Näkyjä hämärästä on artikkelisarja, joka käsittelee tunnettuja ja vähemmän tunnettuja yliluonnollisia ilmiöitä niiden keskellä pitkään eläneen silmin. Artikkeleissa ilmenevät faktat perustuvat vuosikausien tutkimuksiin, samoin kuin henkilökohtaisiin kokemuksiin.

Huomautus: Kuten kaikki yliluonnolliseen liittyvä materiaali, nämä artikkelit ovat avoimia spekulaatiolle. Näkyjä hämärästä kuitenkin lähtee liikkeelle siitä oletuksesta, että niissä kuvatut kokemukset ovat tosia. Teksti ei selittele eikä puolusta, vaan tutkii kriittisesti näkemäänsä ja vetää siitä johtopäätöksensä. Tämä näkökanta suositellaan pidettäväksi mielessä artikkeleita lukiessa.

Monissa kulttuureissa, niin aikaisemmin kuin tänäänkin, henkimaailma on ollut tärkeä osa ihmisen maailmankuvaa. On shamaaneja ja noitia, pappeja ja manaajia, jotka kukin omilla keinoillaan pyrkivät vaikuttamaan ”toiseen maailmaan”, joka on henkien ja yliluonnollisten voimien maailma. Erilaisiin aaveisiin ja henkiin uskominen tuntuu olevan ihmisessä lähes sisäänrakennettu ominaisuus, ja pelko näkymätöntä kohtaan elää sukupolvesta toiseen.

Henkiä on jaettu erilaisiin ryhmiin ja niiden on uskottu omaavan tietyntyyppisiä tehtäviä. On ollut hyviä ja pahoja ja niitä, jotka eivät ole oikein kumpaakaan. Yhdelle on uskottu suojelevan perhettä, toisen haluavan sille pahaa. Monesti henget liittyvät jollakin tavoin kuolemaan: joko ne ovat kuolleiden henkiä tai ne ovat muutoin yhteistyössä synkkien voimien kanssa. Nyky-yhteiskunnassa asetelma ei ole ratkaisevasti muuttunut. Ufot ja Loch Nessit jatkavat siitä, mihin henkiolennot ovat jääneet.

Versioita on siis kymmeniä. Mihin niistä kannattaisi uskoa? Keitä henkimaailmassa oikeasti asuu, ja mikä heidän suhteensa on ihmisiin? Henkilökohtainen kokemukseni on, että meitä ympäröi näkymätön maailmaa, joka suorastaan kuhisee elämää. Valtaosalla näistä asukkaista ei ole mitään kiinnostusta ihmisiin – järki käteen, miksi olisi? – mutta on niitäkin, joilla on syynsä olla yhteydessä meihin. On vaikea sanoa, milloin kukakin meedio saa todella yhteyden johonkin ja mikä se jokin oikeastaan on. Perusoletus, että kaikki kohdatut olennot ovat ihmishenkiä, on vähintäänkin väärä.

On luonnonhenkiä ja talonhenkiä ja kuolemanhenkiä ja mitä vielä siihen päälle. Henkimaailmaa voisi kutsua valtavaksi ekosysteemiksi, joka osin poikkeaa omastamme. Sillä on omat luonnonlakinsa ja valtava määrä sääntöjä, joita milloin kukakin noudattaa. Henkimaailman tuntemiseen voi varmastikin kuluttaa kokonaisen eliniän, kuten entisaikojen shamaanit, ja silti voi tuntua, ettei ole vielä tehnyt muuta kuin raapaissut sen maailman pintaa.

Koska ihmisellä luonnostaan on hyvin rajalliset keinot päästä yhteyteen tähän maailmaan (katso Aurat ja energia-artikkeli), ei liene ihme että niin monet kulttuurit ovat kehittäneet erityyppisiä rituaaleja, loitsuja ja maagisia esineitä tätä helpottaakseen.

Yksinkertainen aluejako
Moninaisuudestaan huolimatta henget on pääosin helppo jakaa eri pää- ja alakategorioihin. Pääkategorioita on kolme, jakaen henget niiden valon määrän mukaan: valkeat, mustat ja harmaat henget. Kuhunkin kategoriaan liitetään tietyt stereotyyppiset ominaisuudet, joita käsittelen seuraavaksi tarkemmin.

Valkeat henget mielletään suojelushengiksi, kuten enkeleiksi tai henkioppaiksi. Nykyisissä henkisissä suuntauksissa nämä ovat niitä, joihin yritetään päästä yhteyteen. Moni uskoo, että kullakin ihmisellä on yksi tai useampi suojelija, joka voi ottaa esimerkiksi eläimen muodon. Valkeisiin henkiin liitetään myös mielikuva voimasta: heillä on kyky karkoittaa pahoja henkiä tai auttaa ihmistä parantumaan.

Mustia henkiä kutsutaan usein myös pahoiksi hengiksi (henk.koht. mielipiteeni mukaan tämä on yleistystä). Kristinuskossa pahojen henkien roolia pitävät demonit, jotka yrittävät houkutella ihmisen mukanaan Helvettiin ja syntiin. Pahojen henkien on uskottu aiheuttavan sairauksia ja onnettomuuksia ihmisille, ja niiltä on pyritty suojautumaan erilaisin taikakeinoin. Pimeät henget voivat kuitenkin edustaa neutraalempia – vaikkakin yhtä pelottavia – voimia, kuten kuolemaa, pelkoa tai vihaa.

Harmaat henget muodostavat henkimaailman enemmistön. Nämä ovat ns. neutraaleja henkiä, joilla on usein hyvin voimakas suhde luontoon. On luonnonhenkiä, eläinhenkiä ja milloin mitäkin. Osaa näistä on hankala erottaa tummemmista variaatioista, eikä näytä olevan tavatonta, että esimerkiksi puissa asunut henki jää levottomana kiertämään hakkuualueelle kauan sen jälkeenkin, kun sen rakkaat puut on jo viety. Tähän kategoriaan voidaan laskea myös suomalaisen kansanperinteen haltijat, saunatontut ja niin edelleen.

Henkien kohtaaminen
Monille, jotka ensimmäistä kertaa joutuvat (tai uskovat joutuneensa) kosketuksiin henkiolentojen kanssa ensimmäinen reaktio on paniikki. Yleensä tämä johtuu siitä, että tapaamisen yhteydessä tapahtuu jotakin muuta pelottavaa; päässäsi ”kuuluu” omituisia ajatuksia, esineet liikkuvat, tuntuu kuin näkymättömät kädet koskettaisivat tai jotakin muuta samantyyppistä. Tämä tietenkin koskee pelkästään muita kuin valkeita henkiä, mutta niitä harvemmin säikähtää muutenkaan.

Tässä pari nyrkkisääntöä, joilla selviää kunnialla kohtaamisesta:
1) Pysy rauhallisena. Mitä ikinä olet kohdannutkaan, se ei tule voimaan satuttaa sinua enempää, kuin kuvittelet sen voivan (tästä voisikin joskus puhua enemmän). Joissakin tapauksissa strateeginen perääntyminen on silti paras ratkaisu. Kaikkea ei tarvitse kokea.

2) Ota selvää (jos pystyt), mistä oikein on kyse. Katso ympärillesi, mitä vihjeitä voit saada siitä, miksi henki antaa merkkejä itsestään? Haluaako se sinulta jotakin, onko sillä sinulle asiaa vai onko kyse yksinkertaisesti yleisestä huomionhakuisuudesta? Jos olet esimerkiksi autiotalossa (mitä ikinä siellä sitten teetkään), onko olemassa jotakin viitteitä siitä, miksi talo voisi olla levoton?

3) Puhu. a) ääneen, koska se helpottaa oloasi, b) hengelle, jos pystyt. Puhumalla selviät tilanteesta kuin tilanteesta. Kiristä, uhkaile, lahjo, imartele, mikä vain sattuu tuntumaan sopivalta. Teehetket demonien kanssa voi ehkä kuulostaa omituiselta ajatukselta, mutta se on parempi kuin riita siitä, hyppäätkö kalliolta alas vai et.

4) Kuulostele tunteitasi. Tuleeko mieleesi mielikuvia, lauseita tai tunteita, jotka eivät ns. ”kuulu sinne” (älä seuraa tätä neuvoa sokeasti, käytä tietenkin päätäsi). Joissakin tapauksissa intuitiosi kertoo enemmän, kuin luulisitkaan. Kyseenalaista kaikki, kerta toisensa jälkeen. Jos pelkäät, työnnä pelko pois ja poistu paikalta.

5) Jos seuralaisesi ei ole aivan sellainen, jonka kanssa haluaisit pistää teekutsuja pystyyn, kerro se tälle. Joskus kohteliaisuus riittää (katso kohta 3), mutta toisinaan sinun on pakko käskemällä käskeä häirikköäsi lähtemään. Erilaiset mielikuvaharjoitukset ovat hyviä. Kuvittele vaikka iso leka, jolla läimit häirikköäsi kauemmas. Ehket saa mitään aikaan, mutta ajatus on tärkein.

Viimeinen, muttei suinkaan vähäisin sääntö on numero 6, joka yksinkertaisesti sanoo: Älä hakemalla hae vaikeuksia. Jos pärjäät ilman omituisia seikkailuja, elä ilman niitä. Riippumatta siitä uskotko näkemääsi täysin todeksi vai et, pieniä mieliämme ole tarkoitettu siihen, että kuvittelemme kaikenlaisia mörköjä joka nurkan takana. Vilkas mielikuvitus on hyvä, mutta tuskin kukaan meistä haluaa ylenpalttisesti painajaisiakaan.