Rauni-Leena Luukanen NRJ:n haastattelussa torstaina
Rauni-Leena Luukanen-Kilde on NRJ-radiokanavalla haastateltavana huomenna torstaina klo. 9:00.
Aiheena haastattelussa: Raunin mielenkiintoiset kokemukset sekä tulevat luennot Jyväskylässä, Oulussa ja Rovaniemellä. Kannattaa siis olla linjoilla ja kuunnella mitä mielenkiintoinen lähetys pitää sisällään.
NRJ:n lähetystä voi kuunnella suorana heidän sivuiltaan:
www.nrj.fi (klikkaa ”Kuuntele lähetystä”)
Lisätietoa Raunin loppuviikon tulevista luennoista voit lukea Parablogin luentotiedoitteesta.
Kummallista ääntä kuultiin useissa maissa!
Tämä vuosi on alkanut hyvin kummallisesti. Heti alkuvuodesta havaittiin outoja eläinten joukkokuolemia, joista viimeaikaisempiin lukeutuu hylkeiden joukkokuolema Australiassa. Tämä oli jatkoa viime vuodelle, jolloin tapahtui myös normaalia enemmän selittämättömiä joukkokuolemia.
2012 jatkuu myös muuten kummallisissa merkeissä. Useissa maissa on nimittäin kuultu outoa konemaista ääntä, jonka lähde ei ole selvinnyt. Outo konemaisten äänien sarja alkoi viime vuonna ja tänä vuonna se sai jatkoa. Ääntä on nimittäin kuultu heti tämän vuoden tammikuussa ja pienelle ajanjaksolle sijoittuu useita tapauksia.
Tiedettävästi outo tapahtumien ketju alkoi tänä vuonna kun outoa ääntä kuultiin 9. päivä Costa Ricassa, 10. päivä ääni havaittiin Tanskassa, 11. päivä Unkarissa ja 12. päivä mm. Tsekeissä ja Ruotsissa.
Tanskalainen kommentoi kokemustaan seuraavasti:
– Yöllä 10.01.2012 kuulin Aalborgissa Tanskassa hyvin outoa ääntä. Menin ulos katsomaan mikä se oli, se kuulosti kuin se tulisi taivaalta. Se kesti useita minuutteja. Nauhoitin äänen kamerallani, ääni kuulosti paljon kovemmalta, mutta se ei kuulu niin kovaa nauhoitteessa johtuen kamerani huonosta mikrofonista.
Tässä video tapauksesta. Ääni kuuluu parhaiten kohdasta 1:20 alkaen.
Unkarissa taas kuultiin tällaista ääntä.
http://www.youtube.com/watch?v=nMe3jwUeqII
Tässä videokokoelma muutamista tämän vuoden äänihavainnoista.
http://www.youtube.com/watch?v=GZ2ZcmMxehk
Outo ilmiö ei näytä loppumisen merkkejä, kuullaanko se mahdollisesti myös Suomessa tänä vuonna? Aika näyttää.
Mikä ilmiö voisi mielestäsi olla kyseessä?
Lisää videoita ja äänimateriaalia lähteestä.
Lähde: ufo-blogger.com [1] [2]
Kiitos vinkistä Ogeli ja Ville. 🙂
Nassim Haramein – Awake & Aware Conference 2011
Fyysikko Nassim Haramein kertoi Awake & Aware 2011 konferenssissa miten kaikki on yhteydessä toisiinsa, ja miten vapaaenergia on mahdollista.
Hän väitti vuosia sitten, että jokaisen galaksin keskellä on musta aukko. Tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet hänen teoriansa todelliseksi ja mustia aukkoja onkin havaittu galaksien keskustoissa. Hänen teorioidensa mukaan myös jokainen atomi sisältää mustan aukon sisällään.
Nassim sai myös laskettua universumimme tarkan koon tiedettävästi ensimmäistä kertaa maailmassa. Nämä kaikki on todistettavissa matemaattisilla kaavoilla sekä fysikaalisilla lajeilla.
Katsasta myös Nassim Harameinin sivut:
http://theresonanceproject.org/
Wespan haastattelu RadioAktiivisessa tiistaina
Wespaa haastateltiin Kemi-Tornion alueella kuuluvaan RadioAktiiviseen. Haastattelun aiheena oli vuosi 2012, loppuvuodelle ennustettu maailmanloppu ilmiönä ja siihen liittyvät teoriat ja uskomukset.
Lähetys on kuunneltavissa huomenna tiistaina noin klo 10:10.
Lähetyksen kuuntelu onnistuu helposti netin kautta seuraavalta sivustolta:
http://www.uutismagneetti.fi (klikkaa yläpalkista ”Kuuntele”)
Jos missaat suoran lähetyksen, niin se tulee myöhemmin kuunneltavaksi myös saman sivuston Podcasteihin.
Vuosi 2012 on myös yksi aihe Rauni-Leena Luukanen-Kilden luennolla loppuviikosta.
UFO-havainnot kasvussa
Viime vuonna tehtiin todella paljon ufohavaintoja. Kasvua kolmeen edelliseen vuoteen oli Yhdysvalloissa toimivan MUFON -järjestön mukaan 67%.
Ufoja on havainnoitu siis entistä enemmän ja tämä on näkynyt myös uutisissa.
Myös tämä vuosi on alkanut vilkkaasti. Lisää kerrotaan alla olevalla videolla.
http://www.youtube.com/watch?v=bY_gzHXxf3c
Lähde: unexplained-mysteries.com
Lisää selittämättömiä eläinkuolemia
Lähivuosina maailmalla on havaittu paljon eläinten outoja joukkokuolemia. Kuolleisiin eläimiin on kuulunut niin erilaisia kalalajeja kuin mm. lintujakin.
Vuosi 2012 ei näytä olevan poikkeus, sillä heti alkuvuodesta on uutisoitu muutamasta uudesta joukkokuolematapauksesta.
Uudenvuoden aattona Kvennesin ranta Norjassa peittyi kuolleisiin silleihin. Sillejä oli arviolta 20 tonnia, joka on valtava määrä. Vain muutaman päivän heitolla Norjan tapauksesta kuoli satoja mustarastaita Beeben kaupungissa Arkansasissa Yhdysvalloissa. Lintujen havannoitiin putoavan kuolleena taivaalta.
Selitykseksi kuolemille on tarjottu mm. ilotulitteita, saalistajia, myrskyä, maapallon magneettikentän muuttumista sekä lisääntyvien saasteiden määrää. Joidenkin mielestä tapahtumat ovat viitteitä tulevasta maailmanlopusta. Kuolemat vaikuttavat olevan mysteeri, vielä ole keksitty mitään normaalia syytä miksi eläimiä kuolee isoissa ryppäissä, niin että samaan aikaan ilmestyy aina vain samaa lajia olevia yksilöitä.
Lue myös aikasemmat artikkelimme aiheesta:
Outoja lintujen ja kalojen kuolemia
Oudot eläinten joukkokuolemat jatkuvat – Tällä kertaa Chilessä
Lähde: iltalehti.fi
Selviä kuvamanipulaation merkkejä NASA:n kuvissa
NASAa on epäilty aiemminkin kuvien manipuloimisesta ja muutamat NASA:n työntekijät ovatkin tulleet asian teemoilta ilmi ja kertoneet epäilyistään. Aikaisemmilla videoilla on esitelty selviä muokkausten jälkiä, mutta nyt on tullut ilmi uusi video joka paljastaa lisää näitä kuvamanipulaatioon viittaavia todisteita.
http://www.youtube.com/watch?v=YL9BA5IU9po
Päivän Piristys: They’re Out There, Man!
Taannoin Yhdysvalloissa haastateltiin ihmisiä Chicago’s O’Hare -lentokentän ufohavaintoa koskien. Yksi mies vastaili hassusti ja tästä haastattelusta tehtiin vähän aikaa sitten autotunetettu remixi, jonka voit kuunnella alta.
Katso myös alkuperäinen haastattelu täältä.
Rauni-Leena Luukanen tulee luennoimaan Suomeen
Lääkäri, kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde tulee Norjasta asti, Suomeen luennoimaan kolmelle eri paikkakunnalle.
Rauni-Leena on yksi Suomen mielenkiintoisimmista, tunnetuimmista ja räväkkäimmistä ufoluennoitsijoista.
Raunilla on omakohtaisia kokemuksia mm. ruumiista irtautumisesta ja hän on kirjoittanut useita kirjoja, joista uusin on Salatut maailmamme.
Aiheena luennoilla:
”Kosmiset kontaktit, salatut suunnitelmat ja 2012”
Kattava paketti siitä missä mennään ja varmasti mielenkiintoista kuunneltavaa jokaiseen makuun! 🙂
Luentopaikat ja ajat:
Jyväskylä 21.1.2012
Aika: La 21.1.2012 klo 16.00.
Paikka: Kivistön Työväentalo, Vaajakoskentie 29, 40400 Jyväskylä.
Oulu 22.1.2012
Aika: Su 22.1.2012 klo 12.00.
Paikka: Oulun kaupunginkirjasto, Kaarlenväylä 3, 90100 Oulu.
Rovaniemi 22.1.2012
Aika: Su 22.1.2012 klo 19.00.
Paikka: Scandic hotelli, Koskikatu 23, 96200 Rovaniemi.
Lisätietoa:
Sisäänpääsymaksu ovelta 10 euroa. Jokainen luento kestää noin 1h 30min ja aikaa on varattu myös kysymyksille.
Wespa menossa mukana. Kaikki sydämellisesti tervetuloa! 🙂
Järjestäjänä toimii Paranormaali Blogi yhteistyössä Kosmisen kanavan kanssa.
Lisää infoa: Lataa tästä lehdistö -ja mediatiedote.
Ilmoitathan osallistumisestasi myös Facebookin tapahtumakutsuun, voit myös jakaa tapahtumakutsua kavereillesi. 🙂
Jyväskylä: http://www.facebook.com/events/358679167479440/
Oulu: http://www.facebook.com/events/326328617388962/
Rovaniemi: http://www.facebook.com/events/215181325236822/
Yhteyshenkilöiden tiedot:
Vesa Äijälä
wespa[ät]paranormaaliblogi.net
http://paranormaaliblogi.net
Asko Nummela
askonum[ät]gmail.com
http://koti.mbnet.fi/askonum/kosminen
Viimeisimmät kommentit