ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

WM_

Tampereelta, kiinnostunut musiikista ja käyn ammattilukiota, metalli-ala.
Sivu 4. Yhteensä 11.12345678910Viimeinen »

Lisää telekinesiaa

Olen jo aiemminkin postannut Darryl Sloanin videoita, myös hänen telekinesiaa koskeviaan, mutta tässä tulee kertauksen vuoksi, sillä aiheesta oli puhetta toisen artikkelin kommenteissa. Herra Sloan oli utelias asiaa kohtaan kuten me kaikki ja päätti kokeilla… harjoitteli. No, en tee puolestanne mitään päätelmää, mutta tässä asiasta hänen itsensä kertomana. Huomatkaa katsoa useat muut hänen videonsa. Tiedossa mm. telekinesiaa ikkunan takaa, mielipiteitä James Randyn haasteesta, telekinesian feikkausta sekä hänen harjoitus-videomateriaalia.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

YLE Areena – Voimala (Ajan Henki)

”Viekö Zeitgeist-liike meitä uuteen aikaan? Asiaa pohtivat Yrjö Kallisesta kirjan tehnyt Matti Salminen ja joogaopettaja, kirjailija Taavi Kassila, ohjaaja Heidi Räsänen, zeitgeist-mies Henry Brade.”

Suosittelen: mielestäni parasta tv-tarjontaa pitkään aikaan.

Pohdintaa uuden Ajan Henki -dokumenttielokuvan pohjalta niin Zeitgeist-liikkeestä, mutta myös hengellisistä asioista, arvoista ja tietoisuudesta. Mitä meiltä puuttuu, mitä voisimme tarvita? Mikä on aikapankki? Useampi keskustelija ja erittäin laadukasta keskustelua! Meikeläinen on vieläkin tästä täpinöissään kun antoi niin positiiviset vibat 😉

 

Tsekkaa: YLE Areenasta

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Dok: Typeryyden aikakausi

Suosittelen katsomaan seuraavan dokumentin, vielä on hyvin esitysaikaa jäljellä.

http://areena.yle.fi/video/1300486389476

Dokumentissa eletään vuotta 2055 ja tämän päivän rohmuamisen ja saastuttamisen vauhdilla maapallo on jo suurimmilta osin asumiskelvoton. Tässä miljöössä sitten lähdetään tarkastelemaan miksi ja miten tähän on tultu.

Aika hiljaiseksi kyllä pisti…

[ad#tra-1]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

YLE: Hehkulamppuhuijaus

”Tavarat voisivat kestää moninkertaisesti sen ajan mitä ne nyt kestävät. 1920-luvulla syntyi kartelli, joka päätti kuinka pitkään lamppu saa toimia. Näin lisättiin kysyntää ja käytäntö levisi muihin tuotteisiin.”

Kyseessähän on laillinen rosvous jos minulta kysytään.

Kipin kapin katsomaan, esitysaikaa on enää 5 päivää

Katso dokkari

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Muinainen Atlantis löydettiin?

HS: Tutkijat: Tsunami upotti muinaisen Atlantiksen Etelä-Espanjassa

Hesarin nettisivut kertovat tästä kuin Ankkalinnan joka vuotisista kananmunan maalauskilpailuista, vaikka mielestäni tämä ansaitsisi suuremman huomion.

Amerikkalaisten tutkijoiden johtama kansainvälinen ryhmä uskoo paikallistaneensa lukuisten legendojen kadonneen Atlantiksen. Kadonnut kaupunki on tutkijoiden mukaan löytynyt eteläisestä Espanjasta.

Tutkimusryhmä käytti apunaan satelliittikuvia merestä Cadizin kaupungin pohjoispuolelta. Arkeologien ja geologien ryhmä tutki yli kahden vuoden ajan aluetta muun muassa tutkilla ja vedenalaisella teknologialla.

Tutkimustulokset eivät todista aukottomasti, että liejuun hautautunut raunio on juuri Atlantis. Samankaltaisiksi rakennetut muistokaupungit sisämaassa ovat vahvistaneet kuitenkin tutkijoiden uskoa siihen, että nyt löytyneessä merenalaisessa kehämäisessä rakennelmassa on kyseessä juuri tarunomainen Atlantis.

Tässä oli osa jutusta, lue koko juttu Hesarin sivuilta.

Tulipa mieleeni ettei blogillamme ole enempi juttua Atlantiksesta, joten voisin alkaa kaivaa matskua aiheesta artikkelia varten. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

IL: ”Japanin katastrofi sai maailmanlopun laskijat liikkeelle”

Iltalehti kertoo tällaista:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011031313355039_ul.shtml

World Trade Centerin tornien luhistuminen vuonna 2001 sekä vuoden 2004 tsunami saivat aikoinaan liikkeelle samanlaisia ilmiöitä, nyt nämä suuronnettomuudet viittaavat joidenkin mukaan maya-intiaanien laskelmiin.

Päivämääristä merkkejä etsivät ovat keksineet laskea yhteen vuoden 2001 sekä Japanin katastrofien tapahtumapäivät:

9/11/01 + 3/11/11 = 12/22/12

[ad#tra-2]
Tykkäys ja jakotoiminnot:

Tajunta: Uskovatko viranomaiset ufoihin?

http://www.tajunta.net/2011/03/13/uskovatko-viranomaiset-ufoihin/

Ufouskonnollisuudesta väitelleen Jaakko Närvän erinomainen esitelmä viranomaistahojen suhtautumisesta ufoilmiöön, niiden tutkimisesta ja johtopäätelmistä.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Zeitgeist-päivä

Ilmoitusluontoista asiaa.

Kansainvälinen Zeitgeist-päivä eli Z-päivä pidetään joka vuosi maaliskuun puolenvälin tienoilla. Tänä vuonna se on 12-13.3 eli koko viikonloppu. Kansainväliset tapahtumat näet täältä: http://www.zdayglobal.org/ Päätapahtuma on Lontoossa.

Seuraava on Z-päivän Facebook ”kutsusta


Tapahtumia järjestetään ympäri Suomea. Niiden suunnittelu on vielä kesken, joten tiedot ovat alustavia ja tulevat tarkentumaan lähipäivinä. Tule mukaan juhlistamaan uuden kulttuurievoluution kehitystä Zeitgeist-hengessä!

HELSINKI: Sunnuntaina 13.3 Andorrassa (http://www.andorra.fi/) kello 13-17 ilmainen Zeitgeist: Moving Forward elokuvanäytös ja Ajan Henki -traileri. Ilmaisnäytöksen jälkeen voi hypätä Kampissa metroon ja mennä Kalasatamaan, jossa Yrittäjätalossa Ravintola Kattohaikarassa on tarjolla kello 17 alkaen infoa, esityksiä, ruokaa ja vapaata ohjelmaa. Esiintymässä on mm. 20 000 Hz. http://www.20000hz.com/

TAMPERE: Lauantaina 12.3 klo 10:30-13:00 Vanhan Kirjastotalon luentosalissa (Keskustori 4) alustuksia ja keskustelua mm. seuraavista aiheista:
-Öljyhuippu
-Taitopankki/Yhteneväisyys-sivusto
-Ja paljon muuta!

TURKU: Alustavasti lauantaina 12.3 Ravintola Koululla ruotsinkielinen tilaisuus klo 15-> Tilaisuudessa näytetään Zeitgeist: Addendum, jonka lisäksi on luento ja keskustelua. Suunnitelmat ovat vielä hyvin alustavia ja on mahdollista, että tulee muutakin ohjelmaa.

OULU: Ilmainen ruokatarjoilu, luento aiheesta ”Mikä on Zeitgeist-liike?”, DVD/Info jakelua, Moving Forward -näytös, sekä yleistä keskustelua ja kanssakäymistä. Tapahtuma pidetään Oulun Kuurojen Yhdistyksen tiloissa, Koskitie 19 A 1. Tapahtuma pidetään klo 12:00 – 18:00. Tapahtumapäivä on sunnuntai 13.3.

HYVINKÄÄ: Alustavasti on mietitty näytöstä, jossa näytetään osa Moving Forwardista ja lisäksi on tarkoitus olla keskustelua aiheiden tiimoilta sekä jotain muuta pientä.

JYVÄSKYLÄ: Lauantaina 12.3 Sepänkeskuksessa (Väinönkatu 6). Huoneet Protoni ja Neutroni varattu koko päiväksi. Ohjelma on vielä suunnitteilla.

LAPPEENRANTA: Poikkeuksellisesti Lappeenrannan tapahtuma on perjantaina 11.3. Se pidetään Lappeenrannan pääkirjastolla klo 17:15 – 19:45. Tapahtumassa katsotaan useita videoita liikkeeseen liittyen, esim. Awakening. Luvassa myös keskustelua aiheesta ja mahdollisesti kahvi/mehu/pullatarjoilu. Mahdolliset jatkot pidetään lähikahvilassa.

Tapahtumat ovat avoimia kaikille, tervetuloa!

Kannattaa tsekata esim facebookista mikäli muihinkin kaupunkeihin järjestetään ohjelmaa.

Tapahtumasta lisää:
http://www.facebook.com/home.php?ref=home#!/event.php?eid=107977309283150
http://zeitgeist.fi/joomla/index.php?option=com_content&view=article&id=60&Itemid=71

Liikkeestä:
http://zeitgeist.fi/joomla/

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Nuori poika heräsi kuolleista -näki edesmenneitä sukulaisiaan

Findance sivusto uutisoi Nebraskassa (USA) elävästä 11-vuotiaasta Colton Burpopojasta, joka oli kuoleman rajoilla umpilisäkkeen tulehduksen takia. Hän heräsi ”kuolleista” ja toi mukanaan oudon tarinan.

Hänen vanhempansa havahtuivat asiaan viimeistään, kun hän sanoi äidilleen:

– Minulla on kaksi siskoa, sinun mahassasi on ollut kuollut vauva, eikö niin?

Vanhemmat eivät olleet koskaan kertoneet äidin keskenmenosta.

– Hän näytti tutulta, hän halasi minua ja oli iloinen, että joku hänen perheestään kävi siellä.

[ad] Empty ad slot (#1)!

Tykkäys ja jakotoiminnot:

UFO Brasiliassa hämmästyttää

Aamulehti uutisoi Brasilian UFOsta.

Amatöörin Sao Paulossa kuvaama video on saanut koko Brasilian kuhisemaan. Muun muassa Brasilian TV-kanava G1 on näyttänyt videonauhan, jossa lentävä esine leijuu pilvissä muutaman minuutin. Tämän jälkeen tapahtuu kirkas välähdys ja alus on poissa.

Mutta onko kyseessä vierailu ulkoavaruudesta?

Silminnäkijöiden mukaan maa tärähteli aluksen hävitessä.

Videoeditoija Philip Cavaca tosin kertoo G1:lle, että video olisi hyvin tehty kuvakooste, mutta hänen mielestään kuitenkin selvä huijaus.

Mitä mieltä sinä olet? Katso uutisvideo tästä.

Edit: Alla myös kyseinen kuvattu video YouTubesta.

http://www.youtube.com/watch?v=yv3rfw4I0bg

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 4. Yhteensä 11.12345678910Viimeinen »

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto