Australiassa satoi kalaa
Lajamanu nimisessä Australialaiskaupungissa on satanut vaaleita pieniä kaloja kahden päivän ajan.
Poikkeuksellisen ilmiön uskotaan johtuvan ukkosmyrskystä, jonka aikana mahdollisesti kalat olisi imaistu ilmaan ja sitten heitetty maahan.
Kaloja on satanut aikaisemmin myös vuosina 1974 ja 2004.
Itse pidän myrskyselitystä jokseenkin outona. Jos myrskyn aikana olisi ilmaan imaistu tavaraa, niin miksi satoi vain kaloja. Myöskin tuntuu oudolta, että ilmasta tippuessa kaloja sataisi kahtena päivänä putkeen!
Outojen sateiden aikana on satanut myös aikasemmin mm. matoja ja rahaa.
Lähde: uusisuomi.fi
Outoilua avaruudessa
Maapallon ulkopuolinen elämä on taas tapetilla ja uutisia aiheesta on alkanut tulemaan entistä enemmän. Viimeksihän kerroimme mm. maan kaltaisen planeetan löytymisestä.
Nyt tutkijat ovat ihmeissään avaruudessa liikkuvasta objektista.
Tällä videolla mm. uutislähetyksiä joissa kerrotaan oudosta kohteesta, joka ei ole meteoriitti, komeetta tai muu normaalisti tunnistettava asia avaruudessa.
http://www.youtube.com/watch?v=ACUP92o5dQ8
[ad#tra-1]Kummitteleva palovaroitin
Kajaanilaisessa asunnossa tapahtuu kummia.

Kuvan palovaroitin ei liity tapaukseen
Omistaja oli ottanut palovaroittimesta paristot pois joulukuussa, koska se oli hänen mielestään yliherkkä lieden vieressä. Palovaroitin alkoi kuitenkin huutamaan maaliskuussa vaikka paristoja ei varoittimessa ollut. Piippaus ei loppunut vaikka omistaja repi varoittimen pois katosta, avasi kannen ja repi, sekä halkaisi koneiston. Laite hiljeni vasta, kun mies kääri koneiston puolikkaan märkään rättiin.
Turvatekniikan keskuksen ylitarkastaja Risto Raitio, sekä Kainuun palolaitoksen riskienhallintapäällikkö Markku Turunen ovat tapauksesta ihmeissään.
– Täytyy myöntää, että tällaista en ole kyllä koskaan kuullut. Muuta selitystä en äkkiä keksi kuin että laite on jotenkin varannut virtaa, jotta se on riittänyt äänimerkin ylläpitämiseen. Se on sitten jatkanut huutamista niin kauan kuin virtaa on riittänyt, Turunen kertoo Kainuun Sanomille.
Lähde: uusisuomi.fi
[ad] Empty ad slot (#1)!
Maan kaltainen planeetta löydetty läheltä
Noin 40 valovuoden päästä on löydetty planeetta, joka muistuttaa maapalloamme. Planeetta on n. 75% vettä ja sisältää myös ilmakehän.
Lisää alla olevassa videossa:
Meet GJ 1214b, the most Earth-like planet ever found outside our solar system.
Lisätietoa planeetasta löytyypi Wikipediasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/GJ_1214_b (kiitos Mechatherionille linkistä)
UFO Clevelandissa 10 yötä putkeen
USA:ssa Clevelandissa on näkynyt UFO kymmenenä perättäisenä päivänä putkeen. Vielä ei ole selvinnyt mikä on kyseessä.
http://www.youtube.com/watch?v=4nWzrdJBGdE
Lisää tietoa täältä:
fox8.com/news/wjw-news-ohio-ufos-over-lake-erie-pictures
MUFON:n tutkimusten mukaan kyseessä on lentokone/lentokoneita. Lue lisää tästä. (Kiitos linkistä Horhelle)
Mitä mieltä sinä olet? Mikä on videolla lentävä kohde?
[ad] Empty ad slot (#1)!
Aaveista maksettiin 1500 euroa nettihuutokaupassa
Uusiseelantilaisessa Trade Me -nettihuutokaupassa myytiin kaksi lasipulloa joiden kerrottiin sisältävän nuoren tytön, sekä vanhan miehen haamut. Hinnaksi muodostui 2 830 Uuden-Seelannin dollaria joka on lähes 1 500 euroa. Huutokauppa sai yli 200 000 sivulatausta ja päättyi maanantaina.
Myyjä oli kokenut kummia ja tilannut paikalle manaajan, joka oli sitten manannut henget pulloihin.
– Vesi kiehui liedellä itsestään, jokin kosketteli niskaani, kuulin ääniä huoneista ja esineitä katosi ilmestyäkseen myöhemmin mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, nainen kertoo kokemuksistaan.
Ilmiöt kuitenkin loppuivat manauksen jälkeen, mutta myyjä kertoo pelkäävänsä pulloja ja siksi myi ne pois. Kummituksia sisältävät pullot osti sähkötupakoita valmistava yhtiö.
Lähteet: news.bbc.co.uk ja hs.fi.
Kiitos vinkistä A-E:lle. 🙂
Tampereella outo ilmiö
Aamulehti kertoo oudosta ilmiöstä, joka näytti savulta tai vesihöyryltä, muttei liikkunut. Onko kyseessä savu, lentokoneen jälki vai yläpilvi, hieno tuo silti on.
Aamulehti:
Ihmiskehoa muistuttava muodostelma saattaa Ilmatieteen laitoksen arvion mukaan olla yläpilvi. Yläpilvet muodostuvat hyvin korkealla, yleensä 6 000 -18 000 metrin korkeudessa.
– Tuo on tosin hyvin poikkeuksellisen muotoinen yläpilveksi, arvioi päivystävä meteorologi Mikko Laine. Laine kuitenkin sanoo, että täyttä varmuutta muodostelmasta ei voi saada vain kuvan perusteella. Kyse voi olla myös lentokoneen jättämästä vanasta. Tampere-Pirkkalan lentoasema ja Satakunnan Lennosto sijaitsevat kuvauspaikasta noin kymmenen kilometrin päässä.
Itsekin bongasin ristiin menevät lentokoneen jäljet, mutta tuota hökötystä en nähnyt. Kerrottakoon vielä, että kolmisen päivää sitten talomme yli lensi järjettömän kokoinen, luultavasti armeijan, lentokone ja hyvin matalalla. Niillä on lentoja nyt armeijalla.
Iso-Britannia julkaisi lisää salaisia UFO-asiakirjoja – Taas
Briteissä on julkistettu taas lisää UFO-asiakirjoja.
Asiakirjoja on julkaistu jo yli 6000 sivua. Tämä julkistus on osa isompaa prosessia ja jo viides laatuaan. Asiakirjoissa kerrotaan ufokohtaamisista vuosilta 1994-2000.
Asiakirjoja voi lukea netistä kuukauden ajan ilmaiseksi.
Julkaistuihin kokemuksiin kuuluvat mm. seuraavat tapaukset:
- Puolustusministeriön virkamies Ralph Noyes kertoi kirjeessä nähneensä videon Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien (RAF) vuonna 1956 kaappaamasta ufosta. Noyes väitti, että video esitettiin ilmavoimien henkilöstölle järjestetyssä salaisessa tapaamisessa puolustusministeriön päärakennuksessa vuonna 1970.
- Mies sai ihosairauden sen jälkeen, kun hänen kertomansa mukaan outo ”valoputki” ympäröi hänen autonsa 27. tammikuuta vuonna 1997.
- Aamuyöllä 20. maaliskuuta 1997 kotiinsa saapunut mies näki valaistun sinisen kolmion muotoisen kohteen leijumassa puutarhansa yläpuolella. Alus lensi tiehensä, mutta jätti puunlatvoihin silkinpehmeää, valkoista ainetta, jota mies keräsi hillopurkkeihin.
- Poliisin havaitsema UFO kuvattiin filmille. Poliisi ilmoitti havainnosta rannikkovartiostolle, joka kertoi siitä eteenpäin Pohjanmerellä seilanneille laivoille. Yhden laivan miehistö näki lisää ufoja. Samaan aikaan Bostonissa sijaitseva tutka-asema havaitsi tunnistamattomaksi jääneen täplän.
- Helmikuussa 1999 kokenut lennonjohtaja Glasgow’n Prestwickin lentokentän havaitsi lennonjohtotornista käsin lähes 2 000 kilometriä tunnissa liikkuneen tuntemattoman esineen.
Osaa julkaistuista asiakirjoista on kuitenkin sensuroitu. Niistä on peitetty salaista tietoa. Puolustusministeriön sisäisen muistion mukaan sensuuri koskee ilmapuolustukseen, puolustusteknologiaan ja ulkosuhteisiin liittyviä mainintoja, sekä henkilöstön tai poliisin loukkaavia kommentteja kansalaisista. Puolustusministeriö tai sen viranomaiset eivät ilmeisesi halunneet tietoon, millaista kieltä ufoja nähneistä henkilöistä käytettiin.
Tässä vielä video aiheesta (kiitos Von Qlippoth):
Lähteet: iltalehti.fi, iltalehti.fi (toinen artikkeli aiheesta).
Kiitos vinkistä Reetalle, sekä Smikelle.
Hangossa UFO-havainto
Lukijamme havaitsi Hangossa eilen (22.2.2010) klo. 20-21 aikoihin oudon ilmiön.
Hän oli kaverinsa kanssa liikkeellä ulkona, kun yhtäkkiä he huomasivat taivaalla kuun oikealla puolella oudon kohteen.
Kohde näytti olevan sienen muotoinen ja siinä näkyi yhdeksän valoa. Vähän ajan päästä UFO:sta näytti nousevan kaksi valoa, jotka olivat paikallaan. Toisesta kohteista näytti tulevan laseri toista valoa kohti, mutta muutaman sekunnin kuluttua laseri katosi.
– Toinen pilkku lähti oikealle liikkuen siksakkia ja katosi. Toinen taas lähti vasemmalle ja suureni siksakliikkellä ja katosi, kertoo Paranormaali Blogin lukija.
Myös alussa nähty isompi kohde näytti katosi paikalta, välähdyksen saattelemana.
Onko jollain muulla näköhavaintoa samaisesta tapauksesta? Mikä kyseinen kohde/kohteet olivat?
Ikääntymisen salaisuus – ratkaistu!
Biologian isoimpia kysymyksiä on, kuinka ja miksi elävät solut ikääntyvät. Vastaus on selvitetty. Ratkaisun löysi kansainvälinen tutkimusryhmä Newcastlen Yliopistossa, koillis-Englannissa.
Vastaus on monimutkainen, mutta se tarkoittaa myös, ettei ole keinoa luoda ikuisen elämän eliksiiriä tulevaisuudessa, ryhmä sanoo. Joka tapauksessa läpimurto voi ryhmän arvioiden mukaan johtaa parempaa lääkekehitykseen esimerkiksi sydäntauteja ja diabetestä vastaan, mutta myös helpottaa syöpää sairastavien sivuoireita.
Tutkijoiden lähestymistapa, jota he kuvailivat kattavana systeemibiologian lähestymistapana, sisälsi muun muassa monimutkaista tietokonemallinnusta ja kokeita geneettisesti muunnelluilla hiirillä ja soluviljelmissä.
He tutkivat miksi soluista tulee seneskenssiä, tila jossa solu lakkaa jakautumasta ja niiden kudos paljastaa fyysisiä merkkejä heikkenemisestä, pettävästä sydämestä rypistyvään ihoon.
Tulokset osoittivat, kun vanhetuva solu havaitsee vakavia DNA-vaurioita, jotka on aiheutunut yleisestä kulumisesta elämän varrella – se lähettää signaaleja aivoihin.
Nämä hätäsignaalit käynnistävät solun mitokondrioita, tai sen pieniä energiaa tuottavia voimapaketteja, tehdäkseen vapaiden radikaalien molekyylejä. Tämä taasen ilmoittaa solulle joko tuhota itsensä tai lopettaa jakaantuminen, jolla pyritään estämään vahingoittunut DNA joka voisi laukaista syövän.
Thomas von Zglinicki, solullisen gerontologian professori Newcastlen yliopistosta, kertoo olevansa huolestunut tutkimuksen seuraavasta vaiheesta: ”On täysin keskeistä olla varovainen muuttaessa solun vanhentumisprosesseja, sillä viimeinen asia on, että haluamme auttaa iän vahingoittaneiden solujen muuttuvan pahanlaatuisiksi”, hän kertoi Financial Timesille.
Lähteet:
http://www.ft.com/cms/s/0/436a39a0-1a6e-11df-a2e3-00144feab49a.html?nclick_check=1
http://www.telegraph.co.uk/health/healthnews/7247239/British-scientists-discover-secret-to-ageing-bringing-new-hope-to-old-age-sufferers.html
Ps. Joku voi kysyä, että onko tämä oikea aihe tänne. On, vastaan. 🙂




Viimeisimmät kommentit