ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

Mazahito

Sivu 2. Yhteensä 3.123

Art Bell tekee paluun radioaalloille

Bellin uusi ohjelma, Dark Matter, aloittaa lähetykset syyskuun 16. päivänä Sirius XM Radiossa.

Art on varsinainen pioneeri paranormaaleja asioita käsittelevien radio-ohjelmien suhteen, mutta vuonna 2002 hän joutui jättämään radion pitkäksi aikaa perhesyiden vuoksi. Bell on tehnyt radiotyötä niin DJ:nä kuin tavallisena juontajana eri kanavilla jo vuodesta 1978.

Hypersuosio tuli kuitenkin Coast to Coast AM-ohjelma myötä, jota keskimäärin kuunteli noin 3 miljoonaa ihmistä. Sirius rakentaa Bellille uuden studion hänen kotiinsa, Nevadaan, josta uudet lähetykset myös tulevat.

AB kotistudiollaan Pahrumpissa, Nevadassa.

LÄHDE

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Entisen CIA:n virkamiehen todistus ufoista kuolinvuoteellaan

YouTubeen on ilmestynyt video, jossa entinen CIA:n virkamies antaa herkkiä lausuntoja ufojen olemassaolosta. UFO-kirjailija/historioitsija Richard Dolan haastatteli nimettömänä pysyttelevää, munuaisen vajaatoiminnasta kärsivää henkilöä maaliskuun 5. päivänä 2013. Videolla todistaja kertoo työskennelleensä mm. Yhdysvaltain armeijassa, CIA:ssa sekä Ilmavoimien Blue Book-projektissa, joka hänen mukaansa oli osittain keksitty juttu.

Kuolinvuoteellaan nimetön todistaja väittää myös vierailleen Area 51:ssä päälliköidensä kanssa, missä he keräsivät tietoja presidentti Eisenhowerille. Siellä hän kertoo nähneensä mm. aluksen, joka teki maahansyöksyn Roswelliin, Uuteen-Meksikoon vuonna 1947. Tämän jälkeen heidät kuljetettiin S-4-nimiselle alueelle, jossa oli eläviä avaruusolentoja.

Kyseinen haastattelu tulee näkymään myös uudessa, ”Truth Embargo”-dokumentissa.

Katso ko. haastattelu tästä:

Keskustelusäie videosta AboveTopSecret.com-sivustolla.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Dyatlovin solan onnettomuus vuonna 1959

Kohtalaisen kuumottava keissi, joka vaatii IMO oman artikkelinsa. Englanninkielinen copy/paste ATS:n foorumilta. Tapaus myös Wikipediassa. Alkuperäisen jutun kirjoittanut ATS:n jäsen Rising Against. Tässä vielä erilainen versio hiihtoreissusta.

Menehtyneiden muistomerkki

This is the fascinating case of a group of 9 students on a skiing holiday in the Ural Mountains of Russia in Sverdlovsk Oblast, in 1959 led by expedition leader Igor Dyatlov (Hence the official name of the case).

Despite this group of 8 men and 2 women being students though, they were still said to have been particularly experienced in skiing tours, expeditions and overall pursuits of this nature. This being so, a couple of days into there expedition, one which would be there last, the weather started to drastically deteriorate, thus forcing the group to eventually pitch up there tents on the Kholat-Syakhl mountain in an open space as opposed to the preferred wooded terrain.

According to the official story we have, all of the students, apart from one whom stayed behind due to illness (please see diagram below), mysteriously disappeared shortly after setting up camp here sometime in the middle of the night. It then became one of the most mysterious of it’s kind…

Yuri Yudin halaamassa Lyudmila Dubininaa. Dubinina jätti ryhmän sairastuttuaan. Igor Dyatlov seuraa sivusta.

Reports bizarrely show that no struggle had taken place inside the tent due to the disappearance, but instead, something had seemingly startled the group and caused them to rapidly flee. A total set of 9 footprints leading away from the campsite are said to have been found, along with everyones equipment, there clothes – Some of the students actually ran off into the middle of the night with one shoe on, some with the most basis levels of attire, some with just mere socks on, and some were found completely barefoot. Not forgetting the temperatures can reach far below Minus 30 degrees Celsius for example here.

Even so, a few of the group seem to have made it quite a distance from the campsite – around a kilometer away in fact as that’s roughly where the bodies were eventually found. All unfortunately dead.

Now, originally, the group were supposed to send a telegraph a mere couple of days after disappearing to the local sports club in the hope of contacting the only surviving member of this group – the one whom had previously stayed behind due to an illness. But, as the group met there demise, no such telegraph obviously could be sent.

So, as the days passed, the relatives of the group eventually forced a rescue operation to be undertook. It was this rescue team whom, On February 26, had eventually found the tent and later the bodies of the students, in what was one of the most bizarre and to this day remaining unsolved cases of this nature potentially ever recorded. Here is the state of the tent that they originally found:

Hiihtäjien teltta löydettiin helmikuun 26. päivänä vuonna 1959. Teltan sisältä ei löydetty merkkejä kamppailusta.

Following the footprints I had previously mentioned, they were led to the nearby woods, situated on the opposite of the pass. What they found here was the remains of a fire, along with the first two dead bodies, those of Krivonischenko and Doroshenko – both of which were in basic under clothing and both had no shoes on. Whatever had startled the group, It had caused them to flee very quickly indeed. The cause of death was officially classed as Hypothermia.

The group then found 3 more bodies close by – the bodies of Dyatlov (the expedition leader), Kolmogorova and Slobodin. All found at separate distances from each other. And all found in relatively close situations to the first 2 bodies.

The rest of the group (Nicolas Thibeaux-Brignollel, Alexander Zolotaryov, and Alexander Kolevatov) were then found around 2 months later buried deep under snow near a ravine in a stream valley further into the wood. It was this though which sparked a great deal of interest in this case by many as the group found were shown to have suffered no external injuries at all, instead, very severe internal injuries. Something likened to that of a severe car accident. 

Thibeaux-Brignollel for example was found with a fractured skull, with no external showing of this, remember. Dubinina and Zolatarev had numerous broken ribs – and strangely of all, Dubinina’s tongue had been completely removed.

Nämä kuvat otettu luultavasti kohtalonpäivänä. Yllä ryhmä asentaa telttaa.

One can only imagine what really occurred here it would seem – then again, imagining what could’ve caused this exactly would prove very difficult indeed. After all, no suspicious footprints were found in the snow (just the set of 9 footprints from the original group), no signs of any struggles taken place and most strange of all, severe injuries were sustained with absolutely no external damage to any of the group members. Even bruises on any of the students were not found.

I believe the case was then eventually closed a few months later, and then sent to a secret military archive. Prior to this though the official story stated that there was absolutely no evidence of wrong doing from any of the parties involved. And the surrounding area was also closed off for around three years to skiers and other adventurers. Presumably due to these events and also I’m sure due to the other strange events which have occurred in this strange Russian Mountain.

For example, the death of another group of Nine Mansi have been reported missing in a location nearby also, Although I believe it wasn’t at the same time as the original group being discussed in this thread, and eve an incident involving a plane crash again involving 9 individuals occurring here also. Theses strange occurrences seemingly giving this area a reputation for ”strange” behaviors particularly involving 9 individuals every time too.

Here is a diagram of the path of the students as well as the locations of some of these other incidents:

According to locals, as well as Lee Ivanov, the head Investigator, something odd was spotted in the surrounding area during the investigations – ”Flying spheres” were said to have been spotted here. Many attributing the mysterious circumstances of the missing students to these strange flying spheres also.

Tests of the clothing found, according to De-classified documents in 1990, also seem to show that at the sites of the dead bodies extremely high does of radiation had been found, as if they had been handling radioactive materials even or as if they had been in a highly radioactive area. The original chief investigator, Lev Ivanov, described how he took a Geiger counter with him to the campsite on the mountain slope; as he approached, the device started to click rapidly and loudly.

This perhaps giving the extraterrestrial and paranormal conclusions more weight It seems. Evidence at the campsite itself also seemingly points to the conclusion that the students had been blinded also. What could have caused this I wonder? Something we simply do not know yet but interesting to ponder over nonetheless.

And last but not least, the relatives of the family’s of the group claim that the skin of their dead loved ones was even tanned and tinted dark orange or brown. And their hair had all turned completely gray.

This truly is a fascinating case of disappearance – one which points to something potentially extraordinary happening here.

History Channelin video tapahtuneesta:

LÄHDE

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Kuinka CGI-UFO-video tehtiin

Erikoistehosteet ovat tänä päivänä jo niin aidon näköisiä, että taiteilijat voivat luoda kokonaisia elokuvia pelkkiä tietokoneita hyväksi käyttäen. Näin teki myös Aristomenis ”Meni” Tsirbas, joka loi tyhjästä uskottavan, 39 sekuntisen ufo-pätkän. Videossa autoilija spottaa ufon Kalifornian taivaalla.

YouTuben käyttäjät huomasivat kuitenkin nopeasti haukankatseillaan, että video on feikki. Niinhän asian laita olikin, ja itse asiassa mikään videolla ei ole aitoa vaan kaikki on puhdasta CGI-tekniikkaa. Ei autoilijaa, ei autoa, tietä eikä maisemaa

Tein videon, koska halusin osoittaa että CGI-materiaalin saa todella aidon näköiseksi. Kaikki olettivat auton sekä taustan olevan aitoja, ja UFOja feikeiksi – varsinkin isoa emäalusta lopussa, Tsirbas kertoi.

Allaolevasta videosta selviää kuinka pätkä tehtiin:

Lähde: mashable.com

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Joe Roganin vieraana Steven Greer

CSETI:n perustaja Steven Greer keskustelee UFO:ista sekä muista alien-aiheisista asioista yhdessä Joe Roganin kanssa.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Esittelyssä: Stephen Bassett, eksopolitiikka-liikkeen väsymätön veturi [päivitetty 30 Elo 2015]

Haastattelu ym. linkit päivitetty: 30 Elokuu 2015

SB on kansainvälisesti tunnettu ekso-liikkeen puolestapuhuja, joka jo parinkymmenen vuoden ajan on yrittänyt saada ihmiset mukaan liikkeeseen, jonka avulla olisi mahdollista horjuttaa eri valtioiden uskomuksia vieraiden sivilisaatioiden olemassaolosta (pääasiassa USA). Bassett Facebookissa.

Bassett kiertää ympäri maailmaa pitämässä puheitaan liikkeen ideologiasta, ja seuraavaksi SB matkaakin Tsekkeihin, jossa järjestetään kansainvälinen eksopolitiikka-konferenssi (11-13.5).

Jotta ymmärtäisitte mistä koko ekso-liikkeestä on kyse, annan teille linkin, jonka kautta pääsette kuuntelemaan Bassettin ehkä parasta esitelmää ikinä: YouTube, osa 1 2 3

MUITA:
(Elokuu 20, 2015) Coast 2 Coast AM-radiohaastattelu: UFO Nuclear Tampering
Radiohaastattelu, heinäkuu 2015 – osa1 / osa2
”Disclosure is imminent!”-interview / 7 Huhti 2015, osa 1 / 14 Huhti 2015, osa 2
Kysymyksiä ja vastauksia-sessio
”Deception, Denial and Disclosure” (Speech at MUFON’s 35th symposium 2004)
”2014 November 1st Social Media Blitz for ET & UFO Disclosure”
Extra-terrestrial Intelligence and the Consciousness Connection
Amsterdamin luento 2014 (10 minuuttia puuttuu lopusta, muuten kokonaan)

ET First Contact Radio w/ SB (Videohaastattelu/Lokakuu 2014)

Experiencers Speak 2014 ( osa 1, 2, 3, 4)
Stephen Bassett: Lontoon esitelmä (YouTube, osa 1, 2, 3, 4 (kysymyksiä & vastauksia))
Kööpenhamina 2009 (osa 1, 2)
Barcelona 2009 (osa 1, 2)
Conundrums interview
Luke Hancock haastattelee Bassettia (29min14sek)
Highgate Disclosure Briefing (4 osaa)
UFO/ET Disclosure-keskustelua
The Jackals Head-radiohaastattelu – 19 Helmi 2011
Skywatchers Radio, Bassettin haastattelu – 28 Helmi 2011
The ”X” Zone Radion haastattelu – 23 Maalis 2011
The Paracastin haastattelu – 1 Maalis 2009
Blog Talk Radion haastattelu – 13 Tammi 2011
Alien Talk Radion haastattelu
Paranormal Talk Radion haastattelu
The Jerry Pippin Show
The Black Vault Radio
Whispers Radio
G5 Radio Show
Thresholds Radio
Spectrum Radio
X-Conference 2010
MUFON lecture – 6.11.10
Alienevent 2012 – 15.11.09
John Alexander vs SB (osa 1, 2)
SB:n luento, ja Edgar Mitchellin haastattelu

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Kuvattiinko Norjassa merihirviö?

Tallensiko norjalaistyttö aidon Selma-hirviön kamerallaan ollessaan Seljordsvatnet-järvellä Seljordissa? Videolla nähdään, kuinka jokin pitkänmallinen olento nousee hieman vedenpinnan yläpuolelle rikkoen pinnan. Onko kyseessä normaalin lainehdinta, vai jokin muu normaali selitys? Katso video painamalla kuvaa.

Lähde: nyhederne.tv2.dk

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Esittelyssä: Richard C Hoagland

< Richard C Hoaglandin kotisivut >

Richard C Hoagland on amerikkalainen kirjailija, jolla on useita salaliittoteorioita NASA:sta, sekä Kuun ja Marsin vieraista siviilisaatioista. Hänen mukaansa Kuussa, Marsissa sekä Jupiterin ja Saturnuksen kuissa on joskus muinoin ollut vieraiden siviilisaatioiden edustajia, ja että NASA on kaikin keinoin pyrkinyt salaamaan tämän tiedon.

Tutkimustensa pohjalta, RH on julkaissut kaksi kirjaa, useita videoita, pitänyt luentoja, antanut haastatteluja sekä osallistunut lehdistötilaisuuksiin. Hänen näkemyksiään ei kuitenkaan koskaan julkaistu valtavirran uutismedioissa.

Hoaglandin työhistoria pitää sisällään seuraavia tehtäviä:
* Astronomia- ja avaruustieteiden kuraattori 1964-67 (Springfieldin museo)
* Gengrasin tiedekeskuksen apulaisjohtaja 1967-68 (Länsi-Hartford)
* CBS Newsin konsultti Apollo-ohjelman ajan
* Konsultointitehtäviä NASA:n Goddardin avaruuslentokeskuksessa 1974-83

Hoagland vierailee säännöllisesti ”tieteellisenä neuvonantajana” George Nooryn isännöimässä Coast to Coast AM-radio-ohjelmassa. Hän on lisäksi esiintynyt BBC:n tv-ohjelmissa UFO Evidence & Conspiracy sekä Mysteries in Space, ja toiminut apulaistuottajana WTIC (AM) radioaseman The Night of the Encounter-ohjelmassa, joka käsitteli Mariner 4-luotaimen Mars-ohilentoa heinäkuun 14. päivänä vuonna 1965. ”Hoagie” on kirjoittanut kirjan The Monuments of Mars: A City on the Edge of Forever, sekä toiminut toisena kirjoittajana teoksessa Dark Mission: The Secret History of NASA. Jälkimmäinen oli viikon verran New York Timesin bestseller-listan sijalla 21 marraskuussa 2007.

Hoaglandin touhuista olisi paljon kerrottavaa, ja hänen näkemyksensä ovat varsin kiehtovia. Jos miehen seikkailut kiinnostavat, suosittelen aluksi katsomaan allaolevan, varsin perusteellisen haastattelun!



Sitten voit uppoutua tähän video/audiopakettiin (laitoitko jo kaffea tulemaan?):




Hoagland-segmentti alkaa kohdasta 21:50:
http://www.youtube.com/watch?v=_LyZTRfLUaA

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Uusi UFO-dokkari ”Secret Access: UFOs on the Record”

Secret Access – UFOs on the Record

http://www.youtube.com/watch?v=1QRqL09raIQ

Tykkäys ja jakotoiminnot:

The Bitterroot Footage – uuden elokuvan viraalikampanja, huijaus vai ”real deal”?

PÄIVITYS 13.5 klo 03.11: Video katsottavissa (alla).

Vapaa suomennos sivustolta thebitterrootfootage.com:

Olen Chad, ja opiskelen New Yorkin yliopistossa. Muutin juuri uusiin studiotiloihin, ja tarvitsin lisää huonekaluja. Löysin sopivan myyjän Craigslististä, joka halusi epätoivoisesti eroon tavaroistaan erittäin halvalla – päätin mennä tsekkaamaan.

Ostin pienen pöydän ja siinä samassa tuli myös muuta tavaraa, joista osan annoin pois ja osan pidin itselläni. Kaikista kamoista mielenkiintoisin oli vanha puinen laatikko, joka oli lukittu – sen päätin myös pitää itselläni. Jouduin murtamaan lukon ruuvimeisselillä, ja avaamisen jälkeen huomasin että laatikossa oli vanhoja kuvia, sekä boksi, jonka sisällä oli kela kahdeksan millimetrin kuvanauhaa.

Filmi oli aikalailla vahingoittunut, joten pidin sitä koristeena kirjahyllyssä – valokuvat pyörivät kuitenkin jatkuvasti mielessäni. Halusin keksiä keinon katsoa filmiä. Ystäväni Darion (elokuvantekijä) avustuksella hankimme eBaystä hyväkuntoisen filmiprojektorin. Ekan katselukerran jälkeen huomasimme, että nauha oli vioittunut useammasta kohtaa, joten jouduimme parsimaan sitä kasaan erikoisteipillä. Toinen kerta onnistui paremmin, ja filmi jonka näimme oli järkyttävä.

Onko kyseessä uuden elokuvan ovela mainoskampanja, taitava huijaus vaiko aito tapaus? Kyseinen video on nyt ladattu YouTubeen:

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 2. Yhteensä 3.123

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto