Kiuruvedellä kummallinen ilmiö
Pohjois-Savossa, Kiuruvedellä bongattiin kummallinen ufo viime maanantaina. Pilvet liikkuivat taivaalla, mutta outo kohde pysyi paikallaan.
– Ihmettelin, että mikäs ”ufo” tuohon ilmestyi, Aki Leskinen kertoo Iltasanomille.
Leskisen mukaan kohde muistutti pilveä, mutta sen reunat hohtivat hieman. Hän sai otettua ilmiöstä kuvan kännykkäkamerallaan, mutta jonkin ajan kuluttua se katosi.
– Yhtä yhtäkkiä kuin se tuli, se myös katosi kuin pois imaistuna
Asiasta kertoi Ilta-Sanomat. Lue juttu ja katso kuva heidän sivuiltaan.
Lähde: Ilta-Sanomat
Onko Obaman syntymätodistus väärennös?
Muun muassa Iltalehden nettisivuilla kerrottiin vähän aikaa sitten Obaman virallisen syntymätodistuksen julkaisusta. Obaman syntymätodistus julkaistiin Valkoisen Talon nettisivuilla. Netissä leviävien tietojen mukaan todistus on kuitenkin väärennetty. Aikaisempien salaliittoteorioiden mukaan Obama olisi syntynyt jossain muualla kuin Amerikoissa ja väärennysepäilyt näyttävät tukevan tätä teoriaa.
Syntymätodistuksessa on muutamia outoja seikkoja jotka vittaavat huijaukseen.
– Todistuksesta puuttuu virallinen leima
– Obaman isän rodun merkkaaminen muotoon ”African” on herättänyt epäilyjä ja joidenkin mukaan tuohon aikaan se olisi pitänyt kirjoittaa muotoon ”Negro” joka tarkoittaa mustaa
– Jotkut ovat saaneet tarjotun PDF:n auki Adobe Illustratorilla ja siitä on löytynyt kerroksia joiden olemassaolo viittaa siihen, että tiedostoa on käsitelty tai siihen, että se on tuotettu kyseisessä tai vastaavassa ohjelmassa
Alla video jossa näkyy eri kerrokset Adobe Illustratorilla avattaessa.
Syntymätodistuksen saa avattua/ladattua koneelle tästä linkistä. Itse avasin syntymätodistuksen Adobe Illustratorilla ja sain siitä auki eri layerit, mm. tekstit ovat omana kerroksenaan. Kerroksia näyttäisi löytyvän myös muista tarjotuista dokumentaatioista.
Tiedostoa on tutkittu tarkemmin myös tällä videolla.
EDIT:
Paholaisen Asianajaja -blogissa käsitellään tapausta ja kerrotaan, että tekstin ja dokumentaation osien jakaantuminen kerroksiin saattaa olla skannauksen kautta tapahtuva tekstintunnistusominaisuus. ”Se on Adobe Acrobat-ohjelman tapa luoda skannatuista kuvista luettavia PDF-tiedostoja”. Vielä kun joku tulostaisi kuvan, skannaisi sen Adobe Acrobatilla ja tämän jälkeen avaisi sen Adobe Illustratorilla toistaen ilmiön, tai osottaen sen vääräksi.
EDIT 2:
Lisää selviä muokkauksen jälkiä joita ei pitäisi olla tietokoneelle skannatussa kuvassa.
Lähteet: whitehouse.gov, realistnews.com
[ad] Empty ad slot (#1)!
UFOmateriaalia uutisissa ympäri maailman
Tällä videolla näkyy pätkiä useista uutislähetyksistä joissa on käsitelty ufoja. Video sisältää myös paljon orginaalia materiaalia lähivuosilta, osaa on käsitelty Paranormaali Blogissa jo ennenkin, mutta osa materiaalista on myös varmaan monelle teistä täysin uutta.
Videon lopussa kuulemme myös Art Bellin radioshowhun soitetun oudon puhelun jonka jälkeen lähetys katkesi tai katkaistiin.
Maailmanloppu 21. toukokuuta 2011
Maailmanloppu tulee (taas)!
Tästä oli Aamulehden mukaan ilmeisesti juttua Tammikuussakin jo, mutta tässä nyt uusinta:
Family Radio Worldwide -lahkon saarnaaja Harold Campingin kertoo brittilehti Independentille, että noin kello kuusi illalla kaksi prosenttia maailman asukkaista siirtyy taivaaseen ja loput päätyvät muualle.
Aamulehti tarkentaa: ”Saarnaaja ei täsmennä, minkä aikavyöhykkeen iltakuudesta on kyse. Koska lahkon kotipaikka on kuitenkin Yhdysvaltain Kaliforniassa, voisi päätellä, että Camping puhuu paikallisesta ajasta. Koska kello on Kaliforniassa kymmenen tuntia vähemmän kuin Suomessa, se tarkoittaisi, että täällä maailmanloppu koittaisi itse asiassa aamuneljältä toukokuun 22. päivän puolella.”
Tätä odotellessa…
[ad#tra-1]Oletettu avaruusolennon ruumis osottautui feikiksi
RT:n mukaan aikaisemmin raportoimamme Venäjältä löytynyt kuolleen avaruusolennon ruumis on osottautunut pilaksi.
Uutisoinnin mukaan poliisi lähti tutkimaan asiaa, koska he saivat ilmoituksen mahdollisen vauvan ruumiista. Poliisi sai jäljitettyä ”alienin ruumista” kuvanneen henkilön ja hän paljasti, että kyseessä oli pila.
”Olento” oli leivällä täytetty kana, joka oli maalattu muistuttamaan avaruusolentoa.
Lue aikaisempi raporttimme tilanteesta sekä katso video oletetusta olennosta täältä.
Lähde: RT.com
Kiitos vinkistä araelle. 🙂
Avaruusolento kuvattiin Venäjällä
Internettiin muutama päivä sitten lisätyllä videolla näkyy ruumis joka muistuttaa klassista avaruusolentoa.
Tarina kertoo Venäjällä noin kuukausi sitten tapahtuneesta ufotapauksesta jossa sadat silminnäkijät näkivät ison objektin hohtavan sinistä ja vaaleanpunaista valoa. Objekti näytti tekevän pakkolaskun läheiseen metsään.
Tapaus keräsi paljon julkisuutta ja sitä käsitteli mm. Inter-fax joka on Allnewswebin mukaan Venäjän valtion omistama uutistoimisto.
Tietojen mukaan valtio lähetti tiimin tutkimaan tapausta. Tiimiin kuului mm. armeijan henkilöstöä, salaisen palvelun agentteja ja tiedeihmisiä.
Nyt näyttää siltä, että internettiin on vuotanut video jossa kuvataan kuoleen avaruusolennon ruumista joka löydettiin Buryatiasta joka sijaitsee lähellä ufon pakkolaskupaikkaa.
Huom! Video voi järkyttää joitain katsojia.
Jos ylläoleva video ei näy, niin tässä on vaihtoehtoinen linkki videoon.
Käännös videolla puhuvien venäläisten puheesta:
– Löysimme hänet täältä
– Löysimme hänet muutama tunti sitten
– Sen on täytynyt olla täällä päiviä
EDIT: Video on osottautunut feikiksi, lue lisää tästä.
Lähde: allnewsweb.com
Kiitos vinkistä Deifylle ja Trigonometrille. 🙂
Dokumentaatio todistaa alieneiden laskeutuneen maahan
Päivitetty 12.4.2011 (lisätty suora lainaus raportista, kuva ja linkki)
Roswellin maahanlasku New Mexicoon on yksi maailman tunnetuimpia ufotapauksia. Teorioiden mukaan tapaus kuitenkin myöhemmin salattiin, koska sen pelättiin aiheuttavan paniikkia.
Asian teemoilta tehtiin kuitenkin useita eri dokumenttielokuvia ja moni silminnäkijöistä on tullut julki kertoen nähneensä oudon aluksen ja kuvaillen sisällä olleita olentoja. Osa näistä henkilöistä ei ole enää keskuudessamme.
Myöhemmin julkistetuissa mahdollisissa cover up kuvissa, joissa kerrotaan olevan kuumailmapallo, näkyy palloa esittelevän henkilön kädessä dokumentti, joka on osoittautunut käskyksi salata totuus kansalta. Tämä raportti on tullut ilmi Roswellia käsittelevässä dokumenttielokuvassa.
FBI on julkaissut virallisia dokumentteja joissa käsitellään Roswellia.

FBI:n julkaisema dokumentaatio jossa mainitaan lentävä lautanen ja kerrotaan ihmismäisistä vierailijoista - Kuva ensimmäisen nivaskan sivulta 22
FBI:n julkaisema raportti kertoo avaruusolentojen todella laskeutuneen Roswelliin. Dokumentaatiossa käsitellään Roswellin tapausta. Se on kirjoitettu vuonna 1950, kolme vuotta Roswellin tapauksen jälkeen.
Armeija otti olennot haltuunsa ja myöhemmin teki tapauksesta salaisen.
An investigator for the Air Force stated that three so-called flying saucers had been recovered in New Mexico. They were described as being circular in shape with raised centers, approximately 50 feet in diameter. Each one was occupied by three bodies of human shape but only three feet tall, dressed in metallic cloth of a very fine texture. Each body was bandaged in a manner similar to the blackout suits used by speed flyers and test pilots.
According to Mr. (sensuroitu) informant, the saucers were found in New Mexico due to the fact that the Government has a very high-powered radar set-up in that area and it is believed the radar interferes with the controlling mechanism of the saucers. No further evaluation was attempted by SA (sensuroitu) concerning the above.
Raportti käsittelee tapausta yksityiskohtaisesti, siitä löytyy mm. sanoja kuten lentävä lautanen ja siinä kerrotaan ihmismäisistä alle metrin pituisista olennoista. Olennoilla kerrotaan olleen päällään metallimaiset, hyvin hienovaraisesta ”kankaasta” tehdyt puvut.
Dokumentaatio sisältää paljon tietoa, mutta siitä on myös sensuroitu muutamia kohtia, kuten mm. henkilötietoja.
UFO-dokumentaation ensimmäisen osan, jossa on 69-sivua pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä (mm. sivulla 22 mielenkiintoista juttua)
Täältä taas löytyy loputkin julkaistut osat UFO-raporteista.
Lue myös tämä FBI:n raportti Roswellista (kannattaa zoomata kakkossivu isommaksi)
Lähde: dailymail.co.uk
Kiitos vinkistä Jannelle. 🙂
[ad] Empty ad slot (#1)!
Skotlannissa satoi matoja
Aikaisemmin olemme kertoneet mm. miten Australiassa satoi kalaa ja oudosta punaisesta sateesta Intiassa, mutta nyt findance.com sivustolla kerrotaan taivaalta sataneen matoja.
Skotlantilaisen koulun oppilaat kokivat hämmästyksen liikuntatunnilla kun yhtäkkiä pilvettömältä taivaalta alkoi sataa matoja. Liikuntatunti keskeytettiin oudon ilmiön ajaksi. Myöhemmin alueelta löytyi noin 120 matoa.
– Kenelläkään ei ole selitystä tähän, mutta kukaan ei varmasti tule unohtamaan päivää, kun matoja satoi taivaalta, opettaja David Chrichton kertoo
Lähde: findance.com
[ad#tra-1]UFO Coloradossa
Yhdysvaltojen Coloradossa, Lafayette nimisessä kaupungissa havaittiin outo valoilmiö. Silminnäkijöiden mukaan kyseessä ei voinut olla helikopteri, lentokone tai muukaan ihmisen normaalisti tuntema ilmiö.
– Se (UFO) oli täysin äänetön, yksi silminnäkijöistä kommentoi
Ilmiö saatiin myös kuvattua videolle.
Tässä uutisvideo asian tiimoilta.
Kiitos vinkistä Salelle, Kabanossille ja Rasmukselle. 🙂
Fukusiman vuoto aiheuttanut mutaatioita
Fukusiman neljännen reaktorin plutoniumvuoto on aiheuttanut viereisessä saaressa asuville mutaatioita ja oudon sairauden. Henkilöiden kädet ja jalat ovat hieman turvonneet, kasvot muuttaneet muotoa ja ihosta tullut tummanharmaa. Sairauden kiepeleissä olevat ihmiset ovat alkaneet kävellä päämäärättömästi ympäriinsä kädet haralla.
Sairautta kutsutaan nimellä Eibmoz.

Taiteilijan näkemys sairaudesta kärsivien tilasta
Eibmoz-sairaudesta kärsivien ainut selviytymiskeino on syödä lihaa. Sairauteen auttaa myös aivojen syöminen. Sairaita on kuitenkin ollut vaikea saada hoitoon lisääntyneen väkivaltaisuuden takia.
Tällä hetkellä saarella asuvia terveitä pyydetään varustautumaan sairaita vastaan. Kaikki voimakeinot on sallittuja, jotta sairaus ei leviäisi kauemmaksi.
Taudin ei tällä hetkellä uskota leviävän Suomeen.
Tässä vielä videokuvaa Eibmoz-sairaudesta kärsivien tilasta.
EDIT: Kyseessähän oli siis Aprillipila. 🙂
Lähde: iltalehti.fi





Viimeisimmät kommentit