ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Valmisteleeko Google meitä avaruusolentojen tuloon?

Googlen logon aiheena oli noin viikko sitten mm. viljapeltokuviot ja nyt aiheena oli (21.9) avaruusalukset. Monenlaisia päätelmiä tästä onkin tehty ja yksi liittyy siihen, että Google valmistelisi meitä avaruusolentojen vierailuun.

Google Logot

David Wilcock kertoo, että hänen saamiensa tietojen mukaan Obama saattaa julkaista avaruusolentojen olemassaolon todellisuuden tämän vuoden loppuun mennessä tai ensi vuoden alussa. Wilcock perustaa näkökantansa sisäpiiritietoon.

Olisko näillä asioilla yhteys? Google tavoittaa kuitenkin suuren osan maapallon ihmisistä ja tällainen alitajuinen valmistelu olisi hyvä suorittaa mm. paniikin välttämiseksi. Mahdollisesti jos tällainen valmistelu on meneillään, niin ufouutisten määrän luulisi lähiviikkoina tai lähikuukausina nousevan.

Googlen virallisen selityksen mukaan logot on tehty kuuluisan Scifi-kirjailija H.G. Wellsin muistoksi.

Mitä mieltä sinä olet?

Lue lisää mm. ufosalailun loppumisesta täältä.

Kiitos vinkistä Maikkulillille.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

77 kommenttia aiheeseen: Valmisteleeko Google meitä avaruusolentojen tuloon?

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Nanoxt sanoo:

    Yeaaah, tänne vaan \:D/

  • SirkkuPeekele sanoo:

    nosevan, hihi. Ihan jännä juttu, ensimmäistä kertaa itteäkin kiinnosti toi googlen logo silloin kuin oli linkkinä pistetty hakuun crop circles.

    Kirjoitusvirhe korjattu. Kiitos huomautuksesta.
    – Wespa

  • Ogeli sanoo:

    Haha, Googlen kollektiivinen tietoisuus yrittää viestittää meille salaista tietoa 😀

  • Hexa- sanoo:

    no siis tottahan se on että useat hallitukset tuon tietää ja salaa. se onkin ollut vain ajan kysymys koska siitä kerrotaan ” oravan pyörässä juokseville kansalaisille ! Kyllä-

  • tyhmin puheen aihe ikinä… ja kaikkee ei tarvi uskoo mitä netistä löytää

  • Huttu sanoo:

    No mutta miksei voisi uskoa viralliseen selitykseen tällä kertaa. H.G. Wells oli aikamme kovimpia scifi-kirjailijoita ja on ihan kiva juttu että häntä muistetaan tällä tavalla. Teki hän kyllä muutakin kirjallisuutta.

    Ehkä siksi häntä muistetaan myös googlessa koska hän oli eräänlainen suunnannäyttäjä nykyaikaiseen scifi-kirjallisuuteen.

    Ja saipahan herra radiokuunnelmallaan ihmiset sekaisin koska kuuntelijat oikeasti luulivat että marsilaiset hyökkää 😀

  • Huttu sanoo:

    Iltalehdessä oli muuten että näin syyskuussa tulee yleensä ufo-havainten ilmoituksissa piikki. Johtuu siitä että illat pimenee aikaisemmin.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009092110286803_uu.shtml

    tossa vielä linkki sihen artikkeliin

    Vielä aiheesta niin Toi David Wilcock, kukas hän on? Jos hänellä on sisäpiiri-infoa niin onko hän Obaman hallituksessa vai missä?

  • Ogeli sanoo:

    Itse olen jo hyvin nähnyt tummalla taivaalla tähtiä ja planeettoja, ja varmasti tämä pimeä syksyn aika saa ihmisten mielikuvitukset vilkkaiksi 🙂

    PS. Kannattaa joku ilta mennä ulos tutkimaan tähtitaivasta. Ilmainen universumin tarjoama taidenäytös 😛

  • Huttu sanoo:

    Joo ite oon kans nähny jo oikein hyvin tähtiä yms. Suunnitelmissa olisi hankkia kolmijalka ja yritys ottaa tähtitaivaasta kuvia rupuisella kamerallani 😀

    Saa nähdä millaista jälkeä tulee.

    Suosittelen muuten Ursan tähtitornilla käyntiä tossa marras-, joulukuussa. Siellä saa hyvän näkymän tähtitaivaalle asiantuntevassa opastuksessa. Kait ne järjestää vielä niitä tiirailusessioita?

  • Korn sanoo:

    Tuo Googlen juttu voi merkitä vaikka mitä….tai sitten ei mitään. Täyttä jossittelua. Haluaisin uskoa että tästä kehkeytyy jotain, mutta uskallan suuresti epäillä. Googlehan on käynyt kaikki mahdolliset teemat läpi logonsa koristeluissaan, ehkä tämä on vain yksi aihe jota ei ole vielä käytetty. Tai sitten sillä todella ajetaan jtoain isompaa edellä. Tosiaan kun Googlea käyttää moni ihminen ympäri palloa. Tämä olisi loistava tapa vaivihkaa ”totuttaa” ihmisiä siihen ajatukseen että täällä on muitakin kuin me. Mikä olisi loistavampi ja neutraalimpi tapa tehdä tämä kuin tunkea ufo aiheisia kuvia käytetyimmän hakukoneen logoon. Maikku katsoo että jah onpas sievä lautanen omppupiirakan reseptiä kuukletellessaan 😛

  • WM_ sanoo:

    Jos kyseessä on se sama juttu että sarjakuvia piirrettiin 9/11:stä ennen sitä iskua.

  • jäppinen sanoo:

    Nii ja kohta salkkareissa oona ponggaa ufon ja Kari vetää lärvit ja kärähtää ufon ratista kännissä, tähän tää menee….Toi voi tarkoittaa jotain tai ei yhtään mitään. Aika näyttää mutta, ihan turhaa juupas eipäs keskustelua mikä ei johda mihinkään.

  • Naali sanoo:

    Just…. Kuulosti jo vähän siltä että Googlella ja Obamalla on jokin salaliitto meneillään tässä….. ei ihan jaksa tähän uskoa….

  • Jez sanoo:

    Joo, en kyllä ite jaksa ainakaan uskoa hallitusten tota myöntävän ihan helpolla. Vaikka vihreiden pikkumiesten olemassaoloon nytkin uskois itsekseen miten moni, niin se virallistaminen hallituksen taholta aiheuttais vaan valtavan paniikin

  • Spiral sanoo:

    Eikös tämä Mr. Wilcock perusta kantansa johonkin ”intuitiiviseen informaatioryöppyyn”? Kanavoinneista ei ole koskaan saatu mitään todellista tietoa mistään, varsinkaan maan ulkopuolisesta elämästä. Sisäpiirin tietoja voi tietysti olla tai sitten ei. Aika näyttää.

  • Huttu sanoo:

    Mjoo… Eli lukeutuuko hän samaan kastiin kuin esim. Blossom? Energiavirtoja, DNA-muuttumista ja yleistä valaisevaa voimaa?

    Sisäpiiritiedoilla ajattelisin hänen tarkoittavan lähinnä ufo-hörhöjen sisäpiiriä.

    Tuskin kukaan Obaman hallituksesta antaisi tälle tietoja mistään mitä siellä puhutaan. Sillä sitähän sisäpiirissä oleminen tarkoittaa tässä tilanteessa, että hänellä olisi suorat yhteydet Obaman hallintoon

  • Luttu sanoo:

    Nämä sivut ovat myös varmasti salaliitossa mukana.
    Ja Wesu on todellisuudessa miehet mustissa hemmo.

  • Hyrre sanoo:

    Jos jotain uutista ollaan antamassa niin antaa tulla vaan, mutta nyt on minusta taas aika kaukaa haettua.

  • Tomppa sanoo:

    Taas sama juttu kuin se valoalus kanavointi huijaus. Se vei vaih uskottavuutta. Ei se kuitenkaan tule toteutumaan meidän elinaikanamme.

  • Wespa sanoo:

    Hän tarkoitti Obaman sisäpiiriä. Olisiko ollu Obaman tiedottaja tai joku. Tarkemmin tuostakin voi lukea esim. Davidin omalta sivulta.

  • Mikin sanoo:

    Minä jo ihmettelin miksi Googlen oletus sivulla on Ufo aiheisia piirustuksia.. siis toisen sanoen kuvia. 🙂 Oihan se ihan kiva nähä ihka aitoja Ufoja ja Alieneitta xD

  • punssi sanoo:

    olisko joku mesta,mistä sais nähä kaikki. Nämä syksyn tai vuoden google logot?? Tekis mieli ny tarkkailla niit vähä kaikkii.

  • Jani sanoo:
  • Julkka sanoo:

    Kyseisen informaation David Wilcockille esitti Pete Peterson… joka ei siis ole mikään ufo-hörhö. Menkää katsomaan Camelotin haastattelu Petersonista, voin suositella.
    ps. Kerätkää ihmiset ittenne.
    kyllä se disclosure sieltä tulee

  • Ogeli sanoo:

    Wespa, nuo David Wilcockin teoriat kuulostavat mielenkiintoisilta. Mutta mikä järki olisi jossain ufojen myöntämisessä vaikka ne olisivakin tehnyeet kontaktia tänne? Onko kukaan muu puhunut tästä? Että juuri nyt muka olisi aika joillekin ufopaljastuksille. En haluaisi muistella sitä Blossom-juttua…

  • Wespa sanoo:

    Disclosure Project (vai oliko sen vetäjä itse) mm. on tehnyt asiasta vetoomuksen Obamalle, jossa pyydetään julkistusta vuoden loppuun mennessä.

  • Venus007 sanoo:

    http://www.youtube.com/profile?user=jagbodhi&view=videos&sort=v kannattaa todellakin katsahtaa noita klippejä mitä tuolla on! Asiat saavat aivan uuden perspektiivin.

  • Huttu sanoo:

    No jos yhdysvallat joskus päättää antaa jotain julkisuuteen, on se luultavasti samantapaista raporttia mitä esim. britit ovat antaneet.

    Eli raportteja havainnoista joita ihmiset on tehnyt johonkin ilmailuhallintoon yms. Valtaosalle niistä on luonnillinen selitys, ja loppuja ei pystytä selittämään johtuen huonoista kuvista tai pelkistä kirjallisista raporteista.

    Mutta nehän riittää ufoilijoille eikö, kirjalliset raportit ja suttuiset kuvat ovat riittävän vakuuttava todiste maan ulkopuolisesta toiminnasta heh..

    Ehkä Obaman hallituksella on vaan nyt muutakin tekemistä tällä hetkellä kuin miettiä että mitä arkistoja annetaan julkisiksi. Kun nyt sattuu olemaan lamaa ja muuta ei niin mukavaa ilmassa

    Miksi Obaman hallituksen pitäisi taipua jonkun hörhön painostuksen alla? Ei se oikein riitä että joku hörhö sanoo jossain underground netti-tv:ssä että nyt Obama kerrot meille tai muuten.. Mitä muuten sitten tapahtuu jos Obama ei kerro mitään?

  • Hexa- sanoo:

    Huttu ei. kertauksen vuoksi mainittakoon että sehänse vasta he-lvetin iso mysteeri on jos kaikista havainnoista ja lukemattomista muista videoista,kuvista ,kertomuksista ynm ynm Ei yksikään olisi ollut tämä kyseinen Ufo ( alieni) tässä yhteydessä, joka on tullut vierailemaan tänne.. eli ei nämä hallitusten ufo raportit ole mitään soopaa tai siis tämä koko ufo touhu ette kaite ihan niin sokeita oikeasti..

    juu itse myöskin epäilen tuota taipumista ”painostuksen alla” . luulen että se tulee tapahtumaan ihan toisen kaavan kautta. sitä paitsi tämä nykyinen raha yhteiskunta malli ei tule näillä eväillä monia vuosia toimimaan ihmiset on kuin pässi lauma jota vain ruokitaan valheilla .. ohoh nyt lipsahti vähän jutun vierestä.
    sehän onkin jo kokonaan uusi tarina sitten ^^

  • Huttu sanoo:

    Nyt kyllä meni pikkasen ohi mitä yrität sanoa?

    Siis se on outoa jos kaikista raporteista yksikään ei paljastuisi maan ulkopuoliseksi alukseksi, niinkö?

    no mutta mitäs outoa siinä on? Nuo hallitusten raportit eivät ole mitään X-files tyylisiä raportteja vaan ihan niinkuin nimi sanoo, UFO-raportit. Eli unknown flying object..

    Tähän lukeutuu lentokoneet, suttuiset kuvat linnuista, kuumailmapallot, kiinalaiset paperilyhdyt, satelliitit, meteorisade, tähdenlennot jne.

    Yhdessäkään raportissa ei koskaan nimetä mitään objektia ulkoavaruudesta tulleeksi vaan se nimetään ”tunnistamattomaksi” tai jotain tohon tyyliin. Todisteiden puutteessa tai yksityiskohtien puuttuessa siitä ei voida sanoa mitään, varsinkaan sitä että se olisi avaruudesta.

    Eli mitä noista raporteista voidaan sanoa? Ne ei liity mitenkään avaruusolioihin muuten kuin nimen (ufo-arkisto) mukaan joka ei sekään tarkoita oikeastaan avaruusolioita tai niiden aluksia. Populaarikulttuuri on vain omaksunut kirjainyhdistelmän ”UFO” ja liittänyt sen pieniin harmaisiin olioihin

    koko avaruusolentotouhua en mene kumoamaan tai kyseenalaistamaan, kyllä tuolla jossain jotain on, mutta nyt olikin kyse noista ufo-arkistoista johon monet tuntuvat nojaavan kuin se olisi heidän henkilökohtainen raamattu

  • Hexa- sanoo:

    Huttu saanen nyt hieman nauraa- lue ensinnäkin vastaukseni uudestaan.
    joo o perehtyisit hieamn paremmin aiheeseen Ufot..

    monissa raporteissa on nimen omaan sanottu ettei tuo kappale voi kyllä olla muu kuin ufo siis näissä tapauksissa missä on ihan selkeetä kuvaa ja seuraa armeijan lentokoneita ja katoaa jotain 14k km/h pois paikalta yht äkkiä ynm niin eihän noi voi olla muitakun maan ulkopuolisen älyn rakentamia laitoksia… sitäpaitsi mikään ihmisen lentämä laite ei selviäsi tuollaisista G-voimista

    joo jo on näitä lukemattomat kasat kun vaan tutkit en todellakaan rupea tänne rustailemaan jokaista ( Todistetta) erikseen kun huomaa varsin selkeästi ettei lähtökohdat ole lähellekkään samat..

  • Huttu sanoo:

    No ite en oo ainakaan kuullu tuollaisista raporteista. Olen kuullyt kyllä vastaavista tapauksista mutta en raporttien yhteydessä.

    Jokunen aika sitten noiden raporttien kanssa työskennellyt ihminen sanoi että n. 95% tapauksista oli vääriä hälytyksiä, ja loput lukeutuivat selvittämätömiin tapauksiin joista ei tosiaan voinut sanoa mitään suuntaan tai toiseen.

    Ja luenhan minä sinun vastauksesi mutta kirjoitat niin kaaottisesti välillä että siinä tarvitsisi Suomi-Hexa-Suomi sanakirjan.

  • no body sanoo:

    ehkäpä googlen väki on vain ”ajan hermolla ”.

  • Ranttali sanoo:

    No tottakai, sitähän tehty jo vuosikausia, jos ette jo tienneet :D! Mm. Nike ja mainosten humanoidit/ufot liittyvät myös keskeisesti asiaan! Jossain tv-mainoksissa käytetty Rauni-Leena Luukanen-Kilden mukaan ihkaoikeaa humanoidiakin!

    Oikeasti, eivät avaruusolennot ilmoittele kulkemisistaan ja suunnitelmistaan ihmiskunnalle, arkielämän ”kontaktihenkilöille”, USA:n tiede-ja sotilaallisille piireille ja edes Googlelle etukäteen, eivätkä teitä invaasioon ja joukkoabduktioihin mitenkään etukäteen valmistele! Heillä se oma suunnitelmansa ja aikataulunsa ja kaikki kyllä tapahtuu sitten kun aika oikea! Eli malttakaanhan nyt vaan odottaa :D! Se ei ole vielä ensi vuonnakaan, vaan luultavimmin suuri invaasio tapahtuu vasta vuonna 2012 tai heti sen jälkeen! Lähdettä tosin en tule teille paljastamaan!

  • no body sanoo:

    lähdettä tosin en tule teille paljastamaan!
    ???????. miks et..

  • Calico Jack sanoo:

    Nämä kaikki ”todisteet” ovat juuri tuota ”en tule vielä paljastamaan” -sarjaa. Tuntuu tosi älyttömältä, että porukka hakkaa päätään seinään joka pirun kerta, kun joku satunnainen naamari tulee ennustuksineen julkisuuteen. Ettekö te ikinä opi!?

    Todisteet tiskiin NYT!

  • Ranttali sanoo:

    No kun nämä eivät ole mitään Seiskan tai Hymyn juttuja! Puhumattakaan internetissä lähes päivittäin kirjoiteltavista jonkun ”välittäjän” avaruusolennoilta muka telepaattisesti, automaattikirjoituksella tai selvänäköisesti saamista koko ihmiskuntaa koskevista ”sanomista” todellakaan! Nuo täysin huuhaata kuitenkin! Eivät avaruusolennot moiseen pelleilyyn edes ryhtyisi. He tulevat silloin kuin aika sopiva ja vielä täysin yllättäen! Ja ehkä jotkut tietävät vähän enemmän tuostakin… Mutta sen mystisenpää siitä turha edes etsiä. Ootelkaa vaan ihan rauhassa, älkää hoppuilko! Näettepähän kaiken sitten!

  • 555+111 sanoo:

    VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ!!!!!

  • no body sanoo:

    no okei. tosin esitän eriävän mielipiteen siittä että juuri telepatia
    ei olisi kommunikaatio muotona ”kehittyneemmillä” olennoilla, kyky on ihmiskunnalla kehittymässä mutta vielä lapsen kengissä.
    Joten en usko että korkeasti telepaattisilla olennoilla kyse on pelleilystä vaan suurempaan kollektiiviseen älyyn yhteydessä olemista.

  • Ranttali sanoo:

    Mikä on ”suurempi kollektiivinen äly”? Ylivalvojat, Jumala, jokin samalle tasolle virittyneiden kehittyneempien olentojen ryhmä? Ei sellaista todellisuudessa ole! Tottakai telepatia olemassa, mutta se todellakin eri asia, kuin nuo patologisten sekopäiden tai tahallaan vedättäjien muka ”avaruusviestit”. Kaikki asiat halutaan mystifioida ja jalustalle korottaa. Itse avaruusolennot eivät todellakaan halua sitä. Jos vielä ”korkeammalla” tasolla olevatkaan. Vain ihminen rakastaa hierarkioita, jumalia ja muita mystisiä idearakenteita. Koska nousee itsekin niiden mukana hetkeksi ”ylemmälle” tasolle, kun niistä on tietävinään. Sorry vaan kaikkien avaruusolentojen puolesta tuo!

  • Tosissani toivon, etteivät nuo meitä herkeämättä väijyvät alienit ajankulukseen lueskele arvon kommenttejanne…

  • Wespa sanoo:

    Mikä on ’suurempi kollektiivinen äly’?

    Jos solu tai atomi osaisi ajatella, niin se näksi itsensä mahdollisesti erillään sinusta (”minä olen vain solu täällä sormessa”). Silti sinä olet se joka koostuu soluista ja atomeista. Sinä olet siis osasiesi kollektiivinen tietoisuus. Sinä olet nuo kaikki osaset (sinä koostut niistä). Tämä ”suurempi kollektiivinen äly” taas sitten on sellainen, jossa mahdollisesti sinä voisit kokea olevasi osa maapalloa ja avaruutta (+++) ja tietäisit miten kaikki on yhteydessä toisiinsa eikä erillään. Tunne olisi siis mahdollisesti samanlainen kuin nyt tiedät olevasi sydän, aivot, ruumis, solut ym. osaset ja toimit niiden kautta kokien itsesi osasten yhteinäisyytenä. Ehkä tuossa tilassa sinä olisit maapallo tai vaikka koko universumi tietoisena olentona (+ sinä osa tuota kokonaisuutta) jonka osasia kaikki ovat…

  • Ranttali sanoo:

    Noita ”universaalin yhteyden” kokemuksia ollut varmaan kaikilla, riippuen vaikkapa mielentilasta, aivojen hapensaannin muutoksista esim. sokeritasapainon tai verenpaineen muutosten kautta, jopa sisäerityshormoonien vaikutuksista, joskus ihan vaan kauniista ilmoista, upean tähtitaivaan alla kävelyn aiheuttamasta hurmioitumisesta tai jopa kauniista maisemista. Myös johonkin henkilöön rakastumisesta :)! Tai hienosta taide-elämyksestä. Voi olla myös tietoinen pyrkimys ”antautua” virran vietäväksi ja jumalten huomaan, kun haluaa kokea jotain elämyksiä.

    ”Äly” taas riippuu täysin siitä kuka älyllisen toiminnan kulloinkin määrittelee. Onko se vain ihmisen ymmärtämällä tavalla jonkin ”elävän” olennon aistimusten ja kokemusten ja siitä seuraavien toiminnallisten reaktioiden summa. Tai laajemmin kaikki liike. Silti, enpä usko, että siellä on sen kummempia telepaattisia jos muitakaan suoria ”linkkejä” kollektiiviseen älyyn humanoideilla, jos ihmisillkään senkummemmin. Tuokin vain yksi tylsän arkitodellisuuden yläpuolelle ihmissielun edes hetkeksi nostava ajatusmalli. Humanoidien uskotaan muutenkin ajattelevan, toimivan ja kokevan asiat lähes samalla tavalla kuin ihmiset. En usko siihen. Kehityspaikka, ajanjaksot ja muut taustatekijätkin kuitenkin täysin erilaiset. Enhän itsekään ajattele ihmisille ”tyypillisellä” tavalla, siksi ”integroituminen” tänne ongelma ollutkin :).

  • no body sanoo:

    Hyvin selitetty wespa. en olisi itse pystynyt parenpaan 🙂 haha
    kollektiivinne äly on laaja ja mielikuvutuksellinen puheenaihe,
    yhtenä esimerkkinä tulee onko esim muurahaisilla jonkinlainen kollektiivinen tietoisuus , keon suurenpi äly, jossa pienen aivokapasiteetin omaavat murkut onnistuvat kuitenkin tekemään
    jättimäisen monimutkaisia rakennuskompleksin. mielenkiintoista on esim
    muurahaisten logiikka joka vaikuttaa ” hieeman ” erikoiselta aina välillä. muurahaiset voisivat hyvin olla todiste tälläisestä suljetusta suuremmasta älystä, joka toimii muun älyn sisällä, vaikka
    sanan äly onkin niin monella tapaa tulkittavissa.
    hieno keskustelu.

  • Ranttali sanoo:

    Todennäköisesti tietokoneella tai ”puoliälykkäällä” robotilla pienempi aivokapasiteetti kuin muurahaisella (? en ole itse laskenut), silti pystyy monimutkaisiinkin tehtäviin. Miksi eivät siis muurahaiset. Vaikka eivät olisi esim. Tekua käyneetkään :)! Kollektiivinen äly tuskin mikään ”kenttä”, vaikka onhan teoretisoitu myös tietynlaisten ”synkronististen kenttienkin” olemassaoloa, kun kuin automaattisesti eri paikoissa tehdään tai tapahtuu vähänkään huomiota herättävästi samanlaisia asioita samaan aikaan kuin synkroniassa toistensa kanssa. Mutta onhan myös tähtien (lue planeettojen) asennoilla havaittu olevan jotain yhteyksiä esim. onnettomuuksiin). Tietysti luonnossa myös ”alikenttiä”, joissa erilaisia energioita ja informaatiota ”ilmateitse” niin telepaattisesti, hormonaalisestikin kuin jollain muullakin tasolla siirtyy. Silti tämä ei varmaankaan mikään kollektiivinen yhteys kaikilla kaikkeen koko universumissa. Vaan ihan arkipäiväinen juttu. Aina noissa mystisissä jutuissa samansuuntainen tausta, kohottaa ihminen edes jotenkin hetkeksi arkipäivän ja perusraadollisen todellisuuden yläpuolelle, kun on tylsää tai joku haluaa olla vaan vähän viisaampi kuin onkaan muuten vaan. Tietty luovuus ja mielikuvitus sallittua, mutta vähän tyhmiä kuitenkin nuo kaikenmaailman ”galaktiset neuvostot” ja ”kollektiiviset älyt”, vaikka niillä hieno spekuloidakin.

  • Ranttali sanoo:

    Olen saanut itsekin joskus sellaisia supervisioita, joissa nähnyt yhtäaikaa maapallon eri paikkoihin, mitä missäkin tapahtuu ja ihmiset eri olosuhteissa tekevät juuri sillä hetkellä. Samoin nähnyt muiltakin planeetoilta vastaavia asioita samassa yhteydessä. Niistä tulee välillä jopa sellainen ”isällinen” tai jopa suorastaan lähes onnellinen hyvänolon tunne, kun näkee kaikki ”pikku puuhastelijat” askareissaan :). Ei siksi, että kaikki mitä näkee, mitenkään hienoa ja kaunista olisi, ihmisetkin osaavat olla uskomattoman julmia ja tyhmiä niin toisiaan, luontoa ja eläimiä kohtaan. Ja kuinka moni nirhaa henkeään itseltään. Tai makaa kauheissa tuskissa ja pelossa jossain taistelualueella, kotona tai sairaalassa. Sitä vaan ”suhteuttaa”, ajatellen kuitenkin sellaisella lähes rajattomalla hellyydellä jopa hymyn välillä karehtiessa huulilla: ”Voi noita Herramme pienimpiä, tuolla ne vaan niin tärkeän näköisenä kaikki touhuavat :)”! Mutta se noista ”universaalin älyyn” ja koko maailmankaikkeuteen yhtymisen kokemuksista :)!

  • no body sanoo:

    no joo. hah tohon on vaikea lisätä mitään ranttali. 🙂

  • saul sanoo:

    ”The aliens indirectly contributed to the development of internet search engines and they are in limited contact with Google through SETI (and allegedly via NASA’s Ames Research Center). They are able to access the internet currently and their involvement in search engine research is for the purpose of allowing them to understand as much about earth as possible prior to their next arrival. It is believed that search engine algorithms are somewhat based on the form of telepathic communication they use.”

    http://zale81.blogspot.com/2009/09/david-wilcockin-maininta-et-kayttaa.html

  • Ranttali sanoo:

    Kukahan noin tietoja ”vuodattelee” :)? SETI toistaiseksi epäonnistunut täysin ”kontakteissaan” ja NASA:llakin muutakin tekemistä, kun aina rahasta ja teknisistä ongelmista kiinni. Ehkä tuo siis Googlen oma mainostemppu! Hmm. ”..engine algorithms are somewhat based on the form of telepathic communication..”, mielenkiintoista! Nyt mentiin kyllä kaaosteorian/-matematiikan rajoille. Kyllähän ihmisiltä tuota mielikuvitusta näkyy edelleenkin vuonna 2009 löytyvän :). Vaikka jo epäilinkin joukkolobotomiaa ja täydellistä ihmiskunnan ”parviohjelmointia” :).

  • Ampuj4 sanoo:

    Itellekin putkahteli samanlaista päähän. Eikä pelkästään googlesta. Tuntuis että jokaisesta mahdollisesta tuutista pusketaan ulos ufo juttua sun muuta. Kuitenkin tietynlainen skeptisyys kannattaa säilyttää.

    Mutta voisko olla hienompaa että obama menis laukasemaan moista. Mutta toisaalta jos näin tapahtuis niin todennäköisesti siinä lausumassa todettais vaan että. NASA ja muut on nähny tunnistamattomia lentäviä esineitä ja tietyt tapaukset on faktaa ja perustellaan jollain arkistojen avautumisella tms. Eli jos julkinen lausuma tulee niin todennäköisesti latteata löllöä.

    Mutta toivottavasti kyseistä aihetta ei nyt sitten ohitettaisi ihan olan kohautuksella mtv3:n ”kevennyksenä” jonka jälkeen siirrytään suoraan salkkareihin…

    Todennäköisesti ootetaan vielä vuonna 2012 tätä uutista kun obamalta menee pupupöksyyn.

  • Ranttali sanoo:

    Ja mitä merkitystä asialla olisi edelleenkään millekään maailmassa, ketään tuskin enää oikeasti hätkäyttää, jos ”avaruusolento” kadulla vastaan kävelee. Tai laboratoriossa tai tehtaassa jo vuosia jotain meille rakennellut tai yliopiston tutkimusryhmässä. Ihmiset saatu niin täydellisesti ohjelmoitua tähän kaupallisteknologiseen hullunmyllyyn virtuaalitodellisuuksineen, että vaikka ufo olisi esillä keskellä toria, ”tuo nyt vaan noita amerikkalaisten tai Nokian keksintöjä” 🙂 Sitäpaitsi, koska minun saamieni tietojen mukaan humanoidit saapuvat juuri 2012 tai heti sen jälkeen, eivätköhän asiat sitten lopullisesti selviä :)!

    Obamasta senverran, suurista lähes jumalaisista odotuksista huolimatta kyseessä lähinnä automaattinen puhekone, asiat enimmäkseen populistista hölynpölyä vailla loppuun asti sisältöä. Vähän kuin Matti Vanhasella. Joten siinä ne ufojututkin täydestä menisivät:)!

  • Ogeli sanoo:

    Jos miltään viralliselta taholta, varsinkaan USA:n presidentiltä tulisi edes pieni nyökkäys siihen, että lentäviä lautasia olisi tavattu maassa tai avaruudessa niin se saisi aikaan joukkohysteriaa. Ainakin jossain määrin.

  • Jimmy Carterhan on raportoinut UFO-havainnosta, enkä ainakaan itse muista sen aiheuttaneen pienintäkään hysteriaa missään.

  • Hexa- sanoo:

    Ogeli no kyllä varmaankin kun koko ajan tehdään elokuvia joissa muukalaiset ovat vihamielisiä ynm- joo se varmaan myy hurraa!.. mutta samalla tuollaiset vaikuttaa tietyssä määrin eri ihmisten alitajuntaan eri tavalla. ja vieläkun tämä ei ole ihan näin yksinkertaista. koko tämä yhteiskunta malli ynm jos näistä kirjotteleen alkais niin sormi menis kyllä suuhun xD

  • Hexa- sanoo:

    ja muutenkin minua rassaa ihmisten ylimielisyys,ahneus ja se että on luotu elämä missä vain rahalla on pohjimmiltaan merkitystä

  • Nyt aivan pakko sanoa, Hexa, että tästä viimeisestä olen kanssasi suorastaan liikuttavan samaa mieltä! =D

  • Ranttali sanoo:

    Ainahan sitä odotettu avaruusolentoja, Jeesusta tai jotain muuta ulkopuolista tahoa (+ tietty uusia vallanpitäjiä kuten nyt vaikka Obama) tämän ihmisten itse sotkemansa maailman pelastajiksi. Sitten jossain vaiheessa alettu kuitenkin pelkäämään, että entäpä jos ne ”alistavatkin” meidät, sekin alitajunnassa kokemuksesta. Kaiken pitäisi olla omassa kontrollissa kuitenkin, kaikkien toimia meidän toiveittemme mukaan. On myös hienoa nousta edes hetkeksi tavallisen tylsän tyhmän arkipäivän yläpuolelle kehittämällä kaikenmaailman tarinoita erilaisista avaruusolentojen, vallanpitäjien ja muiden tahojen salaliitoista, kollektiivisista kaikkien jollain mystisellä tavalla saavutettavissa olevista korkeammista kaikkitietävistä älyistä, ”madonrei’istä”, jolla pääsee ”oíkotietä” suitsait minne vaan ja ylipäänsä jostain nykyisen todellisuuden ulkopuolisesta maailmasta. Hankkikaa elämä!

    Oikeesti, kyllä ne avaruusolennot sieltä vielä tulevat ja ottavat kontaktia kun aika kypsä. Mutta tuskinpa ne silti ihan jokaista sinne ylös abduktoivat, kun maapallo joko tuhoutuu tai ”puhdistetaan”. Sitäpaitsi mitä hyötyä ihmiskunnalle olisi esim. avaruusolentojen keksinnöistä, heti niitä alettaisiin sotilaallisiin ja muihin vallanpitotarkoituksiin soveltaa. Kuten joku niillä vain rahaa tehdä. Ihmisen kehityttävä ensin itsensä tietylle henkiselle tasolle, eivät sitä muut heidän puolestaan tee.

  • no body sanoo:

    tota, mites sitten selität viljakuviot ranttali. —–)))))
    Niissä havaittavat magneettikenttien muutokset , ilmestymisen
    silmänräpäyksessä ja erityislaatuisen informaation mitä ne sisältää.
    nehän ovat selkeästi mainitsemasi arjen ulkopuolelta.

  • Ranttali sanoo:

    Noista magneettikenttämuutoksista ja erityislaatuisista informaatioista en tiedä, mutta nähnyt yhden viljapeltokuvion synnyn itsekin ihan paikanpäällä, eikä siinä mitään mystistä ollut. Lämpimän ilmavirtauksen aiheuttama pyörretuuli osaa tehdä todella taitavia ja säännöllisiä kuvioita. Riippuu ”virtauskanavista”, kuten maanperän laadusta ja muodosta ja sen aiheuttamista pienistäkin lämpötilaeroista, metsäsaarekkeiden vaikutuksista yms. Jopa pilvet vaikuttavat ”tyhjiöitä” rakentavasti. Olen kyllä itsekin ”lentäviä lautasia” ja muita normaaleista ilmakehän ilmiöistä ja lentokoneiden ja helikoptereiden tyypillisestä lentotavasta poikkeavia kohteita nähnyt, mutta se ei mielestäni liity sen paremmin lähinnä amerikkalaista alkuperää oleviin humanoidien ”viesteihin” kuin viljapeltokuvioihinkaan.

  • Hexa- sanoo:

    no ranttali nyt ei ehkä ajatellut asiaa ihan niin laajasti kuin olisi ehkä pitänyt. mielipiteitä saa toki ilmaista. voisin teillekkin sanoa että hankkikaa elämä ja karatkaa mentaalisesta orjuudesta niin pian kuin se on mahdollista 🙂 mutta jokaisen on päätettävä ihan itse miten toimia 😉 pysyäkkö vanhassa yhteiskunta mallissa mikä menee kokoajan päin.. vai yrittääkkö opettaa ihmisille toisenlaista elämän oppia, luonnon säästämistä ynm. vielä hetki sittenhän se oli melkein mahdotonta, raha määrää ja päättäjät pakottaa toki annetaan ihmisille muutamia vaihtoehtoja mutta niiden oikeesti hyvien vaihtoehtojen toteuttaminen on tehty hankalaksi.. mutta ei tästä enempää eiköhän jokainen pikkuhiljaa heräile kun luonto äiti näyttää että kuinka sitä olisi pitänyt elellä 🙂

  • Hexa- sanoo:

    noniin sieltähän se arvoitus ratkesi, tuulethan ne tekee – hemmetti kun en itse tuota ole tullut ajatelleeksi suuri kiitos ,heko heko 😀

  • recon sanoo:

    no body

    No kerroppa meille mitä erityislaatuista informaatiota ne sisäsltää, kun kukaan ei oo vielä pystynyt tulkitsemaan sitä erityislaatuista informatiota.

  • Hexa- sanoo:

    recon ei ole kyse informaatiosta enhän minä sitä varmaksi tiedä, vaan sitä ettei noita kaikkia kuvioita voida selittää sillä että ihmiset olisivat väkertäneet kaiken tai tuulet ynm..
    tässä tapauksessa ilmeisesti tuulet 😀 no uskokaa mihin uskotte…

  • venus007 sanoo:

    Hexa-: oot rautaa! 🙂

  • no body sanoo:

    Ne kertoo että venuslaiset ei käytä pikkuhousuja.

    Oikeesti. 🙂

    ( tutki , recon asiaa itse syvällisemmin , jos kiinnostaa 🙂

  • no body sanoo:

    mitä … ttua tapahtuu.
    Sori venus007 mutta mun oma viesti ei kyllä liity suhun mitenkään.
    kirjotin heti hexan jälkeen.
    sun viestiä ei silloin vielä näkynyt.
    Joten älä ota henkilökohtaisti. En tiennyt tosta sun viestistäs
    viestiä kirjoittaessa. ( niinku täh )

  • Ranttali sanoo:

    Vilja voi tuulessa liikkuessaan ja korsien toisiinsa hangatessa synnyttää myös sähkökenttiä, vaikka se onkin epätodennäköistä. Viljan kaatumistapa viittaa kuitenkin enemmän tuulen taiteiluun, kuin ihmisten tahallaan tekemiin juttuihin. Lisäksi aliarvioitte rankasti luonnon kykyä luoda kuvioita, esimerkkeinä hiekkadyynit, juoksuhiekkakuviot, jääkiteet (lumihiutaleet), magnetisoituneet hiukkaset, sieniympyrät jne. Luonto koostuu myös erilaisista sähkökenttäilmiöistä. Jopa plasmaa voi syntyä itsestään sopivissa olosuhteissa. Olen nähnyt huikeita esim. sähkölinjan oikosulkujen luomia n. 0,5-1,5 m halkaisijaltaan olevia ”ufoja”, jotka lentävät jopa kymmeniä metrejä!

  • WM_ sanoo:
  • Ogeli sanoo:

    Te ja teidän tuulene. Oikeastihan nuo ovat silti ihmisten tekosia, mutta käsittämättömiä teoksia kaikenkaikkiaan.

  • Hexa- sanoo:

    hieno kuvio

  • Ranttali sanoo:

    Kuva joko kuvamanipulaatio (koska milläpä sen oikeaksikaan todistat) tai sitten harkitusti tehty ”taideteos”, tuskin avaruusolennot tai henkivoimat moiseen pelleilyyn ryhtyisivät. Viestiin ”te ja teidän tuulenne” vastauksena vaan, että olen itse henkilökohtaisesti nähnyt yhden viljapeltoympyrän 25 m päässä syntyvän ja asialla oli todellakin lämpimän ilman synnyttämä pyörretuuli, ainakaan mitään sen mystisempää en nähnyt tai kokenut!

  • Hexa- sanoo:

    Ranttali juu ja kertoisitko lisää kyseisestä kuviosta.
    oliko kuvio kenties noin 100m kanttiinsa ja jokseenkin monipuolinen ja täysin syymetrinen joka suhteessa. ylhäältäpäin katsottuna. epäilen 😀

  • Ranttali sanoo:

    Riippuu katsos pellon koosta :)! Se oli pieni pelto, kapea, rinteessä, vähän metsän varjossa, lato vielä keskellä. Paikka Kiihtelysvaaran Huhtilampi, päiväystä ja kellonaikaa ja tarkkaa ilman lämpötilaa, pilvisyyttä yms. en enää valitettavasti teille inkuttajille muista. Myöskään ufotutkijat eivät käyneet paikalla. Kuvio joka muodostui, oli täysi ympyrä, lisäksi siitä lähti pari ”sädettä” tien suuntaan. Noita ”satunnaiskuvioita” näkee joka paikassa viljapelloilla, niin maasta kuin ilmastakin käsin. Jos niissä alkaa olla olentohahmoja, lintuja tai taikapiirejä, eiköhän kyseessä noitien 😀 salaiset menot tai lapsosten, humalaisten, (tai humalaisten opiskelijoitten) tempaus! Oikeasti, todellakin aliarvioitte luonnon ilmiöiden kykyä tehdä melkein mitä tahansa ”tunnistettavia”, vaikka oikeesti tietysti sattumakuvioita. Kuten ”kasvot” Marsissa.

  • Lärvi sanoo:

    Ranttali: no sinä todellakaan et näytä perehtyvän asiaan sitten tuon taivaallista.

  • Ranttali sanoo:

    Voi kuule, olen kyllä lukenut elämäni aikana näitä mystiikkajuttuja ihan tarpeeksi, kulkenut silmät ja korvat ja kaikki muutkin aistit avoinna ja yrittänyt aina olla kiinnostunut maailmanmenosta jokatasolla muutenkin. Myös avarakatseinen ja suht’koht ennakkoasenteeton joka suuntaan. Lisäksi olen kotoisin maatalosta, joten viljapeltolakojakin kaikennäköisiä nähnyt. Mutta tuskin silti ”avaruusolennot” tai henkivoimat tai jotkin luonnon salaiset energiat mitään lapsellisia geometrisiä tai muuta piirroshahmoja tee, miksi oikeasti tekisivät? Ufoja (lentäviä lautasia ja mm. luonnonhenkiä todellakin oikeastikin olemassa, sitä en kielläkään, mutta mitään Kolmannen asteen yhteys -tyyppisiä kommunikointikeinoja tuskin he, jos luonto muutenkaan vaivautuu käyttämään. Ja kuinka moni tälläkin foorumilla pyörijöistä itse käynyt paikanpäällä viljaympyröiden luona? Mitannut niitä ”arvoja”? Tai oikeasti muuta kuin kaiken mitä näkyy tämän alan internetsivuilla, lehdissä tai kirjoissa, uskovaisia? Itselläni myös lähihavaintoja ufoista ja monista mystisiksi luokiteltavistakin ilmiöistä. Silti en tarkoita, että totuuteni olisi ainoa totuus. Mutta kyllä te tarvitsette välillä myös pientä ”ravistelua”! Ettette liian syvälle siihen yhteen maailmankuvaan vajoa. Ja jos vedätit, onnistuit :)!

  • lohikäärme sanoo:

    tahdon viljapellon ja kuvion siihen 🙂

  • turret tusk sanoo:

    heh heh google todella haluaa avaruusolentoja vierailulle:: 😀

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto