Valmisteleeko Google meitä avaruusolentojen tuloon?
Googlen logon aiheena oli noin viikko sitten mm. viljapeltokuviot ja nyt aiheena oli (21.9) avaruusalukset. Monenlaisia päätelmiä tästä onkin tehty ja yksi liittyy siihen, että Google valmistelisi meitä avaruusolentojen vierailuun.

David Wilcock kertoo, että hänen saamiensa tietojen mukaan Obama saattaa julkaista avaruusolentojen olemassaolon todellisuuden tämän vuoden loppuun mennessä tai ensi vuoden alussa. Wilcock perustaa näkökantansa sisäpiiritietoon.
Olisko näillä asioilla yhteys? Google tavoittaa kuitenkin suuren osan maapallon ihmisistä ja tällainen alitajuinen valmistelu olisi hyvä suorittaa mm. paniikin välttämiseksi. Mahdollisesti jos tällainen valmistelu on meneillään, niin ufouutisten määrän luulisi lähiviikkoina tai lähikuukausina nousevan.
Googlen virallisen selityksen mukaan logot on tehty kuuluisan Scifi-kirjailija H.G. Wellsin muistoksi.
Mitä mieltä sinä olet?
Lue lisää mm. ufosalailun loppumisesta täältä.
Kiitos vinkistä Maikkulillille.
Outo ”Klonkku” huuhtoutui rantaan
Etelä-Amerikassa rantaan on huuhtoutunut outo olento. Olento muistuttaa Taru Sormusten Herrasta -elokuvan Klonkkua.

Lasten kertomuksen mukaan he kohtasivat olennon, joka käveli heitä vastaan kuin hyökätäkseen. Puolustaakseen itseään pojat kivittivät olennon hengiltä ja heittivät sen järveen.
Aikuiset eivät uskoneet tarinaa ja menivät epäuskoisina järvelle tarkistamaan asiaa. Heidän hämmästyksekseen he löysivätkin lasten kuvaileman olennon.
Tiedemiehet eivät ole vielä aloittaneet olennon tai kuvien tutkimista.
Panaman paikallisen uutiskanavan mukaan olento onkin saanut jo lempinimen Klonkku, Taru Sormusten Herrasta -elokuvan mukaan.
EDIT:
Olento on mahdollisesti karvaton laiskiainen.
Lähde: The Sun
Kiitos vinkistä Gammalle.
[ad] Empty ad slot (#1)!
Derren Brown hämmästyttää uusimmalla tempullaan
Brittiläinen mentaalitaikuri Derren Brown hämmästytti katsojia uusimmalla tempullaan. Hän ennusti lottorivin kaikki kuusi numeroa oikein suorassa televisiolähetyksessä hieman ennen kuin lottorivi julkistettiin. Numerot hän kertoi valinneensa aikaisemmin samana päivänä. Oikea rivi oli 2, 11, 23, 28, 35, 39.
Derrenin temppu oli osa Channel 4 -kanavan uutta ohjelmasarjaa, jossa hän esittää toinen toistaan uskomattomampia temppuja.
Tässä vielä video tempusta:
Miten temppu on mielestäsi toteutettu?
Tempun selityksen voit katsoa tästä.
Kiitos vinkistä Nikolle.
15-vuotias itkee verta
15-vuotiaalla Calvino Inmanilla on outo tapa itkeä verta. Veren itkeminen toistuu noin kolme kertaa päivässä. Lääkärit eivät ole löytäneet veren itkemiselle normaalia syytä, mutta pojan äiti toivoo jostain löytyvän apua.
CNN:n video aiheesta
Kyseessä saattaa olla ennestään tuntematon sairaus tai jotain muuta. Mitä mieltä sinä olet?
Lisää videomateriaalia Meksikon uusimmasta Ufoaallosta
Vähän aikaa sitten julkaisimme täällä blogissa videon, jossa näyttäisi näkyvän emoalus, joka lähettää pienempiä ufoja sisältään. Nyt samaiselle tapahtumalle on löytynyt toinenkin kuvaaja. Hämmästyttävä video on kuvattu samana päivänä ilmeisesti samaan aikaan, mutta toisesta paikkaa.
Tässä Meksikolaisen uutiskanavan reportaasi asiasta. Videossa vertaillaan myös kumpaakin mielenkiintoista videota keskenään.
http://www.youtube.com/watch?v=Fsp7P7SJGGY
40 minuuttia Ufovideota Kiinassa
Kiinassa Purple Mountain observatorion tiedemiehet saivat kuvattua outoa ilmassa lentävää kohdetta 40 minuutin ajan.
Tutkijat uskovatkin, että tämä video oudosta tuntemattomasta lentävästä esineestä on mahdollinen todiste Maan ulkopuoleisesta elämästä.
Päivällä lentänyt soikeanmallinen esine saatiin taltioitua kymmenien kiinalaisopiskelijoiden kameroille. Opiskelijoiden mukaan ufo vaihtoi myös väriä ja muotoa lennon aikana.
Videossa kuvia ufosta:
Video kuvattiin kesällä auringonpimennyksen yhteydessä.
Videomateriaalia ja muuta materiaalia tutkitaan ja sen analysointi, sekä tieteellisten tulosten julkaisu voi viedä ainakin yhden vuoden ajan.
Jäämme odottamaan tuloksia, mutta omana kommenttina voisin heittää, että jos kuvattu kohde on aito, niin voimme sulkea pois ihmisen tekemän laitteen josta jää jäljelle jonkin muun älyn tekemä laite.
Mitä mieltä sinä olet?
Lue myös Skeptics Unitedin näkökulma asiasta:
http://www.skepticsunited.iblogger.org/2009/09/08/jalleen-yksi-ufo-kuvattu/
Kiitos vinkistä Tonzalle ja Jepicelle.
Outo olento on nyt tutkittu
Aikaisemmin postasimmekin videon oudosta olennosta.
Tämä alienvauvaksikin kutsuttu olento on nyt tutkittu ja sille tehtyjen tutkimusten mukaan se ei ole tiettävästi kotoisin maasta. Alienvauvan ominaisuudet näyttäisivät muistuttavan mm. liskoja ja ihmisiä. Tällä Meksikosta löydetyllä otuksella on myös hyvin isot aivot, jotka viittaisivat siihen, että se olisi hyvinkin älykäs.
Daily Telegraphin jutun mukaan olennon löytöalueella on myös raportoitu mm. viljapeltokuvioista. Onkin päätelty, että olennolla olisi jotain tekemistä näiden kanssa. Mahdollisesti jäänyt jälkeen alukselta?
Viime vuoden lopulla Marao Lopez antoi olennon ruumiin tutkittavaksi yliopiston tutkijoille, jotka tekivät mm. DNA-kokeita. Olennon alkuperä on tuntematon.
Tässä vielä video aiheesta
http://www.youtube.com/watch?v=2WQrGwzLm1E
EDIT: Lisätietoa
History Channelin dokumentin mukaan tunnistettavissa olevaa geneettistä materiaalia ei löydetty.
Perinnöllisyystutkija Elena Abarca kertoo, että näytepalat otettiin, mutta ei löydetty mitään. Voi siis olla, että joko tällä olennolla ei ole DNA-rakennetta tai sitten toisena mahdollisuutena voisi olla, että kone ei tunnistanut DNA:ta ollenkaan sen ollessa sen verran erilainen.
Tässä vielä video aiheesta, jossa kerrotaan paljon lisätietoa
http://www.youtube.com/watch?v=Wx2xjHEcCjI
Lähde: Daily Telegraph
Kiitos vinkistä Blue Lotukselle.
Loch Nessin hirviö Google Earthissa?
Tietokoneella bongattiin jotain outoa, joka näyttäisi olevan kuuluisa Loch Nessin hirviö.
Kyseessä on Google Earth -ohjelma, joka näyttää satelliittikuvaa. Havainnon teki brittiläinen Jason Cooke, joka bongasi jotain joka näyttää uivalta olennolta skotlantilaisessa Loch Nessin järvessä.
– En ollut uskoa sitä. Se näytti aivan Nessieltä, Cooke kertoo The Sunille.
Adam Shine joka tutki havaintoa innostui Cooken tekemästä havainnosta.
– Tämä on hyvin kiintoisaa. Asiaa on tutkittava tarkemmin, Shine mainitsi.
Loch Nessin hirviöstä on tehty useita havaintoja jo 500-luvulta saakka. Olentoa on koitettu etsiä järvestä muun muassa kaikuluotaimella ilman tuloksia.
Katso kuva olennosta The Sunin artikkelista.
Lähde: The Sun
Kiitos vinkistä Jugemonille, Jepicelle ja 666+111:lle.
Britannia julkaisi lisää salaisia ufo-asiakirjoja
Iso Britannia on julkaissut lisää salaisia asiakirjoja, joissa kerrotaan UFOista, sekä avaruusolentojen vierailuista.
Ennen salassa olleita asiakirjoja on julkaistu nyt n. 4000 sivua lisää. Tällä kertaa havaintoja julkaistiin vuosilta 1981-1996. Ne on tallennettu maan kansallisarkiston tietokantaan.
Asiakirjoissa kerrotaan mm. kahdesta miehestä jotka olivat tulla siepatuiksi. Myös mm. pilotit ja poliisit ovat havainneet tuntemattomia lentäviä esineitä. Myös tutkat ovat seuranneet niiden liikkeitä.
– Täällä on joitakin todella kiehtovia tapauksia ja vaikka voimme selittää 95 prosenttia havainnoista, loput ovat aitoja mysteereitä. Olemme erityisen huolestuneita tapauksista, joissa lentokoneet ovat olleet lähellä törmätä tunnistamattomien esineiden kanssa ja tapauksista, joissa ufoja on nähty sotilastukikohtien lähellä Ufotutkija Nick Pope kommentoi
Juuri julkaistuja raportteja/asiakirjoja voit lukea ja tutkia täältä:
http://ufos.nationalarchives.gov.uk/
Aikaisempia julkaisuja taas voi lukea ja tutkia täältä:
http://ufos.nationalarchives.gov.uk/existing-files.htm
Lisää voit lukea iltalehden artikkelista.
Lue myös aikasempi raporttimme Britannian julkaisuista asiakirjoista, sekä Venäjän julkaistaistuista salaisista dokumenteista.
Kiitos vinkistä rezaR, jepice, TzundaX, Juuso, Ogeli, Markus ja Tetiuc.
[ad] Empty ad slot (#1)!
Venäjän laivaston salaiset dokumentit kertovat USOista
Vähän aikaa sitten julkaistuissa Venäjän salaisissa asiakirjoissa kerrotaan mm. sukellusveneiden kohtaamista ufoista. Näitä ns. meri-ufoja kutsutaan termillä USO (Unidentified Submerge Object).
Venäjän laivasto on poistanut salauksen arkistoista, joissa kerrotaan venäläisten laivojen ja sukellusveneiden tekemistä havainnoista. Nämä havaintojen mukaan tunnistamattomat esineet vaikuttavat edustavan ihmiskunnalle tuntematonta teknologiaa.
Sukellusveneiden miehistöt ovat havainneet tuntemattomia esineitä mm. Tyynellämerellä, Atlantilla ja venäjäläisellä Baikanjärvellä.
Asiakirjojen mukaan USOja nähtiin vedessä ja myöhemmin lentämässä pois alueelta.
Tyynellämerellä kuusi tunnistamatonta kohdetta seurasi venäläistä ydinsukellusvenettä. Sukellusveneen miehistö ei saanut karistettua ufoja kannoiltaan ja nousi pintaan. Esineet seurasivat perässä, kohosivat ilmaan ja lensivät pois.
Venäjä ei ole tiettävästi ainut maa, jossa on kohdattu USOja. Muita maita ovat mm. Kanada ja USA. Myös Suomessa on jotain tapauksia, joissa on kerrottu lentävien kohteiden menevän veteen.
Katso myös alla oleva History Channelin dokumentti USOista.
http://video.google.com/videoplay?docid=-5915586075736046554
Lähde: iltalehti.fi
Kiitos vinkistä Jetb0x, Tansku, Jepice, Matsuyama, Luke, Deify, Pole, Mighelous, Jari ja Ogeli.


Viimeisimmät kommentit