ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

UFOt

Sivu 3. Yhteensä 50.12345678910Viimeinen »

Mystiset valot leikkivät suomalaisella pellolla

Suomessa 19.2.2018 Pohjois-Pohjanmaalla kuvatulla videolla näkyy maahan laskeutunut emoalus(?), jonkinlainen valorypäelmä, josta irtoaa valoja.

Valot näyttävät käyvänsä omaa leikkiään pellolla. Onko tässä kenties kyse samoista valoista, joita on nähty viljapelloilla muodostamassa peltokuvioita?

Tässä myös suurennettu versio.

Videon kuvannut henkilö on myös aiemmin havainnut valoilmiöitä, alla video taivaalla lentävistä valopalloista.

Edit: Vaikuttaa siltä, että kyseessä taitaa sittenkin olla pellolla olevat ajoneuvot ja niiden hohtava valo, joka luo illuusion liikkuvista valopalloista. Toinen kohteista vaikuttaisi olevan moottorikelkka ja toinen mahdollisesti isompi metsäkone. Alimman videon pyörivät ja muotoaan muuttavat valopallot sen sijaan jäivät vieläkin mysteeriksi.

Suomalaiselta Light Hunter -YouTubekanavalta löytyy lisää valoilmiövideoita.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Poliisihelikopterit ympäröivät lentävän lautasen LA:ssa

Los Angelesissa on muutamaan otteeseen nähty lentävä lautanen ja pian paikalle ovat saapuneet LAPD:n helikopterit.

Lentävä lautanen saatiin kuvattua videolle useamman ihmisen toimesta.

Videot kohteesta sekä Third Phase Of Moonin analyysi tilanteesta alla olevalla videolla.

Mainos: Suunnittele oma t-paita, huppari tai vaikka teemuki Take A Shirtin helpolla editorilla.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Area 51:llä toiminut Bob Lazar, Joe Roganin haastattelussa

Area 51:llä toiminut tiedemies ja mekaanikko Bob Lazar kertoi vuonna 1989 miten hän oli toiminut projekteissa, joissa tutkittiin avaruusaluksia. Avaruusolentojen aluksien pohjalta tehtiin uutta teknologiaa ja niitä pyrittiin takaisinmallintamaan omiin tarkoituksiin.

Bob Lazar toimi armeijan salaisten projektien nimissä ja hän teki Area 51n tunnetuksi.

Bob Lazarin tarina on todistettu todeksi muutamiltakin eri tahoilta, mm. Los Alamosissa työskennellyt fyysikko vahvisti Bobin työskennelleen kertomissaan projekteissa. Tästä asiasta kertoi mm. Eksopolitiikka.fi -sivusto.

Vähän aikaa sitten Lazar suostui Joe Roganin haastatteluun.

Reaktori oli koripallon kokoinen… ja kun se oli käynnissä, se tuotti gravitaatiokentän, oman gravitaatiokenttänsä (antigravitaatio). Tämä on jotain mitä emme pysty tekemään, emme voi tuottaa yhtään gravitaatiota, Bob Lazar kertoi Joe Roganille lentävän lautasen teknologiasta, jota hän tutki ja jonka pohjalta he olivat kehittämässä aluksia salaisten jaostojen käyttöön

Kun laite oli käynnissä, Barry pyysi minua koskettamaan sitä, mutta en pystynyt, se työnsi käteni pois, kuin kaksi vastakkaispolaarista magneettia, Bob jatkoi

Lukemassani dokumentaatiossa kerrottiin, että alus oli Zeta Reticuli tähtijärjestelmästä, Bob kertoi ja sai Joe Roganin kasvoille hämmästyneen ilmeen

Heillä (tukikohdassa) oli yhteensä yhdeksän alusta, pääsin itse käsiksi vain yhteen niistä, Bob Lazar kertoi haastattelussa

Voit katsoa Joe Roganin isännöimän haastattelun kokonaisuudessaan alla olevalta videolta.

Aikaisemmin tänä vuonna Bobia haastatteli Secureteam10. Kannattaa katsoa video alta. Haastatteluvideossa on myös lisää todisteita, jotka vahvistavat hänen tarinsa olevan tosi.

Lisää Bob Lazarista Parablogissa: http://paranormaaliblogi.net/?s=bob+lazar

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Ei hätää, hyvä voittaa kaaoksen! – Kohti uutta aikakautta

CIA ja muut jaostot ovat kauan hallinneet tiedon jakoa sekä sen keräämistä. Se on ollut CIA:n tehtävä, josta sen nimikin tulee Central Intelligence Agency. Kuitenkin CIA on korruptoitunut jo aikoja sitten ja luullut olevansa lain yläpuolella. Avaruusolennot ovat vain yksi asia, jota on salattu jopa uhkailun ja kuoleman uhan avulla.

CIA:lla ja muilla jaostoilla on kuitenkin paljon informaatiota sekä teknologiaa hallussaan. Tietoa on tiukasta salailusta huolimatta valunut ihmisille pala palalta. Osa CIA:n itse hallinnoimana, ovat julkaisseet osan salaisista asiakirjoistaan, mutta hyvin sensuroituina. Tarkoituksena on ollut johtaa harhaan, antaa sellaisia paloja tiedoista, joista ei vielä voi tehdä isompia johtopäätöksiä ja jotka eivät paljasta isompia teknologia -sekä todellisuussalaisuuksia.

ciats

Nyt CIAn ja muiden jaostojen tuntit ovat tutisemassa ja he koittavat vanhaa harhauttamistaktiikkaansa. Eli levittävät medioille osatietoa. Silloin kun luolan ovi isoon kulta-aarteeseen on auki, on järkevää antaa suun edessä oleville henkilöille jokaiselle yksi kuparikolikko ja husuuttaa ne tiehensä, samalla suojellen isoa timantti- ja kulta-aarretta.

Suomessa mm. mtv.fi julkaisi artikkelin ”Ufohavainnot lisääntyneet USA:ssa, senaattoreille annettu salaista informaatiota: ”On turvallisuusuhka, jos lentäjät kohtaavat tunnistamattomia häiriötekijöitä”, joka on vain tällainen kuparikolikko. Uutisen lähteenä on mm. Politico -lehti sekä ABC., onneksi ei sentään maailman isoin (ja samalla maukkain ostettava ja ohjattava), eli Reuters.

mtv-ufohavainnot

mtv.fi 21.6.2019

Hienoa, että tällainen artikkeli kuitenkin päästettiin pinnalle. Kysymys kuuluu, että miksi menneinä vuosikymmeninä EI OLE SAANUT kertoa ufohavainnoista, miksi niistä puhuminen on johtanut jopa potkuihin???

CIA koittaa siis hallita tiedonkulkua tässä asiassa, mutta vesi on alkanut tulvimaan sillä tahdilla, että kohta se ei ole enää CIA:n ja sen maksamien toimittajien hallittavissa. Mitä isommasta mediasta luet tietoa, sitä skeptisempi sinun pitäisi olla. Loogisesti nimittäin mitä isompi tiedonjakokanava on käsissä, sitä mielenkiintoisempi kohde se on ostettavaksi ja hallittavaksi. On kyse sitten uutislehdestä, nettisivusta tai vaikkapa kännykkäyrityksestä.

CIA:lla on ollut joka vuosina miljardien vaikutusrahasto, jolla on pyritty vaikuttamaan useiden maiden eri medioihin, palkkaamalla sinne heidän toimittajiaan tai maksettu jo siellä oleville toimittajille tietynlaisista vaikutusartikkeleista.

CIA ei ole tässä tietenkään toiminut yksin, vaan lonkerot jakaantuvat moniin eri suuntiin. Yhdysvaltalaisen propagandan palkkaamana on todistettavasti toiminut Suomessa YLE:llä Jessika Aro, joka on ollut ja ilmeisesti vieläkin hämärien Yhdysvaltalais lähteiden rahoituksen alla. Häntä on rahoittanut rahastojen kautta mm. NATO sekä ”brittiministeriöiden rahoittama hyväntekeväisyysjärjestö”. Tämä on täysin rikollista toimintaan ja Jessika Aro täyttää kaksoisagentin määritelmän. YLE ei juurikaan ole vielä ottanut asiaan kantaa, vaikka todisteet ovat pöydällä.

Jessika Aro käykin nyt ”sotaa” hänestä totuuksia kertoneita tahoja, mm. MV-lehteä vastaan. Miksi hän toimi tällä tavalla ja kuka nämä puheet sekä oikeusjutut on rahoittanut??? Hän ja muut myyrät ovat koittaneet määritellä nettitrollin määritelmää sekä luoda kuvaa pahoista Venäjätrolleista. Venäjälläkin trolleja luultavasti on, mutta ironista, että tällaisista maailmalla kiertävä ja kertova ihminen saa rahoitusta NATO:lta ja muista hämäristä lähteistä, tarkoituksena mielipidevaikuttaminen ja propaganda.

Jessika Aro on siis tietojen mukaan todistettavasti NATO-trolli, kaksoisagentti sekä myyrä. Tällaisista asioista pitäisi joutua rikos-oikeudelliseen vastuuseen. Saa nähdä kuinka pitkälle verkosto jakaantuu, se tuskin jää Jessika Aroon. Myös Suomen armeijassa saattaa olla NATO:lta rahaa ottaneita henkilöitä, toivottavasti ei ole, mutta jos on tai vaikka tiedettävästi ei olisi, niin asiaa pitää tutkia.

CIA on palkannut Mocking Bird projektissaan (projekti toimii vielä tänäpäivänäkin) toimittajia isoihin uutistoimistoon ympäri maailman jakamaan disinformatiota eri asioista, samalla avaruusystävien todellisuus on vedetty pelon sekä naurunalaisuuden alle.
1: Saa ihmiset pelkäämään, jolloin he eivät halua tietää totuutta (mm. pelottavat Alien leffat).
2: Jaa disinformaatiota, eli tietoa jossa on osatotuuksia ja samalla valheita.
3: Tee aiheesta naurunalainen.
4: Palkkaa isoja toimittajia sekä tiedemiehiä puhumaan puolestasi (uuuu on mahdollista että avaruusolennot ovat pahoja ja tappavat meidät).

CIA ja muut jaostot ovat hallineet tiedon hakua mm. yhdessä Googlen, Facebookin ja Youtuben kautta. Moni kanava on lähivuosina joutunut ns. Shadow Banniin, eli banniin, jossa Youtuben ja Googlen algometri vähentää keinotekoisesti heidän näyttökertojaan ja näkyvyyttä, pahimmillaan jopa unfollaa ihmisiä heidän sosiaalisilta tileiltään.

Samalla heillä on palkattuna useita ihmisiä editoimaan Wikipedia-artikkeleita, jotka pitävät huolen siitä, että vaikka on paljon todisteita mm. avaruusolentojen olemassaolosta, aina Starchildin Kallon DNA-todisteisiin saakka, niin silti tämä tieto pysyy pimennossa ja Wikipedia-artikkeleista voi lukea vain skeptisen virheellisen näkökannan, joka leimaa tutkijat, eikä kerro uusimmista tutkimuksista ja todisteista. Samalla artikkeleiden editointi on lukittu.

Me tiedämme kuitenkin totuuden ja sen voi ymmärtää tietämällä faktat, ne faktat jotka mm. wikipediasta puuttuvat.Parhaan tiedon saa aina tutkimalla tietoa monista eri lähteistä, isoja tahoja vastaan kannattaa olla skeptinen ja kannattaa miettiä aina kuka rahoittaa mitäkin. Tutki tietoa monista eri lähteistä, koosta sitten päässäsi mahdollisimman tarkka totuus asiasta, ole valmis muuttamaan asiaa tarkan tiedon valossa ja tiedosta, että CIA ja muut tahot tarkoituksella salailevat ja valehtelevat pitääkseen meidät pimennossa.

g-yt-tw-wk-censored

Shadowbannin lisäksi YT, Facebook ja Twitter on alkanut sensuroimaan ja poistamaan totuuden jakajia. Ensimmäisten joukossa sai lähteä yksi äänekkäimmistä Alex Jones, hänen perässään mm. Facebookista on poistettu useita elitiin vastaisia kanavia. Monet niistä ovat olleet täysin harmittomia, mm. luonnollisista hoidoista ja ruuan terveellisyydestä kertovia kanavia.

Eliitti, tai niin sanottu ”Deep State” pelkää totuutta sekä muutosta. He tietävät totuuden, mutta samalla meidän pitäisi ostaa heidän lääkkeitään, käyttää heidän öljyään, käyttää heidän rahaansa ja uskoa heidän jumaliinsa. Eliitin loppuaika on kuitenkin jo alkanut ja heidän näyttäsessään kasvonsa sensuurilla, sekä poliitikkojen entistä enemmän korruptoituessa kansa on alkanut heräämään.

Meissä kaikissa on se tunne, että asiat eivät ole oikein… jokin on väärässä, NATOA huudellaan kokoajan, samalla pelotellaan Venäjällä, rokotteista saa puhua vaan ylistävään sävyyn jne, ilmasto on muuttumassa ja maailmankirjat ovat sekaisin.

Totuus on kuitenkin siinä, että kun ihmiset saavat tietää avaruusolentojen olemassaolon todellisuuden, kyllä ne ovat totta ja vierailevat täällä… samalla ihmiset alkavat kyseenalaistamaan uskontoaan ja kysyvät, että miten he pääsevät tänne… kyllä, jollain muulla kuin öljyllä ja kyllä, he eivät käytä rahaa eivätkä usko jumaliimme. Koko korttitalo kaatuu, ja eliitti siinä samalla… samalla tavalla kuin hevosmyyjät menettivät ison omaisuutensa aikanaan kun heidän oli pakko tottua traktoreiden ylivaltaan pelloilla.

Samalla he koittavat vaikuttaa lakeihimme, ovat luomassa uutta termiä nimeltä ”vihapuhe”. Meillä on Suomessa jo kunnianloukkaus ja rasismi laitonta, emme tarvitse erikseen mitään vihapuhetta. Valitettavasti vihapuhe -sanan takana on isompi agenda, poliitikkojamme koitetaan nyt saada luomaan lakia, jonka avulla voitaisiin kieltää totuuden puhujia. Esim. ihminen, joka jakaa tutkimuksen jossa kerrotaan rokotteen faktuaalisista vaaroista tai tapauksesta jossa lapsi kuoli rokotteeseen voisi saada linnaa, tai jos kerrot vaikka miten Aurinkoenergia on hyvä energiaratkaisu…

Kaikki puhe tiettyä eliittiä (isot multikansalliset yhtiöt ja mm. CIA, pankit ja öljyliigat) tai heidän agendaansa vastaan olisi vihapuhetta. Tämä ei kuitenkaan tule onnistumaan, ei ainakaan ilman taistelua. Ja jos tällainen laki menee läpi, niin tiedämmehän ainakin, että ketkä potkitaan eduskunnasta pihalle. Kaikki tällaista epäpätevää ja laitonta lakia kannattavat ovat joko papereita lukemattomia idiootteja tai ihmisiä, joita ei kiinnosta muiden hyvinvointi, vaan ainoastaan oma valta, oma napa ja oma raha.

Tieto on kuitenkin valtaa. Ufokysymyksessä on paljon enemmästä kyse kuin yhdestä-kahdesta armeijan kuvaamasta videosta, joilla niissäkin näkyy kiistatta alus, joka ei käytä öljyä ja joka pystyy kumoamaan maan vetovoimaan. Tiedettävästi meillä ei ole sellaista teknologiaa. Yksi video, kaksi videota…

Videoita on piilossa kuitenkin satoja, ellei jopa tuhansia. Maan-alaisissa bunkkereissa ympäri maailmaa toimii kymmeniä tuhansia ihmisiä salaisten projektien parissa. Näissä projekteissa on tuotu avaruudesta aluksia, sekä olentoja. Näiden pohjalta on tehty teknologiaa, aina tietokoneista nykyajan älypuhelimiin sekä suojaliiveihin. Meidän käyttämämme teknologia on kuitenkin vain pikku hipaisu siitä, mitä salaisissa projekteissa käytetään.

Useiden vuosien ajan salaisissa projekteissa toiminut Emery Smith sekä hänen kolleegansa ovat todistaneet miten avaruusolennot ja heidän teknologiansa ovat todellisia. Emery on suorittanut tuhansia eri kirurgisia toimenpiteitä, joiden aikana on tutkinut erilaisia avaruusolentoja ja niiden näytteitä, kuten esim. käsiä ja kokonaisia torsoja. Hän ei toiminut pelkästään salaisissa projekteissa, vaan myöhemmin myös mm. Steven Greerin alaisuudessa tehdessään ns. Atacama humanoidin ruumiinavauksen.

em-sm

Emery Smithillä on myös useita lääkealan teknlologiapatentteja, jolla tullaan muuttamaan maailmaa, kunhan vanha eliitti siirtyy syrjään ja salailun verhoa pitäneet joutuvat vastuuseen. Nämä patentit hän on kehittänyt toimiessaan salaisissa projekteissa, joissa on päässyt käsiksi kasvien sekä olentojen koenäytteisiin, sekä erilaisiin aluksiin.

On alkanut pintaraapaisu, yksi pieni kuparikolikko on annettu paljon isommasta aarteesta. Ja se aarre tulee olemaan todella iso! Meillä menee monta vuotta sisäistää suurempi totuus ja sen kaikki osaset yhteiskuntana, ja koulutuksemme tulee uudistumaan. On hienoa olla se, joka voi ylpeänä sanoa, että sanokaa mun sanoneen. Se joka viimeiseksi nauraa, se parhaiten nauraa. 🙂

Matka on ollut kuitenkin pitkä ja kivinen. Moni salaisuuksia vuotanut on laitettu linnaan tai tapettu. Tiedon jakajia on pidetty hörhöinä, heidän rahoituksensa on katkaistu, ilmapiiri on ollut vihamielinen… Philip Schneider mm. kertoi Dulcen bunkkereista ja siellä olevista avaruusolennoista, häntä varoitettiin kertomasta asiasta ja ennen yhtä isoa luentoaan hänet salamurhattiin.

Näitä tapauksia on useita. CIA ja muut jaostot haluavat pitää tiedon salassa, se tapahtuu jakamalla tieto pienempiin palasiin, vaatimalla vala tiedon haltijoilta, uhkailemalla tiedon jakajia sekä heidän perheenjäseniään ja ystäviään, pahimmillaan se johtaa tiedonjakajien murhaamiseen tai linnottamiseen. Niin ja kuka otti haltuunsa Nikola Teslan patentit hänen kuoltuaan ja miksi?

Myös Emery Smithiä on uhkailtu ja hänen ystäviään sekä koiransa tapettu. Hän ei ole kuitenkaan luovuttanut ja tällä hetkellä hänen voimansa on julkisuus, häntä ei uskalleta päästää päiviltä, koska se validoisi hänen puheensa ja tekisi hänestä marttyyrin.

CIA:n entinen johtaja on jo eroitettu/eronnut ja puhdistumiskausi on alkanut maailmalla. CIA on tutkinnan alla ja pimeät osaset tullaan poistamaan. Meidän pitää siivota Suomessa myös oma eliittimme, kavalluksista ja muista rikoksista pitää joutua vastuuseen, on sitten Aarnio poliisista tai nönnönnöö politiikassa. Niin ja KRP tutkii nyt sen Nordean kun kerran epäilyä rahanpesusta on, Tanska aloitti jo oman tutkintansa Nordeaa kohtaan. Jos KRP ei tee mitään asialle kertoo se siitä, että KRP on myös läpimätä ja syö eliitin kupista.

Onko sinullakin ollut olo, että koko maailma on ollut kaaoksessa kaikkine liikkeineen ja oletko huomannut miten oma olosi on käynyt tukalammaksi mm. Facebookissa? Ei hätää, sillä olemme menossa kohti parempaa. Ihmiset ovat entistä tietoisempia ja entistä kyllästyneempiä eliittiin sekä propagandaan, ihmiset ovat valmiita muutokselle.

Itse koin henkilökohtaisesti myös sensuuria kirjoittaessani Ranskan tilanteesta Uusi Suomen blogiini. Lisäsin postaukseni yöllä ja jo seuraavana aamuna se oli poistettu Uusi Suomesta ilman selitystä. Artikkeli on kuitenkin vielä tallessa koneellani. Kerroin siinä kaikki ne oikeat syyt miksi Ranskassa on menossa vallankumous. Siellä ollaan kyllästytty isoihin pankkiireihin, korruptoituneisiin poliitikkoihin, köyhyyden lisääntymiseen ja muihin Deep State eliitin luomiin huonoihin puoliin. he haluavat eron EU:sta, oman valuutan ja eron FED-kytköksistä.

Ranskassahan herättiin ensimmäisenä ja vähän aikaa sitten Hong Kongissa marssi miljoonia ihmisiä, koska he ovat myös kyllästyneet pelleilyyn. Ranskassa marssit ovat jatkuneet jo yli 6kk! Nyt on aika tehdä asioille jotain! Onneksi eduskunnassa ja sen läheisyydessä/vaikuttamassa on vielä supersankareita kuten Petrus Pennanen, Jiri Keronen ja Sebastian Tynkkynen. Yhdessä me olemme voittamattomia, Where we go one, we go all!

Google on muuttanut mainosehtojaan ja mainosbanneritoimintojaan siten, että emme voi enää näyttää sivustollamme googlen tarjoamia mainoksia! Tästä johtuen tiedon jakaantuminen sekä sivustomme olemassaolo on sinun käsissäsi. Katso oikean palkin yläosasta miten voit tukea sivustomme toimintaa ja kasvamista rahallisesti. Kaikki pienemmätkin lahjoitukset ovat tärkeitä ja mahdollistavat toimintamme. Kiitos! 🙂

Tästä artikkelista tulee myöhemmin puhuttu (ja mahdollisesti laajempi) videoversio Youtbeen Uuden Ajan Median puolelle. Käy siis jo nyt tilaamassa kyseinen kanava ja muista, että samalla kun tuet Parablogia, tuet myös Uuden Ajan Median toimintaa. Jakamalla artikkelia edistät myös aidon tiedon jakaantumista! 🙂 WWG1WGA!

 

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Oumuamuaksi nimetty kappale vaikuttaisi olevan avaruusalus

Viime vuoden puolella havaittiin outo kappale, joka oli tullut aurinkokuntaamme. Silloinkin tiedettiin, että yleensä asteroidit ja muut avaruudessa lentelevät normaalit kappaleet eivät saavu tätä reittiä aurinkokuntaamme. Kohde nimettiin Oumuamuaksi.

Viime vudoen lopulla kun Oumuamua havaittiin, sitä ei osattu tarkkaan määrittää. Asia jätettiin avoimeksi, mutta silti heiteltiin ties mitä spekulaatioita. Kuitenkin konsensus vaikutti olevan, että kyseessä täytyy olla kuitenkin ”jotain normaalia”.

Taiteilijan näkemys aurinkokuntaamme tulleesta Oumuamua-kappaleesta

Oumuamuan lentorata laskettiin ja sen tiedettiin ohittavan Maan kaukaa ja kiertävän Auringon ohi. Tuolloin pidin hyvin mahdollisena sitä, että kyseessä on klassinen sikarin muotoinen alus, mutta jätin asian vielä muhimaan. Olihan sentään lentorata laskettu tarkkaan, joten jos se poikkeaisi siitä, saisin tunteelleni vahvistuksen.

Kuinkas kävikään?

Nyt tutkijat ovat havainneet, että Oumuamua on muuttanut lentorataansa. Jo kesällä havaittiin lentoradan muuttuneen ja silloin arvioitiin, että se voisi johtua siitä, että kappaleesta olisi purkautunut kaasua. Kaukoputkihavainnoissa todettiin kuitenkin, että kaasupurkauksia ei tapahtunut, niistä ei ollut mitään merkkejä.

Asiaa on kuitenkin koitettu soveltaa laskemalla matemaattiseksi paksuudeksi 0,3 – 0,9 millimetriä! Kyllä kuulitte oikein, lentoradan muuttumista ja normaalia nopeampaa kiihtymistä koitetaan nyt selittää sillä, että kappale olisi alle millimetrin paksuinen! Aivan pöyristyttävältä kuulostava arvio. Tämä laskelma on selvästi sovellettu ja täyttämässä sitä paikkaa, että tiedemiehillä ei ole munaa todeta selviä merkkejä kappaleen älykkäästä ohjauksesta.

Oumuamua on siis muuttanut lentorataansa, sekä kiihdyttänyt nopeuttaan normaalia vetovoimaa kovemmin. Nämä molemmat ovat merkkejä siitä, että se on älykkään ohjauksen alla.

Tiedemiehet Samuel Bialy ja Abraham Loeb sentään toteavat, että Ouamuamuan on pitänyt syntyä joko kokonaan meille tuntemattomien ilmiöiden seurauksena tai sen on oltava alkuperältään keinotekoinen.

Keinotekoista alkuperää miettiessä yksi mahdollisuus on, että ’Oumuamua on valopurje, joka leijuu tähtienvälisessä avaruudessa irronneena kehittyneestä teknologisesta laitteistosta. Vastaavan muodon valopurjeita on suunniteltu ja rakennettu oman sivilisaatiomme piirissä”, tutkijat kertovat.

Valopurje kohde tuskin on, mutta kaikki viittaa älykkäästi ohjattuun alukseen, eli toisen sivilisaation tähtien väliseen avaruusalukseen. Kappale tuskin on alle millimetrin paksu, ja vaikka olisi, niin olisi se silti hyvin erikoinen kappale, joka tämäkin viittaa avaruusalukseen. Kappaleen sikarinmuotoinen olemuskin on hyvin tunnettu ufohavainnoissa.

Myös secureteam10 käsitteli aihetta videollaan.

Lähteet: avaruus.fi, yle.fi, secureteam10 – youtube

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Meksikossa havaittiin mahdollisia avaruusaluksia

Meksikon Rosaritossa tapahtui kummia.

Mies huomasi taivaalla outoja valoja ja rupesi kuvaamaan niitä suoraan Instagramin liveen. Joku voisi sanoa, että videolla olevat kohteet ovat ufoja, eli tunnistamattomia kohteita, mutta se miltä ne näyttävät ja miten ne käyttäytyvät, viittaa vahvasti siihen, että kyseessä on avaruusalukset, eli teknologiaa, jota meillä ei ole tiettävästi maapallollamme.

Kuvaajan sisko kommentoi tapausta näin
Materiaali on minun veljeni kuvaamaa, tänään instagramin liveen, kun hän oli lähtemässä Rosaritosta. Materiaali on 100% aitoa, ei kusetusta. Tiedän, että se (video) on vähän epäselvä, mutta niin tuntuu tapahtuvan kun livestriimaa, varsinkin Meksikossa. Oli miten oli, mutta voit kuitenkin nähdä tarkkaan mitä ne ovat. Jotain tämän maailman ulkopuolelta.

Kuvaajan sisko lisäsi myöhemmin videon Youtubeen (video nähtävissä alta).

Videon esilletoi myös Secureteam10 -kanava Youtubesta.

Lähde: Youtube

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Outo valopallovideo analyysissä

Wespa analysoi videolla mielenkiintoista valopallovideota, joka oli ja on täällä Parablogissakin herättänyt mielenkiintoa.

Hän kertoo analysoidessaan oman näkemyksensä siitä mitä videolla on ja ei ole. Onko video voitu feikata, vai onko kyseessä aito vilkaisu superluonnolliseen ilmiöön?

Katso video ja ota selvää.

Tällaisia videoanalyysejä on mahdollisesti tulossa lisääkin. Olkaa kuulolla ja seuratkaa Parablogia ja Uuden Ajan Median youtubekanavaa.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Jo ainakin 6 observatoriota suljettu salaperäisistä syistä

FBI sulki aikaisemmin USA:n osavaltiossa New Meksikossa, Aurinkoa tarkkailevan observatorion.

USA:ssa jopa uutiskanavat alkoivat tutkimaan juttua, mutta FBI ei suostunut antamaan mitään syytä sulkemiselle. Myös observatorion henkilökunta on ihmeissään.

observatorioita-suljettu-ciasalaisuudet

FBI:lla ja CIA:lla on tapana käyttää syynä Kansallista Turvallisuutta (National Security) tällaisille tapauksille. Kyseessä on oikeasti enemmän heidän oman intressinsä.

Kyseiset jaostot ovat jo kauan toimineet salaillakseen mm. avaruuden ulkopuolisen elämän todellisuutta. Observatorioiden tarkoitushan on tarkkailla avaruutta ja siellä tapahtuvia asioita. Sulkemisen syy on selvästi se, että observatorioiden työntekijät ovat havainneet (tai olivat havannoimassa) jotain, mitä heidän ei olisi pitänyt havannoida. Tämähän on tietenkin kauan salassa pidetty avaruuselämä, humanoidit, eli avaruustyypit.

Auringon läheisyydessä on hengannut useampikin avaruusalus. Kuviin on saatu kiekkomainen alus, sekä useamman objektin rykelmä.

Secureteam10 käsittee New Meksikon tapausta videollaan.

Nyt ainakin 6 eri observatoriota on pakoitettu sulkemaan toimintansa toistaiseksi.

Miksi avaruusolentojen todellisuutta sitten halutaan salailla? Disclosureprojektin vetäjä, ufotutkija Steven Greer kertoo, että syynä on avaruusalusten teknologia, ne eivät käytä öljyä. Kun ihmiskunnalle tulee tietoon avaruusmatkailun yksinkertainen ja saastuttamaton teknologia, se tulee mullistamaan koko matkailu- sekä energiateollisuuden. Suurten auto-omistajien osakkeet ovat vaarassa menettää arvonsa, juuri näiden osakkeet, jotka ovat samalla sijoittajina/osallisina autoteollisuudessa ihan tehtaista öljyntuotantoon, sekä osittain myös rahantuotannossa (Federal Reserve). Osa tästä ns. leikkipiiristä kuuluu myös CIA:n ja FBI:n, tai ainakin, heillä toimii näiden palkkaamia ihmisiä.

CIA:n, FBI:n, NSA:n ym. tarkoituksena on tarkkailu ja vakoilu, sekä tiettyjen asioiden salaaminen, näihin kuuluu mm. avaruusmatkailun teknologia, joka toimii heidän sekä heidän maksajien intressejä vastaan. Onneksi tällainen salailu ei voi kestää loputtomiin, useampi näissä toiminut henkilö on aikaisemmin jo vuotanut tietoja siitä miten avaruusolennot vierailevat täällä.

Observatorioiden sulkeminen, kertomatta syytä, on vain yksi tapa piilottaa näitä asioita, joista suuri osa ihmisistä jo tietää. Olkaa silmät ja korvat avoinna, maailma on ihmeellisempi paikka mitä luulette.

Meksikon lisäksi suljettuihin observatorioihin kuuluu mm. seuraavat. Huomioi, että kaikki observatoriot on suljettu samana päivänä!

  • AXIS 232D Network Dome – Kamera sijaitsee Sydneyssä Australiassa
  • SOAR observatorion kamerat/teleskooppi, joita pystyi seuraamaan myös netistä  – Tutkimusteleskooppi sijaitsee Chilessä
  • BRT Tenerife Teleskooppi + nettiyhteys/webcam – Sijaitsee Espanjassa
  • Mauna Kea observatorion Teleskooppi + nettiyhteys/webcam – Sijaitsee Hawaijissa Hilo yliopistolla
  • Kanada-Ranska-Hawaiji Teleskooppi + nettiyhteys/webcam – Sijaitsee Hawaijissa
  • JAT Observatorio ja nettiyhteys/webcam – Sijainti Fairless Hills, Pennsylvania

Edit: Kysehän oli siis New Meksikosta, eikä Meksikosta, kuten artikkelissa aikaisemmin luki. Kiitos korjauksesta Teemulle.

Lähteet: ufosightingshotspot.blogspot.com 1, ufosightingshotspot.blogspot.com 2, disclose.tvsecureteam10, secureteam10 2

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Outo ääni kuultiin myös Helsingissä

Ympäri maailmaa on kuultu useiden vuosien ajan, aina satunnaisesti outoa ääntä. Tämän äänen lähdettä ei ole aukottomasti vieläkään pystytty selittämään.

Monet kertovat, että se kuulostaa tuomiopäivän pasuunan ääneltä.

Nyt ilmiö on näyttäytynyt… tai no tässä tapauksessa tullut kuulluksi myös Helsingin Herttoniemessä.

– Naapurini herää siihen, vaikka hänellä on ikkunat kiinni. Ääni tulee lähes minuutilleen samaan aikaan ja se on kestänyt kuukausia, Anna kommentoi tapausta

Outo ääni kuultiin mm. Tammelassa vuonna 2012.

Vuosi 2012 oli muutenkin todella aktiivinen vuosi kyseisen ilmiön kuulemiselle, käsittelimme tätä artikkelissamme kyseisenä vuonna.

Ilmiö ei vaikuttaisi olevan mitenkään paikkasidonnainen ja normaalia selitystä ei löydy. Sen sijaan ufopiireissä sitä pidetään avaruusalusten äänenä, haluaisiko kenties joku humandoidilaji hiljalleen kertoa olemassaolostaan.

Iltalehden sivulla käsitellään tarkemmin Helsingin tapausta ja sieltä löytyy myös äänite.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Mies kuvasi Ufon Pasilassa

Nostokurkia Pasilassa kuvannut mies sai taltioitua mielenkiintoisen valoilmiön.

Ville odotti junaa sunnuntaisena helmikuu-iltana ja samalla päätti räpsiä muutaman kuvan. Klo 17.07 otettu kuva sai hänet hämmästymään. Kuvaan oli taltioitunut valoilmiö, jota hän ei huomannut kuvanottohetkellä.

Pasilan Ufokuva

Pasilan Ufokuva – Sunnuntai 4. Helmikuuta 2018 klo 17.07.

Pasilan Ufokuva zoomed

Pasilan Ufokuva – Zoomattu ja säädetty kontrastia

Ville näytti kuvaa ammattivalokuvaajana toimineelle tyttöystävälleen, eikä hänkään keksinyt kuvalle normaalia selitystä.

Ensimmäisenä kysyin ammattivalokuvaajana toimineelta tyttöystävältäni mielipidettä kuvasta. Luonnollista selitystä hänkään ei kameraa tarkasteltuaan keksinyt, joten olin hyvin innostunut. Aina kannattaa räpsiä. Koskaan ei tiedä mitä kameraan jää, oli ensimmäinen ajatukseni.

Samana päivänä nähtiin Etelä-Suomessa kirkas tulipallo, tosin tämä kohde oli nähtvissä vasta klo 19 paikkeilla, joten Villen kuvaama valoilmiö jäänee mysteeriksi.

Mitä mieltä te olette, mitä kuvassa on?

Oletko sinä saanut taltioitua jotain outoa? Kerro siitä meille. Juttuvinkki- ja yhteysosoitteena toimii:  info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 3. Yhteensä 50.12345678910Viimeinen »

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto