ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Wespa

Tony Halme ennustajalla

Tony Halme on Madame Tuulan ennustettavana. Ennustuksen mukaan Tony on ollut entisessä elämässään mm. Ranskassa.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Äänestä blogille oletusulkoasu

Olen kokeillut useita eri teemoja blogille, mutta suurin osa ei ole toiminut wordpressin uusimman version kanssa tai on ollut muita bugeja. Muutaman teeman olen kuitenkin saanut toimimaan ja joukosta löytyy tietysti myös blogin vanha ja tuttu teema.

Tällä hetkellä oletusteemana on Firebug teema, joka on ulkoasultaan aika tumma.

Nyt tarvitsemmekin sinun ääntäsi. Teemoja voit vaihdella sivupalkista löytyvästä ”Teemat” nappulasta. Äänestä parasta teemaa, joka äänestyksen päätyttyä laitetaan blogin oletusteemaksi.

Kokeile teemoja ennen äänestystä.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

John Schuessler puhuu Ufoista

MUFON:n tutkija John Schuessler puhuu eri vuosikymmenien ufotapahtumista ja ns. ufo hot spoteista.

http://www.youtube.com/watch?v=W–aDiqFmfQ

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Kummittelevia paikkoja – Haunted Places

Dokumentti kummittelevista rakennuksista.

<a href="http://www.joost.com/249i7ez/t/Haunted-Places">Haunted Places</a>

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Salaiset NASA-lähetykset

Dokumentti Martin Stubbs -nimisestä henkilöstä, joka nauhoitti salaa NASA:n materiaalia 90-luvulla. Alussa on Martinin haastattelu ja noin puolen välin kohdalla näytetään videomateriaalia.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Uusi ulkoasu

Kuten varmaan jo huomaatte, niin Paranormaali Blogiin lisättiin uusi pirteä ulkoasu.

Tämä ulkoasu mahdollistaa mm. paremman järjestyksen sivupalkin asioille, kun nyt on enemmän tilaa. Myös värimaailma muuttui jonkin verran aikaisemmasta. Tarkoituksena olisi myöhemmin laittaa yläbanneri/logo takaisin johonkin kohtaan.

Jos tulee jotain bugeja vastaan tai jos teillä on muuta ilmoitettavaa uutta ulkoasua koskien, niin laittakaa rohkeasti kommenttia tulemaan. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Lohikäärmeet – Osa historiaamme?

Alkusanat

Lohikäärmeet ovat hyvin tunnettuja ympäri maailmaa ja niistä onkin olemassa mielenkiintoisia myytejä ja kirjoituksia. Onko myyteillä kuitenkin jotain todellisuuspohjaa? Voisiko lohikäärme olla sukupuuttoon kuollut eläinlaji? Tässä artikkelissa pohdimme lohikäärmeiden olemassaolon mahdollisuutta historiassamme.

Olisiko lohikäärme liian outo ollakseen todellinen?

Mielestäni lohikäärmeen tapaisen matelijan olemassaolo aikanaan ei olisi ollut mikään mahdottomuus.

Nykyaikanakin on olemassa hyvinkin erikoisia eläimiä:
Kameleontti, tämä näkymättömäksi muuttuva eläin. Kameleonttihan ei oikeasti muutu näkymättömäksi, mutta mukautuu taustaan vaihtamalla väriään, josta syntyy katoamisen illuusio. Mielenkiintoinen ominaisuus, jonka kameleontin biologia kuitenkin tekee mahdolliseksi.
Sähköankerias. Tämä mielenkiintoinen merenelävä voi antaa jopa 650 voltin sähköiskun, joka riittää tappaamaan joissain tapauksissa ihmisenkin. Sähköiskun mahdollistavat erikoiset sähköelimet.
Papukaija. Tämä hauska lintu osaa matkia ääniä ja puhetta.

Jos joku näistä lajeista olisi kuollut sukupuuttoon satoja vuosia sitten ja osa tiedoista, sekä kirjoituksista olisi hävinnyt aikojen saatossa, niin kuinka helppoa näihin olisi nykypäivänä uskoa? Leimattaisiinko nämäkin myyteiksi?

Myös muita hyvin outoja eläimiä löytyy, joiden taidot biologia/luonto tekee mahdolliseksi.

Olisiko tulen syökseminen mahdollista?

Kaasun syntyminen elimistössä on kohtuullisen luonnollinen prosessi. Sen voimme todistaa itse ihmisinäkin kun pieraisemme. Pierumme on elimistössä kehittynyttä kaasua, jonka saa myös palamaan. Ehkä lohikäärmeillä oli joku biologisesti tärkeä tekijä, jonka avulla he pystyivät varastoimaan kaasua käyttöä varten.

Mahdollisesti lohikäärmeellä oli jonkinlaiset biologisesti kehittyneet ”kipinäluut” tms. millä oli mahdollista saada kipinä aikaan. Lohikäärme siis mahdollisesti syöksi elimistöönsä kertynyttä kaasua ja sitten esim. suussa olevan systeemin avulla aiheutti kipinän. Tämä tuotti reaktion, jonka kautta lohikäärme puhalsi tulta ja näin kärvensi uhrinsa.

Toinen vaihtoehto voi olla se, että lohikäärme on kehittänyt elimistössään kahta ainetta, jotka toistensa kanssa reagoidessaan syttyvät palamaan.

Lentäminen

Miten lohikäärme olisi pystynyt lentämään? Eläinmaailmasta ja dinosauruksista löytyy paljon esimerkkejä. Lohikäärmeellä oli mahdollisesti lintujen tapaan ontot luut, jotka mahdollistivat pienemmän painon. Lohikäärmeillä oli mahdollisesti myös voimakkaat lihakset, jotka mahdollistivat lentämisen.

Tässä taiteilijan esimerkki lohikäärmeen lihaksistosta.

Todisteet/Lohikäärmeiden olemassaoloa tukevat viitteet

Yhteneväiset viitteet eri maiden myyteissä:
Muoto
Käärmemäinen, suomuinen olento, jolla siivet.

Asuinpaikka
Luola, kallioilla tai vuoristossa.

Käyttäytyminen
Syöksee tulta, joskus lentää. Syö lihaa.

Tunnettavuus ympäri maailman:
Tunnettu monissa eri maissa ja kulttuureissa kautta historian. Lohikäärmeistä on kirjoitettu myyttejä (vanhoja kirjoitelmia) mm. näissä maissa: Suomi, Kreikka, Kiina, Japani, Englanti, Persia, Liettua, Intia, Indonesia, Korea, Ranska, Saksa, Hollanti, Turkki, Portugali, Meksiko ym. Keski-Amerikan maat…

Luiden/jäänteiden löytyminen:
Lohikäärme ollessaan todellinen kuuluisi matelijoihin, niin kuin esim. krokotiilit, jotka ovat perintöä dinosauruksien ajalta. Lohikäärmeen luut löytyessään voitaisiin tulkita helposti kauan sitten eläneeksi dinosaurukseksi tai mahdollisesti käärmeen jäänteiksi, johtuen oletettavasta muodosta. Tämä herättääkin mielenkiintoisia kysymyksiä, että mikä tuntemamme dinosauruslaji voisikin mahdollisesti olla myyteissä tuntemamme lohikäärme? Lohikäärme voisi olla mahdollisesti esim. lentoliskon jälkeläinen.

Voisiko lohikäärme olla esim. Albertosaurus tai Dracorex?

Vanha biologiankirja:
Muistelmieni mukaan Coast to Coast -radio-ohjelman haastattelussa oleva henkilö kertoi ilmeisesti satoja vuosia vanhasta biologiankirjasta, johon oli kirjattu eri eläimiä ja niiden ominaisuuksia, mm. pituus, paino, väri, elintavat jne. Mielenkiintoisen kirjasta teki se, että tähän biologiankirjaan oli listattu myös lohikäärme. Tällaisia kirjoja on mahdollisesti löydetty enemmänkin kuin yksi.

Miksi lohikäärme on sitten unohtunut historiastamme ja kirjoitukset tulkittu vain myyteiksi?

Historiamme aikana on hävinnyt valtavasti tietoa. Aikoinaan kaikki tieto oli kirjoitettu mm. kääröihin ja kirjoihin, eikä ollut internettiä, kameroita ym. medioita kuten nykyaikana. Monia suuria kirjastoja poltettiin ja elintärkeää tietoa hävitettiin mm. valloitusten aikana. Myöhemmin löytyneet vähäiset kirjoitukset tulkittiin tarinoiksi, koska tuona aikana kyseistä olentoa ei voitu todentaa olevan olemassa.

Loppusanat

Lohikäärme voisi mielestäni olla hyvinkin matelijalaji, joka on osa historiaamme. Useita vanhoja kirjoituksia lohikäärmeiden surmaamisista löytyy ympäri maailmaa, jopa niin paljon, että se on tullut hyvinkin tunnetuksi ilmiöksi mm. piirretyissä sekä erilaisissa vaakunoissa ja patsaissa.

Tässä vielä hienoja kuvia lohikäärmeistä:
http://www.youtube.com/watch?v=OIEJITEc-ZQ

Katso myös Animal Planetin kiinnostava dokumentti aiheesta, jossa tutkitaan lohikäärmeiden olemassaolon mahdollisuutta:
Dokumentin soittolista, alkaa osasta 1.

Myyttejä vai osa historiaamme? Mitä mieltä sinä olet?

Lähteet:
wikipedia.org/Lohikäärme

en.wikipedia.org/wiki/Dragon

geocities.com/antiquity_00/DragonInfo.html

http://www.draconika.com/

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Calicon Kummituskaupunki

Dokumenttipätkä Calicon kummituskaupungista, jossa on nähty outoja valoja, sekä kummituksia.

Osa 1
http://www.youtube.com/watch?v=QmmRSZ8WfrY

Osa 2
http://www.youtube.com/watch?v=TJpLs7TStdk

[ad] Empty ad slot (#1)!

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Linkkipläjäys 4

Taas on kertynyt paljon linkkejä varastoon, joita ei ole syystä tai toisesta postattu Parablogiin. Tässä siis linkkejä uutisten- ja videoidennälkäisille. Ehkäpä näistä teemme jossain vaiheessa juttua blogiinkin.

Artikkeleita:
Artikkeli on suomeksi, ellei toisin ole mainittu.

Monilla naisilla on yliluonnollisia kykyjä
Kiinalaiset löysivät Ufon vuonna 1947
Shamaani löysi uhritemppelin
Avaruuden rajoilta löytyi salaperäinen möhkäle
Alieneiden tarkkailusysteemin rakentamisesta (englanniksi)
Cassiopeijalaiskanavointeja (englanniksi)
Amitakh Stanfordin kanavointeja (englanniksi)
Hollannissa kuvattu dronemainen ufo (englanniksi)
Parturissa otettu kummituskuva (englanniksi)
Area 51:sen työntekijät jakavat uutta tietoa (englanniksi)

Videoita:

Uusi Alex Collierin haastattelu (englanniksi)
Zecharia Sitchinin haastattelu (englanniksi)
Kolme ufovideota Hollannista
Ufoja kuun ympärillä
Ufo japanilaisen lentokentän läheisyydessä

Mainos: Suunnittele oma T-Paitasi – Palvelun tarjoaa Take A Shirt

Tykkäys ja jakotoiminnot:

2012 The Odyssey

Dokumentti Mayojen ja muiden ennustamasta päivämäärästä ja uuden ajan alusta. Mitä tapahtuu vuonna 2012 ja miten voimme vaikuttaa? Tämä dokumentti tutkailee näitä kysymyksiä ja mahdollisia vastausvaihtoehtoja…

Video ei ole enää katsottavissa, mutta katso traileri alta.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto