ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

artikkelit

Lady Gaga pelkää kummituksia

Poptähti Lady Gaga kuluttaa rahaa kummitusten karkoittamiseen. Tuohta saattaa kulua jopa tuhansia euroja, kun tähti häädättää kummituksia hotelleista joissa yöpyy.

Gaga on palkannut haamujen karkoittamiseen erikoistuneen tiimin, joka tutkii tarkasti hänen majapaikkansa, ennen kuin hän uskaltaa yöpyä niissä.

– Hän uskoo paranormaaleihin ilmiöihin eikä ota riskejä. Hänelle on tärkeää olla turvassa hengiltä, lähde kertoo Grazia-lehdelle.

Lähde: iltalehti.fi

Kiitos vinkistä armille. 🙂

[ad] Empty ad slot (#1)!

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Tohtori Reedin alienkohtaaminen

Tohtori Jonathan Reed aka. John Rutter kohtasi avaruusolennon lokakuussa 1996 Cascaden vuoristossa Seattlen lähistöllä.

Rutter oli vuoristolla koiransa kanssa kun hän sattumalta huomasi olennon metsikössä. Tarinan mukaan koira hyökkäsi olennon kimppuun. Olento alkoi puolustamaan itseään, jolloin Rutter puuttui peliin ja löi olentoa isolla oksalla päähän. Hän luuli, että olento kuoli ja toikin sen kotiinsa.

Myöhemmin hän kuvasi ja tutki olentoa olohuoneessaan. Videota katsoessaan hän kuitenkin huomasi, että olento olikin vielä hengissä ja liikutti silmiään.

Tässä video olennosta:

Videon loppuosaa on muokattu zoomauksen ja hidastuksen osalta, mutta muuta muokkausta siihen ei ole tehty.

Rutter dokumentoi olennosta myös muuta materiaalia. Myöhemmin Rutter nauhoitti mm. olennon huudon.

Pieni pätkä Rutterin haastattelusta, jossa voitte kuulla myös äänitteen olennon huudosta:

Skeptikot ja kriitikot pitävät olentoa feikkinä ja mm. lasta jonkinlaisessa kokopuvussa on epäilty. Mitään varmoja todisteita feikin puolesta ei kuitenkaan ole olemassa. Tapaus on edelleenkin mysteeri.

Lisätietoa (mm. lisää videoita):
http://believeitorleaveit.blogspot.com/2008/11/dr-reed-rutter-alien-encounter.html

Skeptistä näkökulmaa asiaan:
http://www.ufocasebook.com/reedalien.html

Mitä mieltä sinä olet, onko kyseessä oikea alienkohtaaminen vai taitavasti toteutettu feikki?

Kiitos vinkistä Helekatinmahakatille.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Maan läheltä löydetty mahdollisesti asuttava planeetta

Gliese 581 -tähdeltä on löydetty mahdollisesti elinkelpoinen planeetta. Kalifornian tähtietieteilijöiden löytämä planeetta sijaitsee parinkymmenen valovuoden päässä ja on mahdollisesti elinkelpoinen meidän standardiemme mukaan.

Planeetta on vain hieman maata suurempi ja ainakin teoariassa sillä voisi olla ilmakehä ja vettä. Planeetalle annettiin nimeksi Gliese 581g.

581g:n massa on kolminkertainen maahan verrattuna, ja se kiertää emotähtensä ympäri 37 päivässä. Keskilämpötila planeetalla on noin -12 ja -31 celsiusasteen välillä.

Planeetan löytyminen niin nopeasti ja niin läheltä antaa aiheen olettaa, että tämänkaltaisten planeettojen täytyy olla hyvin tavallisia, kertoo professori Steven Vogt, joka toimii yhtenä tutkijaryhmän johtajista.

Lue myös mtv3:sen (sisältää videoita) sekä iltasanomien juttu aiheesta.

Lähde: Helsingin Sanomat

Kiitos vinkistä Reconille, Dekkulle ja Hupille.

[ad#tra-2]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

Väitetty avaruusolentojen yhteysmies oli uutisankka

Brttilehti The Guardian kertoo, että YK ei ole nimittämässä avaruusolentojen yhteysmiestä. Kyseessä oli uutisankka.

Malesialainen astrofyysikko Mazlan Othman on kertonut, että ei ole ehdolla kyseiseen tehtävään, toisin kuin viikonloppuna useissa lehdissä ja nettisivustoilla väitettiin.

Kuulostaa todella hienolta, mutta minun täytyy kyllä kumota se, Othman totesi sähköpostitse.

Lisää jutusta kertoo myös Uusi Suomi.

Lähde: guardian.co.uk

[ad#tra-2]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

YK nimittää avaruusolioiden yhteyshenkilön

Avaruusasioita ja enimmäkseen mahdollisen elämän löytymiseen sekä kontakteihin liittyviä asioita on alettu ottamaan entistä vakavemmin myös päättävissä tahoissa. YK:ssa nimittäin on ehdoitettu suunnitelmaa jonka mukaan aiotaan nimittää erikseen henkilö vastaamaan avaruusolentoihin liittyvistä asioista, sekä johtaa YK:n alaista avaruusasioista vastaavaa Unoosa-virastoa.

Ulkomaiset lehdet kertoivat sunnuntaina, että järjestö aikoo nimittää avaruusolioiden yhteyshenkilöksi malesialaisen astrofyysikon Mazlan Othmanin.

Mahdollisen nimityksen jälkeen Othman olisi virallisesti henkilö, joka koordinoi toimintaa tilanteessa, jossa maapallon ulkopuolelta löydetään älyllistä elämää.

Mahdollisen elämän löytymistä pidetään merkittävänä asiana ja siksi YK:n on otettava asiassa ohjat käsiinsä.

Lähde: Helsingin Sanomat

Suuri kiitos vinkistä Tomille ja Tumpille. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Paranormaalit kokemukset – Syyskuu 2010

Noniin! Nyt julkaisen nyt taas paljon himottuja kokemuksia. Nauttikaa. 🙂

Kokija: Anonyymi
Kokemuksen tyyppi: Hengellinen kokemus
Paikka ja aika: Kuopio, oma huone, vuonna 2005-2008
Kokemusikä: 10-13 vuotias

Tapahtuman kuvaus:
Kokemuksen aikaan minulla oli murrosikä, jonka takia tunteita tuli ja meni. Kun minua alkoi itkettämään, menin huoneeseeni ja itkin siellä.

Kerran kuitenkin itkin jostain asiasta jota en vain ymmärtänyt kunnolla ja minun oli vaikea käsitellä sitä. Kesken kovan suruni tunsin kosketuksen päälläni, päälaellani. Ensimmäisen kerran tämän tapahtuessa, se kesti noin 2 sekuntia. Hämmästelin tapahtunutta kovin, sillä ketään muita ei huoneessani ollut. Oudointa asiassa oli se, että tunsin sen kosketuksen selvästi: se painoi vähän päätäni, oli hieman lämmin, suuren käden kosketus. Kosketuksella tuntui olevan vaikutusta sillä suruni loppui siihen, koska minun oli aivan pakko miettiä ja hämmästellä sitä. Mitä se oli?

Vuosia eteenpäin ja taas sain suuren itkun aiheen, jota murehdin omassa huoneessani. Taas koin saman kosketuksen, eikä ketään ollut paikalla. Silloin kosketus ei kestänyt niin pitkään, vaan oli vain kevyt painallus päälaellani. Itkuni loppui myös silloin. Edelleenkään en ymmärrä mikä tai kuka minua kosketti, mutta hyvin outoa se oli. Mahdollisestihan se voisi olla joku kuollut sukulaiseni, mutta sitäkin pidän epätodennäköisenä, koska heitä ei ole paljoa ja en tuntenut heitä niin hyvin. Mutta siitä lähtien olen uskonut enkeleihin ja siihen, että jokaisella on oma suojelusenkelinsä.

Kokija: Juhani
Kokemuksen tyyppi: UFO
Paikka ja aika: Lappi, Talvella 2009
Kokemusikä: 18 vuotta

Tapahtuman kuvaus:
Olin tavalliseen tapaan katselemassa tähdenlentoja ja sateliitteja kun näin kaksi tunnistamatonta valopistettä, toinen kappaleista oli luultavasti sateliitti ja väistävä valopiste/esine oli lentävä lautanen sillä se väisti sateliittia NOPEIN liikkein. Olen tutkinut, että sateliiteilla on hieman polttoainetta väistöliikkeitä varten, mutta näkemäni väistöliike oli niin nopea, että se ei voinut olla ihmisen rakentama alus.

Nimitän toista kappaletta sateliitiksi siksi koska se jatkoi kulkuansa samassa linjassa (silmällä katsottuna).

Kokija: Jarmo
Kokemuksen tyyppi: Telepatia
Paikka ja aika: Suomi, 1.1.2000
Kokemusikä:

Tapahtuman kuvaus:
Olin ollut koko ikäni 100% skeptikko (uskossa että apina on synnyttänyt ihmisen, sekä että olemme ihmiskuntana täällä sattumalta ilman mitään syytä), tosin aina ”selittämättömistä” asioista kiinnostunut. Yhdessä vaiheessa elämää aloin harrastaa ”rajatiedon” lukemista jossain määrin. Maailmankatsomus muuttui useaan otteeseen n. 9kk aikana. Olin ajautunut pisteeseen jossa olin ystäväni kanssa täydellisessä telepaattisessa yhteydessä kolmannen silmän kautta. Tätä emme yrittäneet, emme edes jutelleet ennen yhteyttä, istuskelimme ja vietimme iltaa muutaman metrin päästä toisistamme samassa huoneessa.

Kuvailen hieman tapahtumaa. Tuntui kuin minulla olisi kolmas fyysinen silmä minkä kautta näkisin jonkun tapahtuman, yhtä päivän selvästi kuin näillä kahdella silmällä mitä käytän jokapäivä. Kesken vision kaverini alkoi huutamaan ”mitä mie nään!! mitä hittoo mie nään!!!” itse en alkanut huutamaan mitään koska tässä vaiheessa tajusin etten ollut ainut kuka kyseistä visiota näki. Kun olin nähnyt ”vision” yhteys loppui.

Se mitä me näimme ei ole tärkeää.

Onko sinulle tapahtunut jotain outoa? Voit kertoa omista kokemuksistasi tällä lomakkeella. Mielenkiintoisimmat kokemukset julkaisemme blogissamme nimimerkillä tai täysin anonyymisti. 🙂

Olin ollut koko ikäni 100% skeptikko (uskossa että apina on synnyttänyt ihmisen, sekä että olemme ihmiskuntana täällä sattumalta ilman mitään syytä :D) tosin aina ”selittämättömistä” asioista kiinnostunut. Yhdessä vaiheessa elämää aloin harrastaa ”rajatiedon” lukemista joissakin määrin. Mailmankatsomus muuttui useaan otteeseen n. 9kk aikana. Olin ajautunut pisteeseen jossa olin ystäväni kanssa täydellisessä telepaattisessa yhteydessä 3 silmän kautta. Tätä emme yrittäneet, emme edes jutelleet ennen yhteyttä, istuskelimme ja vietimme iltaa muutaman metrin päästä toisitamme samassa huoneessa. Kuvailen hieman tapahtumaa, tuntui kuin minulla olisi 3 fyysinen silmä minkä kautta näkisin jonkun tapahtuman, yhtä päivän selvästi kuin näillä kahdella silmällä mitä käytän jokapäivä. Kun olin nähnyt ”vision” yhteys loppui. muummoassa kesken vision kaverini alkoi huutamaan ”mitä mie nään!! mitä hittoo mie nään!!!” itse en alkanut huutamaan mitään koska tässä vaiheessa tajusin etten ollut ainut kuka kyseistä visiota näki 😀

Tässä olis tämmönen tarina, ylläpito voi muokata sen paremmaks jos käy, luoda profiilin jne. Laittakaa nimeks ihan mikä vaan, tekstiä voi muutella 100% kunhan aihe säilyy eli Telepatia 3 silmän kautta on mahdollista.

Se mitä näimme niin sitä on turha kertoa.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Ydinohjuksia on sabotoitu UFOista käsin

Reuters kertoo vuonna 2003 sattuneesta tapauksesta jossa USA:n ydinohjuksia on ”jumitettu” tai tehty käyttökelvottomiksi.

Juttuja UFOjen tekemistä ydinohjusten disabloinneista on jo aikaisempia, mutta nyt useat todistajat ovat tuoneet asiaa paremmin julki. UFOintoilijat ja kanavoijat ovat kertoneet aikasemmin mm; että avaruusolentojen tehtävänä on estää ydinaseiden käyttämistä koska ydinräjähdykset vaikuttavat muihinkin ulottuvuuksiin.

Kuusi entistä USAn ilmavoimien upseeria ja yksi entinen sotilas rikkoivat salaisuuden verhon ja kertoivat UFOjen tarkkaileen ja vahingoittaneen ydinohjuksia. He ovat kertoneet asiasta julkisuudessa ja kehoittavatkin hallitusta vahvistamaan tapahtuneen julkisesti.

Yhteensä todistajia on yli 120, entisiä ja/tai eläkkeelle jääneitä sotilashenkilöitä jotka liittyvät UFOjen läsnäoloon ydinaseiden läheisyydessä vuonna 2003. Joissain tapauksissa jopa useat ydinohjukset vioittuivat samanaikaisesti kun lautasen muotoinen UFO leijui niiden läheisyydessä.

Robert Salas oli kapteeni joka vastasi ohjusten laukaisusta ja päivysti häiriön sattuessa Malmstromin ilmavoimien tukikohdassa. Normaalin käytännön mukaan häntä kiellettiin koskaan kertomasta asiasta eteenpäin. Kenraali Charles Halt näki lautasen muotoisen objektin joka lähetti säteen kohti maata. Hän kuuli myös radiosta, että säde kohdistui ydinasealueelle.

Salasin mukaan Yhdysvaltojen ilmavoimat valehtelevat kansalliseen turvallisuuteen vedoten UFOista jotka ovat liikkuneet ydinasetukikohtien läheisyydessä.

Todistajien ryhmä vaatii Yhdysvaltoja julkaisemaan tiedot ja raportit ydinohjussiilojen lähellä hääränneistä UFOista joita on useita aina vuodelta 1948 asti.

Lue myös UFO-Nurkan juttu aiheesta.

Lähde: reuters.com

[ad] Empty ad slot (#1)!

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Maan ulkopuolista elämää etsitään kiivaammin kuin koskaan ennen

Moni tähtitieteilijöistä ja astrobiologeista uskoo, että elämää voisi olla jopa naapuriplaneetallamme Marsissa sekä Saturnuksen Titan-kuussa tai Jupiterin Europa -kuussa. Joidenkin mielestä se olisi mikroskooppista elämää taivaankappaleiden maaperässä.

Elämää on alettu etsimään nyt myös tarkemmin oman Aurinkokuntamme ulkopuolisilta eksoplaneetoilta. Aurinkokuntamme ulkopuolisia eksoplaneettoja tunnetaan tällä hetkellä jo 490 ja monet tutkijat uskovatkin, että niitä löydetään lähivuosina paljon lisää.

Suomalainen astrobiologi dosentti Harry Lehto kertoo, että Saturnuksen kuu Titan vaikuttaa lupaavalta, koska sillä on paksu ilmakehä, hiilivetyjärviä ja tilivuorio. Hän myös arvioi, että Maan ulkopuolista elämää voisimme löytää myös mahdollisesti Marsista.

Kyllä YK:n yleiskokous varmaan kutsutaan koolle, dosentti Lehto kertoo.

Siinä pitää miettiä, että miten sen yhteydenoton kanssa toimitaan.

Kiitos vinkistä Tomille.

Lähde: Helsingin Sanomat

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Nuoruuden lähde löytynyt

Venäläinen professori Vladimir Skulatshev on löytänyt ”nuoruuden lähteen”. Hän nimittäin kehittää pilleriä, joka pysäyttää ikääntymisen.

99 prosenttia ajasta happi muuttuu harmittomaksi vedeksi, mutta tuo yksi prosentti muuttuu superoksidiksi, joka myöhemmin muuntautuu myrkyllisiksi aineiksi, Skulatshev kertoo.

Tehtävänä oli löytää antioksidantti, joka estää tämän prosessin.

Kyseinen antioksidantti on ollu kehitteillä 40 vuoden ajan ja tuotetta on testattu eläimillä.

Skulatshev sai aineesta apua silmätippoina omaan kaihiinsa. Kuusi kuukautta myöhemmin lääkäri totesi, että kaihi oli kadonnut.

Lähteet: Uusi Suomi, Russia Today

Kiitos vinkistä Akulille. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Pyhän tulen ihme

Jerusalemissa Kristuksen Haudan kirkossa tapahtuu joka pääsiäinen Pyhän tulen ihmeenä tunnettu tapahtuma.

Haudan tarkistetaan olevan tyhjä, sekä hautaan menevälle patriarkalle tehdään myös tarkistus ettei hän omaa tulentekovälineitä. Tämän jälkeen Ortodoksinen Konstantinopolin patriarkka menee hautaan kynttilänipun kanssa. Hauta suljetaan ja patriarkka rukoilee siellä tovin, joskus kestää pidempään ja joskus vähemmän aikaa, mutta lopulta hän tulee ulos palavan kynttilänipun kanssa. Tämän jälkeen tuli jaetaan heti kansalle eteenpäin ja se mikä tässä on ihmeellistä kyseinen tuli ei polta!

Ihme tapahtuu joka vuosi pääsiäisenä Jerusalemissa joten skeptikot voivat itse mennä katsomaan ja kokeilemaan polttaako vai ei. Ihme on tiedetty tapahtuvan jo 300 luvulta asti. Kaikki muut uskontokunnat ja heidän hengelliset päämiehensä ovat yrittäneet saada tulta heille syttymään mutta tuli syttyy vain Ortodoksiselle patriarkalle.

Ortodoksit pitävät ihmettä merkkinä heidän ”oikeauskoisuudestaan”. Patriarkkojen kertomuksia siitä miten tuli syttyy on dokumentoitu ja eräät kertovat, että yhtäkkiä kynttilänippu vain syttyy tuleen ja toiset sanovat, että ilmaan alkaa kertyä pieniä hiukkasia valoa joista tulee kirkas loistava kehä josta he sytyttävät kynttilät. Jonkin ajan kuluttua tuli muuttuu taas polttavaksi materiaaliseksi tuleksi.

Tulen jakaminen haudasta:

http://www.youtube.com/watch?v=l1I6wlobutc

Pyhä tuli ei polta:

http://www.youtube.com/watch?v=EbFaBB8tIzo

Vinkin lähettänyt kertoo, että muutama hänen ystävänsä on ollut kyseisessä tapahtumassa ja he ovat sanoneet, että on aika vaikuttava tunne koskea tuleen joka ei polta. Ihmisillä on käsissään kynttilänippu jossa on 33 kynttilää merkkaamassa Kristuksen elinvuosien määrää. Liekit ovat aika isoja ja sen kokoinen liekki polttaa aika nopeasti palovammoja tai hiuksia tai partoja, näin ei kuitenkaan käy. Kirkossa tuhansia ihmisiä heiluu tulien kanssa, joten ihme on jo se, että kukaan ei vahingoitu ja miksi vahingoittuisi jos tuli ei polta.

Lähde: ortodoksi.net

Kiitos vinkistä TeURaS:lle. 🙂

[ad#tra-2]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto