Outo signaali havaittu Gliese 581g planeetan suunnalta
Aikaisemminhan kerroimme planeetasta jota pidettiin mahdollisesti elinkelpoisena kaltaisellemme elämälle. Nyt kyseisen planeetan suunnasta kuuluu mielenkiintoisia lisäuutisia. Gliese 581g planeetan suunnalta on nimittäin havaittu outo signaali!
Sydneyn yliopiston astronomi ja SETI:n Australian osaston jäsen Ragbir Bhathal kertoo, että hän havaitsi jo lähes kaksi vuotta sitten tähden suunnalta tulleen oudon signaalin.
– Aina kun on kirkas ilta, menen ylös observatorioon ja tarkkailen joitakin kohteita taivaalla. Kun katsoimme yhtä näistä kohteista, löysimme tämän signaalin, Bhathal kertoo Daily Mail -lehdelle.
– Löysimme erittäin terävän signaalin, tavallaan laseria muistuttavan, joka on juuri sellaista, mitä etsimme – erittäin terävä piikki.
Bhathalin työkollegat ovat kuitenkin havainnoista epäileväisiä.
Lue myös iltalehden juttu aiheesta.
Lähde: dailymail.co.uk
Kiitos vinkistä kabanossille, tumpille, Tzundaxille, Heidille, Jonnelle, Laurille ja j0nesille. 🙂
USA:n ex-upseeri: Ufot näyttäytyvät huomenna meille
Näitä ufo-uutisia näyttäisi taas pursuavan joka tuutista ja tällä kertaa uutiseen on tarttunut mm. MTV3:sen sivusto, sekä mm. Aamulehti.
Yhdysvaltain ilmavoimien eläkkeelle jäänyt upseeri Stanley A. Fulham kertoo olevansa täysin varma, että huominen (13.10.2010) on merkittävä päivä jolloin ufot näyttäytyvät. Näyttäytymisen pitäisi kestää muutaman tunnin ajan.
– Olen täysin varma, että he tulevat käymään. Panen tällä lausunnolla uskottavuuteni vaakalaudalle, Stanley kertoi videohaastattelussa.
– Jos he eivät tule 13. lokakuuta, tapahtuu se marraskuussa tai joulukuussa. Kuitenkin tämän vuoden puolella.
– He eivät vielä laskeudu luoksemme, mutta tulevat näyttäytymään.
Tässä kyseinen videohaastattelu jonka loppupuolella hän puhuu ufojen näyttäytymisestä.
Lähde: mtv3.fi
Kiitos vinkistä Henkalle ja tare84:lle. 🙂
[ad#tra-1]UFO-krakkeri Gary McKinnonin kohtalo selviää lähiviikkoina
It-viikko kirjoittaa sivustollaan Gary McKinnonin jutun edistymisestä.
Pentagonin sekä mm. Nasan tietojärjestelmiin murtautunut ufo-krakkerinakin tunnettu Gary McKinnon saa seuraavien viikkojen aikana tiedon siitä, joutuuko hän Yhdysvaltoihin oikeudenkäyntiin vai saako hän pysyä kotimaassaan Britanniassa. Gary etsi tietoa mm. ufoista ja antigravitaatiosta.
– Olen varma, että kysymys on viikoista kuukausien sijaan, David Cameron kertoo ITV Newsille.
Uutisvideo aiheesta
[ad#tra-2]Katso myös Project Camelotin haastattelu Gary McKinnonin kanssa. Videolla hän kertoo mm. löytämistään asioista.
Aikaisemmin kerroimme Gary McKinnonin jutusta myös tässä artikkelissa:
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2008/07/28/hakkeria-uhkaa-60-vuoden-linnatuomio/
Lähde: itviikko.fi
UFO sulki Kiinan lentokentän

Taas kerran maailmalta tihkuu UFO-uutisia, tällä kertaa tapahtui Kiinassa.
Kiinan lentokenttä Baotoussa jouduttiin sulkemaan UFOhavainnon takia. Tämä oli jo kolmas kerta tänä vuonna kun sama temppu piti tehdä UFOsta johtuen.
Mongolian liikenteen ohjaajat huomasivat oudon kohteen tutkassa, mutta eivät saaneet siihen radioyhteyttä.
Silminnäkijät kertoivat nähneensä taivaalla noin neljän kilometrin päässä lentokentästä kirkkaan valon, joka äkkiä katosi.
– Taataksemme turvallisuuden lentokoneiden piti laskeutua toisille lentokentille. Muuten tilanne olisi saattanut johtaa törmäykseen.
Lue myös iltalehden juttu aiheesta.
Lähde: The Sun (sisältää kuvan ja videota)
Kiitos vinkistä Niinalle. 🙂
Lady Gaga pelkää kummituksia
Poptähti Lady Gaga kuluttaa rahaa kummitusten karkoittamiseen. Tuohta saattaa kulua jopa tuhansia euroja, kun tähti häädättää kummituksia hotelleista joissa yöpyy.
Gaga on palkannut haamujen karkoittamiseen erikoistuneen tiimin, joka tutkii tarkasti hänen majapaikkansa, ennen kuin hän uskaltaa yöpyä niissä.
– Hän uskoo paranormaaleihin ilmiöihin eikä ota riskejä. Hänelle on tärkeää olla turvassa hengiltä, lähde kertoo Grazia-lehdelle.
Lähde: iltalehti.fi
Kiitos vinkistä armille. 🙂
[ad] Empty ad slot (#1)!
Maan läheltä löydetty mahdollisesti asuttava planeetta
Gliese 581 -tähdeltä on löydetty mahdollisesti elinkelpoinen planeetta. Kalifornian tähtietieteilijöiden löytämä planeetta sijaitsee parinkymmenen valovuoden päässä ja on mahdollisesti elinkelpoinen meidän standardiemme mukaan.
Planeetta on vain hieman maata suurempi ja ainakin teoariassa sillä voisi olla ilmakehä ja vettä. Planeetalle annettiin nimeksi Gliese 581g.
581g:n massa on kolminkertainen maahan verrattuna, ja se kiertää emotähtensä ympäri 37 päivässä. Keskilämpötila planeetalla on noin -12 ja -31 celsiusasteen välillä.
– Planeetan löytyminen niin nopeasti ja niin läheltä antaa aiheen olettaa, että tämänkaltaisten planeettojen täytyy olla hyvin tavallisia, kertoo professori Steven Vogt, joka toimii yhtenä tutkijaryhmän johtajista.
Lue myös mtv3:sen (sisältää videoita) sekä iltasanomien juttu aiheesta.
Lähde: Helsingin Sanomat
Kiitos vinkistä Reconille, Dekkulle ja Hupille.
[ad#tra-2]Väitetty avaruusolentojen yhteysmies oli uutisankka
Brttilehti The Guardian kertoo, että YK ei ole nimittämässä avaruusolentojen yhteysmiestä. Kyseessä oli uutisankka.
Malesialainen astrofyysikko Mazlan Othman on kertonut, että ei ole ehdolla kyseiseen tehtävään, toisin kuin viikonloppuna useissa lehdissä ja nettisivustoilla väitettiin.
–Kuulostaa todella hienolta, mutta minun täytyy kyllä kumota se, Othman totesi sähköpostitse.
Lisää jutusta kertoo myös Uusi Suomi.
Lähde: guardian.co.uk
[ad#tra-2]Mediakonferenssi UFOista ja ydinohjuksista
Kerroimmekin aikaisemmin miten ydinohjuksia oli sabotoitu UFOista käsin. Aiheen teemoilta pidettiin virallinen NPC:n mediakonferenssi, jossa esiintyi mm. useita Yhdysvaltojen armeijan jäseniä, joihin kuuluu mm. Robert Salas, Charles Halt, Robert Hastings.
YK nimittää avaruusolioiden yhteyshenkilön
Avaruusasioita ja enimmäkseen mahdollisen elämän löytymiseen sekä kontakteihin liittyviä asioita on alettu ottamaan entistä vakavemmin myös päättävissä tahoissa. YK:ssa nimittäin on ehdoitettu suunnitelmaa jonka mukaan aiotaan nimittää erikseen henkilö vastaamaan avaruusolentoihin liittyvistä asioista, sekä johtaa YK:n alaista avaruusasioista vastaavaa Unoosa-virastoa.
Ulkomaiset lehdet kertoivat sunnuntaina, että järjestö aikoo nimittää avaruusolioiden yhteyshenkilöksi malesialaisen astrofyysikon Mazlan Othmanin.
Mahdollisen nimityksen jälkeen Othman olisi virallisesti henkilö, joka koordinoi toimintaa tilanteessa, jossa maapallon ulkopuolelta löydetään älyllistä elämää.
Mahdollisen elämän löytymistä pidetään merkittävänä asiana ja siksi YK:n on otettava asiassa ohjat käsiinsä.
Lähde: Helsingin Sanomat
Suuri kiitos vinkistä Tomille ja Tumpille. 🙂
Ydinohjuksia on sabotoitu UFOista käsin
Reuters kertoo vuonna 2003 sattuneesta tapauksesta jossa USA:n ydinohjuksia on ”jumitettu” tai tehty käyttökelvottomiksi.
Juttuja UFOjen tekemistä ydinohjusten disabloinneista on jo aikaisempia, mutta nyt useat todistajat ovat tuoneet asiaa paremmin julki. UFOintoilijat ja kanavoijat ovat kertoneet aikasemmin mm; että avaruusolentojen tehtävänä on estää ydinaseiden käyttämistä koska ydinräjähdykset vaikuttavat muihinkin ulottuvuuksiin.
Kuusi entistä USAn ilmavoimien upseeria ja yksi entinen sotilas rikkoivat salaisuuden verhon ja kertoivat UFOjen tarkkaileen ja vahingoittaneen ydinohjuksia. He ovat kertoneet asiasta julkisuudessa ja kehoittavatkin hallitusta vahvistamaan tapahtuneen julkisesti.
Yhteensä todistajia on yli 120, entisiä ja/tai eläkkeelle jääneitä sotilashenkilöitä jotka liittyvät UFOjen läsnäoloon ydinaseiden läheisyydessä vuonna 2003. Joissain tapauksissa jopa useat ydinohjukset vioittuivat samanaikaisesti kun lautasen muotoinen UFO leijui niiden läheisyydessä.
Robert Salas oli kapteeni joka vastasi ohjusten laukaisusta ja päivysti häiriön sattuessa Malmstromin ilmavoimien tukikohdassa. Normaalin käytännön mukaan häntä kiellettiin koskaan kertomasta asiasta eteenpäin. Kenraali Charles Halt näki lautasen muotoisen objektin joka lähetti säteen kohti maata. Hän kuuli myös radiosta, että säde kohdistui ydinasealueelle.
Salasin mukaan Yhdysvaltojen ilmavoimat valehtelevat kansalliseen turvallisuuteen vedoten UFOista jotka ovat liikkuneet ydinasetukikohtien läheisyydessä.
Todistajien ryhmä vaatii Yhdysvaltoja julkaisemaan tiedot ja raportit ydinohjussiilojen lähellä hääränneistä UFOista joita on useita aina vuodelta 1948 asti.
Lue myös UFO-Nurkan juttu aiheesta.
Lähde: reuters.com
[ad] Empty ad slot (#1)!


Viimeisimmät kommentit