Etelä-Savon Ufohavainnolle lisää silmännäkijöitä
Kerroimmekin pari päivää sitten uutisesta, jossa mökkeilijä oli nähnyt mustan pallon seuraavan lentokonetta ja nyt samalle tapahumalle on löydetty lisää silminnäkijöitä ja kohteesta saatiin otettua valokuvakin.
Tapahtuman näki enonkoskelainen kuusihenkinen perhe, joka oli palaamassa kotiinsa. He alkoivat hämmästellä Kerimäen Makkolan kohdalla taivaalle ilmestynyttä mustaa kohdetta, joka seurasi lännestä itään lentävää lentokonetta. Äidin mukaan pallon muoto oli hyvin tarkka ja selvä.
Äiti kommentoi:
- Me kaikki näimme sen aivan selvästi ja useiden minuuttien ajan.
– Ääneen siinä ihmettelimme, miten se voi olla niin lähellä lentokonetta. Mistään varjostumasta ei kyllä voinut olla kysymys.
Musta pallo nähtiin myös Kiteellä, jossa sen bongasi kiteeläinen mies, joka käveli Kiteen keskustan lähistöllä.
- Näky oli kuitenkin hyvin selvä. Mitään valoja en nähnyt, vain mustan pisteen, joka lensi samaan suuntaan kuin kone ja noin minuutin kuluttua katosi pois. Valokuvan ehdin kuitenkin ottaa ja musta piste näkyy siinä, mies kertoo.
Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursa ry:n Jari Piikin mukaan kyse on lentokoneen taakse jättämän vanan varjostumasta, mutta hän ei selvästikkään ole arvioinnissaan ihan kohdallaan, sillä kohde ei täsmännyt lentokoneen liikkeisiin ja silminnäkijän näkemä valonlähde mustassa pallossa tekee asiasta monimutkaisemman.
Lähde: Itä-Savo (Lähteestä löytyy myös kuva ufosta)
Ufo seurasi lentokonetta Etelä-Savossa
Ufohavaintojen määrä on noussut ympäri maailmaa lähikuukausina hurjaa vauhtia ja nyt tapahtuu Suomessakin.
Enonkosken Hanhijärvellä Etelä-Savossa lauantai-iltana tapahtui kummia. Kävelyllä ollut mökkeilijä havaitsi taivaalla mustan pallon, joka näytti seuraavan taivaalla lentävää lentokonetta.
- Olin varma, että pallo törmää lentokoneeseen, mutta juuri ennen törmäämistä se teki äkkikäännöksen oikealle ja jäi seuraamaan lentokonetta, mies kertoi Itä-Savo-lehdelle.
Miehen mukaan mustan pallon pohjassa oli kaksi autonvaloa muistuttavaa valonlähdettä ja hän arvioi sen kooksi noin kuuden lentokoneen siipien välin.
- Epäilin jo, että silmissäni on vikaa, mutta pallo oli ja pysyi lentokoneen vierellä, vaikka katsoin välillä muualle. Kai niihin ufoihin on alettava nyt uskoa, kun itse tuollaisen ilmiön näkee. Seuraavalla kerralla pitää ottaa kuva, niin on todistusaineistoa, mies kertoo havainnostaan.
Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursa ry:n ilmakehän valoilmiöt -jaoksen vetäjä Jari Piikki arvelee, että kyse on ollut mahdollisesti lentokoneen taakseen jättämän vanan varjosta.
Lähde: Itä-Savo
Kiitokset vinkistä tobrigofille.
Ufotutkijat Tampereella varmoja havainnon todenperäisyydestä
” Tampereen taivaalla toukokuussa havaittu outo valoilmiö oli ihan selvä UFO”, väittää Ufotutkijat ry:n tutkimuspäällikkö Reijo Hamari.
“Kyllä se aito on. Tässä kuvat ja video vielä vahvistavat havainnon”
Hän myös painottaa, että tapausta ei olisi voinut lavastaa millään.
“Tämä havainto oli ihan tyypillinen tapaus. Yleensä nähdään pallomainen, valoa hohtava lentävä esine, joka saattaa myös muuttaa muotoaan”
Hamari väittää, että UFOja ei pidä pelätä ja avaruusoliot ovat ystävällisiä. Sieppaukset hän selittää alieneiden kiinnostuneisuudesta ihmisiä kohtaan. Hän kertoo, että alienit palauttavat kyllä ihmiset takaisin maahan, mutta lamauttavat he ennen päästöä jolloin henkilöt eivät muista mitään. Ovelaa, eikös?
Ufohavainto Tampereella
12 Toukokuuta klo 22.40 Tampereella saatiin kuvattua videolle UFO. Vilkkuva kohde liikkui Pyhäjärven rannan läheisyydessä.
Ilmiö mietitytti Tampereella asuvaa miestä, jonka mukaan valokiekko näytti laskeutuvan taivaalta puurajaan järven päälle ja liikkuvan edestakaisin. Valolmiö oli nähtävissä n. kymmenen minuuttia.
Aamulehden haastatteleman Tampereen Ursan varapuheenjohtajan Kari A. Kuuren mukaan ihmisen toiminnasta syntyy hyvin erilaisia valoja, ja vaikka oikeaa selitystä ei sadan prosentin varmuudella löytyisikään, korkean todennäköisyyden selityksiä on riittävästi.
Mies kuvasi ufon myös kännykkäkamerallaan ja lähetti tapauksen Suomen ufotutkijoiden tutkittavaksi.
Päivitys:
Kyseessä oli ilmeisesti laskeutuva lentokone.
(Linkki: http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/87677.shtml)
“Suomen Ufotutkijat ry:n puheenjohtaja Tapani Koivula epäili tuoreeltaan ufoa Ryanairin matkustajakoneeksi.
Tampere-Pirkkalan lennonjohdosta vahvistetaan, että lentokentälle laskeutui 12.5. kello 22.42 Ryanairin kone, joka oli lähtöisin Lontoon Stanstedista. Koneen malli oli Boeing 738.”
Lähteet: aamulehti.fi (katso sivulta myös video),
Kiitokset vinkistä Jonistille.
Viestejä Tuonpuoleisesta
Poliisi TV:n entinen juontaja Raija Pelli kertoo Seura -lehdessä, kuinka hän saa viestejä tuonpuoleisesta.
- Itse pidän tätä herkkyyttä lahjana. Näen enteet usein unen ja valveen rajamailla, ja aamulla asia, jota pohdin, on minulle selvä, Raija Pelli kertoo Seuran haastattelussa.
Pelli kertoo kokeneensa yliluonnollisia kokemuksia jo pitkään.
- Olen joskus työntänyt kykyäni syrjään. Tämä herkkyys on voimistunut silloin, kun elämäni on ollut tienristeyskohdissa, kuten vaikeittein ihmissuhdekoukeroitten aikoina ja kun työelämässä on ollut suuria haasteita, Pelli mainitsee.
Raija Pellin ensimmäinen outo kokemus sattui jo lapsena, kun hän näki unessa oman sukulaisensa kuoleman.
- Kaksi päivää ennen faijani kuolemaa näin unen, jossa hän tuli minua pitkällä käytävällä vastaan. Vähän ennen kuin kohtasimme, hän aivan kuin suli kirkkaaksi valoksi ja kun hän ohitti minut, tunsin lämmön. Samassa hän sanoi: “Kuule sie Rätvänä. Kuolemaa ei ole”, Pelli kertoo kokemuksestaan.
Raija paljastaa myös, ettei hän ole suvussaan ainoa, joka saa viestejä tuonpuoleisesta.
Hänen molempien vanhempien suvuissa on ollut näkijöitä, joten vanhemmat ymmärsivät alusta alkaen myös tyttärensä taipumusta.
Raija Pelli myöntää, että yliluonnolliset kokemukset kuitenkin myös pelottavat häntä.
- Tätä kykyä pitäisi itse kehittää, ja se vähän pelottaa. Mietin joskus läheisteni kanssa, että jaksankohan tämän. Olen vielä aika alussa näiden asioiden kanssa, mutta avaan itseäni niille.
Lähde: iltalehti.fi
Kiitokset vinkistä TheMagicianille.
Outo Valokuva
Sain jonkin aikaa sitten nämä kuvat sähköpostiini. Kuvassa näkyy joku outo hahmo. Mikä mahtaa olla kyseessä?
Tässä vielä viesti, jonka sain sähköpostiini kuvien kera:
“Tässä pari erikoista hahmo valokuvaa talvelta-93, jotka tulivat esille tavallisessa valokuvien kehityksessä Järvenpään Kodak valokuva liikkeestä. Toivottavasti myös julkaisisitte nämä netissä? Usassa ufotutkijat yrittivät yhtä toista näistä kuva kopioista tutkia mm. Meksikon yliopistossa yms. ufotutkijoiden toimesta v.97: “he sanovat että voi olla jotakin taikka sitten ei ole. Taikka sitten että kyseessä olisi emulsio-filmin kehitykseen liittyvästä virheestä.”
EDIT:
Tässä vielä Kimmon lähettämä rajattu versio:
Alla vielä skannattu (parempilaatuinen) versio kuvasta. Klikkaa suuremmaksi.
EDIT:
Kuville löytyi normaali selitys. Lue lisää tästä.
Kiitokset Kimmolle kuvista.
Joulukalenteri (Luukku 9)
Luukku 9
Tunnettu olympiavoittaja oli kävelylenkillä tyttärensä kanssa nähdessään hahmon laskeutuvan näköpiiriinsä. He yrittivät lähteä hahmon perään, mutta se etääntyi heistä niin, etteivät he saaneet kulutettua välimatkaa umpeen. Koska heillä oli kamera matkassa, he alkoivat ottaa kuvia kohteesta heti havaittuaan sen. Se katosi kolmannen kuvan ottamisen jälkeen – yllättäen, sillä muuten he olisivat toki ottaneet enemmänkin kuvia kohteesta. Hahmo oli kaikkiaan näkyvissä noin viisi minuuttia ja se säilytti tuon muotonsa koko ajan.

Kuvat on otettu heinäkuussa 1996 Teuvalla.












