Poltergeist riehuu Manningin perheen kodissa
Brittiläinen Manningin perhe on poltergeistin armoilla.

Manningin perhe. Lisa, Jaydon ja Ellie.
Manningien kotitalossa tapahtuu kummia. Esineet siirtyilevät ja tippuvat itsekseen, valot syttyvät ja sammuvat, sälekaihtimet liikkuvat edestakaisin…
Perheen äiti Lisa sai kuvattua nauhalle yhden tapahtumista. Videolla näkyy kuinka tuoli liikkuu itsekseen sekä kaapin ovi aukeaa.
– Asensin videokameran kuvaamaan koska halusin todistaa, että kummituksia on olemassa, Lisa kertoo nauhoitteesta.
– Tämä on kauhutalo. Talossa eläminen on kuin keskellä kauhuelouvaa. Pahin asia tässä on se, että en usko edes itse näiden asioiden todella tapahtuvan.
Perheen tytär pelkää taloa.
– Minua pelottaa mennä kotiin ja en tykkää mennä yläkertaan yksin, Ellie kertoo.
Perhe on varautunut hankkimalla krusifiksejä, sekä suolaa on ripoteltu ympäri taloa. Paikalla on käynyt myös meedio joka totesi talon olevan portaali henkimaailmalle.
Lähde: Daily Mail ja The Sun
Kiitos vinkistä A.H. ja Milja. 🙂
[ad] Empty ad slot (#1)!
Japanin maanjäristys ennustettiin etuajassa
YouTube -videosivutolle 9. maaliskuuta ladatussa videossa varoitettiin Japanin 11:sta päivän järistyksestä, siis kaksi päivää ennen varsinaista suurta maanjäristystä.
Videolla näytetään kuinka maanjäristykset ovat viime päivinä täristelleet maapallon useilla eri alueilla. Seismisen liikehdinnän perusteella hän varoittaakin ihmisiä tulevista suurista maanjäristyksistä varsinkin Japanin alueella.
Katso 9. maaliskuuta lisätty video tästä
http://www.youtube.com/watch?v=hG87v9-ROfw
Myös jotkut ihmiset ovat nähneet enneunia ennen maanjäristyksiä ja kokeneet outoja tuntemuksia.
Tutkimuksien mukaan päänsärky 1-2 päivää ennen voi olla merkki tulevista maanjäristyksistä.
Abstract In two surveys of headaches it was noted that their incidence had increased significantly within 48 h prior to earthquakes from an incidence of 17% to 58% in the first survey using correlated samples and from 20.4% to 44% in the second survey using independent samples. It is suggested that an increase in positive air ions from rock compression may trigger head pain via a decrease in brain levels of the neurotransmitter serotonin. The findings are presented as preliminary, with the hope of generating further research efforts in areas more prone to earthquakes.
http://www.springerlink.com/content/100429/?p=8a06e9a0af6f41eaa82b506638a63cda%CF%80=0
Lähde: iltasanomat.fi ja ATS
Kiitos vinkistä Gammalle. 🙂
Suomessa havaittiin useita Ufoja tiistaina
YLE kertoo miten Pohjois-Karjalassa ja maan muissakin itäisissä osissa on havaittu tiistai-iltana outoja valoilmiöitä. Havaintoja on tehty mm. Kiteellä ja Rääkkylässä kello 20:n ja 21:n aikoihin.
Valojen muoto on vaihdellut. Kello 20 aikoihin havaittiin 3-5 valoa Imatran suunnalla, Ruokolahdella sekä Savonlinnan länsipuolella. Kiteessä nähtiin kaakon suunnalla neljä kirkasta valoa puiden latvojen yläpuolella, kun taas Rääkkylässä havaittiin neljä pystysuoraa valoa.
Näköhavaintoja on myös muilta paikkakunnilta.
Tiistainen valoilmiö saatiin myös kuvattua:
http://www.youtube.com/watch?v=NQ502gKDiGA
Myös ystäväni soitti tänään keskiviikkona joskus kymmenen aikoihin illalla ja kertoi miten hän oli nähnyt vähän aikaa sitten (keskiviikko iltana) kolme valopistettä taivaalla.
Lähde: yle.fi
Kiitos vinkistä Terhille. 🙂
[ad#tra-2]Muinainen Atlantis löydettiin?
HS: Tutkijat: Tsunami upotti muinaisen Atlantiksen Etelä-Espanjassa
Hesarin nettisivut kertovat tästä kuin Ankkalinnan joka vuotisista kananmunan maalauskilpailuista, vaikka mielestäni tämä ansaitsisi suuremman huomion.

”Amerikkalaisten tutkijoiden johtama kansainvälinen ryhmä uskoo paikallistaneensa lukuisten legendojen kadonneen Atlantiksen. Kadonnut kaupunki on tutkijoiden mukaan löytynyt eteläisestä Espanjasta.
Tutkimusryhmä käytti apunaan satelliittikuvia merestä Cadizin kaupungin pohjoispuolelta. Arkeologien ja geologien ryhmä tutki yli kahden vuoden ajan aluetta muun muassa tutkilla ja vedenalaisella teknologialla.
Tutkimustulokset eivät todista aukottomasti, että liejuun hautautunut raunio on juuri Atlantis. Samankaltaisiksi rakennetut muistokaupungit sisämaassa ovat vahvistaneet kuitenkin tutkijoiden uskoa siihen, että nyt löytyneessä merenalaisessa kehämäisessä rakennelmassa on kyseessä juuri tarunomainen Atlantis.”
Tässä oli osa jutusta, lue koko juttu Hesarin sivuilta.
Tulipa mieleeni ettei blogillamme ole enempi juttua Atlantiksesta, joten voisin alkaa kaivaa matskua aiheesta artikkelia varten. 🙂
25 prosenttia englantilaisista on kokenut kummittelua
Iso Britanniassa teetettiin tutkimus joihin vastanneista aikuisista 25 prosenttia kertoo kohdanneensa kummituksen tai muun yliluonnollisen hahmon. Vastaava luku vuonna 1950 oli vain seitsemän prosenttia, kun taas vuonna vuonna 2003 se oli 19 prosenttia.
Tutkimuksen teetti professori Richard Wiseman, joka syyttää kummittelun lisääntymisestä televisiota ja sen kummitusohjelmia.
Eniten yliluonnollisia kohtaamisia löytyi muun muassa Yorkshiresta, Walesista ja Humbersidesta.
Lähde: mtv3.fi
Kiitos vinkistä Markolle.
[ad#tra-2]NASAn tutkija löysi todisteita maan ulkopuolisesta elämästä
Maan ulkopuolinen elämä on nyt virallisesti todellista, ainakin jos uskomme NASA:n tutkijaa astrobiologi Dr. Richard B. Hooveria.

Richard B. Hoover on löytänyt vakuuttavia todisteita ulkopuolisen elämän olemassa olosta. Elämää löytyi mikro-organismien muodossa harvinaisesta CI1 meteoriiteista, joita on maapallolla vain yhdeksän kappaletta. Meteoriittien iäksi on arvioitu yli 4 miljardia vuotta.
Löydökset julkaistiin perjantaina Journal of Cosmologyssä.
Hoover kertoo löydöksestään:
– On jännittävää, että monessa tapauksessa ne (mikro-organismit) ovat niin tunnistettavissa ja niitä voidaan verrata geneettisiin eläviin maapallolla
Jotkut fossiileista ovat kuitenkin toista luokkaa.
– Jotkut ovat hyvin outoja, eivät näytä yhtään miltään mitä olisin nähnyt tai pystyisin tunnistamaan, ja olen näyttänyt niitä monille eri ammattilaisille jotka ovat myös osuneet seinään
Löydös on hyvin merkittävä.
Lue myös iltalehden ja Hesarin artikkeli aiheesta.
Edit: Löydökset ovat aiheuttaneet myös erilaista kritiikkiä josta kertoo mm. avaruus.fi.
Lähteet: cbsnews.com ja news.yahoo.com
Kiitos vinkistä moonhawkille. 🙂
[ad#tra-1]Venäjän lennonjohto: Avaruusolento puhui kissamaisesti
Venäjän Siperiassa tapahtuu kummia. Siperialainen lennonjohto bongasi laitteillaan ufon, jonka nopeudeksi mitattiin yli 9500 km/h. Kohde lensi alueella jolla ei pitänyt olla minkäänlaista liikennettä.
Lennonjohto yritti ottaa yhteyttä kohteeseen, mutta kuuli vain outoa kissamaista puhetta.
Paikalla kuvattiin myös video jossa kohde näkyy tutkassa koodilla 00000.
Lähde: dailymail.co.uk
Kiitos vinkistä A.H. 🙂
[ad#tra]Nuori poika heräsi kuolleista -näki edesmenneitä sukulaisiaan
Findance sivusto uutisoi Nebraskassa (USA) elävästä 11-vuotiaasta Colton Burpo –pojasta, joka oli kuoleman rajoilla umpilisäkkeen tulehduksen takia. Hän heräsi ”kuolleista” ja toi mukanaan oudon tarinan.
”Hänen vanhempansa havahtuivat asiaan viimeistään, kun hän sanoi äidilleen:
– Minulla on kaksi siskoa, sinun mahassasi on ollut kuollut vauva, eikö niin?
Vanhemmat eivät olleet koskaan kertoneet äidin keskenmenosta.
– Hän näytti tutulta, hän halasi minua ja oli iloinen, että joku hänen perheestään kävi siellä.”
[ad] Empty ad slot (#1)!
Kalastajan verkkoon tarttui ihmehirviö järvestä -IS
Ilta Sanomat uutisoi tästä otuksesta, alligaattoriluuhauki (Atractosteus spatula). Se jäi kalastaja Kenny Williamsin verkkoon Chotard-järvellä Mississippissä Yhdysvalloissa.
”Makeassa vedessä asusteleva hirmukala painoi 148,6 kiloa ja oli yli 2,5 metriä pitkä. Kalan ympärysmitta oli 122 senttiä.
Kalan arvellaan olevan 50-70-vuotias.”

Atractosteus spatula


Viimeisimmät kommentit