ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

alienit / avaruusolennot

Sivu 3. Yhteensä 31.12345678910Viimeinen »

Asiakirjajulkistus: Pentagon Myöntää Pitävänsä Hallussaan Maan Ulkopuolisia Aluksia!

Pentagon on vihdoin myöntänyt ufopiireissä jo kauan tiedetyn totuuden, eli sen, että heillä on hallussaan Maan ulkopuolisia aluksia, joita he kutsuvat termillä UAP (Tuntemattomat ilmailmiöt).

Aluksia on kerätty USA:n salaisissa operaatioissa ainakin Roswellin maahansyöksystä, vuodesta 1947 asti, mahdollisesti kauemminkin. Roswellin aluksien pohjalta kehitettiin myöhemmin mm. virtapiiriteknologia, laserit, valokaapelit ja mm. internet. Tietojen mukaan nämä olivat kuitenkin vain ns. varateknologiaa jos edistyneempi teknologia ei aluksessa toimisi.

Asian toi ilmi tutkija Anthony Bragalia, joka teki paljastuksen blogissaan UFO Explorations kertoen miten hän oli saanut haltuunsa 150 sivua USA:n puolustustiedustelupalvelu DIA:n materiaalia FOIA-tietopyynnöllä. Pyyntöön vastaamiseen meni kolme vuotta.

Vaikka raportit on suurimmaksi osaksi sensuroitu, yksyityiskohtia voidaan saada kaivettua papereista koskien teknologiaa, joka on kvanttihyppy ihmisen tuntemien materiaalien ominaisuuksissa”, kertoo Bragalia blogissaan.

Asiakirjoissa kerrotaan miten Pentagon tekee testejä löytämillään aluksilla ja kehittää niiden perusteella uutta teknologiaa. Area 51:llä toiminut Bob Lazar on kertonut jo vuosia sitten miten hän on tutkinut aluksia, joiden perusteella Area 51:llä tehtiin salaisten projektien käyttöön avaruusalusteknologiaa.

Tietojen mukaan alukset ovat Zeta Reticulilta tulleilta pieniltä harmailta olennoilta.

Papereissa mainittiin ”kehittyneiden teknologioiden raporteista” koskien Nitinolia (nikkelititaani). Nitinoli on muotonsa säilyttävä metallilejeeringi. Bragalia kertookin, että Nitinolilla on samanlaisia ominaisuuksia kuin vuonna 1947 Roswellin maahansyöksypaikalta löytyneellä ”muistimetallilla”, joka silminnäkijöiden raporttien mukaan taivutuksen jälkeen palasi aina alkuperäiseen muotoonsa.

Elämme hienoja aikoja, avaruuselämän julkistaminen edistyy kokoajan. Aikasemmin Pentagon kertoi pitävänsä hallussaan videomateriaalia lentävistä aluksista, julkaisi videot sekä myönsi niiden aitouden. Vähän aikaa sitten myös israelilainen tutkija myönsi, että Valon Galaktinen Liitto (liittouma useita älykkäitä avaruuslajeja) on todellinen ja tämän lisäksi CIA julkaisi lisää ennen salassa pidettyjä asiakirjojaan.

Tähän loppuun vielä yksi sivu Anthony Bragalian saamasta materiaalista.

Asiakirjoissa kerrotaan mm. metamateriaaleista

Artikkeli on julkaistu aiemmin Suomen Galaktisen Liiton nettisivuilla.

Jos et ole vielä hankkinut Suomen Galaktisen Liiton jäsenyyttä, niin nyt on hyvä hetki hankkia itsellesi vuosijäsenyys. Jäsenenä pysyt parhaiten mukana kaikesta Avaruuskulttuuriin liittyvästä informaatiosta, tavoitteenamme ja toimintatapanamme on jakaa faktapohjaista tietoa avaruuselämästä, heidän kulttuuristaan sekä yhteydestä meihin. Ensimmäisessä jäsenlehdessämme mm. kerromme totuuden sekä tarkan aikalinjan Roswellin maahansyöksystä sekä esittelemme kolmen eri avaruusolevaisen ruumiin DNA-tutkimuksia.

Jäsenlehden lisäksi saat myös muita etuja, joista tarkemmin täällä.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

CIA Julkaisi 3000 Sivua Salaisia Asiakirjoja – UFO-Tietoa Julki

CIA julkaisi hiljattain 3000 sivun paketin aiemmin salassa pidettäviksi luokiteltuja asiakirjoja. Julkaisu on luultavasti osa Trumpin alullepanemaa käskyä, jossa CIA:ta ja FBI:ta vaaditaan julkaisemaan kaikki tiedot UFO:ista ja UAP:ista 6kk sisällä.

Suomen Galaktisen Liiton perustaja Vesa Äijälä tutustui sisältöön.

713 PDF-tiedostoa, yli 3000 sivua, ufotiedostoja… Dokumentaatio on laajaa ja käsittelee materiaalia mm. 70- ja 2000-luvuilta.

Dokumentaatiossa CIA raportoi, tutkii ja kerää tietoa UFO:ista, osa tiedoista on julkistamisesta huolimatta peitetty.

Tiedostoissa käsitellään mm. vuonna 2002 laadittua raporttia Puolalaisesta lahkosta, joka puhuu maailman lopusta ja siitä, että pienet vihreät miehet tulevat hakemaan valitut aluksillaan. Alusten kerrotaan laskeutuneen Puolan vuoristoon ja ihmisiä kerrotaan kadonneen. Mitään maailmanloppua ei 2000 vuoden alussa kuitenkaan tullut.

Puolan lisäksi dokumentaatiossa käsitellään mm. Ruotsia, Norjaa, Kiinaa ja Japania.

Ruotsin tapauksessa pilotit havaitsivat hohtavan objektin, jota aluksi luultiin satelliitiksi, mutta myöhemmin havaittiin kolme objektia jotka liikkuivat suoraan, mutta sitten kääntyivät nopeasti ja palasivat tulosuuntaansa. Kohteet havaittiin myös tutkassa.

Vesa Äijälä tutki tarkemmin tiedostojen sisältöä live-lähetyksessä, jonka taltiointi alla olevalta videolta.

Suomen Galaktinen Liitto on päässyt vasta raapaisemaan pintaa materiaalin sisällöstä.

Artikkeli on julkaistu alunperin Suomen Galaktisen Liiton sivuilla.

Jos et ole vielä hankkinut Suomen Galaktisen Liiton jäsenyyttä, niin nyt on hyvä hetki hankkia itsellesi vuosijäsenyys. Jäsenenä pysyt parhaiten mukana kaikesta Avaruuskulttuuriin liittyvästä informaatiosta, tavoitteenamme ja toimintatapanamme on jakaa faktapohjaista tietoa avaruuselämästä, heidän kulttuuristaan sekä yhteydestä meihin. Ensimmäisessä jäsenlehdessämme mm. kerromme totuuden sekä tarkan aikalinjan Roswellin maahansyöksystä sekä esittelemme kolmen eri avaruusolevaisen ruumiin DNA-tutkimuksia.

Jäsenlehden lisäksi saat myös muita etuja, joista tarkemmin täällä.

Haluatko itse tarkastella julkaistuja tiedostoja? Koko asiakirjatiedostopaketin voit ladata itsellesi täältä.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Israelilainen johtaja vahvistaa Valon Galaktisen Liiton olemassaolon

Entinen Israelin avaruusturvallisuus- johtaja kertoo, että avaruusolevaisia on olemassa.

Haim Eshed on Israelissa toimiva professori Techionin Asher Space Tutkimus instituutissa sekä Israelin teknologia-instituutissa. Tämän lisäksi hän on ollut entinen avaruusohjelmien organisoija Israelin puolustusvoimille jo noin 30 vuoden ajan.

Nyt Haim Eshed uskaltaa kertoa, että Israel ja USA ovat tienneet avaruusolevaisista jo vuosikymmenten ajan ja välttäneet kertomasta siitä kansalle välttääkseen ”massahysterian”.

Avaruuselämän olemassaolo on ollut monissa piireissä tiedetty salaisuus, jota on varjeltu monin eri keinoin, jotta kontrollijärjestelmä ja muut pysyisivät pystyssä, massahysteriaa se herättää lähinnä eliitissä ja vanhoissa järjestelmäkaavoissa.

Professori Eshed, ei kuitenkaan väitä pelkästään, että avaruuselämää olisi olemassa, vaan hän varmistaa myös sen, että he ovat yhteydessä meihin Valon Galaktisena Liittona ja/tai Valon Galaktisena Federaationa, Englanniksi se tunnetaan nimellä Galactic Federation of Light, sekä GFL -lyhtenteellä.


Kyseiseen jaostoon kuuluu satoja eri avaruuslajeja/rotuja, mm. Plejadeilta, Lyyrasta, Zeta Reticulista, Orionista ja jonkin verran Maapalloltammekin. Mm. Alex Collier on ollut fyysisissä yhteyksissä GFL:ään, mutta tämän lisäksi heitä on kanavoinut satoja, ellei jopa tuhansia eri ihmisiä, jakaen viestejä ja herätellen ihmiskuntaa.

Tämän tiedon sisääntuonti on hieno asia, sillä se varmistaa myös sen, että me Suomen Galaktisessa Liitossa olemme oikealla asialla, edistämässä Maapallon sekä Suomen suhteita avaruustystäviimme, ottaen uusia harppauksia eteen niin henkisessä, sosiaalisessa, teknologisessa kuin kulttuurisessakin evoluutiossa.

GFL:stä liikkuu myös paljon disinformaatiota, niiden väitetään tulevan pelastamaan koko ihmiskunta, kun meidän riittää vain istua persiillämme. Asia ei kuitenkaan ole näin, GFL toki luo diplomaattisia suhteita, mutta heidän viestinsä on ollut aina selkeä: ”haluamme olla kontaktsissa teihin, tuemme ja autamme teitä, mutta teidän on herättävä ja hoidettava omat asianne Maapallollanne”. Heidän tarkoitus ei ole siis lelliä meitä ja hoitaa asioita puolestamme, vaan meidän tehtävä on olla tietoisia asioista, jakaa informaatiota, sekä vaikuttaa järjestelmän toimintaan. Tätähän olemme paljolti jo tehneet ja maapallolla on menossa iso puhdistusoperaatio. Myös Suomessa on mm. THL:n vääristä toimista tehty rikoskanne sekä huhutaan, että poliittisen järjestelmän puhdistuskin alkaisi pian vuonna 2021.

Tämä tieto on vain yksi osa heräämistä, aikaisemmin USA:n armeija on myöntänyt kuvanneensa aluksia, joiden liikkeet ja käyttätyminen viittaisi avaruuselämään, tosin he eivät asiaa vielä suoraan sano, mutta ovat sentään vahvistaneet videoittensa aitouden.

Elämme hienoja aikoja, varsinkin nyt kun 21.12 jälkeen olemme siirtyneet Vesimiehen aikakaudelle, joka on ollut tietynlainen Galaktisen Aikakauden startti.

Artikkeli on julkaistu alunperin Suomen Galaktisen Liiton sivuilla.

Jos et ole vielä hankkinut Suomen Galaktisen Liiton jäsenyyttä, niin nyt on hyvä hetki hankkia itsellesi vuosijäsenyys. Jäsenenä pysyt parhaiten mukana kaikesta Avaruuskulttuuriin liittyvästä informaatiosta, SGL:n tavoitteena ja toimintatapana on jakaa faktapohjaista tietoa avaruuselämästä, heidän kulttuuristaan sekä yhteydestä meihin. Ensimmäisessä jäsenlehdessä mm. kerrotaan totuus sekä tarkka aikalinja Roswellin maahansyöksystä sekä esittelellään kolmen eri avaruusolevaisen ruumiin DNA-tutkimuksia. Tulevilla jäsenlehdillä tulemme kertomaan lisää tiukkaa tietoa, mm. Petrozavodskin avaruuskontaktista. Jäsenlehden lisäksi saat myös muita etuja, joista tarkemmin täällä.

Lähteet: https://www.suomengalaktinenliitto.net/post/israelilainen-tutkija-vahvistaa-valon-galaktisen-liiton-olemassaolon
https://www.jpost.com/omg/former-israeli-space-security-chief-says-aliens-exist-humanity-not-ready-651405

 

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Yazka Loven vieraana Wespa – Aiheena Avaruuselämä, Pyramidit, Antarktis ja Supernormaalit Kokemukset

Parablogin sekä Suomen Galaktisen Liiton perustaja Wespa oli vieraana Yazka Loven livelähetyksessä.

Lähetyksessä keskusteltiin laidasta laitaan avaruusystävistä, Maapallon salatusta historiasta, henkimaailmasta, Valon Galaktisesta Liitosta, Roswellista, dimensioista, supernormaaleista kokemuksista ja mm. Antarktiksesta ja Egyptin pyramideista.

Voit katsoa jälkilähetyksen Yazka Loven Tokentubekanavalta, tai suoraan alta.

Yazkan Tokentubekanava: https://tokentube.net/channel/1898547631/Merirosvoradio
Wespan Tokentubekanava: https://tokentube.net/channel/1676682924/Wespa

Tutustuthan myös Suomen Galaktiseen Liittoon: https://www.suomengalaktinenliitto.net/

Tykkäys ja jakotoiminnot:

🌌 ELÄMME VALON GALAKTISTA AIKAKAUTTA – OSA III

🔹 VALOLIITTO JA SEN TOIMET 🔹

Olethan ensin lukenut osat I ja II.

Valoliitolla tarkoitamme Valon Galaktista Liittoa, johon kuuluu useita positiivisia avaruusrotuja. Tässä vaiheessa niille ilmoitus, jotka eivät tällaisiin usko… ei tarvitse, lukekaa viesti ja ottakaa siitä ne palat jotka teille sopivat, voitte pitää tätä vaikka scifinä, jos siltä tuntuu. Seuraamieni tietolähteiden mukaan, kyse on kuitenkin todellisista asioista.

Menkäämme nyt siis Valoliittoon, Valon Galaktiseen Liittoon, positiiviseen liittoumaan, joka on henkisesti ja teknologisesti meitä edellä, avaruusliittoumaan joka kutsuu meidät ihmiskuntana tulevaisuudessa kunnialla virallisesti jäseneksensä, sitten kun olemme lopettaneet sotimisen. Tähän liittoumaan kuuluu mm. Plejadilaisia, Siriuslaisia, Arcturuslaisia ja mm. joitain Orionilaisia.

Valoliitto, on kauan tarkkaillut toimiamme, kuten monet tietävät, valoliitto on estänyt ydinaseiden käytön, sammuttanut ja tehnyt ydinpommeista käyttämättömiä (lukekaa Rendelshamin metsän tapaus, Rendelsham Forest case).

Valoliitto ei kuitenkaan ole täällä pelastamassa tai paappomassa meitä. He toimivat tiettyjen rajojen sisällä, he pitävät siitä kyllä huolen, että ihmiskunta/varjoeliitti ei tuhoa maapalloa, mutta meidän pitää ratkaista omat erimielisyytemme, tämä on osa omaa ihmisrotumme (Homo Sapiens) kehitystä, kehitystä jonka hekin ovat aikanaan käyneet läpi.

Valoliitto on tarkkaillut toimiamme ja hyvin tietoinen valkohattujen sekä varjoliiton toimista. He antavat heidän nyt sotia keskenään, kaksi eliittiryhmää haluaa valtaa ja tuhoaa nyt toisiaan, toinen massatuhoa haluava ja toinen ei halua massatuhoa. Valoliitto on kuitenkin laittanut aluksiaan asemiin ympäri Maapalloa, pitäen huolen siitä, että maan alla asuvat reptiliaanit eivät puutu ihmisten väliseen sotaan. Heidän annetaan käydä reilu taistelu keskenään.

Valoliitto on puhdistanut reptiliaanipesäkkeitä jo ainakin vuodesta 2009 lähtien, mutta nyt se on lisännyt toimintaansa ja on valmis auttamaan ihmisiä itsenäisyyteen, pois reptiliaanien hallinnasta.

Lisää aiheesta alla olevilla videoilla.

Ole luottavaisin mielin, kaikki menee suunnitelman mukaan! Tulee vielä aika kun Valoliiton olemassaolo julkaistaan suuremmin ja kenelläkään ei ole enää sen olemassaolosta epäilystä. 🙂 

Palapeli on alkanut avautua… Mutta mitä muita muutoksia on juuri nyt meneillään? Miten ne liittyvät Valon Galaktiseen aikakauteen? Mikä on meidän osuutemme ihmiskuntana ja henkisinä olentoina tässä kaikessa? Tämä kaikki selviää sivustolla paranormaaliblogi.net osassa IIII.

Osa IIII on mielenkiintoisin (ainakin minun mielestäni) tähän mennessä ja se tulee koskettamaan meitä kaikkia. Sen sisältämä tieto tulee olemaan sellaista, jota moni meistä on odottanut ja se sisältää sellaisia totuuksia ja meneillään olevia asioita, jotka tulevat ravistelemaan meitä kaikkia positiivisella tavalla! Tämä kaikki osassa IIII.

Jaa artikkelia, tehdään tästä yhdessä viraali! 🤲🤲🤲🤲

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Tuplamoodin haastattelussa Gita – Universaalinen muutos…

Wespa haastatteli Tuplamoodissa Gitaa.

Keskustelussa käytiin läpi mm. huostaanottojärjestelmää ja Gitan taistelua oikeudesta lapseensa, Schumannin Resonanssia, rokotteita, Michael Jacksonia ja Universaalia muutosta.

Katso koko video kokonaisuudessaan alta.

Videon aiheiden aikakoodit
1:10 Alkuesittely
3:53 Schumannin Resonanssi
7:02 EGG Project ennustukset
9:32 K0r0n4-v1ruksesta, maailman muuttumisesta, UFO-havainnoista sekä sielusopimuksista
15:36 Juttua ajasta ja avaruusroduista
20:35 Apex TV:stä ja lisää keskustelua ajasta
23:13 Stan Romanekista sekä tapetuista ja uhkailluista totuuden jakajista
26:31 Googlen, Youtuben ja FB:n s3nsuurista sekä valoliiton hallintaan palaamisesta
33:43 K0r0n4-k4rant33nista, Plan B:stä ja Venus Projectista
41:33 Vapaaenergiasta ja teknologiasta
42:49 Qanonista, Trumpista ja Mediasta
47:32 Michael Jacksonista
55:35 Julian Assangesta, lavastuksista ja salamurhista
57:42 Wespaan kohdistunut sensuuri sekä kohtaaminen ”FBI”:n kanssa
1:00:49 Rokotteista
1:03:09 Gitan lapsesta, huostaanottojärjestelmästä ja lapsikaupasta
1:19:34 Muutoksesta, teknologiasta ja Gitan taistelusta huostaanottojärjestelmää vastaan
1:26:25 Lääketieteestä, hoitomuodoista ja luontaisista yrteistä

Linkit:
Schumannin Resonanssi: https://www.disclosurenews.it/en/schumann-resonance-today-update/
Video Univeraalisesta muutoksesta ja Schumannin Resonanssista by Plejadilaiset: https://www.youtube.com/watch?v=PiwVWgzj9IM
Rokotteista tärkeää informaatiota!: https://youtu.be/CtfqUtW_8AA
Gardasil-rokotteen haitoista: https://www.youtube.com/watch?v=AkyjgY70yPA
Kvanttihyppy Podcast: https://soundcloud.com/user-661053446
Lokakuun Liike: https://www.youtube.com/user/lokakuunliike/videos
Gitan linkit:
https://www.change.org/p/monica-phillips-return-this-child-to-his-mother-https-www-facebook-com-assangejullian
https://www.facebook.com/groups/lightworkersoftheworldgroup/10153470112108937/
https://www.facebook.com/Gita.As.It1s/posts/788256231185604
https://www.facebook.com/Gita.As.It1s/posts/1555821894429030

💰 Voit tukea tulevia Superliven lähetyksiä lahjoittamalla tästä linkistä (Kortit ja Paypal): https://streamlabs.com/wespa/

Tykkäys ja jakotoiminnot:

UFO-/Alushavainto Turussa!

Wespa kertoo videollaan UFO-/alushavainnostaan.

Ilmiö tapahtui Turun yötaivaalla 19.3.2020 0:49-0:54 välisenä aikana.

ufo havainto turussa wespa plejadilaiset orionilaiset

Katso tarkempi videoraportti alla olevalta videolta.

Käyttäkää karanteeni hyödyksi, nyt kun normaali-kiiret vähentyy, menkää kattoterasseille ja kukkuloille bongailemaan avaruuskulttuuria!

Lisää videoita Wespan kanavalla YouTubessa.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Paulin Pakeilla – Jyrki Pykäri [Avaruusystävät, entiset elämät ja henkiset kokemukset]

Oletko seurannut Paulin Pakeilla ohjelmasarjaa? Ohjelmasarjan alkupuolella vuonna 2017 oli Paulin haastateltavana Jyrki Pykäri.

Jyrki kertoo haastattelussa entisistä elämistään, kokemuksista avaruusystävien kanssa sekä mm. henkisyydestä.
Jos olet missannut haastiksen, niin kannattaa se ehdottomasti nyt katsoa.

Lisää videoita Rajatieto TV:n Youtubekanavalla, sekä myös Jyrki Pykärin omalla Valo Youtubekanavalla. Suosittelen lämpimästi tilaamaan molemmat kanavat.

Haluatko ilmoituksen uusista artikkeleistamme? Se onnistuu se oikean palkin alhaalta löytyvästä ”Liity e-maililistalle” -kohdasta. Liity mukaan ja pysy mukana menossa.

Mainos: takeashirt.net take-a-shirt

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Steven Greerin Close Encounters Of The Fifth Kind dokkari tulossa – Katso traileri

Ufologi, traumatologi sekä Disclosure -projektin perustaja Steven Greer on tuottamassa uutta dokumenttielokuvaa. Dokumenttielokuva kantaa nimeä Close Encounters Of The Fifth Kind ja käsittelee nimensä mukaisesti avaruusolentokontakteja sekä globaalia salailua.

2019 traileri:

2020 traileri:

Dokumenttielokuva julkaistaan 7.4.2020.

Haluatko ilmoituksen sähköpostiisi uusista artikkeleistamme? Liity postituslistallemme oikeasta sivupalkista.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Onko Nazcan muumio avaruusolento? – Suomen vapaa media sensuurissa…

Videolla käydään läpi seuraavia aiheita.

– Onko Nazcan muumio(t) avaruusolento(ja)?
– Suomen vapaa media sensuurissa, Reformi-Studion keissi
– Negatiivisten energioiden poisto [Häirismetodi]
– Q & A
– Ohjattu yhteismeditaatio

Lisää supernormaaleja videoita Wespan kanavalla Youtubessa. Käy tilaamassa kanava haltuun Youtubessa tulevien mielenkiintoisten videoiden varalta.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 3. Yhteensä 31.12345678910Viimeinen »

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto