ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???
Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Totuus avaruusolentojen olemassaolosta paljastetaan pian!

Päivitetty 2.6.2013 klo 23.06: Konferenssivideoita päivitetty alas.

——————————————————————-

Totuus avaruusolentojen olemassaolosta- sekä maapallolla vierailusta aiotaan julkistaa huhtikuun 29 – toukokuun 3 välisenä aikana.

National Press Clubilla Washingtonissa pidetään  The Citizen Hearing on Disclosure -konferenssi, johon osallistuu mm. senaattori Mike Gravel ja muita Amerikan kongressin entisiä edustajia. Viisipäiväiseen tapahtumaan osallistuu kongressilaisten lisäksi yhteensä yli 40 ihmistä/todistajaa, joihin kuuluu mm. tutkijoita, armeijan sekä hallituksen jäseniä.

Yksi paikalla olevista henkilöistä tulee olemaan Nasan entinen astronautti Edgar Mitchell.

Konferenssin tarkoituksena on tehdä se missä (Amerikan) kongressi on epäonnistunut 45 vuoden ajan – etsimään faktoja maailman tärkeimmästä aiheesta (avaruusolentojen olemassaolosta ja vierailuista maapallolla), ryhmä kertoo tiedotteessaan.

Konferenssiin osallistuvat puhujat vannovat valan, ja suullisen lausuntonsa lisäksi antavat myös kirjallisia todisteita kongressia edustaville jäsenille.

Lisätietoa alla olevilta videoilta.

George Knappin Bassett-haastattelu Coast 2 Coast AM-ohjelmassa koskien konferenssia:

Konferenssin jälkipuintia Steven Greerin kanssa haastattelun muodossa:

Konferenssin jälkipuintia Stephen Bassettin kanssa haastattelun muodossa:

Konferenssin jälkipuintia Stephen Bassettin kanssa haastattelun muodossa:

::: KONFERENSSIVIDEOITA :::

Huom! Videot eivät välttämättä toimi ad-block-ohjelmien ollessa aktivoituina

Huhtikuu 29 – Osa 1, segmentti 1 (55min26sek)
Huhtikuu 29 – Osa 1, segmentti 2 (55min15sek)
Huhtikuu 29 – Osa 2, segmentti 1 (48min35sek) (äänenvoimakkuus lisääntyy kohdassa 4min14sek)
Huhtikuu 29 – Osa 2, segmentti 2 (37min22sek)
Huhtikuu 29 – Osa 2, segmentti 3 (72min03sek)
Huhtikuu 29 – Osa 2, segmentti 4 (8min55sek)
Huhtikuu 29 – Osa 2, segmentti 5 (37min08sek)
Huhtikuu 29 – Osa 3 (Steven Greerin luento) (36min)

Huhtikuu 30 – Osa 1, segmentti 1 (Bentwatersin / Rendleshamin tapaus) (51min24sek)
Huhtikuu 30 – Osa 1, segmentti 2 (Bentwatersin / Rendleshamin tapaus) (39min28sek)
Huhtikuu 30 – Osa 1, segmentti 3 (Bentwatersin / Rendleshamin tapaus) (15min29sek)
Huhtikuu 30 – Osa 2, segmentti 1 (Bentwatersin / Rendleshamin tapaus) (44min33sek)
Huhtikuu 30 – Osa 2, segmentti 2 (Bentwatersin / Rendleshamin tapaus) (44min39sek)
Huhtikuu 30 – Osa 3, segmentti 1 (Malmstron AFB:n tapaus) (31min37sek)
Huhtikuu 30 – Osa 3, segmentti 2 (Malmstron AFB:n tapaus) (13min45sek)
Huhtikuu 30 – Osa 3, segmentti 3 (Malmstron AFB:n tapaus) (46min55sek)
Huhtikuu 30 – Osa 3, segmentti 4 (Malmstron AFB:n tapaus) (55min23sek)
Huhtikuu 30 – Osa 4 (Stanton Friedmanin luento) (63min54sek)
Huhtikuu 30 – Osa 5 (Grant Cameronin luento) (52min31sek)
Huhtikuu 30 – Osa 6, segmentti 1 (Richard Dolanin luento) (44min46sek)
Huhtikuu 30 – Osa 6, segmentti 2 (Richard Dolanin luento) (42min56sek)

Toukokuu 1 – Osa 1, segmentti 1 (Erilaisia tapauksia) (60min06sek)
Toukokuu 1 – Osa 1, segmentti 2 (Erilaisia tapauksia) (54min04sek)
Toukokuu 1 – Osa 2, segmentti 1 (Tärkeitä asiakirjoja) (44min06sek)
Toukokuu 1 – Osa 2, segmentti 2 (Tärkeitä asiakirjoja) (45min14sek)
Toukokuu 1 – Osa 3, segmentti 1 (Roswellin UFO-tapaus 1947) (59min19sek)
Toukokuu 1 – Osa 3, segmentti 2 (Roswellin UFO-tapaus 1947) (49min36sek)
Toukokuu 1 – Osa 3, segmentti 3 (Roswellin UFO-tapaus 1947, kysymyksiä & vastauksia) (62min19sek)
Toukokuu 1 – Osa 4 (Donald Schmittin luento) (56min56sek)
Toukokuu 1 – Osa 4 (Linda Moulton Howen luento) (45min31sek)
Toukokuu 1 – Osa 4 (Peter Davenportin luento) (74min16sek)

Toukokuu 2 – Osa 1, segmentti 1 (Etelä-Amerikan tapauksia. Joitakin osia puuttuu
käännösten puutteellisuuksien vuoksi) (49min46sek)

Toukokuu 2 – Osa 1, segmentti 2 (Etelä-Amerikan tapauksia) (79min57sek)
Toukokuu 2 – Osa 1, segmentti 3 (Etelä-Amerikan tapauksia) (33min29sek)
Toukokuu 2 – Osa 2, segmentti 1 (Tapauksia muissa maissa) (43min43sek)
Toukokuu 2 – Osa 2, segmentti 2 (Tapauksia muissa maissa) (44min23sek)
Toukokuu 2 – Osa 2, segmentti 3 (Tapauksia muissa maissa) (43min14sek)
Toukokuu 2 – Osa 2, segmentti 4 (Tapauksia muissa maissa) (33min56sek)
Toukokuu 2 – Osa 3 (Kevin Randlen luento: Roswellin UFO-tapaus 1947) (60min46sek)
Toukokuu 2 – Osa 4 (Nick Popen luento) (52min44sek)
Toukokuu 2 – Osa 5 (Gary Heseltinen luento: Rendleshamin UFO-tapaus 1980) (90min25sek)

Toukokuu 3 – Osa 1, seg 1 (Lennonjohtajien/Lentokonepilottien havainnot) (59min45sek)
Toukokuu 3 – Osa 1, seg 2 (Lennonjohtajien/Lentokonepilottien havainnot) (60min10sek)
Toukokuu 3 – Osa 2, seg 1 (Totuuden saarto) (46min06sek)
Toukokuu 3 – Osa 2, seg 2 (Totuuden saarto) (45min02sek)
Toukokuu 3 – Osa 3, seg 1 (Teknologia) (46min10sek)
Toukokuu 3 – Osa 3, seg 2 (Teknologia) (51min35sek)
Toukokuu 3 – Osa 4, seg 1 (Tiedonanto) (47min20sek)
Toukokuu 3 – Osa 4, seg 2 (Tiedonanto) (51min)
Toukokuu 3 – Osa 4, seg 3 (Tiedonanto+Dolanin & Schmittin haastattelut) (54min56sek)

LISTA VALMIS.

——————————————————

Alla tarkempi lista konferenssiin osallistuvista.

  • Stephen Bassett
  • Sgt. John Burroughs (USAF, ret.)
  • John Callahan
  • Grant Cameron
  • Alex Chionetti (Argentina)
  • Dr. Anthony Choy (Peru)
  • Peter Davenport
  • Richard Dolan
  • Maj. George Filer, III (USAF, ret.)
  • Lt. Col. Richard French (USAF, ret.)
  • Stanton Friedman (Canada)
  • A. J. Gevaerd (Brazil)
  • Dr. Steven Greer
  • Paul Hellyer (Canada)
  • Gary Heseltine (UK)
  • Linda Moulton Howe
  • Antonio Huneeus
  • Dr. Roger Leir
  • Dr. Jesse Marcel, Jr.
  • Denice Marcel
  • Jesse Marcel, III
  • Dr. Edgar Mitchell (Capt. USN ret., NASA) [Via Skype)
  • Sgt. Jim Penniston (USAF, ret.)
  • Roberto Pinotti (Italy)
  • Nick Pope (UK)
  • Lt. Col. Kevin Randle (USAR, ret.)
  • Col. Ariel Sánchez (Uruguay)
  • Capt. Robert Salas (USAF, ret)
  • Col. Oscar Santa-Maria (Peru)
  • Donald R. Schmitt
  • Daniel Sheehan, JD
  • Dr. Sun Shili (People’s Republic of China)
  • Geoffrey Torres for Dr. Milton Torres
  • Dr. Thomas Valone
  • Dr. Robert Wood

Tutustu tapahtumaan paremmin citizenhearing.org -sivustolta.

Aiheesta kirjoitti myös Stara.fi.

Lähteet: citizenhearing.org, cbsnews.com, telegraph.co.uk

Tykkäys ja jakotoiminnot:

135 kommenttia aiheeseen: Totuus avaruusolentojen olemassaolosta paljastetaan pian!

Sivu 1. Yhteensä 1.1
  • Ogeli sanoo:

    Mike Gravel on hyvä tyyppi. 🙂
    http://www.youtube.com/watch?v=0rZdAB4V_j8

  • Ogeli sanoo:

    Totuus tulee aina valoon ja voittaa. Epäoikeudenmukaiset hallitsijat ja uskonnot tulevat vielä romahtamaan elinaikanamme, ehkä jo lähivuosien aikana. Sitten alkaa uusi todellinen kulta-aika, joka perustuu todelliseen tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen.

  • Karhu IV sanoo:

    Mitähän v*ttua?

  • Karhu IV sanoo:

    Im not saying those niggers are for real.. but those niggers could be for real

  • jatu sanoo:

    Jospa jo tulisi jotain tosi faktaa, niin kovaa tekstiä ettei sitä voisi kukaan kiistää.

  • Ogeli sanoo:

    Mitä luulette, että miten CIA ja FBI tuohon reagoivat? Eivät he todellakaan anna ihmisten vain kävellä ylitseen totuuden kanssa… Toivoisin totuuden paljastuvan, mutta esteitä on paljon.

  • Thene sanoo:

    Jotenkin en vain jaksa enää uskoa näihin että ”nyt ne paljastetaan julkisesti”
    Niin monta kertaa nähty jo nämä tämmöiset ennustukset. Minulle riittää että tiedän että niitä on olemassa 🙂

  • Wespa sanoo:

    Kyseessä ei ole ennustus, vaan asiat on laitettu rullaamaan ja tilaisuus tullaan pitämään. Disclosurea/julkistusta on pyydetty hallituksen ja Obaman taholta, mutta kun sitä ei ole tullut, niin asia pitää tehdä itse. Entiset kongressin jäsenet ovat yhdessä nyt keräämässä todistusaineistoa virallisten (valan alaisten) lausuntojen kautta, ja tämän lisäksi tiedossa on myös dokumentaatioaineistoa.

    Vastaavanlainen tilaisuus pidettiin National Press Clubilla mm. vuonna 2001:
    http://paranormaaliblogi.net/index.php/2007/07/02/ufo-disclusure-project-ufo-meeting/

  • Karhu IV sanoo:

    Uskon kun näen.. A) sen että tullaan pitämään ja B) että siellä on oikeasti jotain, eikä vaan höttöä että joo mää oon nähny ufon ja olen joku kova kaveri. Tuokoot sen perkeIeen mutaatin eli alienin / ufon näytille sinne tai antakoot edes jotain oikeasti ihmeellistä ja uutta mihin on pakko reagoida valtionkin.. tai julkaistakoot edes jotain sellaista, jota ei voi apinakin debunkata 5 minuutissa sen epäselvyydenkin takia eli jotain muutakin kuin perunalla kuvattuja valoja pimeässä ja kummituskuvia jne.

  • Make sanoo:

    Jaaha, joko taas. Pidetään kumminkin mielessä että tämäkin on pelkkää toiveajattelua ja harhaa. Avaruusolennot ovat paljastettu siinä vaiheessa kun niistä on oikeesti jotain todisteita (tarkastin asian viiimeksi viime viikolla, todisteita pyöreät 0). Ja jos joku koittaa tulla piipittämään että muttakun siellä on tohtoreita ja muita tärkeitä henkilöitä, niin vastaan jo valmiiksi että argumentum ad auctoritatem

  • WeAreNotAlone sanoo:

    Katsotaan mitä tapahtuu, kyllähän miljoonat ihmiset tietää ilmanki tollasia tapahtumia totuuden alieneista.

  • Surpur sanoo:

    Harmillista tosin on se, että te saatte vaikka mätkästä alienilla ”epä uskovia” naamaan eikä ne silti uskois. En tiedä…ehkei pitäis käyttää sanaa uskova kerta tämä ei ole ”i believe” asia. Jotkut ihmiset eivät tahdo uskoa ja sillä sipuli. Omasta mielestäni on ehkä hieman väärin puhutella heistä avaruus olentoina, toisaalta ei meillä muutakaan nimeä niille ole. Kai?? -.o

  • Samppa sanoo:

    Niinkun ne ois jotain niin erikoisia tyyppejä tässä maailmankaikkeudessa. ME ollaan niitä tukahdutettuja ja väärinkohdeltuja olomuotoja tässä maailmankaikkeudessa ja meidän pitäis ottaa tehtäväks avata mieli, sielu ja nousta jo itsemme yläpuolelle. Maailmassa on niin paljon välinpitämättömyyttä ja ahneutta ja ihmiskunta tallustaa täällä täysin laput silmillä ja niiden maailma rajoittuu vain siihen mitä ne aistii. Sen takia korkeampi sivilisaatio ei katso tarpeelliseks ottaa meihin yhteyttä koska meidät on taannutettu tällasiks hiivatin apinoiks. Ainut mitä ne voi tehdä on katsoa ettei me idioottimaisuuksissamme räjäytetä itseämme päreiks. Pähkinänkuoressa: me ollaan niinku tää apina http://www.youtube.com/watch?v=GhxqIITtTtU

    MiB elokuva niin ihanasti kiteytti:
    ”Edwards: Why the big secret? People are smart. They can handle it.
    Kay: A person is smart. People are dumb, panicky dangerous animals and you know it. Fifteen hundred years ago everybody knew the Earth was the center of the universe. Five hundred years ago, everybody knew the Earth was flat, and fifteen minutes ago, you knew that humans were alone on this planet. Imagine what you’ll know tomorrow.” -IMDB

  • Karhu IV sanoo:

    Minulle riittäisi todisteeksi että saisin tavata aidon alienin.. 😀 Se vain ei taida olla mahdollista, koska sellaista ei tuskin ole kukaan koskaan tavannut.

  • Kuolemantuoja sanoo:

    Karhu IV: Jaa mistä sinä sen tiedät, onko vai ei. Miljoonat ihmiset ovat väittäneet, että on tavannut. Osa on varmasti totta, mut suurinosa palturia.

  • HExa sanoo:

    asiahan on niin että eläköityvät ihmiset ja muutkin jotka ovat saaneet elämästänsä tarpeeks irti, siinä kokonaisuudessa ja rajoissa mitkä on asetettu, ei enään kertakaikkiaan riitä vain sisäinen totuuden liekki tahtoo tuoda totuuden muiden ihmisten kuuleviin ja tietoa janoaviin korviin ja satoja vuosia pelkkää valheellista tietoa syötetyille Ihmisille.

    Niin tätä Totuuden kantajien massaa ei hiljennetä enään uhkauksilla sillä’ he v’ähän viisaavat siitä, eikä näin varmaan tehdäkkään sillä myöskin he tietävät että se on tässä vaiheessa turhaa..

    asialle voidaan silti tehdä muutakin, uskon vakaasti että mieleen vaikuttava teknologia on kehittynyt sille tasolle että turvallisuus osasto pystyy ehkä kä’sittelemään kohde henkilön ajatuksen antia ynm, mutta jokatapauksessa uskon että
    totuus tulee vihdoinkin julki,

    elkääkä unohtako kyllä totuutta on yritetty tuoda jo monet kerrat julki mutta tuntuu että se epäluulon ja ainaisen valheellisen opin syöttäminen on teille muille ihmisille jo toteutettu median ynm toimesta niin monta kertaa että ihmiset ovat jo siinä suhteessa höperöitä etteivät usko totuutta vaikka puhdas mieli sen haistaisi jo kaukaa!

    hah meditoikaa ja tutkikaa puolittaisista faktoista ja kokonaisista Viitteellisistä todisteista JO valmiiksi saatuja paketteja ja sisäöistäkää myöskin ne
    elkää unohtako että totuuden siemeniä on kylvetty moniin paikkoihin.

  • HExa sanoo:

    Totuushan on että emme ole yksin, kysymys vain kuuluu ketkä täälä ovat käyneet, missä tarkoituksessa ja mistä heidät voi löytää.

  • karhu sanoo:

    no voin nyt lyödä tämän melkein kokonaisen karhutölkin vetoa, että tässä tilaisuudessa ei tulla kuulemaan mitään sellaista todistusaineistoa mikä todistaisi avaruusolentojen olemassalon. ja vaikka kuinka haluaisin itsekkin uskoa että nyt lopultakin saadaan jotain konkreettista mutta ei sieltä mitään tule! Tätä samaa skeidaa aina.

  • Wespa sanoo:

    Make kun et niitä todisteita ole vielä nähnyt, niin tutustuppas tarkemmin Todisteet ja tutkimukset -osiomme antiin. 😉
    Suosittelen tutustumaan vaikka Starchildin tapaukseen: http://paranormaaliblogi.net/index.php/2012/03/07/starchildin-kallon-tutkimukset-hammastyttavia/

  • Karhu IV sanoo:

    karhu, olen samaa mileät. Ps. Hieno nick valinta. 😛

  • Karhu IV sanoo:

    Olen muuten tietoinen että karhu IV on itseasiassa Karhu A mutta nimi kun on kerran valittu niin eipä tuota vaihdeta enään. Mahtavaa olutta joka tapauksessa.

  • Wespa sanoo:

    Make, viimeisin kommenttisi meni automaattisesti kirosanafiltteriin, pidetään se kielenkäyttö asiallisena. Sitä edellinen kommentti tulkittiin loukkaavaksi (sekä hyökkääväksi), eikä siinä ollut mitään perusteluja, tästä syystä kommenttisi poistettiin ylläpidon taholta.

  • Aenea sanoo:

    Mielenkiinnolla jään odottamaan mahdollisia paljastuksia.

    Ihmetyttää tuo ainainen ajatusmaailma, että jos maailma saisi tietää alieneista (joiden olemassaolo on pelkän todennäköisyyden mukaan selviö muutenin), kaikki menisivät sekaisin ja ”can’t handle it”. En kertakaikkiaan ymmärrä mikä siinä olisi niin kauheaa. Se että ei oltaisikaan älykkäin taho maailmassa? Ei oltaisikaan ”luomakunnan herra”?

  • Jaha sanoo:

    Tuosta uskosta kun puhutaan uskoohan Jeesukseen reilu 2 miljardia allahiin reilu miljardi ja siiten hindut vähän alle miljardi (jumalia on tosi paljon) eikä edellä olevista ole mitään pitäviä todisteita vaikka moni on sanonut nähneensä edellämainittujen uskontojen palvonnan kohteita. Ala päälliköitä on tosin kuin muurahaisia jotka vetoavat vanhoihin ihmisten kirjoittamiin teksteihin. Nämä pyramidin huipulla olevat tietenkin hyötyvät eniten juuri taloudellisesti. Ja valta sokeasti uskoviin on valtava hyöty.
    Puhutaan ufouskovaisista. Se on juuri pilannut ufoilmiön tutkimisen järkevästi, mutta on ymmärrettävää että joku pyrkii hyötymään tämänkin laajalle levineen käsitteen taloudellisista mahdollisuuksista. USA on malliesimerkki missä otetaan kaikki hyöty vähänkin isommasta ilmiöstä. On kaiken maailman galaktisen liiton komentajia ja yhteyshenkilöitä jotka pitävät itseään ulkoavaruuden sivilisaatioiden valittuina. Potasakaa sanon minä.
    Onko muita sivilisaatioita maailmankaikkeudessa. On takuuvarmasti ja osa on voinut vierailla maapalolla mutta mitään läheistä suhdetta he eivät ole luoneet koska olemme raakalaisia ja kehittymättömiä toisten lajien tuhoajia ja ei ole mitään järkevää syytä ottaa kontaktia. Ovat voineet toki harkita apuharvennusta tämän nopeasti leviävän lajin suhteen. Siitä löytyy esimerkkejä historiasta.

  • Silence sanoo:

    Taitaa jäädä latteaksi, niin kuin aina nämä jää. Tai sitten kertovat totuuden joka ei vastaa meidän odotuksia… ufoja ei vain ole ja piste.. siinä oli sitten se julkitulo =)

    Tai sitten ennen tilaisuutta kaikki osallistuvat kuolevat…

  • Ogeli sanoo:

    Onko sinustakin Silence tullut skeptikko? 🙂

  • Kaninkolo sanoo:

    Ongelma tämänkaltaisissa julkistamisessa on, että mikäli mitään alieneita ei ole ollutkaan. mitä ikinä teetkin, se ei tyydytä netin suurta ”skeptikko”-yhteisöä. Jos sanovat, ettei ole ollut ja tuskin tulee olemaan, kukaan ei usko ja väittävät, että mikä lie FBI/CIA/yms estää totuutta paljastumasta, mutta taas jos valehdellaan, että on ollut, vaaditaan, että alien nähtäisiin ja mikäli niitä ei ole… Niin.

  • uliuli sanoo:

    😀 ODOTAN INNOLLA PALJASTUKSIA!! :DDDDD

  • uliuli sanoo:

    JA wespa, tuo starchild o kusetusta ni mita sie sita pasteet vastauksena kaikkeen?

    Kohta paukutat kuiteskin nassim haramein:nin aivopieruja varteen otettavana fysiikkana!?! 😀

  • Silence sanoo:

    Ogeli, ei ole, mutta noinhan nämä asiat yleensä menevät =)

    Joko paljastusuhat eliminoidaan tai sitten ne maksetaan hiljaiseksi tai muuten uhkaillaan muuttamaan kantaa.

    Onko kyllä ihmeellistä, jos B-tason ihmisten (A-taso olisi joku Barack Obama) annetaan julkistaa yksi ihmiskunnan käännekohta =)

  • Wespa sanoo:

    Starchildistä on käyty kiivaasti keskustelua, mutta sen DNA-tulokset ovat kiistattomia. Toki vielä odotellaan laajempia tutkimuksia aiheesta. Mielelläni uliuli kuulisin perusteluja miksi pidät tapausta potaskana.

  • nimi sanoo:

    Silence: Ns. A-tason ihmiset ovat jo julkistaneet asian. Esim. Presidentit Ronald Reagan ja Jimmy Carter.

  • nimi sanoo:

    …mut tarvitaan hallitukset mukaan…ei riitä vaan yksittäiset henkiöt, vaikka presidenttejä olisivatkin.

  • Wespa sanoo:

    Totta, ja media tarvitaan myös mukaan, ei pelkästään korkearvoiset henkilöt luennoillaan ja kirjoillaan (vaikkakin tietoa on valtavasti saatavilla tätäkin kautta). Totuus tulee kuitenkin pikkuhiljaa julki niille ihmisille, jotka ovat valmiita totuudelle. Jos ei ole valmis muuttamaan maailmankuvaansa, niin ei voi ottaa totuutta vastaan vaikka Presidentti sen sanoisi, ja miksi pitäisikään…

  • Höpönpöpö sanoo:

    Wespa…

    ”DNA testing in 1999 at BOLD (Bureau of Legal Dentistry), a forensic DNA lab in Vancouver, British Columbia found standard X and Y chromosomes in two samples taken from the skull, ”conclusive evidence that the child was not only human (and male), but both of his parents must have been human as well, for each must have contributed one of the human sex chromosomes.”[4]
    Further DNA testing in 2003 at Trace Genetics, which specializes in extracting DNA from ancient samples, isolated mitochondrial DNA from both recovered skulls. The child belongs to haplogroup C. Since mitochondrial DNA is inherited exclusively from the mother, it makes it possible to trace the offspring’s maternal lineage. The DNA test therefore confirmed that the child’s mother was a Haplogroup C human female. However, the adult female found with the child belonged to haplogroup A. Both haplotypes are characteristic Native American haplogroups, but the different haplogroup for each skull indicates that the adult female was not the child’s mother.[3]”

    Näin seisoo wikipediassa (lähteet löydätte sieltä), joten mitä tarkoitat sillä, että ”DNA-tulokset ovat kiistattomia”?

  • Reiska sanoo:

    Luulenpa, että kys. konferensissa ei paljastu mitään uutta mitä ei jo tällä hetkellä tiedetä. Mitään mullistavaa ei siis ole tiedossa siitäkin huolimatta, että sinne osallistuu noinki suuri määrä merkittäviä henkilöitä. Asioista tietenkin voidaan puhua sitä ja tätä, mutta se tärkein eli merkittävä näyttö puuttuu edelleen, eikä sitä koskaan tulla saamankaan.

  • Silence sanoo:

    Erään teorian mukaan JFK:kin ammuttiin sen vuoksi, että halusi ufot julki. Jollekin taholle se idea ei sopinut.

  • Wespa sanoo:

    Höpönpöpö kyseessä on keskeneräiset tutkimukset, tuon jälkeen on tehty tarkempia ja uudempia DNA-tutkimuksia, joiden emärpareilla on voitu todistaa, että kyseessä ei ole ihminen. Wikipediassa on vanhentunutta tietoa.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Niinhän sinä, Wespa, haluat uskoa. Edes mitään lähdettä et taaskaan hurjalle väitteellesi antanut. Väitteesi DNA-tutkimusten kiistattomuudesta on kuitenkin silkkaa puppua ja perustuu lähdekritiikkisi tuntien todennäköisesti jonkin kaupallisen hörhömedian ’tutkimuksiin’… Osoitit jälleen, että kuvitelmasi neutraalisuudestasi ja ’aidosta’ skeptisyydestäsi kertoo enemmän sivistystasostasi kuin mistään muusta. Enkä sano tätä siksi, ettet luota Wikipediaan vaan siksi, että jälleen kerran olet halukas uskomaan siihen epätodennäköisempään vaihtoehtoon vaikkei sinulla ole mitään tieteellistä tutkimusta kestävää syytä näin toimia. Onneksi kaltaisillasi lienee täälläkin enemmän epäilijöitä kuin opetuslapsia.

  • Wespa sanoo:

    Aihetta on käsitelty täällä useaankin otteeseen, etsivä löytää. 😉

  • Kuolemantuoja sanoo:
  • Höpönpöpö sanoo:

    Ja etsivähän löysi. Tosin sitä, että kyseenalaistajan pitää itse etsiä lähteet, joihin vetoat kertoo taas kerran paljon… Mutta ainakin tuoreimmassa täältä löytyvässä artikkelissa aiheesta olevat linkkisi DNA-tutkimuksien alienpäätelmistä osoitettiin pätemättömiksi heti kättelyssä. Eli sepä taas siitä… Hoh-hoh-hoijaa, tää on kyllä oikeesti niin surullinen sivusto. 😀

  • Wespa sanoo:

    ”artikkelissa aiheesta olevat linkkisi DNA-tutkimuksien alienpäätelmistä osoitettiin pätemättömiksi”

    Mielenkiintoista, millä tapaa?

    Tässä lainaus tutkimuksista, voit korjata mikä tässä mättää:

    Kallon tutkimukset jatkuvat edelleenkin ja uusimpien tietojen mukaan kallon DNA:n emäsparit eroavat vahvasti ihmisestä. Tutkitun 211 emäsparin näytteen pitäisi olla jokaisella ihmisellä täsmälleen samanlainen, mutta kallosta löytyi 56 eroavaisuutta! Ihmiseen verrattuna reesusapinalla eroa on kahdessa emäsparissa ja esim. koiralla eroa on 27 emäsparissa. Starchildin kallon uudet tutkimukset varmistavat aiempita tutkimuksia siitä, että kallo ei ole ihmisten tai minkään tunnetun eläimen. Itseasiassa kallon tutkimista johtavan Lloyd Pyen mukaan kallo eroaa ihmisestä enemmän kuin mikään tunnettu eläin!

    Täällä on usemapikin artikkeli aiheesta: http://paranormaaliblogi.net/index.php/tag/starchild/

  • Höpönpöpö sanoo:

    ”Mielenkiintoista, millä tapaa?”

    Luetun ymmärtäminen ei todellakaan ole vahvimpia puoliasi? 😀

    Käypä ajatuksella läpi nuo alien-yhteyksiä kritisoivat kommentit tuossa ketjussa. En ainakaan itse näe paljoakaan järkeä copy-pasteta tähän ketjuun noita kommentteja, jotka sinun pitäisi kohtuullisen helposti löytää antamieni vinkkien avulla. Usemapia vahvasti vääristeleviä artikkeleja aiheesta tuskin on syytä kenenkään lukea koska väitteistäsi huolimatta vaikuttaa siltä ettei tuo wikipediasta saatavana oleva tieto DNA-tutkimuksista ole millään muotoa vanhentunutta saati virheellistä. Starchild-kallo siis on ihmislapsen, jonka vanhemmat olivat ihmisiä.

    Jos sinulla ei ole TIETOA, joka kumoaa vallitsevan käsityksen on keskustelua aiheesta kanssasi paitsi turhaa myös turhauttavaa jatkaa.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Tapasi postata kommenttejasi ennen kuin olet ne miettinyt valmiiksi on muuten hyvin ärsyttävää! Kun vastaa kommenttiisi huomaa vasta vastattuaan, että oletkin lisäillyt siihen seikkoja, jotka olisi pitänyt huomioida omassa vastauksessaan. Olen tästä ennenkin huomauttanut, mutta miksipäs sinä tyyliäsi vaihtaisit…

    No, mutta… Lloyd Pyen väitteet eivät ole todisteita vaan vain Pyen väitteitä. Ja niin älyttömiä ettei niille kannata korviaan loksauttaa ellei hän esitä väitteilleen todisteita, joita muukin tiedeyhteisö pääsisi tarkastelemaan. Ellet tällaista perustavaa tasoa olevaa asiaa ymmärrä, niin asia on yksinomaan sinun ja läheistesi ongelma. Jaksamisia heille.

  • Wespa sanoo:

    Henkilökohtaisesti olen hyvin eri mieltä. 1999 ja 2003 tehdyt testit ovat olleet vajaavaisia ja DNA-testaus on kehittynyt ja tarkentunut lähivuosina valtavasti. Tarkemmilla ja paremmilla laitteistolla tehdyt tutkimuset ovat kattavampia ja kertovat ihan eri kuvaa mitä Wikipediassa kerrotaan.

    Tutkimukset ovat vielä kesken, mutta tässä vaiheessa on ihminen voitu sulkea jo pois. Toki aina voi olla luottamatta Loyd Pyen tutkimustiimin tuloksiin, samalla tapaa kuin itse olen kriittinen Wikipediassa mainituista taannoisista tutkimuksista.

    Jeps tapanani on oikolukea omat viestini ja aina välillä lisäilen samalla asioita joita tulee mieleen, mielestäni se on mielekkäämpää, kuin viiden eri viestin putkeen postaaminen. Toki näkemyksensä kullakin. 🙂

  • Wespa sanoo:

    1999 ja 2003 testeistä:

    1999 and 2003 DNA TEST RESULTS

    In Brief: In 1999 the Starchild Skull was tested by the BOLD forensic teaching lab in Canada. They thought they had recovered human nuclear DNA from the ”Y” chromosome, proving that the Starchild was a normal human male. This result was later determined to be a contamination.

    In 2003 the Starchild Project was able to arrange another DNA test, this time by Trace Genetics, the ancient DNA lab that had tested the Kennewick Man. They were able to recover mitochondrial DNA, but not nuclear DNA. This left two options–either the nuclear DNA was too degraded to recover, or the DNA was too different from that of a human to be detected by the human primers they were using to test it.

    Noita käydään vielä tarkemmin läpi Starchild-kalloa tutkivan tiimin sivuilta:
    http://www.starchildproject.com/dna1999-2003.htm

    2011 vuonna tehtyjä tutkimustuloksia olen käsitellytkin jo tarkemmin artikkeleissa ja niistä löytyy tietoa täältä (lähteenä taas kalloa tutkivan tiimin sivut):
    http://www.starchildproject.com/dna2011march.htm

    Mutta nämä kallon tutkimusta tekevän tiimin sivulla olevat tiedot ovat tietenkin vääristelyjä ja mahdottomuuksia, jotka on todistettu kymmenen vuotta sitten tehdyissä vanhoissa testeissä? Mikään uusi testihän ei voisi kumota noita aikasempia? Eivätkä aikaisemmat testit voisi olla väärässä?

  • Höpönpöpö sanoo:

    Wespa: ”…tässä vaiheessa on ihminen voitu sulkea jo pois.”

    Uskot siis näin uskomattoman väitteen ilman muuta todistetta kuin Pyen väite, joka ei – kuten edellä jo tein selväksi – ole minkäänasteinen todiste ennen kuin Pye esittää tutkimusaineistonsa ja -tuloksensa siinä muodossa, että niitä voidaan puolueettomasti tarkastella. Mitä ei kaiketi tule tapahtumaan.

    Kommentin voi myös oikolukea ennen sen postaamista, mutta ymmärrän hyvin jos moinen ei ole juolahtanut avaraan mieleesi.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Kysyn vielä (luultavasti n. tuhannennen kerran) etkö todellakaan ymmärrä yhtikäs mitään ns. lähdekritiikistä..?

  • Wespa sanoo:

    Wikipedia käy lähteeksi, mutta ei kalloa tutkivan tieteellisen tiimin, jota johtaa Loyd Pye sivut?

    Uskot siis näin uskomattoman väitteen ilman muuta todistetta kuin Pyen väite, joka ei – kuten edellä jo tein selväksi – ole minkäänasteinen todiste ennen kuin Pye esittää tutkimusaineistonsa ja -tuloksensa siinä muodossa, että niitä voidaan puolueettomasti tarkastella.

    Kuten mainitsin, niin tutkimukset ovat vielä kesken ja tarkempi tieto selviää toki myöhemmin, kun kallo pääsee muidenkin tutkijoiden tutkittavaksi. Tämän hetkiset tiedot ovat tarkasteltavissa mainitulla sivustolla, ja niistä saa toki esittää vapaata kritiikkiä. Toki kyseessä voisi olla ajattelemasi salaliitto jossa Loyd Pye ja useat tutkijat olisivatkin huijanneet meiltä vain rahaa, mutta itse en pidä sitä niin todennäköisenä kuin sinä. Totuus tästäkin selvinnee kun tutkimukset jatkuvat.

  • Wespa sanoo:

    Ihan mielenkiinnosta kysyn, että oletko katsonut Parablogin Starchild-kalloa tutkivissa artikkeleissa olevia videoita?

  • Höpönpöpö sanoo:

    Wikipediasta löytyy lähteet ja jos sinulla on ko. Wikipedia-artikkelin tiedot vääriksi osoittavaa uutta tietoa voit kohtuullisen helposti ilmoittaa ne ylläpitäjille ja korjata tilanteen. Näköjään kellään ei kuitenkaan ole tällaista tietoa ollut.

    Lue seuraava mahdollisimman hitaasti ja riittävän monta kertaa sillä en ehkä jaksa tätä enää toistaa: Pyen väitteet ovat vain Pyen väitteitä kunnes toisin todistetaan.

  • Wespa sanoo:

    Mikä Wikipedian lähteistä tekee luotettavamman, kuin kalloa tutkivan sivuston tiedot? Siellä on linkki wikipediaan itseensä, yhteen uutisartikkeliin, yhden skeptikkoseuran sivulle ja yhteen argeologiaa käsittelvään kirjaan.

    Pidät näitä lähteitä luotettavampana, kuin kalloa tutkivan tiimin sivustoa? Jos näin, niin millä perusteella?

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ja taas lisäilit kommenttiisi rutkasti tekstiä sen postaamisen jälkeen… Yrittäisit keskittyä.

    Itseasiassa olet tehnyt hyvin selväksi, että vaikka tutkimukset ovat omien tietojesi mukaan kesken olet jo hylännyt sen mahdollisuuden, että kyseessä olisi ihminen, vaikka aiemmat tutkimukset näyttäisivät osoittavan juuri päinvastaista. Tämä riittänee todistamaan, ettet suhtaudu asiaan neutraalisti etkä ’aidon’ skeptisesti vaikka muuta väitätkin.

    Mulla on pari shakkimatsia kesken ja aikainen herätys, joten lopetan tyhjään tynnyriin huuteluni tällä haavaa tähän. Toivottavasti joku keskustelua seuranneista kuitenkin ymmärsi miten höperöä huttua täällä taas keitellään.

  • Wespa sanoo:

    Wikipedia-artikkelia on koitettu päivittää uusimmilla tiedoilla, mutta valitettavasti sinne ei ole uutta informaatiota saatu laitettua, vaan siellä on edelleenkin vanhentunutta tietoa. Valitettavasti wikipedia toimii siten, että siellä eri moderaattorit ja kirjoittajat voivat kumota toistensa tietoja ja ei täten ole aina ajantasalla, sekä joissain tapauksissa jopa epäluotettava. Jos haluaa uusinta tietoa Starchildin tutkimuksista, niin sitä ei valitettavasti Wikipediasta löydy, eikä minun tehtäväni ole sinne sitä postata.

  • Höpönpöpö sanoo:

    No, nyt muutit edellisen kommenttisi lähes kokonaan toiseksi! Olet kyllä uskomaton tapaus…

  • Wespa sanoo:

    ”vaikka tutkimukset ovat omien tietojesi mukaan kesken olet jo hylännyt sen mahdollisuuden, että kyseessä olisi ihminen, vaikka aiemmat tutkimukset näyttäisivät osoittavan juuri päinvastaista”

    Uusimpien keskeneräisten tutkimusten valossa ihminen on saatu suljettua jo pois (katso artikkelista kohta emäpareista), mutta DNA:ta ei ole vielä 100% kartoitettu, mutta niiltä osin miltä on, voidaan jo sanoa että kyseessä ei ole ihminen. Tätä informaatiota olen artikkeleissa käsitellyt ja tuonut ilmi. Aiemmat tutkimukset näyttävät toki päinvastaista tietoa ja siihen olenkin jo aiemmin vastannut, ja tätä on kalloa tutkivan tiimin sivustolla käsitelty myös.

    Toki pidän jokseenkin mahdollisena sitäkin, että kyseessä voisi olla huijaus, sitäkään en voi sulkea pois. Jos kyseessä olisi huijaus, niin toki ihminen olisi yksi mahdollisuuksista. Tällä hetkellä kantani kallistuu kuitenkin uusimpien tutkimusten tuloksiin ja siihen, että aiemmat tutkimukset ollaan mielestäni pätevästi debunkattu.

    Palaillaan taas paremmalla ajalla ja onnea shakkimatsiin. 🙂

  • Höpönpöpö sanoo:

    Voi nyt oikeasti ketun vattu! Oletko sä itse edes ihminen vai joku hömppägeneraattori?!? 😀

  • Wespa sanoo:

    Uusimpien tutkimusten valossa näyttelen ihmisen roolia. 😀 😀

  • Ogeli sanoo:

    Vaikka Wikipediasta löytääkin hyvin tietoa niin en itse luottaisi siellä olevaan tietoon sataprosenttisesti. Kuka tahansa pystyy muokkaamaan informatiota haluamakseen ja väittämään totuudeksi. Väitetäänhän siellä vieläkin, että Graham Hanockin teoriat ja tutkimukset ovat ”pseudoargeologiaa” ja ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttamaa. Anna mun nauraa.

  • isojalka sanoo:

    ”Väitetäänhän siellä vieläkin, että Graham Hanockin teoriat ja tutkimukset ovat ”pseudoargeologiaa” ja ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttamaa. Anna mun nauraa.”

    Ja nämä väitteet ovat naurettavempia kuin omat väitteesi?

  • Ogeli sanoo:

    Eivät ne ole väitteitä.

  • Aenea sanoo:

    Ottamatta kantaa starchild -tapaukseen, on mielenkiintoista pohtia, miksi monet ihmiset torjuvat suoraan muiden elämänmuotojen olemassaolon.

    Olisiko liian pelottavaa tietää että avaruudessa on elämää? Olisiko syynä se että avaruuden ”uhkalta” olisi liian vaikea ”puolustautua”, ihmisten olettaessa että nämä olennot ovat vihamielisiä? Miksi niin monet ajattelevat että esim. Jumalan olemassaolo kumoutuu jos alieneita olisi?

    Henkilökohtaisesti elämässäni tuskin mikään muuttuisi jos alieneiden olemassaolo ”paljastettaisiin”. Korkeintaan yrittäisin liftata pihalle tältä planeetalta.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Aenea, aika harvassa ovat käsittääkseni ne skeptikot, joiden mielestä avaruudessa ei voisi olla elämää, enkä ainakaan itse koe mitään uhkaa ajatuksesta. Sitä paitsi kuten olen useasti esittänyt, Tellus on oiva todiste siitä, että avaruudessa voi olla elämää.

    Kysymys mahdollisten avaruusolentojen vierailuista syrjäisellä planeetallamme taas on aivan toinen asia. Ja toisin kuin ”aito skeptikkomme” Wespa nyt jälleen väittää näistä mahdollisista vierailuista ei todellakaan ole toistaiseksi yhtä ainuttakaan todistetta. Jos sellaisia ilmenee otan ne riemuiten ja pelotta vastaan. Pidän kyllä mahdollisuutta, että tällaisiin todisteisiin elinaikanani törmäisin harmittavan häviävinä. Tämä pelkoni perustuu paitsi avaruudellisiin mittasuhteisiin myös siihen etten näe kaltaisemme tietoisuuden kehittymistä millekään planeetalle suotuisana saati tavoiteltavana kehityssuuntana, joten vaikka elämää muualla olisikin (ja painotan edelleen, etten näe mitään syytä miksei näin olisi) se lienee hyvin harvoin kaltaistamme tietoisuutta omaavaa ja samanaikaisesti fysiikaltaan siihen suuntaan muotoutunutta, että siltä onnistuisi avaruusalusten rakentaminen ja niillä interplanetaarisesti kruisaileminen. Ja tässä yhteydessä painotan etten suinkaan pidä tätäkään vaihtoehtoa mitenkään mahdottomana vaan vain ja ainoastaan avaruudelliset mittasuhteet (taivaankappaleiden etäisyydet ja Universumin ikä) huomioiden näkisin mahdollisuuteni kohdata todiste älyllisistä alieneista olevan samaa luokkaa kuin jos voittaisin Loton jättipotin joka lauantai puolen vuoden ajan ja vieläpä samalla lottorivillä.

  • Aenea sanoo:

    Mielestäni avaruusolennot tuskin ainakaan isommin vierailevat täällä, nimenomaan sen takia että he ovat kovasti kehittyneempiä kuin me.

    Miksi? No, en voi pitää ihmisten ”saavutuksia” telluksella kovinkaan merkittävinä. Tälläkin hetkellä annamme oman lajimme edustajien nääntyä nälkään koska heillä ei ole vihreitä paperinpaloja jotta antaisimme heille ruokaa. Tälläkin hetkellä ihmiset tappavat toisiaan eriävien mielipiteiden ja paperilla olevien viivojen takia. Ihmiset ovat miltein tehneet omasta planeetastaan elinkelvottoman ”voittojen” tavoittelemisen takia. Lisäksi, kun katsoo historiaa taaksepäin miten on käynyt keskimäärin aina ihmisten mennessä uusiin paikkoin (esim. Amerikan uudisasuttaminen), en todella ihmettele jos yksikin terveellä järjellä varustettu alien haluaa jättää ihmiset olemaan ihan vain keskenään.

    Mainitset tuossa epätodennäköisyyden (älykkäiden) alieneiden olemassaolosta, mutta samojen lakien mukaan ihmisetkin ovat täällä (ellet usko siihen teoriaan että meidät on tuotu tänne tai luotu tänne). Koska avaruus on ääretön, on asumisplaneettojen määrä ääretön, joten on äärettömän epätodennäköistä, etteikö samanlainen prosessi kuin ihmisten synnyssä, olisi voinut toistua myös muualla. Etenkin kun huomioi universumin iän.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Aenea, puhuin lähinnä sen mahdollisen alien-kontaktin todennäköisyydestä. Toisaalta jos tarkastelee vaikkapa parhaiten tuntemamme planeetta Maan eläjistöä niin harvassa täälläkin tämä kaltaisemme tietoisuuden ja esim. avaruusrakettien askartelun mahdollistavat fyysiset ominaisuudet omaavat lajit toistaiseksi ovat.

    Ja Ogelille jo etukäteen kiitokset siitä, että hän tulnee piakkoin kertomaan oman Totuutensa siitä miten tälläkin pallolla seikkailee jo tälläkin hetkellä lukematon määrä eri alienlajeja. 😉

  • TeleMakkara sanoo:

    Wespan olisi hyvä ymmärtää, ettei kallon tieteellisillä tutkimuksilla ole mitään arvoa niin kauan kun ne kaikki on suoritettu Pyen siiven alla ilman vertaisarviointia. Meillä on saatavilla vain Lloyd Pyen vakuuttelut, jotka ovat erittäin hataralla pohjalla, kun otamme huomioon miehen aikaisemmat tieteelliset sirkustemput, sekä sen faktan, että Pyellä on valtavasti rahallisia intressejä kallon suhteen. Pye haalii ympärilleen sijoittajia mm. elokuvaa ynnä muuta kaupallista toimintaa varten, jolla ei mitenkään voi olla positiivista vaikutusta tutkimustulosten puolueellisuutta ajatellen. Kaikki tämä siis ennen kuin tutkimustulokset ovat edes valmiita.

    Mikäli kallo todella on aito todiste maan ulkopuolisesta elämästä, on todellinen tradegia, että se on sattunut jäämään Pyen käsiin.

  • Aenea sanoo:

    Ihminen on tällä planeetalla pitänyt huolen siitä että mikään muu laji ei ole voinut kehittyä. Esimerkiksi neandertalinihminen on kuollut sukupuuttoon. Ihminen on myös levinnyt ja vienyt elintilaa muilta kädellisiltä (ja aivan kaikilta muiltakin eliöiltä, lajeja on hävinnyt ihmisen leviämisen myötä todella paljon). Tosin, vain koska eliöt eivät ole samanlaisia kuin ihminen, ei se todista älykkyyttä tai sen puutetta. Esimerkiksi delfiinien älykkyys on paljon tutkittua.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Toivottavasti Telemakkara kiteytti asian ytimen niin, että se tuli ymmärretyksi. Männä yönä tuli taas sellainen olo, että itse puhun ainakin Wespalle täysin vierasta kieltä.

  • Höpönpöpö sanoo:

    En, Aenea, väittänytkään ihmistä pallon ainoaksi älylliseksi olennoksi, mutta tällä haavaa olemme täällä ainoita, joiden fyysiset ominaisuudet mahdollistavat vaikkapa ruuvin sorvaamisen. Neandertalin ihminen ei muuten tainnutkaan kuolla sukupuuttoon vaan sulautui Sapienseihin. Muistaakseni meitä ihmisapinoita on parhaimmillaan tallonut täällä yhtä aikaisesti jopa viisikin eri variaatiota. Olisi kyllä huikean hienoa omalla tavallaan jos kaikki olisivat selviytyneet tänne asti. Tosin tuommoinen heterogeenisyys tuottaisi takuulla monenlaisia ongelmiakin. Voin kuvitella yhden nostavan itsensä väkivalloin herralajiksi, toisen joutuessa raatamaan raskaimmat duunit, jne. Rasismi saisi aivan uusia ilmenemismuotoja. :/

  • juhis sanoo:

    Höpönlöpö, jos valonnopeus on todellakin se raja jota ei voida ylittää niin avaruudelliset mittasuhteet ovat kieltämättä sen verran suuret että olisi erittäin epätodennäköistä että kohtaisimme vieraita elämänmuotoja muista planeetoista. Silti varsinkin kvanttifysiikassa on aika mielenkiintoisia asioita jotka tiedetään olevan olemassa mutta ei oikeastaan tarkalleen osata sanoa miksi. Tämä universen jakso kannattaa katsoa, sen kun katsoo niin ymmärtää ettei ainakaan valonnopeutta kannata kiistattomasti pitää luonnon raja-arvona jota ei voida koskaan ylittää http://www.youtube.com/watch?v=-gqQQkzlHz8

  • Höpönpöpö sanoo:

    Villi mutta valistunut veikkaukseni, juhis, on kuitenkin ettei maailmankaikkeudessamme ihan ruuhkaksi asti ole eliömuotoja, jotka sekä kykenevät valmistamaan laitteen, joka ylittäisi valonnopeuden (ja intergalaksista kruisailua silmällä pitäen jopa moninkertaisesti) ja lisäksi kestäisi moisen matkanteon höykytyksen saamatta toimintakykyään tuhdisti rajoittavia traumoja.

  • Aenea sanoo:

    Höpö, toimimme rajallisessa ymmärryksessä. Joskus 1600 luvulla kun ihmiset kulkivat vielä hevosella, kukaan tuskin osasi kuvitellakaan nykypäivän autolla huristelua. Entä jos jokin mahdollistaa sen, että valonnopeutta ei tarvitse ylittää? Ajattelemme että matkustamiseen pitää liikkua pisteestä a pisteeseen b, mutta entä jos olisi mahdollista vaikkapa teleportata pisteestä suoraan pisteeseen b?

    Seuraavaksi sanot todennäköisesti että ”se on mahdotonta”, mutta se on juuri samaa ”maapallo on litteä” tietämystä, mikä vallitsee kun ei vielä paremmasta tiedetä.

  • juhis sanoo:

    No joo näinhän se menee nykytiedoilla, kun päätelmien perusteena on havaittu maailmankaikkeus ja siihen liittyvät tunnetut luonnonvakiot. Jos intergalaktinen matkustelu olisi mahdollista niin en usko että se olisi höykytystä, vaan sen täytyisi perustua johonkin täysin erilaiseen mekanismiin ja sitä mekanismia me emme vielä ymmärrä tai sitten sitä ei ole. Wespan pitäisi laittaa tuo universen jakso kvanttifysiikasta tänne, siinä olisi ainakin sitä 100% aitoa paranormaalia ja kaiken lisäksi sitä olisi aika vaikea kenenkään debunkata 🙂

  • Höpönpöpö sanoo:

    Äläs, Aenea, pistä sanoja suuhuni. 🙂 Jos jokin mahdollistaa teleportaation toiselle planeetalle tai jopa toiseen galaksiin niin sittenhän on otettu mahtava askel mitä avaruusmatkailuun tulee. Itse en kuitenkaan jaksa uskoa tähän utopiakapitalistiseen jatkuvan kasvun ja kehityksen malliin vaan pelkään sivilisaatiomme tulevan tiensä päähän ja romahtavan taantuen paljon ennen kuin teleportaatio tai vaikka madonreikien hyödyntäminen on ulottuvillamme. Sen verran alkeellisena vielä avaruusmatkailuamme pidän. Mutta, ken elää se näkee.

  • Jaahas sanoo:

    Ken elää se näkee tai sitten ei näe vaikka eläisi. Riippuu paljolti julkistetaanko tietoja ja mitä ja jos, niin missä määrin. Ajatteletko että esim. jenkit, jotka olisivat kehittäneet teleportaation, että he jukistaisivat asian ja kertoisivat mahdollisesti vieläpä miten se toimii? Unen näit jos niin ajattelet. Mutta seuraa sinä Wikipediaa, sieltä se lopullinen totuus kaikesta sinulle löytyy, sillä mitään sotasalaisuuksiin luokiteltavia ei ole olemassa.

  • Ogeli sanoo:

    Höpönpöpö, hyvä että olet palannut tänne inttämään kun ollutkin vähän hiljaista. Minä olen täällä jo totuuteni useaan otteeseen kertonut eikä siihen ole mitään lisättävää. Sinä et selkeästikään siihen usko, jotkut ehkä uskovat. Mielestäni aliarvioit muut avaruuden rodut olettaessasi, että ne eivät osaisi liikkua valoa nopeammin. Meillä on vain oma käsityksemme aika-avaruudesta, mutta fysiikan lajeja pystyy taivuttamaan kun oma värähtelykyky on tarpeeksi korkealla. Ne avaruusrodut, jotka matkaavat jonnekin peltipurkeilla ovat oikeasti melko alkeellisia vielä.

    Jos ihmiset eivät onnistu tuhoamaan itseänsä lähivuosina niin on mahdollista, että lähitulevaisuudessa pystytään hyödyntämään fuusiovoimaa avaruusmatkoissa, mutta ei sekään ole mitään verrattuna valoaluksiin. Sellaiset alukset eivät siis ole kiinteää materiaa vaan ne ovat pelkkää tietoista valoa… Kaikki tässä universumissa koostuu valosta.

    Mitäs mieltä olet skeptikosta nimeltä Carl Sagan? 🙂
    http://www.youtube.com/watch?v=bOcfCkUBsdc

  • Entity sanoo:

    Carl Sagan oli idealisti, joka harrasti spykedeellistä avaruusmatkailua. Innoittava kaveri, täytyy myöntää, mutta ei hänenkään huimimpien henkilökohtaisten visioidensa tueksi ole muuta kuin se, että jos ihmiskunta onnistuu kehittymään tarpeeksi kauan tuhoamatta itseään, löydämme ratkaisuja ongelmiin joita emme tiedä olevankaan.

    Ihmisten järki on hyvä työkalu, mutta harmillisen rajallinen. Tälläkin hetkellä resursseja tuhlataan turhuuden markkinoiden ylläpitämiseen ja edistyksenä markkinoidaan täydellisen merkityksettömiä leluja ja suoranaista typeryyttä, jota ei edes tajuta typeryydeksi. Esimerkiksi Amerikassa tuli tänä vuonna markkinoille muovinen suojus, jolla helpotetaan ympärileikattujen poikalasten silvottujen elinten paranemista. Tarpeellinen härveli, mutta entä jos lopettaisivat lastensa turhanpäiväisen silpomisen? Varmasti Euroopassa tehdään monta samalla tavalla järkeväksi ja merkittäväksi koettuja asioita, jotka ovat silkkaa hulluutta.

    Tietoinen valo, Ogeli, ja muut sadut ovat kyllä kauniita ja mukavia. Mutta ei niitä tue mikään havainto eikä todiste. Jos jokin asia vaatii vakaata uskoa ollakseen olemassa, sillä tuskin on minkään muun kaltaista olemassaoloa. Avaruusolento, jota ei voi havaita aistein tai mittalaittein on ehkä mahdollinen (mutta sanon niin vain siksi, että olisi virheellistä väittää että sellainen on täydellisen mahdoton), mutta todella epätodennäköinen. Aina kun ilmoitetaan että vain viisaat voivat nähdä keisarin vaatteet, kannattaa harkita mahdollisuutta että joku ei ole täysin rehellinen.

  • Samppa sanoo:

    Hulvatonta seurata miten ahdasmielinen Höpöliini pitää lappuja silmillään ja pitää omaa maailmankuvaansa ja aistimaailmaansa yhtenä ainoana totuutena ja täysin kyseenalaistaa lentävät lautaset ja pienet harmaat vaikka kirkuen ja huutaen vaikka meidän oma planeetta kyseenalaistaa täysin ihmisen kehityksen polut ja sivilisaation määritelmät.. Todella yleisenä esimerkkinä uusimpien tutkimusten mukaan jo muinainen egypti on ajoitettu huomattavasti kauemmas historiaan. Jopa ajalle 12 500 ekr. Jos 14 500 vuotta sitten oli faaraoiden papistolla ja faaraoilla hehkulamppuja, sähköä, tekniikkaa siirtää tuhansien tonnien kivimassoja ja leikata ja muokata ja latoa niitä tavalla joka peittoaa kaikessa tekniikassaan ja huikeudessaan 14 500 vuoden päässä tulevaisuudessa olevat tampiot jotka luulee olevansa kehityksen terävintä kärkeä. Unohtamatta kaikkea sitä apinointia mitä on on mahtunut siihen väliin. Faaraoiden aikaan tunnettiin tähtitiedettä, fysiikkaa, kemiaa, psykologiaa ja jopa tiedettiin että ihmisellä on SIELU. OMFG. Nyt kun ollaan tällaisessa asiassa ei ole ollenkaan kaukaa haettu aihe: henkimaailma. (Jatkan hieman)

  • Samppa sanoo:

    (aim päk) Meediot ympäri maailman pystyy kommunikoimaan ”tuonpuoleiseen” ja kertomaan hyvin tarkkoja ja henkilökohtaisia asioita jo edesmenneistä joiden arvausmahdollisuus sillä hetkellä on kauniin pyöreä nolla. Ihmisillä ei ole minkäänlaista käsitystä muunlaisesta olemisen tasosta kuin tämä meidän omaan aistimaailmaan rajoittuva olemassa olo, joka on todella suppea paitsi näillä meedioilla. (Joo joo on feikki meedioitakin jotka pissii hunajaa kun joku höynäytettävä vinkkiautomaatti tulee tunkasemaan satkun turbaaniin.) Kiistattomat asiat jotka tällä planeetalla tapahtuu, pistää uuteen uskoon meidän koko olemassaolon ja vain se että ihmiset vähän avais mieltä ja leikkisivät ajatuksella, saattaisi olla mieltä räjäyttäviä vaikutuksia. Jos olin avaruusolio ja tarkkailisin tämän planeetan touhua ihsekseen tässä fyysisessä maailmassa, pysyisin aivan hiivatin kaukana tästä lajista. Ihmiskunta on kuin tynnyrissä kasvanut ja keksinyt itselleen kranaatin(ydinpommi) ja hiplaa kädet hikisinä sokkaa ja jännittää että ”mitäköhän tapahtuu jos tästä vetäsen?”. Jos olis mahdollisuus, lähtisin avaruusmuukalaisten matkaan just tällä yskäisyllä. En todellakaan halua asua tällä planeetalla teidän ahdasmielisten kanssa. En voisi edes kuvitella mitä kaikkea heillä on meille opetettavaa.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ogeli: ”Mielestäni aliarvioit muut avaruuden rodut olettaessasi, että ne eivät osaisi liikkua valoa nopeammin.”

    Oletin, ettei moiseen kykeneviä ole ruuhkaksi asti. Myönnän, etten oikein jaksa rajallisen nykytietämykseni varassa uskoa sellaiseen kykeneviä eliöitä olevan ollenkaan, mutta mielelläni näkisin sellaisista todisteita mikäli niitä on. Sehän olisi huikean mielenkiintoista.

  • Höpönpöpö sanoo:

    Ikävää, Samppa, että täällä edelleenkin pidetään jotenkin rajoittuneena sitä, että uskomattomiin väitteisiin törmätessään toivoisi näkevänsä jonkinlaisia todisteita tai edes logiikaltaan päteviä perusteluja sille miksi uskomattomat ja jyrkästi nykytietämyksen vastaiset väitteet kannattaisi ottaa todesta.

  • Entity sanoo:

    Tuli vain mieleen sellainen asia, että noista pyramidien ylivertaisesta rakennustaidosta puhutaan kyllä paljon, mutta pohjimiltaan pyramidi on vain kasa kiviä, jossa isot on ladottu pohjalle ja pienet päälle. Ei muinaisessa Egyptissä olisi ollut mitään mahdollisuuksia rakentaa nykyisenkaltaisia megapilvenpiirtäjiä, joista vaatimattomimmatkin ovat puoli kilometriä korkeita.

    Olisi kyllä jännittävää, jos tuossa tilaisuudessa tulisi esille kiistattomia todisteita. Se muuttaisi kyllä maailmankuvaa aika tavalla, jos kävisi ilmi että avaruusmuukalaiset todella vierailevat säännöllisesti tällä pallolla. Antaisi myös maahanmuuttokritiikille ihan uudenlaisen merkityksen.

  • Aenea sanoo:

    Entity: et selvästikään ole perehtynyt pyramideihin tarkemmin. Muutamia seikkoja pyramideista:
    – ne on linjattu tarkasti tiettyjen tähtien mukaan
    – pyramideista löytyy niin isoja kiviä, että niitä liikuttelemaan tarvitsisi nykyäänkin mekaanisia apuvälineitä
    – kivet, joista ne on rakennettu, on tuotu pitkän matkan takaa

    Ja perinteinen orjatyövoima teoria ei vaan ihan täsmää siihen miten rakentaminen on tapahtunut.

  • Toveri sanoo:

    Disclousure, Yritys nr.183

  • Höpönpöpö sanoo:

    Eikös pyramidien rakentaminen orjatyövoimalla ole jo aikapäiviä sitten unohdettu vaihtoehto? Käsittääkseni nykytietämyksen mukaan rankentajat olivat alansa ammattilaisia. Ja mekaanisia apuvälineitä toki osattiin jo tuohon aikaan askarrella. Mitään paranormaalia ei kyllä niihinkään valitettavasti liity.

  • jatu sanoo:

    Rakentajat ovat todellakin olleet aikansa ammattilaisia. Pojat pisti pyramidin pystyy parissakymmenessä vuodessa.
    Palikoiden koko 1-7 tonnin väliltä.
    Eikö se aika ole laskettu, kun palikka loksahti paikalleen joka 45 sekunnin luokkaa 24/7, ilman kesälomia.

  • Ogeli sanoo:

    Niin no, ei antigravitaatiovoimissa mitään paranormaalia olekaan. Ongelma on vaan se, että kyseinen henkinen teknologia hautautui menneiden kulttuurien mukana ja sellaisen ei voida edes uskoa olleen olemassa. Tosin itse uskon, että kyseinen teknologia on sittemmin keksitty uudeelleen ja se on käytössä salaisissa projekteissa.

    http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=xc4B9PGnGtg#t=1306s

  • Höpönpöpö sanoo:

    Toki on myös mahdollista, että suuri osa lohkareista onkin hieman betonin tapaan valettua materiaalia. Missään tapauksessa mikään muu kuin mielikuvituksemme ei tälläkään kertaa viittaa mihinkään Maan ulkopuoliseen väliintuloon.

  • Jaahas sanoo:

    ”Missään tapauksessa mikään muu kuin mielikuvituksemme ei tälläkään kertaa viittaa mihinkään Maan ulkopuoliseen väliintuloon.”

    Eikö missään tapauksessa, miksi ei?

  • Silence sanoo:

    Joillakin on skeptikkogeeni, joka ilmenee täälläkin nähdyillä tavoilla. Emme saa syyllistää heitä, he eivät voi mitään sille miten näkevät maailman =)

  • Ogeli sanoo:

    Hyvin sanottu. 😀

  • Entity sanoo:

    Aliarvoitte ihan oikeasti ihmisen kykyä ratkoa ongelmia, jotka vaativat ratkomista. Mekaanisia apuvälineitä on osattu rakentaa Egyptissäkin, ne eivät ole välttämättä toimineet polttomoottorilla ja tietokoneohjauksella, mutta loppujen lopuksi on ihan sivuseikka onko esimerkiksi nosturin käyttövoimana dieselmoottori vai tarpeeksi lihasvoimaa, vastapainoja ja välityksiä. Egyptin kivisepillä on varmasti ollut sellaista omaan alaansa liittynyttä tietotaitoa, joka on myöhempinä aikoina kadonnut (samaan tapaan kuin on kadonnut monen muunkin vanhentuneen teknologian käyttötaito).

    Pyramidien linjaaminen tähtien mukaan ei sekään ole mikään ihmiselle mahdoton saavutus, tähtitiede on kuitenkin ihan ensimmäisten tieteenalojen joukossa kehittynyt tiede. Muinaisessa maailmassa oltiin hyviä siinä ja tunnettiin sille myös käytännön sovelluksia, joista nykyään tietävät vain tähtietieteen harrastajat ja matematiikan historiasta kiinnostuneet henkilöt. Tai ehkä joku suunnistaa vielä nykyäänkin tähtien avulla kotiinsa? Olen joskus jopa ajatellut, että miltäköhän on oppimattoman taikauskoisen maalaistollon silmiin näyttänyt menneen ajan oppinut, joka on mutissut outoja nimiä ja mittaillut käsillään asteita tähtitaivaalla ja sen jälkeen osannut suunnistaa erehtymättä johonkin paikkaan tai tietänyt jonkin vuodenkiertoon liittyvän tapahtuman ajankohdan.

  • jatu sanoo:

    Kaikki on tosiaan mahdollista, hatunnoston arvoinen suoritus joka tapauksessa.
    Sekin vielä, että näkivät haukan katseellaan tähtiä ja planeettoja, joita ei ilman hyvää kaukoputkea tahdo erottaa.

  • Make sanoo:

    Wespa, olen tutustunuut kumpaankin linkkiisi.
    Tuohon ”starchildiin” olen tutustunut vähän enemmän, ja siitä ei ole sen kummempaa sanottavaa, kun että on se kumma miten yliopistolla tutkittaessa tämä todettiin vain normaaliksi epämuodostuneeksi lapsiparaksi (vesipäisyys, jos muistan oikein), mutta kallon päädyttyä ufointoilijalle alko kallon alkuperä muuttamaan paikkaansa kummasti. Ja joo, valtavat määrä rahaa lypsetään ”tutkimukseen” O.o. Taisin asiaa jo vähän pyöritelläkkin jossain paranormaaliblogin jutussa.

  • Make sanoo:

    Palataan vielä tähän ”todisteet” kohtaan. Olen kyllä tutustunut jokuseen erittäin vakuuttavaan raporttiin (näitä on harmittavan vähän) mahdollisista ufohavainnoista.
    Siltikään en ole laisinkaan vakuuttunut maan ulkopuolisen elämän vierailusta täällä. Paradoksi, heh?
    Se mitä useinmiten ei ymmärretä skeptismissä on se, että me vaadimme VEDENPITÄVÄT todisteet asioista. Ja näitä kun en ole nähnyt tässä tapauksessa, eikä ole kukaan mukaan. Uskolla ei valitettavasti pitkälle pötkitä. Etsinyt kyllä olen näitä todisteita, teini-iässä kun olin erittäin kiinnostunut paranormaaleista ilmiöistä, erityisenä mielenkiintona maan ulkopuolinen elämä. Tämä sai minut viettämään loputtomia öitä internetin ihmeellisessä maailmassa lukien jos jonkinnäköisiä sivustoja.
    Lopulta aloin huomaamaan sen valtavan epäloogisuuden koko kuvassa. Joku sanoo jotain, toinen toista, kolmannella on täysin eri teoria. Päädyin lopulta tutkailemaan erilaisia debunkkailu sivustoja ja vihdoin löysin sen mitä kaipasin: loogisuuden.

    Nykyäänkin esimerkiksi kun tänne paranormaaliblogiin ilmestyy joku ufohavainto, noin minuutissa sen voi todeta googlella huijaukseksi (usein löydät syyn miksi, miten, kuka sen teki), tai täysin luonnolliseksi ilmiöksi (esim nämä ”planeetan kokoiset alukset” auringon lähellä, tai mystiset planeetta x:ät). Mikä saa meikäläisen tippumaan penkiltä on se, että nämä huijaukseksi varmistetut tapaukset jäävät silti elämään täysin omaa elämäänsä ufopiireissä.
    Usein rinnastankin nämä ufouskovaiset kreationisteihin ja heidän tyyliinsä kieltää evoluutio: Heitä vastaan on läjäpäin todisteita; mutta niitä ei viitsitä nähdä. Sama pätee näiden ufouskovaisten kanssa. Heidän hartaasti kannattamansa tapaukset ovat paljastettu huijaukseksi, kenties jopa tekijän toimesta, mutta siltikin niihin uskotaan miltein sokeasti. Tieto on heidän naamansa edessä, mutta sitä ei haluta nähdä.

    Jos kukaan enään lukee näitä vähän vanhemman uutisen kommentteja niin toivottavasti tämä edes hieman valoittaa skeptikon suhtautumista asiaan ja miksi näin on.

    Laitetaan nyt vielä selvyyden vuoksi,, että en kiistä elämää muualla universumissa, sehän olisi typerä. Elämää voi löytyä jopa meidän aurinkokunnasta muualtakin kuin Maasta. Se, mistä en ole vakuuttunut, on näiden superkehittyneiden hyväntahtoisten alienliittoumien vierailut.

    PS. oletan muuten edes jonkun kääntävän tuon kreationisti-vertauksen minua itseäni vastaan.

  • Wespa sanoo:

    Make mielestäni on annettu hyviä faktoja viitaten siihen, että vesipäisyys voidaan sulkea pois vaihtoehdoista, vaikkakin siinä oli siihen viittaavia muutamia merkkejä. Kuitenkin on todennettu merkkejä, joita ei ole vesipäisillä lapsilla. Apinallakin on kädet, jalat ja pää, mutta se ei silti ole ihminen vaikka täyttää muutamia siihen verrattavia asioita. Oletko tutustunut Pyen vastaväitteisiin vesipäisyyttä vastaan? Jos olet, niin haluatko valaista tarkemmin miksi et pidä niitä luotettavina, mitkä mainitut asiat ovat vastaväitteissä vääriä?

    Tässä linkki vastaväitteisiin vesipäisyydestä:
    http://www.starchildproject.com/hydrocephaly.htm

    Itseäni ei niinkään kiinnosta minkä oletat olevan Loyd Pyen motiivit, vaan suorat faktat väitteissä, jotka voidaan kumota ja todistaa Loyd Pyen huijaavan jos näin on. Tai vaihtoehtoisesti onko kukaan muu kumonnut pätevästi Pyen esittämiä vastaväitteitä vesipäisyyttä vastaan ja missä?

  • Höpönpöpö sanoo:

    Makella on muutama pointti. Itse kommentoin tähän vain, jotta etusivulla kiinnitettäisiin huomiota tähän vanhempaankin artikkeliin ja Maken kommentit tulisi luetuiksi.

  • Wespa sanoo:

    Hyvä Make, että pidät tutkivan kannan, kriittisyys on myös tällä alalla hyvä piirre. Jokainen tapaus on oma tapauksensa, ei pidä rinnastaa Planeetta X -teorioita ufotapauksiin. Jokaista tapausta pitää katsoa omana tapauksenaan ja katsoa mitä faktoja ja millaista tietoa on saatavilla. Itse henkilökohtaisesti en pidä tähän asti näkeämiäni Planeetta X -teorioita pitävinä (tämä saattaa muuttua jos saan käsiini uutta todistusaineistoa), mutta pidän sen mahdollisuuden auki, että jotkut kontaktitapaukset voivat olla aitoja, koska minulla ei ole todisteita, että kaikki (kertomansa mukaan kontakteja kokeneet) ihmiset valehtelisivat tai olisivat psyykkisesti vajaavaisia. Tässäkin pitää katsoa jokaista tapausta toki omana tapauksenaan, toki psyykkisesti sairaat ihmiset saattavat huudella avaruusolentoja, mutta kokemus avaruusolennosta ei tee ihmisestä automaattisesti hullua.

  • Entity sanoo:

    Make, kuulostaa tutulta, paitsi että minun aikanani tietoa piti hakea kirjastosta, koska netti ei ollut vielä saavuttanut kotikontujani. Muistelen joskus aikoja, kun Eric Däniken oli mielestäni oikea tietokirjailija ja Rauni-Leenan lääkärinstatus teki vaikutuksen.

    Psyykkisesti terveet ihmisetkin saattavat kokea outoja. Itse olen kokenut pari ruumiistairtautumista ja muutaman muun oudon asian. Olen tainnut kohdata myös ennaltatietämistä ja pari kummitusta. Taivaalla on näkynyt myös outoja, osa selitettävissä osaa en pysty selittämään. Eräskin ilmakehän valoilmiö sai minut oikeasti pelkäämään, että jotain outoa on kyseessä, kunnes selvittelin asiaa ja löysin luonnollisen selityksen halo-ilmiöiden maailmasta.

    Muutamat kokemani ilmiöt ovat psyykeeni sisäisiä. Niiden tapauksessa kokemus on kyllä täysin aito, mutta sillä ei ole itsenäistä mitattavaa olemassaoloa. Se vaikuttaa maailmaan vain, jos se vaikuttaa kokijaan niin paljon, että tämä alkaa toimia uudella tavalla maailmassa. Paljon siitä minkä koemme todellisena on vain harhaa ja unta.

  • Silence sanoo:

    No, ollaanko näihin juttuihin saatu vihdoin vastaus? =)

  • Ogeli sanoo:

    Silence, katsopas tämä.
    http://www.huffingtonpost.com/2013/04/30/citizen-hearing-on-disclosure-day-2_n_3184932.html

    Tosin eipä tuo välttämättä saa ihmisiä sen enempää uskomaan mihinkään ja herämään. Olkoon sitten niin.
    https://www.youtube.com/watch?v=7blUYJm6i-c

  • Entity sanoo:

    Ehkä oli taas editoitu tuo sitizen hearingin anti, mutta eipä tuossa varsinaisesti mitään kiistatonta ja mullistavaa esitetty. ”Olen nähnyt sitä sun tätä, mutta eipä ole sattumalta teille näyttää mitään”. Minullakin oli tuossa lipastonlaatikossa toissapäivänä huippusalainen dokumentti, jossa todistettiin että jäätelönmyyjät ovat aiheuttaneet ilmaston lämpenemisen tahallaan organisoimalla kansainvälisen salaliiton. Valitettavasti kyseinen dokumentti ei enää ole hallussani, joten teidän täytyy vain uskoa sanaani.

    Vedenpitäviä todisteita siis edelleen odotellessa.

  • Kuolemantuoja sanoo:

    Entity on skeptikko muiden joukossa, ei selle riitä todisteeks vaikka ET tulis vetää lapdancee persettä keikkuen syliin 😀 Varmaa vetoaisi omaan mielenvikaisuuteen tai muuta vastaavaan.

    ”Valitettavasti kyseinen dokumentti ei enää ole hallussani, joten teidän täytyy vain uskoa sanaani”. Ihmeellistä päänaukomista, joten minä vuorostaan.

    Miten luulet Entity, että sun jauhannat vetoaa muiden jutuista tääl, vaikka juuri niistä todistetista mitä muut esittää tääl. Luuletko olevasi parempi ihminen kuin muut noilla sun vedenpitävillä ”teorioillas”. Syljen tollasten ihmisten päälle, pthyii.

  • Kuolemantuoja sanoo:

    Se on aina helppoo lytätä todisteet ja oletukset moniltakin tahoilta. Mutta miten käy, kun jotkut alkaa lyttää skeptikkojen/tiedemiesten todisteita siitä, mitä on käyny miljoonien ja miljardien vuosien kehityksellä maapallolla, tai ylipäätänsä koko universumissa. Ne ”todisteet, faktat ja teoriat” ovat vain tiedemiesten/skeptikkojen omaa shaissee oletusten perusteella. Mutta parempaa shaissee on joka tapauksessa kuin uskovaisten eri uskontojen mukaan.

  • Ogeli sanoo:

    Itse en oikein jaksa enää vakuutella ketään vai väitellä näistä asioista, totuus on kuitenkin minulle selvä. En usko edes pystyväni muuttamaan muiden mielipiteitä ja miksi minun pitäisikään, pystyn vaan levittämään tietoisuutta omalla tavallani.

  • Kuolemantuoja sanoo:

    Ogeli: Se on kyllä aivan totta, pääasia on, että tietää itse totuuden.

  • Silence sanoo:

    Jokainen löytää totuuden omalla tavallaan. Toinen ei voi neuvoa tarkkoja ohjeita toiselle miten löytää totuuden, jokaisella on oma polkunsa kuljettavanaan. Se mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi jollekin muulle. Jokainen löytää totuuden ennemmin tai myöhemmin.

    Se mikä tuntuu tällä hetkellä itselleen oikealle, niin se on tämän hetkisen polun suunta, kunnes polku voi kääntyä jossain kohtaa ja totuus muuttuu tai syvenee.

    Seuratkaa intuitiotanne.

  • Ogeli sanoo:

    Moni on unohtanut intuition ja seuraa vain ”järjen ääntä” eli rationaalista mieltä.

  • Markus K sanoo:

    Poraa Höpönpöpö isompi reikä siihen tynnyriisi josta katsot maailmaa…

  • Entity sanoo:

    Ok, Kuolemantuoja, missä ne todisteet sitten ovat? Jos niiden vaatiminen on päänaukomista. Olen tosiaan skeptikko ja sellaisena pysynkin. Huvittavaa että se herättää niin suuren närästyksen, että suomenkielen taitokin pääse joiltakin unohtumaan. Seuraavissa kappaleissa se mikä erottaa skeptikon mielipiteen uskovaisen mielipiteestä: perustelut.

    En vain yksinkertaisesti voi pitää pelkkää kuulopuhetta kovin vahvana todisteena mistään. Se todistaa juuri sen verran, että on olemassa joku ilmiö, jonka olemuksesta voidaan keskustella, mutta se ei kiistattomasti todista mitään.

    Avaruusolennolta saatu sylitanssi olisi konkreettinen todiste, mutta niin kauan kun kenelläkään ei ole sen luokan kouriintuntuvia todisteita esittää, pidän pääni ja enkä purematta niele minkään tahon todistuksia.

    Tuo heitto kerran tarkastelluista mutta sittemmin kadonneista materiaaleista on saattaa vaikuttaa asiattomalta, mutta se on myös tosielämässä käytetty argumentti. Itse asiassa Henry Fordin kirjoittama ”juutalaisten kansainvälinen salaliitto länsimaisen sivistyksen tuhoamiseksi” (joka taidettiin suomentaan nimellä ”kansainvälinen juutalainen”) alkaa juuri näillä sanoin: ”hallussani olleen dokumentin mukaan, jota minulle ei valitettavasti enää ole…”
    Kun seurakunta on uskossa vahva, ei todistusaineiston vedenpitävyyden kanssa ole niin tarkkaa, kyllä kansa tietää.

    Tieteen teorioiden kohdalla olen tainnut sanoa itsekin, että termodynamiikan pääsäännöistä voidaan sanoa että ne tunnetaan, kaikki muu on enemmän tai vähemmän kohdalleen osunutta arvailua. Ja ohimennen mainitsen senkin, että empiiristen havaintojen perusteella muodostettujen termodynamiikan pääsääntöjen takana oleva aukoton matemaattinen todistus taitaa sekin olla vielä muodostamatta (mutta siitä en laita päätäni pantiksi).

    Tässä on myös syy siihen, miksi jotkut valitsevat mieluummin uskonnon maailmankuvansa perusteiksi. Tieteellinen maailmankuva ei ole valmis, eikä se koskaan tulekaan valmiiksi. Se mitä tänään pidetään totena, voi huomenna paljastua osatotuudeksi tai ehkä huomataankin että jokin olettamus jonka pohjalta teorioita on tehty onkin ollut virheellinen ja asiat täytyy miettiä uudelleen. Hienous tässä on, että jos vaikka Pane Anrdov sanoo, että maapallo räjähtää vuonna 2012, vielä ehtii lahjoittaa omaisuutensa hänelle ja liittyä shamaanikulttiin, ei ole muita vaihtoehtoja kuin uskoa tai olla uskomatta. Tieteellisestä maailmankuvasta saa jokainen muodostaa oman näkemyksensä ja myös esittää sen, niin että jokainen perusteltu argumentti otetaan huomioon ja punnitaan sen mukaan mitä asioista tiedetään ja mitä uutta tietoa on saatu.

  • Kuolemantuoja sanoo:

    Entity: Kännissä on hyvä kirjottaa, niikuin nytkin, varsinki kun tsiigailee matsia. Kokeile sinäkin, ja rentoudu, että et ole tollanen ihme jäykkis jatkuvasti. Ihmeellistä shaissee taas uskonnoista, blaa blaa. Miljoonat ihmiset tietää, ketkä ja mitkä ovat uskontojen takana. TIETEELLINEN MAAILMANKUVA EI TULE KOSKAAN OLE VALMIS, koska jatkuvasti tulee uutta ja uutta tietoa laidasta laitaan, ja vanhemmat teoriat kumotaan. Uskonnoissa tuo ”tieto” pysyy samana, mutta ei millään tavalla konkreettisena. Miljoonat ihmiset uskovat miellummin alieneihin, kun valheisiin uskontojen kautta. Uskonnot ovat sitä varten, että pidetään ihmisiä kontrollissa.
    Katoppas vasiten tämä dokkari, ei kestä kauan, ja tuskin menetätkään mitään, jos tuhlaat elämästäs aikaa yli tunnin verran.

    http://www.youtube.com/watch?v=5p_rrTs_WfQ

  • Ogeli sanoo:
  • Jaahas sanoo:

    Make: ”Nykyäänkin esimerkiksi kun tänne paranormaaliblogiin ilmestyy joku ufohavainto, noin minuutissa sen voi todeta googlella huijaukseksi.”

    Tässä on hyvä esimerkki nettiskeptikosta, Googlaamallahan ne asiat selviää. Tähänkö nyt ollaan sitten päädytty?

  • Silence sanoo:

    Google on vain firma, joka on syöpynyt itsestään selvyydeksi, samoin kuin Facebook. Miettikää sitä päivää, jos Googlea ja Facebookia ei olisi. Ihmiset nojaavat liikaa niihin =)

  • Kuolemantuoja sanoo:

    Ogeli: Kiitos videoista, en jaksanut kattoo sitä toista, kun en saanut paljon selkoo sen papparaisen hiljaisesta enkusta. Mitä se siinä höpis?

  • Kuolemantuoja sanoo:

    Nyt sainki katottuu sen toisen videon, kun puhdistin korvani 😀

  • Entity sanoo:

    Kuolemantuoja, argumentum ad hominem pelastaa aina kun asia loppuu. Okei, koska elän elämääni selvinpäin enkä välitä pallopeleistä, olen jäykkis. Huomenna lupaan katsoa vaikka lentopallopeliä ja ottaa pikku tumut. Sitten ne kiistattomat todisteet kehiin, s’il vous plait.

  • Entity sanoo:

    Mikä mahtaa motivoida näitä salailun paljastajia? Tavallaan tämä, että avaruusmuukalaiset toimisivat yhteistyössä jo olemassaolevien rakenteiden kanssa olisi uskottavampaa, kuin se että jylisevät avaruusalukset tuovat jumalten kaltaisia valo-olentoja tälle pallolle. Jotenkin menisi paremmin jakeluun, että kaikesta kehityksestä huolimatta avaruusmuukalaiset olisivat yhtä pihalla asioista kuin mekin ja toimisivat varovaisesti sen perusteella minkä kuvittelevat olevan parasta kulloinkin.

    Kiitoksia videolinkeistä, katselen niitä aikani kuluksi kun ehdin.

  • Entity sanoo:

    Ei mitään mullistavaa, ei mitään kouriintuntuvaa. Vetoavasti esitettyjä kyllä, mutta lopulta mitään ei olla osoitettu kiistattomasti. Missä ovat dokumentit joihin viitataan? Missä ovat todisteet?

  • Höpönpöpö sanoo:

    Se on kyllä järkyttävää ja turhauttavaa, mutta joillekin täällä riittää todisteeksi se, että mielikuvitusta löytyy. Vielä surullisemmaksi asian tekee, että nämä kuvittelevat – ilmeisesti vieläpä ihan tosissaan – ettei niiltä, jotka haluaisivat nähdä mielikuvituksen lisäksi hieman konkreettisempia todisteita tai edes loogista tarkkailua kestäviä päätelmiä löydy tarpeeksi kapasiteettia mielikuvittelemaan sen mitä hekin. Vaikka heidän – omasta mielestään aivan valtavan huikeat – fantasiansa ovat aivan peruskauraa, jonka jokainen leikki-ikäinen käy läpi ennen kuin tutustuu faktoihin. Ja kyllä, faktatkin tiedostaen voi mielikuvitella yhtä sun toista. Väittäisin, että jopa rakentavammin ja kehittävämmin kuin ’kaikki-on-mahdollista’ -mallilla.

  • Ogeli sanoo:

    Mielestäni tämä The Citizen Hearing on Disclosure oli hurjan innostunut ja iso etappi eteenpäin, vaikka se onkin vain pisara meressä ja tuskin vielä vaikuttaa suuren ihmispopulaation tietosuuteen. Sitli tämäkin tapahtuma on jättänyt omat aaltoväreilynsä läsnäolevaan todellisuuteen ja on myös vahvistanut ihmisten tietoa asian oikeasta laidasta.

  • Mazahito sanoo:

    Konferenssivideoita lisätty päivityksen muodossa. Nauttikaa 🙂

  • Ogeli sanoo:
  • Entity sanoo:

    Googlailin miten media on reagoinut tuohon kuulemiseen. Yllättävän moni taho uutisoi että kuuleminen olisi lavastettu, että kongressin edustajat ovat entisiä kongressin edustajia ja että heille on maksettu siitä että ovat olevinaan kiinnostuneita asioista.

    Mitä tässä nyt uskoisi? Luulisi että jossain olisi joku uutistoimisto, joka julkaisisi jos jotain mullistavaa olisi tuotu julki.

  • Ogeli sanoo:

    Tyypit ovat entisiä kongressin edustajia ja jokaiselle heistä maksettiin 20 000 dollaria. Mikä tuossa kuulemisessa olisi sitten muka lavastettua? Sillä selkeästi haluttiin yrittää herättää julkista keskustelua, tällaista kuulemista ei ole ollut vuosikymmeniin.

  • Kuolemantuoja sanoo:

    Entity: Taas täs dokaillaan ja katotaan peliä, katotko sinäkin? ( Kova on Suomen peli) 😉 Miljoonia ihmisiä ei vois vähempääkään kiinnostaa mitkään UFO/alien asiat, koska ne tietää joka tapauksessa, että niitä on, esim koska mekin ollaan tääl suuressa universumissa. Miljoonatihmiset tietää kuika läpimätiä hallitukset ovat ja millasia resursseja ne antaa tiedemiehille pitääkseen suunsa kiinni monissakin asiassa, mm NASA:kin jäänyt monistakin huijauksesta kiinni.

  • Entity sanoo:

    En ole katsonut varmaankaan kuin kaksi MM-jääkiekon peliä (olen melko varma että sellaiset kinkerit nyt on meneillään), finaali vuonna 1995 ja 2011. Joskus menee viikkokin niin ettei televisio aukea kertaakaan. Urheilua seuraan lähinnä jos joku tuttu kilpailee jossakin, muuten keskityn harrastamaan sitä itse.
    Siitä olen samaa mieltä että olemassaolomme on aika vahva todiste siitä, että älyllistä elämää voi kehittyä. Tosin kuvailemasi asenteen takia hengenvoimien kehittäminen on yhtä harvojen harrastus kuin se totinen urheileminenkin.

    Lavastettua on se, että vaikka seremoniat ovat samat kuin kokouksessa jossa kongressi kuulee kansalaisia, ei todellisuudessa taho joka kuulee ole lakeja säätävä kongressi vaan joukko entisiä lainsäätäjiä. Siksi tapauksen nimi on harhaanjohtava. Siihenhän se ei toki vaikuta mitä tuodaan julki, mutta hiukan heittää varjoa motiiivien ylle. Onko kyseessä vain mainostempaus, jonka avulla myydään lisää dokumentteja ja kirjoja?

  • Kuolemantuoja sanoo:

    Entity: Hmm, haistan susta hieman inhimillisyyttä skeptikkojen joukossa 🙂 Mitä tulee henkisyyteen, kyllästyn aika nopeesti. Se on Entity vaikee ymmärtää asioita kun on hallitusten/uskontojen silmukassa. Tiesitkö, että noilla sanoilla te skeptikot autatte vaa uskonnollisia heppuja todistuksessaa, että alienit/ufot olisivat vain hengellisiä olentoja – mm demoneita? Ymmärrätkö pointin, loppupeleissä te ette eroa uskontolaisista millään tavalla, kun mitä tulee todistaessa muusta elämässä maailmankaikkeudessa ja elämästä, jotka ovat ravanneet maapallol alvariinsa, ja ravaa vielläkin. Todisteilla ei ole mitään väliä ET:stä, koska niitä riittää miljoonien mielestä, mm munki mielestä. Ja tiedän, että tällä hetkelläkin ne pitävät meitä silmukassa, entisen maailman jumala-nimillä. Sitä ne juuri haluaa, että niitä palvotaan jumalina. Kaiken salaisuuksien (historia) takana on ihmiset itse, mutta myös meitä ylempänä olevat alienit – heidän teknologiallaan.

    Muistatko näytin sulle se videon vatikaanista, se johtaa sut oikeelle jäljille, huomaat, että ne pitää koko maailmaa silmukassaan, halusit tai et..Historia on sun nähtävilläs, ja monet käyttävät sitä hyväkseen. Sä et synny hyvään maailmaan, vaa sä synnyt sellaseen maailmaan, jossa sua pidetään orjana, tavalla kuin toisella, niikuin Matrixin konsepti. Mut se konsepti ei ole mikään uus, vaa todella vanha.

  • Entity sanoo:

    Vatikaani-videota en totta puhuen jaksanut edes katsoa. Olen jo lukenut Marxia, Bakuninia, Nietzcheä ja muutamaa muuta. Kuolemantuoja, aistin sinusta että puhumme hieman eri asiasta kun puhumme hengenvoimista, veikkaan että oma käsitykseni on asteen verran arkisempi ja tylsempi.

    Historia on tosiaan nähtävissä ja harmillisen harva sitä jaksaa lukea. Kommenttisi kertoo kyllä enemmän omasta maailmankuvastasi kuin siitä miten sen itse hahmotan.

  • Kuolemantuoja sanoo:

    Entity: Juu ei mitään, hengellisyyttä on niin monta eri asiaa. Mut katso Vatikaaniclippi sitten joskus, nii huomaat ehkä jotain mielenkiintoisia asioita. Erittäin fiksu kaveri Jordan Maxwell puhuu siin.

  • Silence sanoo:
  • uliuli sanoo:
  • Ogeli sanoo:

    Milloin ihmiset avaavat silmänsä totuudelle?
    http://www.youtube.com/watch?v=Qt1WVeyMqdo

  • TheWonderer sanoo:

    Jaa, että paljastetaan pian? Milloinkohan se pian sitten on? Onhan tuonkin artikkelin laittamisesta kulunut jo kuukausia eikä mitään disclosurea ole kuulunut…

Sivu 1. Yhteensä 1.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot
Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)
YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA
arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto