Kumma UFO-video Jerusalemista
Kolme eri silminnäkijää kuvasivat Jerusalemin taivaalle ilmestyneen ufon. Videoilla näkyy kun lentävä valopallo laskeutuu hitaasti alas ja välähdyksen jälkeen pingahtaa nopeasti takaisin yläilmoihin.
Alla kahden samasta paikasta kuvanneen henkilön kuvaama video vertailussa. (toisessa näkyy toinen kuvaajista etualalla)
Tässä vielä kolmannesta kuvakulmasta kuvattu video.
Edit: Tässä vielä neljäs video (kiitos Roschild)
Tapahtuma on kuvattu 28 tammikuuta.
Mainos:
Oudot eläinten joukkokuolemat jatkuvat – Tällä kertaa Chilessä
Tammikuun alkupuolella kerroimme oudoista kalojen ja lintujen joukkokuolemista.
Eläinten joukkokuolemista on tullut harvasepäivä uutta tietoa ja uusia tapauksia on sattunut ympäri maailmaa. Tällä kertaa kummia tapahtuu Chilessä. El Llanito nimisessä pikkukylässä kuoli tuhansia kaloja.
Kummallisen tapauksesta tekee se, että ennen kalojen kuolemaa alueella nähtiin outo valo ja kuultiin huminaa.
– Ensin kuulin jättimäistä huminaa, sitten humina lakkasi ja valo alkoi hohtamaan, silminnäkijänä toiminut Mariana selittää tilannetta.
Outo valo saatiin myös videolle.
Lisää tapauksesta alla olevalla videolla.
http://www.youtube.com/watch?v=klTfTvPCS_I
Zeitgeist -liike (tehdäämpä pari asiaa selväksi)
Mutkat suoriksi
Huomaan, että monilla ihmisillä on paaljon erilaisia väärinkäsityksiä Z-liikkeestä. Mediakin on mustamaalannut liikettä, mutta se johtunee tiedottomuudesta ja sensaation hausta ja koska kaikki outo ja uusi on niin jännää. Minä, WM_, itse tätä nykyää kuulun liikkeeseen ja kannatan sen touhuja ja olen kiinnostunut sen julkaisuista ja tilaisuuksista. Oikaistaan nyt pari mutkaa suoraksi, jotta edes Paranormaali Blogin arvostetut jäsenet tietävät totuuden liikkeestä.
”Zeitgeist-liike on avoin maailmanlaajuinen kansanliike, joka pyrkii jakamaan tietoutta nykyjärjestelmän epäkohdista ja mahdollisista vaihtoehdoista. Siinä on jo satoja tuhansia jäseniä, jotka tekevät yhteistyötä yhteisen hyvän vuoksi, ilman rahallista korvausta. Zeigeist-liike toimii aktivistihaarana ”Venus-projekti” nimiselle organisaatiolle.”
Liike on saanut alkunsa Zeitgeist: Addendumin pohjalta, eli sillä ei ole mitään tekemistä ”ensimmäisen” Zeitgeist -leffan kanssa. Eka käsitteli salaliittoja yms, eikä näitä piirteitä ole liikkeessä, ne eivät kuulu liikkeen piiriin. Tämän ensimmäisen elokuvan väitteitä on todettu riittämättömiksi, vääriksi yms. Eli, tällä ei ole mitään tekemistä liikkeen kanssa, kuten monet luulevat. Addendum ja uusin elokuva, Moving Forward perustuvat faktoihin, jo tiedossa oleviin juttuihin.
”Kiinnostuksemme kohdistuu pääasiassa varsin konkreettisiin ja selkeästi havaittavissa oleviin yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten esimerkiksi ihmisten alituisesti kasvavaan räikeään eriarvoisuuteen, luonnonvarojen haaskaukseen täysin kestämättömällä tavalla, järjenvastaiseen ja peruuttamattomaan luonnon saastuttamiseen ja koko elonkehän tasapainon vaarantamiseen sekä vakavaa yhteiskunnallista kriisiä enteilevään, alituisesti kasvavaan rakenteelliseen teknologiseen työttömyyteen.”
Lue liikkeen Usein Kysytyt Kysymykset
Yleiset väärinkäsitykset liikkeestä
Ajan henki
”Pysähdy hetkeksi miettimään, oletko tyytyväinen asioiden nykytilaan? Luoko raha onnea ja onko varallisuus jakautunut mielestäsi oikein? Tuntuuko sinusta, että nykydemokratiassa eduskunta edustaa kansaa, eli juuri sinua?”
Helpointa on yleensä aloittaa kertomaan, että liike, nimensä mukaan (zeitgeist = ajan henki), pyrkii asioiden nykyisen tilan tiedostamiseen. Miten hommat pyörii, miksi ne pyörii sekä mitä muita keinoja olisi. Tässä vaiheessa on hyvä herätä katsomaan miten maailma makaa. Mistä johtuu nykyään niin monet itkut ja masennukset? Miksi sotia syttyy, miksi on köyhyyttä?
Nyt seuraa syvää negailua maailman nykytilasta:
*Oh Canada -dokkari
*Velkataakka ”Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto lupasivat auttaa kongolaiset pois köyhyydestä. Lopputulos: köyhyys lisääntyi.”
* http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/ (huomaa e-kirjat!)
* ”Davosin talouseliitti tekee päätöksiä epädemokraattisesti”
* Maksamme velkaa – miten hyvää tarkoittavat tekevät pahaa
* Leikola kertoo velasta (stand-up)
Siinäpä nyt alku makua antamaan ymmärrystä mitä ajan takaa. Lisättynä listaan nälänhätä yms yms saadaan oikein ”soma” kakku.
Resurssipohjainen talous
”Tärkeä osa Z-liikettä on yhteiskuntasuunnittelija ja teollisuusmuotoilija Jacque Frescon organisaatio nimeltä Venus Project, josta monet tämän liikkeen ajatukset on johdettu. Miltei koko elämänsä 94-vuotias Jacque Fresco on luonut työkaluja, joiden avulla voitaisiin suunnitella maailma, jossa ei olisi lopulta enää sotaa, köyhyyttä, rikollisuutta, yhteiskuntaluokkia tai korruptiota. Hänen näkemyksensä eivät ole radikaaleja tai monimutkaisia. Eivätkä ne myöskään ole muotonsa vuoksi alttiita subjektiiviselle tulkinnalle. Tässä mallissa yhteiskunta kuvastaa luontoa ja on sen kanssa sopusoinnussa.”
”Pyrkimyksenämme on siis selvittää, mistä yhteiskuntamme ongelmat pohjimmiltaan johtuvat ja samalla pohtia vakavasti sitä, millä tavalla nämä ongelmat voitaisiin ratkaista.”
Venus Projekti on se, mitä on sanottu utopiaksi, mikä aluksi ihan ymmärrettävää. Huomioitava on silti, että oma nykyinen järjestelmämme on niin monilta osin utopiaa, että se hakkaa resurssipohjaisen talouden mennen tullen. Venus Projektin mukainen kaupunki ja järjestelmä olisi mahdollista rakentaa ihmiskunnan nykyisen tietämyksen, taitamuksen ja tekniikankin osalta. Tässä ei siis ole mitään utopistista, ainoastaan muutoksen ja uutuuden pelkoa.
Tätä niin monet väittävät kommunismiksi, eikä se sitä ole.
”Kaikki tähän mennessä esitellyt ismit – kapitalismi, fasismi, kommunismi, sosialismi jne – ovat olleet teollisen yhteiskunnan tuotetta. Niissä kaikissa on ollut jonkinlainen rahan ja vallan keskittymä, jolla ihmisiä on kontrolloitu.
Emme elä enää teollisessa yhteiskunnassa, vaan olemme siirtyneet tiedon aikakauteen, jossa vanhat opit eivät enää toimi. Teknologisen kehityksen myötä voimme siirtyä pois keinotekoisesta niukkuus-ajattelusta ja varmistaa kaikille perustoimeentulon, ottaen samalla huomioon maapallon kantokyvyn rajat.
Kapitalismi on eri asia kuin ns. ”vapaa markkinatalous”. Kapitalismi on teoreettinen konsepti täydellisestä kilpailusta, jota ei ole laitettu käytäntöön missään. Markkinatalous perustuu kyllä kilpailulle, mutta siinä resurssit kasautuvat niille, joilla niitä jo on.”
Lue Venus Projektin Usein Kysytyt Kysymykset (erittäin kattava paketti!)
Huomisen päivä
”Sujuva yhteiskunnallinen muutos voi tapahtua vain seuraavasti: Ensiksi, ihmisten arvomaailma, koostuen ymmärryksestä ja uskosta, tulee päivittää koulutuksen ja harkitun itsetutkiskelun kautta. Toiseksi, ympäristön tulee mukautua uudenlaiseen maailmankuvaan. Ihmisen arvomaailman vuorovaikutus ympäristön kanssa määrää ihmisen käytöksen.”
”Kun ajattelemme yhteiskunnan kestävää kehitystä, ajattelemme usein tuotteiden kestävyyttä, pitkäjänteistä ajattelua ja luonnon kunnioitusta. Yleisesti ottaen kestävä toimintatapa on menettely, jossa otetaan huomioon järjestelmän kestävyys tulevaisuutta varten. Tämä ajatus ei kuitenkaan ole vain fyysistä, materialistista maailmaa varten, vaan se pätee myös ajatuksiin, uskomuksiin, ihmisen toimintaan ja koko yhteiskuntaan.”
Lopuksi
Itseäni erityisesti kiinnostaa poliittiset ratkaisut ja joskus niiden järjettömyys, eli millaisilla ratkaisuilla saataisiin parempia tuloksia. Millainen teknologia kannattaisi ottaa käyttöön esim energiaa tuottamaan. Eli mitkä tuottavat parempia ratkaisuja. Esim. se, että torkkupeitot annettiin kansanedustajille eikä köyhille ja kodittomille on mm. erittäin typerä veto. Se, että media kertoo turhista julkkiksista mieluummin kuin maailman menosta on järjetöntä ja naurettavaa. Elämme niin monien muutosta vaativien asioiden ympäröimänä, ettei niiden kanssa yksin kertaisesti kykene kulkemaan sokeasti. Kun tuosta tekniikasta sanoin, suosittelen seuraavaa sivustoa: http://www.zeitnews.org/
”I have no notions of a perfect society, I don’t know what that means. I know we can do much better than what we’ve got, I’m no utopian, I’m not a humanist that would like to see everybody living in warmth and harmony: I know that if we don’t live that way, we’ll kill each other and destroy the Earth.” Jacque Fresco
Lainaukset on liikkeen sivuilta
Ja tässä vielä: Zeitgeist: Moving Forward
Tiedemiehet: Maassa pitää varautua alienien kohtaamiseen
Aamulehti uutisoi 13.1 mielenkiintoisen uutisen.
Aamulehti: ”Brittilehti Guardianin mukaan tiedemiehet ehdottavat, että YK:lle annettaisiin valtuudet laatia suunnitelma alienien kohtaamisen varalta. Suunnitelmassa pitäisi ottaa huomioon kaikki asiaan liittyvät näkökohdat biologiasta politiikkaan ja uskontoon. Lisäksi pitäisi varautua esimerkiksi siihen, että asteoroidi rysähtäisi päin Maata.”
Lue myös alkuperäinen Guardianin juttu (englanniksi)
Onko maapallo kallistunut 90 astetta?
Maapallo kokee tällä hetkellä paljon muutoksia. Aikaisemmin kerroimme maapallon magneettikentän muutoksista sekä siitä kuinka aurinko oli noussut Grönlannissa kaksi päivää aikaisemmin kuin edellisinä vuosina.
Kuuta katsottessa sen naama näyttäisi olevan kääntynyt oikealle päin aika reilusti noin 90 asteen verran.
Asiaa ihmetellään mm. YouTubessa harrastelijoiden kuvaamilla videoilla joissa ilmiö näkyy. Videot on kuvattu muutama kuukausi sitten.
Onko maapallo kallistunut 90 astetta, vai onko kuu tehnyt pienen kallistuksen maahan nähden, vai onko kyseessä jokin muu ilmiö?
EDIT: Kyseessä on normaali ilmiö joka johtuu maapallon luontaisesta vaappumisesta ja kiertoradasta.
Videot bongasin tästä blogista, jossa on myös hieman muuta lisätietoa asiasta.
Obama paljastaa avaruusolentojen todellisuuden väittää All News Web
Amerikkalainen alien- ja ufosivusto All News Web kertoo, että Obama tulee paljastamaan tietoa avaruusolennoista lähiaikoina.
26 joulukuuta kirjoitetussa artikkelissa mainitaan, että Obama tulee pitämään puheen sivuten avaruusolentoja. Lähteenä kerrotaan olevan sisäpiirin henkilön. Puheessa tullaan kertomaan todisteista jotka osoittavat meihin otettaneen yhteyttä avaruusolentojen taholta.
Lisää aiheesta kertoo myös Asiaone News.
Kiitos vinkistä Mikalle! 🙂
Maapallon magneettisten napojen siirtyminen
David Wilcock on puhunut videoillaan paljon maapallon napojen siirtymisestä ja muista tulevista muutoksista aurinkokunnassamme. Hänen mukaansa muutosta ei käy ainoastaan Maa vaan myös monet muut planeetat ovat kokeneet ja tulevat kokemaan suuria muutoksia.

Magneettisten napojen kääntymistä on pidetty vahvana merkkinä myös uuden ajan alulle jota on ennustettu vuodelle 2012.
Esoteerisissä ja muissa piireissä on käyty asiasta keskustelua jo jonkin aikaa sitten, mutta nyt tämä napasiirtymä on jo mitattavissa oleva ilmiö joka todellakin on käynnissä. Mielekiintoista, että nämä magneettiset muutokset ovat olleet juuri nyt niin voimakkaita, kun tuohon mielenkiintoiseen ajankohtaan on noin reilu vuosi aikaa laskentatavasta riippuen.
Muutosta on tullut jo 10 astetta jonka takia lentokentillä on varustauduttu tilanteeseen mm. tekemällä pieniä muutoksia lentokenttiin. Lentäjät nimittäin laskeutuvat osittain lentokoneessa olevan kompanssin mukaan. Ennen lentoratana 36 (360 astetta) toiminut rata on nyt nimetty ykköseksi (10 astetta).
Olisko maapallon magneettisessä kentässä aiheutuneet muutokset syynä myös lintujen joukkokuolemiin? Mene ja tiedä. Aiheesta raportointi osuu kuitenkin aikalaille samaan ajankohtaan (youtuben uutisvideo on upattu 7.1.2010).
Asiasta lisää alla olevilla videoilla
http://www.youtube.com/watch?v=s4hWV87Riwg
http://www.youtube.com/watch?v=1nVD4UiOFz8
Nippelitietona, että viimeksi magneettisten napojen siirtyminen tapahtui yli 700 000 vuotta sitten!
Muitakin muutoksia on tulossa sillä mm. aikamme suurinta aurinkomyrskyä on povattu vuoden 2012-2013 paikkeille. Onko BP:n öljyvuoto, lintujen ja kalojen oudot massakuolemat sekä maapallon napojen siirtyminen merkkejä uuden ajan alkamiselle? Onko jotain suurempaa meneillään? Mitä mieltä sinä olet?
[ad#tra-1]Outoja lintujen ja kalojen kuolemia
Uutisissa ja nettisivustoilla on lähipäivinä kerrottu paljon lintujen ja kalojen kuolemista. Lintuja ja kaloja on kuollut ryhmittäin, mutta selvää syytä kuolemille ei ole saatu. Kaloja tai lintuja on kuollut mm. Chilessä, Ruotsissa, Brasiliassa, Japanissa, USA:ssa ja Uudessa Seelannissa.
Kuolemien syyksi on epäilty mm. ilotulitteista johtuvia törmäyksiä, mutta tämä ei sovi jokaiseen tapaukseen. Pätevämpänä syynä on pidetty maapallon magneettikentän muutosta, joka vaikuttaa lintujen suuntavaistoon ja täten aiheuttaisi putoamisia. Tosin tämäkään syy ei vaikuta täysin toimivalta, ainakin jos hakee samaa syytä kalojen ja lintujen kuolemille. Myös BP:n viime vuotista öljyvuotoa ja lintuinfluenssaa epäillään.
Eksoottisempiin epäiltyihin syihin lukeutuu ufojen lisäksi mm. maailmanlopun alkaminen, ilmaston myrkyttäminen lentokoneiden avulla sekä erilaisten salaisten aseprojektien (esim. HAARP) testaaminen.
Video aiheesta
http://www.youtube.com/watch?v=-nBhYN738YU
Lisää aiheesta kertoo mm. iltalehti ja Above Top Secret.
Kuolleita lintuja:
Edit: Uusin tapaus Italiassa
Edit: Uusin tapaus Kanadassa
Ruotsissa
USA Arkansas
USA Lousiana
Japanissa
Etelä Koreassa
Chilessä
Intiassa
Kuolleita kaloja:
USA Arkansas
USA Baltimore
Uudessa Seelannissa
USA Florida
Brasiliassa
Reaaliaikainen kartta eläinten joukkokuolemista tästä linkistä (kiitos KummaJuttu blogille tämän bongaamisesta)
Tässä vielä toinen kartta eläinten joukkokuolemista (kiitos lownrgy)
Kiitos Jennalle ja muille asiasta vinkittäneille. 🙂
[ad#tra-2]Sisilian selittämättömät palot
Parapsykologia.blogspot.com -sivusto käsittelee artikkelissaan Sisilian Canneto di Caroniassa tapahtuneita outoja paloja sekä sähkölaitteiden sekoamisia. Oudot ilmiöt alkoivat vuoden 2004 alussa ja jatkuivat useita vuosia. Itsestään palamaan syttyi sohvia, sähkölaitteita, verhoja ja mm. vesiputkia. Joskus palo saattoi tapahtua suoraan todistajien katsellessa.
Ajan kuluessa alueelta sammutettiin mm. sähkön saanti kokonaan ja tehtiin erilaisia muutostöitä, mutta mikään ei näyttänyt auttavan.
Alueella tehtiin hydrogeokemiallisia, sähkömagneettisia, magneettisia ja seismisiä mittauksia, mutta mitään luonnollista selitystä vuosien tutkimustenkaan jälkeen ei tapauksille saatu. Päteväksi selitykseksi on ehdotettu mm. avaruuden asukkeja, sekä ns. poltergeist-ilmiötä.
Suosittelen lukemaan koko jutun kaikkine tietoineen ja analyyseineen täältä.
Omituisen miehen vierailu [Men In Black]
Aikaisemmin kerroimme Uudessa Seelannissa julkaistuista uforaporteista. Raporteissa esiintynyt Ken Thew, on tullut julkisuuteen Timaru Herald -lehdessä ja kertoo kokemuksestaan.
Ken kertoo nähneensä vuonna 1981 pallonmuotoisen esineen jossa oli ollut vilkkuvia valoja. Muutaman päivän päästä hänen kotiinsa oli tullut ufotutkijaksi esittäytynyt pukuun pukeutunut mies, joka oli varoittanut, että esinettä ei saisi lähestyä. Mies ei käyttäytynyt kuitenkaan ihan normaalisti ja hänen käytöksensä oli outoa.
– Hän joi kupin tulikuumaa teetä yhdellä siemauksella, luki sivullisen tekstiä silmäyksellä alhaalta ylös ja tiesi koiramme nimen ennen kuin kerroimme sen.
Näistä mustiin pukeutuneista miehistä (Men In Black) on liikkellä paljon juttuja. Monesti he käyttäytyvät jotenkin oudosti tietäen asioita tai esimekiksi saattavat kadota lähtiessään. Joidenkin spekulaatioiden mukaan kyseessä on ihmisinä esiintyviä avaruusolentoja, jotka on lähetetty pelottelemaan tai keräämään tietoa.
Lähde: findance.com
[ad#tra-1]


Viimeisimmät kommentit