ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

WM_

Tampereelta, kiinnostunut musiikista ja käyn ammattilukiota, metalli-ala.
Sivu 3. Yhteensä 11.12345678910Viimeinen »

Ainoa Suomen katolisen kirkon manaaja kuollut

Hän oli Suomessa toimivan katolisen kirkon ainoa eksorkisti eli arkikielellä manaaja. Se tarkoittaa, että hänen luokseen tuli ihmisiä, jotka kokivat olevansa pahojen henkien tai paholaisen riivaamia. Heidän joukostaan isä Guy pyrki auttamaan niitä, joiden ongelmien hän uskoi johtuvan paholaisen vaikutuksesta. (HS)

Helsingin Sanomilla on juttua Suomessa toimivasta katolisen kirkon manaajasta, pappi Guy Barbierista, mutta myös surullisempiakin uutisia, hän nimittäin kuoli viimeyönä.

Mitä hänen työhönsä eksorkistina, eli manaajana sitten kuului?

Vastaanotamme kaikki ihmiset, juutalaiset, muslimitkin. Rukousapu toimii katolisen kirkon kautta, mutta ei ole siihen sidottu. Koska katolinen kirkko on Suomessa niin pieni, suuri osa ihmisistä tulee muualta.

HS kertoo: ”Pahoja henkiä karkotetaan rukoushetkessä, johon osallistuu yleensä isä Guyn lisäksi Suomessa asuvia katolisia sisaria. Käytettävät rukoukset, psalmit ja raamatunkohdat on koottu siniseen muovikansioon. Rukousten kaava tulee Vatikaanista, mutta osa teksteistä on suomennettu, kuten Isä meidän -rukous ja Johanneksen evankeliumin alkusanat.

ja jatkaa: ”Rukouksen aikana pahat henget yleensä reagoivat. Henkilö saattaa huutaa, kirkua tai solvata isä Guytä. Katoliset sisaret ovat merkinneet yhteen rukouskirjoista, missä kohdissa reaktiot ovat voimakkaimpia. ’Yleensä latinankieliset rukoukset tehoavat paholaisen paljastamiseksi parhaiten’, Isä Guy sanoo. Joskus hän pystyy jopa keskustelemaan demonien kanssa. ’Eräs kertoi, että helvetissä he ovat ypöyksin. He eivät kuitenkaan halua sieltä pois’.

 

Isä Guy Barbier on kuollut viime yönä (21.6.2011) Helsingissä. Isä Barbier oli kuollessaan 89-vuotias. Mahtaako hänen työlleen olla Suomessa jatkajaa? Hänen mukaansa hänellä kyllä työtä riitti.

[ad#tra-2]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

Suvaitsematon Suomi – paranormaaleja kokeneita syrjitään! -IS -keskustelut

Aika huiman keskustelun aikaan saanut artikkeli sattui kohdalle:
http://keskustelut.iltasanomat.fi/thread.jspa?threadID=32801

Foorumillakin usein huomaa miten aletaan leimaamaan. Miten on, oletko itse tullut syrjityksi kokemustesi perusteella? Kerro meille.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Outo humina piinaa taas kylää

Pari vuotta sitten oli juttua, että Taosin kaupungissa, New Mexicossa oli kuulunut jo vuosia erittäin matalaa huminaa.

Nyt kuitenkin samanlaista tapahtuu brittikylässä nimeltä Woodland. Iltalehti uutisoi aiheesta ja kertoo, että ääni alkoi kuulua parisen kuukautta sitten. Se kuuluu joka yö keskiyöstä aamuneljään. Joskus ääni on jopa niin voimakas, että se jopa ravistelee asukkaiden vuoteita.

Lainaus Iltalehdestä: ”Erikoinen tapaus ei ole ainoa laatuaan. Kuuluisin esimerkki humina (”the hum”) -nimellä tunnetusta ilmiöstä on Bristolista 1970-luvulla. Yli tuhat ihmistä valitti tuolloin, kuinka mysteeriääni aiheutti unettomuutta, päänsärkyä ja nenäverenvuotoja. Ääni katosi yhtä salaperäisesti kuin oli alkanutkin, eikä sille koskaan löytynyt selitystä.

Salaliittoteoreetikot ovat esittäneet ilmiön syyksi muun muassa avaruusolentoja ja hallituksen järjestämiä kokeita. Huminaa sivuttiin aikoinaan myös Salatut kansiot -sarjan jaksossa.”

Kiitos vinkistä lukijallemme Tiitille!

[ad] Empty ad slot (#1)!

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Bilderberg-kokous 2011

Mediaa ei taaskaan kiinnosta mitä veronmaksajien rahoilla suojattujen, salattujen ja suljettujen ovien takana tapahtuu.

Ottamatta kantaa, pistän aiheesta linkkejä vähän joka näkökulmasta:

Media

Russia Today: Media vaikenee:
http://youtu.be/dOWL9wzyZvo

Uusi Suomi haastatteli mukana ollutta vähäsanaista Matti Apusta:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/113080-kohuttu-bilderberg-kokous-suomalainen-vaikenee
*PÄIVITETTY*

Uusi Suomelta vielä aiheesta:
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/113077-kuokkavieras-pyrki-bilderbergiin-%E2%80%93-nain-kavi
*PÄIVITETTY*

Salaliittoteoriat:

Russia Today: Sovittiinko uusista sodista?
http://youtu.be/tviCaODZ0zQ

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä-blogi:
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2011/06/bilderberg-2011-kokous-alkoi.html

NWO-meininkiä?:
http://bilderberg2011.com/bilderberg-agenda/bilderberg-conference-2011-agenda-overview/

”Puolestapuhuja”

Paholaisen asianajaja kummastelee miksei Wikileaksin vuodot ole ihmetyttäneet salaliittoteoreetikkoja:
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2010/11/wikileaks-ja-bilderberg-ryhma.html

Wikileaksin vuodot:

http://bilderberg2011.com/2010/wikileaks-publishes-bilderberg-1955-1957-1958-1960-1962-1963-and-1980-reports/

Wikipedia:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhm%C3%A4

 

Ainoa mitä käteen jää, on arvailu… ?

Tykkäys ja jakotoiminnot:

50 elämän salaisuutta ja vinkkiä

Otsikko siis suora suomennos listasta, joka kattaa 50 mielenkiintoista kohtaa, jotka auttavat tekemään elämästä paremman ja pidemmän. Kuulostaa kliseeltä, mutta kaikessa huolimatta, lista on valtava ja tsekkaamisen arvoinen!

Lista on englanniksi, mutta vinkit on suht lyhyitä niin tarpeen tullen joku käännös-kone voi auttaa helposti 🙂

Pari vinkkiä maistiaisiksi:

1. Muistele jotain joka päivä.

3. Kehitä loppumaton uteliaisuus elämää kohtaan.

6. Keskity hetkeen.

17. Nuku vähemmän.

22. Matkustele

 

Ja kaikista on pieni pohjustus ettei jää vaan otsikoiksi

 

Näe kaikki vinkit TÄSTÄ!

 

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Anthony de Mello – Havahtuminen

Ystäväni kokosi Anthony de Mellon ”Havahtumisen” siistiin ja selvään muotoon ja se on luettavissa!

Anthony de Mellon ajatuksia hengellisyydestä ja henkisyydestä.

”Koen tärkeäksi että voin jakaa hänen ajatuksiaan muidenkin luettavaksi. Toivoisin lukijoilta objektiivista tarkastelua ja rohkeutta käydä läpi tekstejä joissa vilisee paljon sellaisia sanoja kuten esimerkiksi ”Jeesus” tai ”Rakkaus”. Luulen että moni lukijoista joka omaa tieteellisen maailmankuvan (kuten minäkin) saattaa kokea jotkut tekstin osat vieraannuttavilta mutta toivon heidän kuitenkin ylittävän mahdolliset oletuksensa sillä uskon että tekstit tarjoavat jokaiselle jotakin.”

 

Teksti antaa paljon aihetta ajatteluun ja herättää varmasti keskustelua. Itsestäni olen löytänyt tämän avulla paljon uusia puolia, joihin en ennen ollut edes kiinnittänyt huomiota. Tulee luettua keskimäärin kolme lukua viikossa, joten säilyy pidempi aikaisena kokemuksena ja pystyy pureskelemaan välillä 🙂

 

SIIRRY TEKSTIIN TÄSTÄ

 

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Nyt voit zoomata 5 miljardin pikselin kuvakarttaa yötaivaasta

Tähdet ja avaruus -sivusto uutisoi tästä selaimella katseltavasta kuvasta. Uusi Photopic Sky Survey -sivusto mahdollistaa koko taivaan tarkastelun omalla selaimella.

Huimaa 5 miljardin pikselin kokoista karttaa pystyy zoomaamaan sulavasti yksityiskohtiin asti. Mosaiikin kuvannut Nick Risinger keräsi projektiaan varten 37 440 valotusta ja matkusti 72 000 km lentokoneella sekä 24 000 km maanteitse.”

Selaa yötaivasta tästä

Tähdet ja avaruus -sivustolle

Tykkäys ja jakotoiminnot:

YLE: Suomalaisten ufohavainnot yleistyvät jatkuvasti

Yle julkaisi tänään mielenkiintoista UFO-materiaalia:

Tähän on turha kopioida koko juttua, joten tässä on linkki.

Huomaa, että tuossa heti aluksi on video, uutispätkä, joka kannattaa katsoa!

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/05/suomalaisten_ufohavainnot_yleistyvat_jatkuvasti_2567201.html

[ad#tra-2]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

Zeitgeist-liikkeen valtakunnallinen tapaaminen 7.5.2011

Zeitgeist-liike järjestää valtakunnallisen tapaamisen Tampereella 7.5.2011.

Ohjelmasta:

Varaus 7.5.2011 klo 11:00-17:00
Salin kapasitteetti: 144 henkilöä
Varustelu: Videotykki

Tampereen teknillisen yliopiston kampus sijaitsee Hervannan kaupunginosassa
…noin 8 km Tampereen keskustasta.
Tarkempia tietoja sijainnista ja kulkuyhteyksistä:
http://www.tut.fi/public/index.cfm?Main … 3&Siteid=0

Kartta: http://www.tut.fi/public/yhteystiedot/maps/karttaKams.html

Kimppakyytejä sovittavissa eripuolelta suomea: http://www.zeitgeist.fi/foorumi/viewforum.php?f=30

Ohjelma (avoin pienille muutoksille):

11:00-11:15
Päivän info. Yleiset tiedotusasiat.
11:15-13:15
Tere Vadén: Öljyhuippu ja öljykriisi. Osallistavaa luennointia aiheesta. Kysymyksiä ja vastauksia.
13:15-14:15
Ruokatauko Ravintola Pranzossa, 1.1km kävelymatka (kävellen 10-15 min). Ruoka maksaa ja tarjolla on tod.näk ravitsevaa kasvispainotteista ravintoa n.6 euron lounashintaan. Jos olet ostovoimaton, ota mukaan eväät (voinee syödä Yliopistolla tai ulkona).
14:15-14:30
Mielen vallankumous, yhteisöllisyys, toisista välittäminen (Eetu Karioja)
14:30-15:30
Vesiviljely, tulevaisuuden ruoantuotantoa vai jo nykypäivää?
*teoriaosuus 30 min
*käytäntöosuus 30 min
15:30-17:00
Keskustelua Resurssipohjaisesta järjestelmästä (Alustaa Henry Brade)

Ohjelma 17:00 eteenpäin

Siirtyminen ravintola Pranzoon ja Varjobaariin.
* Aktivoituminen, jatkotoiminta
* Toisiin tutustumista, keskustelua, yhdessäoloa, päivällistä

* Bändiesiintymisiä
Klo 20-21 Loppukevennys (varaus)
Klo 21.30-22.30 Vakaat Kädet

 

Lisää:

Zeitgeist.fi

Facebook-kutsu

 

Minut tuolta ainakin voi bongata 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Maailmanloppu 21. toukokuuta 2011

Maailmanloppu tulee (taas)!

Tästä oli Aamulehden mukaan ilmeisesti juttua Tammikuussakin jo, mutta tässä nyt uusinta:

Family Radio Worldwide -lahkon saarnaaja Harold Campingin kertoo brittilehti Independentille, että noin kello kuusi illalla kaksi prosenttia maailman asukkaista siirtyy taivaaseen ja loput päätyvät muualle.

Aamulehti tarkentaa: ”Saarnaaja ei täsmennä, minkä aikavyöhykkeen iltakuudesta on kyse. Koska lahkon kotipaikka on kuitenkin Yhdysvaltain Kaliforniassa, voisi päätellä, että Camping puhuu paikallisesta ajasta. Koska kello on Kaliforniassa kymmenen tuntia vähemmän kuin Suomessa, se tarkoittaisi, että täällä maailmanloppu koittaisi itse asiassa aamuneljältä toukokuun 22. päivän puolella.”

Aamulehti

Lahkon sivut

The Independent

Tätä odotellessa…

[ad#tra-1]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 3. Yhteensä 11.12345678910Viimeinen »

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto