ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

artikkelit

Derren Brown hämmästyttää uusimmalla tempullaan

Brittiläinen mentaalitaikuri Derren Brown hämmästytti katsojia uusimmalla tempullaan. Hän ennusti lottorivin kaikki kuusi numeroa oikein suorassa televisiolähetyksessä hieman ennen kuin lottorivi julkistettiin. Numerot hän kertoi valinneensa aikaisemmin samana päivänä. Oikea rivi oli 2, 11, 23, 28, 35, 39.

Derrenin temppu oli osa Channel 4 -kanavan uutta ohjelmasarjaa, jossa hän esittää toinen toistaan uskomattomampia temppuja.

Tässä vielä video tempusta:

Miten temppu on mielestäsi toteutettu?

Tempun selityksen voit katsoa tästä.

Kiitos vinkistä Nikolle.

 

Tykkäys ja jakotoiminnot:

40 minuuttia Ufovideota Kiinassa

Kiinassa Purple Mountain observatorion tiedemiehet saivat kuvattua outoa ilmassa lentävää kohdetta 40 minuutin ajan.

Tutkijat uskovatkin, että tämä video oudosta tuntemattomasta lentävästä esineestä on mahdollinen todiste Maan ulkopuoleisesta elämästä.

Päivällä lentänyt soikeanmallinen esine saatiin taltioitua kymmenien kiinalaisopiskelijoiden kameroille. Opiskelijoiden mukaan ufo vaihtoi myös väriä ja muotoa lennon aikana.

Videossa kuvia ufosta:

Video kuvattiin kesällä auringonpimennyksen yhteydessä.

Videomateriaalia ja muuta materiaalia tutkitaan ja sen analysointi, sekä tieteellisten tulosten julkaisu voi viedä ainakin yhden vuoden ajan.

Jäämme odottamaan tuloksia, mutta omana kommenttina voisin heittää, että jos kuvattu kohde on aito, niin voimme sulkea pois ihmisen tekemän laitteen josta jää jäljelle jonkin muun älyn tekemä laite.

Mitä mieltä sinä olet?

Lue myös Skeptics Unitedin näkökulma asiasta:
http://www.skepticsunited.iblogger.org/2009/09/08/jalleen-yksi-ufo-kuvattu/

Kiitos vinkistä Tonzalle ja Jepicelle.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Rinnakkaistodellisuudet ja ihmeellinen todellisuus

Vaikuttaako jokainen valintamme ja uskomuksemme todellisuuteemme jota koemme? Tämän saattavat mahdollistaa rinnakkaistodellisuudet. On siis mahdollista, että kaikki on mahdollista ainakin jossain rinnakkaistodellisuudessa. Tämä mahdollistaa sen, että omat ajatuksesi ja tekosi vaikuttavat siihen missä elät ja sitä kautta siihen mitä koet.

Useat tiedemiehet uskovat, että on olemassa useita universumeja, itseasiassa mahdollisesti loputon määrä. Jotkut niistä saattavat jopa sisältää sinut hiukan erilaisessa muodossa.

Sinuja saattaa olla kokemassa loputon määrä erilaisissa todellisuuksissa.

Mieti esim. todellisuutta, jossa kaikki on juuri niin kuin nyt, mutta presidenttinämme on Esko Aho. Tämän todellisuuden olisit saattanut valita tietynlaisten uskomusten ja tekojen kautta…

The Universe – Parallel Universes

Osa 1

http://www.youtube.com/watch?v=SAhCUtkFA2A

Osa 2

http://www.youtube.com/watch?v=ruf9TEPzVNE

Osa 3

http://www.youtube.com/watch?v=zh-hCCKTamw

Osa 4

http://www.youtube.com/watch?v=mTTF-eODNEI

Osa 5

http://www.youtube.com/watch?v=yrexjpsNhC0

Tässä myös Science Channelin dokumentti rinnakkaistodellisuuksista:
Osa 1, Osa 2, Osa 3, Osa 4, Osa 5

Mieti mitä kaikkea tämä mahdollistaa. Ihminen voi vaikuttaa omiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa, nyt sinulla on valta koko ympäröivään todellisuuteesi.

Tähän liittyy vahvasti myös vetovoiman laki ja kvanttifysiikka, jotka molemmat puhuvat samanlaisesta vaikutuksesta. Jännää miten ihmisille joilla on paljon onnea tuntuu tapahtuvan paljon onnenkantamoisia, kun taas toisenlaisille ihmisille niitä ei satu ollenkaan. Sillä todellakin on väliä miten toimimme ja miten ajattelemme.

Vetovoiman laki esittää, että meille tapahtuu asioita joita vedämme puoleemme. Tee niin toisille, kun toivoisit itsellesi tehtävän. Muista siis tarkkailla käyttäytymistäsi, sillä se miten toimit, sitä vedät puoleesi. 🙂

Tähän loppuun voisinkin esittää kysymyksen, että jos rinnakkaistodellisuudet ovat mahdollisia, niin onko kanavointi lopulta sinun ja jonkin oman itsesi välistä keskustelua? Jos rinnakkaistodellisuuksia ja erilaisia sinuja on loputon määrä, niin mitä jos onkin lopulta vain yksi kokija, joka olet sinä katsomassa monesta eri näkökulmasta maailmaa…

EDIT:

Lisäsin toisen dokkarin artikkeliin ja korjasin ensimmäisen videot. Nyt siis voi katsoa History Channelin ja Science Channelin dokkarin aiheeseen liittyen.

Lisää vetovoiman laista ja rinnakkaistodellisuuksista:
http://henkimaailma.wordpress.com/2009/07/05/saat-sita-mita-tunnet/
http://www.bbc.co.uk/science/horizon/2001/paralleluni.shtml

[ad] Empty ad slot (#1)!

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Mielen voima

Miten elämä toimii? Mitkä ovat kaikkeuden säännöt? Ihminen on aina ollut utelias pohtimaan elämää aina Antiikin Kreikan filosofeista nykyajan tiedemiehiin ja tavantallaajiin. Uskontojen alkuperäinen ajatuskin tutki elämää.

Nyky-yhteiskunnassa monet yön hiljaisina hetkinä toivoisivat löytää ne elämän pelikortit. Miksi toinen menestyy ja raha menee rahan luo sillä välin kun toinen hyvä jos saa elantonsa maksettua! Stressi ja sairaudetkin tuntuvat kerralla kaatuvan niskaan, työ ei maistu…

Syitä ja vikoja haetaan ensin ulkopuolelta, muista. Mutta onko niin, että todellinen elämän salaisuus löytyy omista ajatuksistamme ja asennoitumisistamme?

”Olet sitä miten kohtelet itseäsi.”


Melkeinpä ensimmäisin mielen voimasta kertova kirja on Joseph Murphyn kirjoittama klassikkoteos ”Alitajuntasi voima”. Se esittää hätkähdyttäviä näkökulmia alitajunnan ja uskon mahdollisuuksista. ”Alitajunta voi tehdä ihmeitä ja sinulla on tietoisena olentona kyky valjastaa tuo voima käyttöösi”, sanoo Murphy.

Mielen voimassa kyse on optimismista ja uskosta, että jokin asia tulee menemään halutulla tavalla. Uskotaan itseemme ja kiinnitetään huomiota enemmän omiin ajatuksiimme. Vetovoimanlain mukaan elämä vastaa sitä, mitä siitä ajattelemme, eli saamme sen mihin kiinnitämme huomiomme. Esimerkkinä halu rikastumisesta johtaa siihen, että koemme lisää halua jolloin itse rikastuminen loittonee. Vauraus onkin olotila. On joko vauras tai ei ole. Se, että haluaa olla vauras on sitä, että jatkossakin tulet haluamaan olla sitä.

Se on faktaa, että ihminen itse määrittelee itsensä. Ulkopuolelta voi tulla ärsykkeitä ja niihin liian usein tartummekin, mutta me itse päätämme keitä olemme ja mitä teemme. Luotammeko itseemme vai ryvemmekö itsesäälissä. Kumman veikkaat menestyvän paremmin useammissa elämäntilanteissa?

Mielen voiman avulla pääsemme eroon rajoittavista turhista säännöistä, peloista ja illuusioista. ”Selkä hiessä on sinun elantosi ansaittava!” ei ole mitään muuta kun ilon latistamista. En usko että kovin montaa tällainen opetus motivoi mihinkään. Minne unohtuu tässä terve ja iloinen elämä? Toinen kauhea rajoitus on ”raha on syntiä”. Mielen voima siis pistää ajattelemaan mitä ajattelemme ja näin ollen kyseenalaistamaan kaikenmaailman veteen kirjoitetut säännöt ja huomaamaan negatiiviset ajatukset jotka piiskaavat meitä: ”ei minusta ole siihen, turha yrittääkään.” ”ei tästä tule mitään!”. Mielen voimaa käyttävä ihminen ei siis niinkään tarvitse ohjausta vaan on itse itsensä mestari.

Onko stressi ja negatiivisuus tehneet sinusta onnellista?

Itse olen perehtynyt useisiin alan kirjoihin ja yritän niitä soveltaa elämässäni. Olen positiivinen ja mottonani on aina ollut ”asioilla on tapana lutviutua”. Eli luotan siihen mitä elämä tuo tullessaan.

”Kontrollin paradoksi on yksinkertainen. Mitä enemmän yritämme kontrolloida elämää, sen vähemmän kontrollia meillä on.”

Joan Borysenko, fil. tri.

WM_

Olkoon tämä kirjoitus samalla esittely minusta, ylläpitoon kun lisättiin 🙂 Olen pyörinyt aktiivisesti ParaBlogin ympärillä, sekä foorumilla. Olen juurikin tässä kuussa (syyskuu 2009) täyttämässä 19 vuotta. Omassa elämässäni mielen voima tai optimistisuus ovat näkyneet mm. loistavaan koulutukseen pääsyssä, sekä siinä, että töitä tarjotaan joka tuutista, kunhan vain ehtisi tekemään ja tosiaan opiskelija olen vielä. Minulla on aivan ihana tyttöystävä, jonka kanssa pian tulee kaksi vuotta täyteen. Lapsuuteni oli paras mahdollinen, kiitos perheeni. Ei siis stressiä huomisesta, ei sillä etten silti kirjotuksia jännittäisi!

”Tarkkaile ajatuksiasi; niistä tulee sanoja.

Tarkkaile sanojasi; niistä tulee tekoja.

Tarkkaile tekojasi; niistä tulee tapoja.

Tarkkaile tapojasi; niistä tulee luonne.

Tarkkaile luonnettasi; siitä tulee kohtalosi.”

Frank Outlaw

Tähän loppuun lisään vielä listan kirjoista jotka on tullut luettua. Ne ovat suurinpiirtein siinä järjestyksessä kun ne on minulle kahlattavaksi tulleet. Erikoismaininta jokaiselle, mutta ylitse muiden, Walschin ja Ylä-Soininmäen kirjat!

  • Joseph Murphy, Alitajuntasi voima
  • Rhonda Byrne, The Secret
  • Michael Losier, Vetovoiman salaisuus : kuinka vedät haluamiasi asioita puolesi
  • Neale Donald Walsch, Keskusteluja Jumalan kanssa 1-3
  • Neale Donald Walsch, kaikki muutkin suomennetut julkaisut
  • Timo Ylä-Soininmäki, Emotionaalinen vauraus
  • Timo Ylä-Soininmäki, Kokonaisvaltainen menestys
  • James Allen, Ajatuksen voima
Tykkäys ja jakotoiminnot:

Loch Nessin hirviö Google Earthissa?

Tietokoneella bongattiin jotain outoa, joka näyttäisi olevan kuuluisa Loch Nessin hirviö.

Kyseessä on Google Earth -ohjelma, joka näyttää satelliittikuvaa. Havainnon teki brittiläinen Jason Cooke, joka bongasi jotain joka näyttää uivalta olennolta skotlantilaisessa Loch Nessin järvessä.

– En ollut uskoa sitä. Se näytti aivan Nessieltä, Cooke kertoo The Sunille.

Adam Shine joka tutki havaintoa innostui Cooken tekemästä havainnosta.

– Tämä on hyvin kiintoisaa. Asiaa on tutkittava tarkemmin, Shine mainitsi.

Loch Nessin hirviöstä on tehty useita havaintoja jo 500-luvulta saakka. Olentoa on koitettu etsiä järvestä muun muassa kaikuluotaimella ilman tuloksia.

Katso kuva olennosta The Sunin artikkelista.

Lähde: The Sun

Kiitos vinkistä Jugemonille, Jepicelle ja 666+111:lle.

Mainos: Suunnittele oma T-Paitasi – Take A Shirt

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Britannia julkaisi lisää salaisia ufo-asiakirjoja

Iso Britannia on julkaissut lisää salaisia asiakirjoja, joissa kerrotaan UFOista, sekä avaruusolentojen vierailuista.

Ennen salassa olleita asiakirjoja on julkaistu nyt n. 4000 sivua lisää. Tällä kertaa havaintoja julkaistiin vuosilta 1981-1996. Ne on tallennettu maan kansallisarkiston tietokantaan.

Asiakirjoissa kerrotaan mm. kahdesta miehestä jotka olivat tulla siepatuiksi. Myös mm. pilotit ja poliisit ovat havainneet tuntemattomia lentäviä esineitä. Myös tutkat ovat seuranneet niiden liikkeitä.

Täällä on joitakin todella kiehtovia tapauksia ja vaikka voimme selittää 95 prosenttia havainnoista, loput ovat aitoja mysteereitä. Olemme erityisen huolestuneita tapauksista, joissa lentokoneet ovat olleet lähellä törmätä tunnistamattomien esineiden kanssa ja tapauksista, joissa ufoja on nähty sotilastukikohtien lähellä Ufotutkija Nick Pope kommentoi

Juuri julkaistuja raportteja/asiakirjoja voit lukea ja tutkia täältä:
http://ufos.nationalarchives.gov.uk/

Aikaisempia julkaisuja taas voi lukea ja tutkia täältä:
http://ufos.nationalarchives.gov.uk/existing-files.htm

Lisää voit lukea iltalehden artikkelista.

Lue myös aikasempi raporttimme Britannian julkaisuista asiakirjoista, sekä Venäjän julkaistaistuista salaisista dokumenteista.

Kiitos vinkistä rezaR, jepice, TzundaX, Juuso, Ogeli, Markus ja Tetiuc.

[ad] Empty ad slot (#1)!

Tykkäys ja jakotoiminnot:

2009 Heinäkuun viljapeltokuvioita

Aikaisemminhan kirjoittelimme ja näytimme kuvia kesäkuun alkupuoliskon ja loppupuoliskon viljapeltokuviosta. Nyt käsittelemme heinäkuussa ilmestyneitä kuvioita.

Tässä esittelyssä muutamia Britanniaan heinäkuun loppupuolella ilmestyneitä kuvioita.

Milk Hill, Nr Stanton St Bernard, Wiltshire. Ilmoitettu 2 heinäkuuta.

West Down Gallops, nr Beckhampton, Wiltshire. Ilmoitettu 4 heinäkuuta.

Silbury Hill, nr Avebury, Wiltshire. Ilmoitettu 5 heinäkuuta.

Martinsell Hill, nr Wootton Rivers, Wiltshire. Ilmoitettu 19 heinäkuuta.

Smeathe’s Plantation nr Ogbourne Down Gallop, Wiltshire. Ilmoitettu 24 heinäkuuta.

Mielenkiintoisia kuvioita ilmestyi siis heinäkuussakin. Kolibrimainen kuvio, mayatyyppinen kuvio, lumihiutaleelta näyttävä kuvio, sekä muuta mielenkiintoista.

Mitä mieltä olette heinäkuun kuvioista? Mitä kuvioilla yritetään viestittää?

Lisää kuvioita ja lisäkuvia lähteestä. 🙂

Lähde: http://www.cropcircleconnector.com/2009/earlyjuly2009.html http://www.cropcircleconnector.com/2009/latejuly2009.html

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Venäjän laivaston salaiset dokumentit kertovat USOista

Vähän aikaa sitten julkaistuissa Venäjän salaisissa asiakirjoissa kerrotaan mm. sukellusveneiden kohtaamista ufoista. Näitä ns. meri-ufoja kutsutaan termillä USO (Unidentified Submerge Object).

Venäjän laivasto on poistanut salauksen arkistoista, joissa kerrotaan venäläisten laivojen ja sukellusveneiden tekemistä havainnoista. Nämä havaintojen mukaan tunnistamattomat esineet vaikuttavat edustavan ihmiskunnalle tuntematonta teknologiaa.

Sukellusveneiden miehistöt ovat havainneet tuntemattomia esineitä mm. Tyynellämerellä, Atlantilla ja venäjäläisellä Baikanjärvellä.

Asiakirjojen mukaan USOja nähtiin vedessä ja myöhemmin lentämässä pois alueelta.

Tyynellämerellä kuusi tunnistamatonta kohdetta seurasi venäläistä ydinsukellusvenettä. Sukellusveneen miehistö ei saanut karistettua ufoja kannoiltaan ja nousi pintaan. Esineet seurasivat perässä, kohosivat ilmaan ja lensivät pois.

Venäjä ei ole tiettävästi ainut maa, jossa on kohdattu USOja. Muita maita ovat mm. Kanada ja USA. Myös Suomessa on jotain tapauksia, joissa on kerrottu lentävien kohteiden menevän veteen.

Katso myös alla oleva History Channelin dokumentti USOista.

http://video.google.com/videoplay?docid=-5915586075736046554

Lähde: iltalehti.fi

Kiitos vinkistä Jetb0x, Tansku, Jepice, Matsuyama, Luke, Deify, Pole, Mighelous, Jari ja Ogeli.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

2009 Kesäkuun viljapeltokuvioita – Osa 2

Aikaisemminhan kirjoittelimme ja näytimme kuvia kesäkuun alkupuoliskon viljapeltokuviosta. Nyt käsittelemme kesäkuun loppupuolen kuvioita.

Tässä esittelyssä muutamia Britanniaan kesäkuun loppupuolella ilmestyneitä kuvioita.

Below Milk Hill, nr Alton Barnes, Wiltshire. Ilmoitettu 21 kesäkuuta.

East Kennett, nr Avebury, Wiltshire. Ilmoitettu 21 kesäkuuta.

Rough Hill, nr Winterbourne Bassett, Wiltshire. Ilmoitettu 24 kesäkuuta.

Martinsell Hill, nr Wootton Rivers, Wiltshire. Ilmoitettu 25 kesäkuuta.

South Field, Nr Alton Priors, Wiltshire. Ilmoitettu 27 kesäkuuta.

Honey Street, Nr Alton Barnes, Wiltshire. Ilmoitettu 27 kesäkuuta.

Mielenkiintoisia kuvioita ilmestyi siis kesäkuun lopussakin. Ying & Yang tyyppinen kuvio, sienen tapainen kuvio, auringon purkauksia kuvaava kuvio auringonpilkkuneen, sekä muuta mielenkiintoista.

Mitä mieltä olette kesäkuun kuvioista? Mitä kuvioilla yritetään viestittää?

Lisää kuvia lähteestä. Blogiin lisätään pian myös raportointia heinäkuun aikana ilmestyneistä kuvioista, joten pysy kuulolla. 🙂

Lähde: cropcircleconnector.com/2009/june2009.html

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Kuuhulluus

Kuuhulluudesta kun puhutaan, niin voidaan puhua jopa mielenhäiriöstä. Täydenkuun uskotaan vaikuttavan joihinkin ihmisiin. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkästään uskomuksesta ainakaan eläinkunnan edustajien taholla, koska joihinkin mereneläviin kuten meduusaan ja katkarapuihin, jotka täydenkuun aikaan uivat pinnan läheisyyteen. Myös useisiin syvänmeren eläimiin täysikuu vaikuttaa, vaikka näitä ei koskettaisi vuorovesi-ilmiö. Kuitenkin kuuhulluus sijoitetaan näennäistieteen piireihin.

Myös kansantaruissa esiintyvän pedon – ihmissuden, sanotaan kokevan muodomuutoksensa juuri täydenkuun aikaan.

Itse luokittelen itseni kuuhulluksi. Minulla on ollut useita vuosia masennus ja pahiten tämä masennustila iskee täydenkuun aikaan. En osaa selittää sitä, mutta olen myös täydenkuun aikaan hyvin levoton ja hermostunut. Nukkumisesta ei oikeastaan voi edes puhua täydenkuun aikaan.

Tässä vähän kaivelin netin syövereistä lisätietoa aiheesta ja silmääni osui tälläinen artikkeli, jossa kerrotaan kuun sähköistyvän täydenkuun aikaan:

”Täydenkuun aikaan kiertolaisemme suorastaan sähköistyy, Nasan tuoreessa tutkimuksessa todetaan. Ilmiö havaittiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1968, jolloin Nasan Surveyor 7 -luotain kuvasi Kuun horisontissa näkyvän oudon hehkun. Tuolloin ilmiön alkuperä jäi kuitenkin mysteeriksi. Nyt tutkijat uskovat, että hehkun syy oli sähköisesti varautuneiden hiukkasten sirottama auringonvalo.”

Linkki artikkeliin:  Ursa.fi/blogit

Onko teidän joukossa henkilöitä, jotka arvelevat potevansa kuuhulluutta? Mitä mieltä olette yleisesti kuuhulluudesta ja mistä se teidän mielestänne saattaisi johtua?

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto