin rajoihin, mitään absoluuttista täysin ”ulkopuolista” kokemusta tai ylipäänsä objektiivista tietoa/todistetta minkään tajunnan jopa jumalat mukaanlukien mahdotonta saavuttaa. Koska kaikki ovat edelleenkin jollain tavoin liikaa ”sisällä” siinä omassa kokemuksessaan. Juuri siksi kaikki meille mahdollista ja jollain tasolla jopa totta (myös tieteellisesti), absoluuttisella tasolla luonnossa välttämättä ei.

  • ERäs sanoo:

    Ranttali. Oisko mahdollista, että joku teki sulle taikatempun magneetin avulla ja nyt luulet, että sinä vaikutit siihen. Se voisi olla ihan klassinen temppu.

  • Ranttali sanoo:

    Ei, koska ensin itsenäisesti kokeilin tuota. Tuli vaan ylirasituksessa nukkumatta viikon ja muutaman sadan kilometrin yötäpäivää välillä itsenäistenkin metsäseikkailujen jälkeen sellainen fiilis, että nyt täytyy minkä vain olla mahdollista! Lisäksi tiedän kyllä ihmisten konnuuksista, magneeteista ja metalliesineiden ja jopa malmiesiintymien vaikutuksista kompassiin sen verran, että noin halpaan en olisi mennyt. Kompassi oli kannon päällä, minä vähän kauempana. Käskin sen vain totella! Ja totteli vieläpä ihan kiltisti! Ilmeisesti tiesi, että ei yksinkertaisesti vaihtoehtoja, olisin voinut vaikka suuttua!

  • ERäs sanoo:

    Kykyohjelmaan siitä hopi hopi! 🙂

  • Sarah sanoo:

    OiiI!! haluun kokeilla, siis IHAN minne vaan voi mennä, jos pystyy! OMG, saatan säikähtää, mut kokeilen heti tänään 😉 Äiti vaa tossa vieressä, näytin tän, se vaan hymähti silleen ja sano et ”just joo” Oon innoissani, ja hei jos joku kehtaa, nii vois vaikka lähettää s-postia : capu[ät]windowslive.com mulle ja kertoo hieman tästä jutusta ^ ^ Kiitos <3

  • Sarah sanoo:

    tietääkseni, olen jo päässyt tuohon ”katsele maisemaa suljetuin silmin” kohtaan.. Kait.. Koska niin on käynyt.. Siis ihan kuin mun silmien edessä olis kalvo, mut näen silti O_o? Hienoo 😀

  • Sarah sanoo:

    niin! Ja pitääkö se tehä päivällä, vai voiko yölläkin ? Jos koskee vaikka elukkaa(pystyykö?) niin tunteeko se sen?

  • Ranttali sanoo:

    Vuorokauden-, vuoden- ja kellonajalla ei mitään väliä :). Et vaan välttämättä pysty erottamaan, onko kokemus oikea vai kuvitteellinen, mieli kun pystyy kuvittelemaan mitä vain, jopa yhdistelemään asioita niin, että ne ”todisteetkin” tuntuvat kaikkeen haluamaamme löytyvän. Ja tietysti voi koskettaa ”astraalitasollakin” mitä vain, mutta kohde ei välttämättä sitä huomaa, eläinkään. Mutta harrasta mahdollisimman paljon noita henkisiä asioita, niin ehkä joku päivä lukot avautuvat ja koet oikeita spontaaneja OBEjakin, kuten allekirjoittaneellekin käynyt :)! Eikä vain jotain puoliunessa tapahtuvia tai itsesuggeroituja sielunmatkoja. Koska kaikki mihin aidosti ja tahdolla pyrkii, lopulta toteutuu.

  • Eppu sanoo:

    Itse koitin tuota eilen, ensin tunsin kuinka kehoni alkoi kihelmöidä alhaalta ylös ja sitten tuli tunne kuin olisin menettänyt tajuntani, kaikki äänet ympäriltä katosi ja en muista ajatelleeni mitään, säikähdin kyseistä tapausta ja ”heräsin” Yritin uudelleen mutta nukahdin :DD

  • Ranttali sanoo:

    Paras menetelmä tuohon ainakin ”virtuaaliobeen” on, kun tyhjennät ensin täysin mielesi ulkopuolisilta aistimuksilta. Sitten alat kuvitella ruumiistasi irtautumista, eli tajuntasi nousemista ”ylöspäin”. Se onnistuukin varsin helposti tiettyyn rajaan, mutta koska ei yleensä aitoa, voit tietysti nukahtaakin kesken kaiken:). Todelliseen astraalimatkaan eivät vielä ihan nuo eväät välttämättä riitä, tarvitaan todellisempi syy, miksi tajuntasi haluaa ruumiin ulkopuolelle mennä. Kyseessä ei mikään huvimatka tai vain hauska harrastus!

  • Alucard sanoo:

    Mä olen tollasen kokenut ennen kuin asiasta edes tiesin mitään. Olin silloin n. 5-vuotias ja käymässä isän luona. Sillä oli makkarissa semmoset valkoset vaatekaapit ja niissä myös valkoset kahvat. Makasin selälläni pää kaappien suljettuja ovia vasten ja kun olin ollut siinä vähän aikaa, olin yhtäkkiä kohonnut katonrajaan ja katselin itseäni makaamassa lattialla. Pelästyin niin, että tunsin tipahtavani saman tien maahan mitä seurasi valtava humahdus vatsassa, ihan kuin vuoristoradassa. Yritin kokeilla sitä myöhemmin uudestaan, muttei onnistunut…

  • pukki sanoo:

    Itse olen kerran kokenut tuon ruumiista irtautumisen. Ainakin käsittääkseni. Se oli kummallista, tunsin itseni äärettömän kevyeksi ja aivan kuin olisin laskeutunut pehmeästi sänkyni läpi. Tätä edelsi juuri tuo vibraatiotila, joka saattaa olla joskus muuten melko pelottava kokemus, siis sen unihalvauksen takia. Etenkin jos siihen liittyy halluja. Kun näkee uhkan lähestyvän, ei voi puolustautua, koska on halvaantunut

  • Täh sanoo:

    Tuossa alussa lukee että ”siinä vaiheessa kun menetät kaiken tietoisuuden fyysisesta ruumiistasi ja aistiärsykkeistäsi. Olet kuin tyhjiössä, ainoa aistiärsytys tulee ajatuksistasi.” Sen jälkeen tulee että ”Monet ovat havainneet projektion alkuvaiheessa nämä vibraatiot, jotka voidaan kuvata kevyenä pistelynä tai koko ruumiin läpäisevänä sähkövirtana. Vibraatioista seuraa tyypillisesti väliaikainen halvaustila.”

    Siis miten voi tuntea esim. ton kevyen pistelyn kun tossa alussa on jo menettänyt kaiken tietoisuuden ruumiista ja aistiärsykkeistä? Tai miten tietää onko halvaustilassa ku ei muutenkaan tunne omaa ruumista eikä aistiärsykkeitään?

    Luenko ohjeita väärin vai mitä hittoa??

  • Diego sanoo:

    Hassua kyllä, mutta minulla tulee näitä unihalvauksia/vibraatioita aina krapulassa viikonlopun päätteeksi kun menee illalla nukkumaan. Pienessä pelkotilassa se ei ole hirveen mukavaa kyllä. Jonkin sortin ääniä/huutoja olen kuullut samalla.

  • Mio sanoo:

    Minä oon yrittäny tuota ainakin 6kk. Mut mulla on sen verran paha krooninen insomnia et tuota unen ja valveillaolon rajaa on aika vaikee saavuttaa. pari kertaa oon sen verran onnistunu että päässä surisi ja tunsin ku nousin istumaan ja aloin heiluu sillee oudosti, sit pyörähdin siitä matolle ja tuntu ku oisin ollu vaan pelkkää sähköö. Jännä juttu siin oli se ettei tarvinu hengittää. sit lojuin siin jonku aikaa kunnes ajatukset karkas ja sain unihalvauksen :/. Oli kuitenki ihana kokemus ja jatkan yrittämistä.

  • Päivitysilmoitus: Meditaation ABC « Henkimaailma

  • Samuel sanoo:

    Onko mahdollista, että näen toisia astraalimatkaajia? Tai että joku heistä voi kavuta ruumiiseeni, enkä pääse takaisin

  • Wespa sanoo:

    Oobessa suurin ja yleisin tekijä on se, että pääset aina ruumiiseesi takaisin. Joskus se jopa on niin nopeata, että kun alkaa pelottamaan niin olet samalla sekunnilla omassa ruumiissasi. Teorioiden mukaan kehosta tulee tietynlainen lanka joka jossain vaiheessa sitten vetää takaisin muutenkin koska astraalimatkailu kuluttaa energiaa, myös tuo lanka pitää ilmeisesti siitä huolen että ruumistasi ei voi ottaa kukaan muu haltuun, eikä tällaisia tapauksia tiedettävästi ole koskaan tapahtunut.

  • Diego sanoo:

    Huhhuh viimeyönä tuli unihalvaus, josta seurasi pieni OOBE. Annoin vibraatioiden vaan hyristä, äänten kuulua ja yhtäkkiä olin 30cm päästä ruumiistani. Säikähdin sen verran huolella että ”vetäydyin” takaisin kuoreeni. Ehkä seuraavalla kerralla voi kokeilla jotain mielenkiintoista.

  • voi asadur sanoo:

    Koitin tuota kanssa ja se onnistui. Ensiksi minulle kasvoi siivet ja rupesin laulaa karaokea. Sitten smurffi tuli ja tarjosi minulle ryypyn.

  • Sini sanoo:

    Vau, minulla ei ole koskaan ollut tälläisiä kokemuksia, enkä ole koskaan niitä edes yrittänyt. Äsken kuitenkin katsoin astraaliprojektoimis-videon, ja päätin kokeilla josko vaikka näkisin edes jotain pilkkuja. Tuijotin kynttilää pari minuuttia ja kävin sängylle maate. Ensin ei tapahtunut mitään, ja kynttilän jälkikuvakin hävisi. Sitten päätin vaan rentoutua ja keskittyä ”tarkentamaan katsetta” yhä syvälle mustuuteen, ja välittömästi huomasin, että jalkani tuntuivat kuumilta. Lämpö eteni ylöspäin vartaloani, ja yhtäkkiä tajusin, etten pystynyt liikuttamaan käsiäni. Halvaantumisen oivaltaminen nosti kuuman aallon koko kehooni(paitsi päähän), ja tunsin kuinka sydämeni rupesi hakkaamaan. Kuuma tunne rajoittui hartioihin, enkä halunnut päästää sitä päähän asti.
    Huomasin, että hengitykseni kulki vapaasti, ja siihen keskittymällä palautin sykkeeni normaaliksi ja pystyin taas liikuttelemaan käsiäni.
    Koko ajan olin yhtä tajuissani kuin valveilla ollessa. Kokemuksen jälkeen kehossani oli outo ulkopuolisuuden tunne, ja kädet tärisi, kuin krapulassa tai joskus päiväunien jälkeen.
    Kuuluuko sydämen hakkaaminen asiaan, ja rauhoittuuko se, kun oppii hallitsemaan ns.vibraatiotilaa? Vähän pelottaa, että onko tälläistä turvallista harrastaa useita kertoja peräkkäin, kun se tuntui olevan niin rankkaa keholle, ja pelkään mitä jossen enää osaakaan nukkua ”normaalisti”..
    Luulin, että tälläisen oppimiseen tarvitsisi hirveästi harjoitusta ja oppia, mutta tämä kaikki tapahtui 20 minuutissa. Uskomattoman helppoa :O

  • Tuberkuloosi sanoo:

    Viime yönä yrittäessäni tätä minulla silmissä välähti aivan valkoiseksi kaikki ja tuntui, että olisin siirtynyt jonkinlaiseen tilaan ja syke kiihtyi aivan hullunlailla joka sai minun mieleni herppaamaan. Oloni tuntui erittäin kevyeltä. Olinko lähelläkään tätä oobe:ta?

  • conan uhoaja sanoo:

    Lapsena tuli näitä ”vibraatiotiloja” koettua enemmänkin ja vaikka vähän mitä.. Kerran vannoin olevani hereillä ja näin makuuhuoneen verhoissa sarvi/antennipään varjon katselevan ulkoa huoneeseen ja lähtevän pois ja toisen kerran vuosia myöhemmin 4 varjomaista olentoa sängyn vieressä ja yksi antoi hetkeksi kyvyn nähdä tulevia. Silloin pelkäsin niin että pyysin jättämään rauhaan eikä nämä näyt vaivanneet vuosiin Viimeksi kuin koin unihalvauksen jokin ääni kertoi että näyttää nyt taas asioita kun olen siinä tilassa kykenevä vastaanottamaan. Vanhemmiten unihalvaukset on oppinut ottamaan tyynesti. Kuitenkin aina siinä tilassa tuntee jonkin toisen läsnäolon. Ei varsinaisesti OOBE mutta aika lähellä..

  • Tashi sanoo:

    Oho. Pari vuotta sitten kävi näin ja luulin näkeväni unta.
    Sydän hakkasi ja tärisytti ja ”nousin leijumaan”. Löytyihän se diagnoosi. 😀

  • Mie näin unta et olin koulus ja sanoin ihahaa ja kirjaston ovest laukkas hevosii ja otin sellasen ihanan valkosen shettiksen.Sitten hallitsin sitä unta, ja sanoin hörr ja ne laukkas takasin kirjastoon.

  • semmosta sanoo:

    Oon ihan pienest pitäen pystyny kontrolloida unia en oo koskaa nähny unia mitä en ois pystyny kontrolloimaa.. 😀 mut tota irtautumista en oo kokenu vaikka unissa oon lennelly monta kertaa :DD

  • Päivitysilmoitus: Onko ihmisen sielu todellinen? | paranormaaliblogi.net

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto