Uranuksessa mielenkiintoista toimintaa
Uranus-planeetan pinnalla havaittiin kirkas piste 27 lokakuuta. Tämän johdosta Uranus on pompannut taas tähtitieteilijöiden suuremman kiinnostuksen kohteeksi.

Kuvassa Uranus - Pieni valkoinen piste on Kuu
Ilmiön epäillään olevan kehittyvä myrsky ja se havaittiin ensimmäisen kerran Gemini-teleskoopilla.
Tiedemiehet tutkivat asiaa ja pyytävät apua myös amatööriastronomeilta ilmiön selvittämiseksi.
Lähde: iltasanomat.fi
Kiitos vinkistä Ronille. 🙂
Kontaktihenkilö Asko Nummela NRJ:n haastattelussa
Asko Nummela kertoi ufo-kontakteistaan ja kokemuksistaan NRJ:n mielenkiintoisessa haastattelussa.

Kontaktihenkilö Asko Nummela NRJ:n studiossa
Askon mukaan avaruusolennot vierailevat maassa rauhallisin aikein levittäen mm. rakkauden sanomaa.
Kuuntele haastattelu NRJ:n sivuilta: Osa 1, Osa 2, Osa 3.
Katso myös Askon kotisivut.
Krakenista löydetty todisteita?
Amerikkalainen paleontologi Mark McMenamin kertoo löytäneensä todisteita muinaisen merihirviö-Krakenin olemassaolosta. Mies perustaa väitteensä löydettyihin fossiileihin.

Kraken upottamassa laivaa
Fossiileja tutkiessaan hän huomasi jotain outoa. Luut ja jäänteet olivat hyvin oudossa geometrisessa muodostelmassa, kuin mustekaloilla.
Löydöksen perusteella McMenamin epäilee vesissä elelleen ison mustekalan, jota joskus kutsuttiin nimellä Kraken.
McMenamin pitää teoriaan varmana, mutta tiedeyhteisö ei ole vielä vakuuttunut. Asian varmistuminen vaatinee lisätodisteita.
Lähde: iltalehti.fi
Kiitos vinkistä Jufdalle. 🙂
Avaruusolento taltioitui videolle Brasiliassa
Kaksi brittiläistä turistia kuvasi paikallisia asukkaita Brasiliassa Amazonin sademetsässä. Videolle taltioitui paikallisten lisäksi kuitenkin myös jotain hyvin outoa.
Videolla näkyy avaruusolentoa muistuttava hahmo sekä kirkas valo.

Still-kuva sekä lähennös videosta
Tällä hetkellä videosta ei ole julkaistu kuin kuvia. Video on uforeportteri Michael Cohenin hallussa.
Uforeportteri Cohen kertoo, että alue on yksi ufohavaintojen kuumimmista hotspoteista Brasiliassa. Hänen mukaansa Brasilian hallitus on tutkinut ja seurannut aluetta tarkasti vuosien varrella, tutkimusta kutsuttiin nimellä Operation Prato.
Mitä sinä näet kuvassa? Kerro mielipiteesi.
Katso avaruusolentovideo täältä.
Lähde: dailymail.co.uk (lähteessä lisää kuvia)
Kiitos vinkistä A-E:lle ja A.H:lle.
Maailmanloppu tänään perjantaina?
Yhdysvaltalainen radiosaarnaaja Harold Camping ennusti maailmanlopun tapahtuvan toukokuun 21. päivänä, ennustus meni kuitenkin metsään. Tästä välittämättä Camping ennustaa maailmanloppua, joka pitäisi hänen mukaansa tapahtua tänään perjantaina.

Loppumisajankohdan hän on tulkinnut raamatun koodeja tutkimalla.
Se tapahtuuko mitään, selviää tänään.
Ennustuksen mennessä pieleen maailmanloppuintoilijoille on luvassa kuitenkin uusia päivämääriä. Jotkut ovat tulkinneet nimittäin, että Maya-kalenterin loppuminen johdattaa meidän maailmanloppuun. Carl Callemanin mukaan Maya-kalenteri loppuu 28. päivä tätä kuuta, eli ensi viikon perjantaina. Hänen tulkintojensa mukaan kyseessä on kuitenkin positiivinen muutosten kausi, eikä kirjaimellinen maailmanloppu.
Lähde: iltasanomat.fi
Outo ilmiö – Välähdyksiä ympäri Suomea
Tänään keskiviikkona valot ovat vilkahdelleet eri puolella Suomea.

Välähdyksiä ja pikaisia sähkökatkoksia on tapahtunut mm. Turussa, Helsingissä, Riihimäellä, Mikkelissä, Hyvinkäällä, Jämsässä, Kervalla, Lahdessa, Porissa ja Pieksämäellä.
Asia on aiheuttanut hämmennystä ja keskustelua anonyymien keskustelupalstalla Ylilaudalla. (keskusteluketjun linkki kommenteissa)
– Ylöjärvi, omakotitalo. Ei sadetta havaittavissa, eikä ainakaan ukkosta. MITÄ H****ETTIÄ TAPAHTUU!?, yksi kommentoijista kertoo
– Skypessä keskustelu käynnissä ja kaikilla välähti. Pori, Oulu, Jyväskylä, Kirkkonummi, Loppi, toinen anonyymi kirjoittaa ylilaudalla.
Lyhytaikaisiin sähkökatkoksiin on koitettu keksiä normaalia syytä tuloksetta. Osalla paikkakunnista ei ole ollut ukkosta tai muuta normaalia, joka olisi tiettävästi aiheuttanut katkokset.
Yliluonnollisiakin syitä on pidetty mahdollisena. Ylilaudalla syyksi epäillään mm. ufoja, aurinkomyrskyä ja komeetta Eleniä.
– Nyt foliohatut päähän, oli varmaan aurinkomyrskyn aiheuttama mini emp!!!!!
– Tampereella välähti. Näytti hetki sitten Pirkkalasta nousevan 3 hornettia ilmaan. Härmälänrannassa ajaa mustaa autoa vilkut maskin takana s***anan lujaa Pirkkalaa kohti.
– Täällä Riihivaaralla on valot pimeenä, pääsen nettiin läppärillä ja mokkulalla. Äsken kuului useamman lentokoneen/hävittäjän ääniä ja kuusijärven toisella puolella menee paljon ajoneuvoja letkassa, näen niiden valot. Mitä h***ettiä tapahtuu?
– MAAILMAN LOPPU ON TULOSSA VALMISTAUTUKAA! – huolestunut kommenoija kirjoittaa
Valojen vilkahtelua ja laajamittaisia sähkökatkoksia perustellaan HS:n sivulla Espoossa tapahtuneella muuntajan hajoamisella (kiitos Pasille linkistä).
Välähtelikö sinulla valot tänään? Raportoi kommenteissa jos huomasit kyseisen ilmiön paikkakunnallasi.
Yksi Britannian kummittelevimmista taloista laitettiin myyntiin
Portsmouthissa Britanniassa sijaitsevan Wymeringin kartanon kerrotaan olevan yksi Britannian kummittelevimmista rakennuksista. Kyseinen kartano laitettiin huutokauppaan viime kuussa.

Wymeringin kartano
Talon pyyntihintana oli alun perin 375 000 puntaa (yli 425 000 euroa), joka tiputettiin myöhemmin 280 000 puntaan (noin 320 000 euroa). Tästä huolimatta rakennusta ei saatu vielä kaupaksi. Ostohinnan lisäksi kartanon restauroiminen tulisi maksamaan noin 170 000 euroa.
Paratutkijoiden mukaan talossa voisi olla jopa 20-30 kummittelevaa henkeä ja sillä onkin pitkä historia kummitteluista. Wymeringin kartano on esiintynyt mm. Riivatut talot (Most Haunted) televisiosarjassa.
Lähteet ja lisätietoa: bbc.co.uk, dailymail.co.uk
Voiko osa muistoista siirtyä sisäelimen mukana?
Aina välillä uutisiin putkahtelee juttuja joissa elinsiirrännäisen saaneen elämä on oudosti muuttunut. Persoona ja erilaiset mieltymykset näyttävät joissain tapauksissa siirtyneen elimen luovuttajalta, tähän viittaavat useat kokemukset joista muutamia käsittelen tässä artikkelissa.
– Yhdessä tapauksessa elinsiirron saanut nainen alkoi seuraamaan eri urheilulajeja sekä kiroili niitä katsoessaan, hän kiinnostui myös nyrkkeilystä. Myöhemmin selvisi, että elinluovuttaja oli nyrkkeilyä harrastava mies.
– Toisessa tapauksessa sydänsiirron saanut mies alkoi kuuntelemaan klassista musiikkia josta ei ollut ennen tykännyt. Myöhemmin selvisi, että sydämen entinen omistaja soitti viulua ja kuunteli klassista musiikkia.
– Kolmannessa tapauksessa korkeanpaikankammon omaava nainen ryhtyikin elinsiirtonsa jälkeen vuoristokiipeilijäksi, jota elimen entinen omistajakin oli harrastanut. Vastaavanlaisia tapauksia löytyy useita (lähdetiedoissa linkkejä).

Ihmisen sydän
Sydänsiirtojen ja muiden elinsiirtojen kautta tulevia muistoja tai persoonanmuutoksia näyttäisi olevan osalla elinsiirtoja saaneista. Tällaiset tapaukset näyttäisivät viittaavan siihen, että tiede ei täysin vielä ymmärrä tietoisuutta ja sen prosesseja. Tutkijat ovat kuitenkin kehittäneet eri teorioita, jotka voisivat selittää elinsiirtojen jälkeiset muistot tai persoonanmuutokset.
Mahdollisia teorioita jotka pyrkivät selittämään elimen kautta tulevien muistojen ja mieltymysten syytä.
- Solumuisti
Solumuistiteorian mukaan muistot kertyvät soluihin, ei pelkästään aivosoluihin, vaan kaikkialle kehoon. Täten osa elinluovuttajan muistoista ja kokemuksista voisi siirtyä vastaanottajalle elimen mukana.
- Sydämen oma neurologinen verkosto
Sydäntä tutkittaessa on huomattu, että se on kommunikaatiossa aivojen kanssa. Jotkut tutkijat ovat myös tulleet siihen tulokseen, että sydämellä on oma neurologinen järjestelmänsä. Ehkä symboliikka siitä, että sydän kuvastaa rakkautta ja tunteita ei olekkaan niin kaukana todellisuudesta. Sydänteoria ei kuitenkaan selitä jokaista tapausta, mm. munuaissiirtojen toimesta on havaittu samantapaisia muistosiirtymiä kuin sydänsiirtojenkin jälkeen.
Dokumentti aiheesta:
Katso loput osat tästä: Osa 2, Osa 3, Osa 4.
Mihin lopputulokseen tulemme jos nämä kokemukset ovat aitoja? Ensimmäinen havainto on ainakin se, että toisin kuin on ennen luultu, tietoisuus ja persoonallisuus ei sijaitsekkaan ainakaan kokonaan aivoissa. Tietoisuus näyttäisi olevan suurempi asia mitä pystymme vielä täysin ymmärtämään.
Lähteet ja lisätietoa:
theophanes.hubpages.com/Cellular-Memories-in-Organ-Transplant-Recipients (solumuistista)
prometheus.fi/terveys/transplant.htm (kokemuksia suomeksi)
fi.wikipedia.org/wiki/Solumuisti (lisää solumuistista)
murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=9&t=3375 (foorumikeskustelu aiheeta)
Tutkimusmatkalta kerrotaan kertyneen todisteita Lumimiehen olemassaolosta
Vähän aikaa sitten kerroimme miten Lumimiestä eli Jetiä lähdettiin etsimään kansainvälisin tutkijavoimin.
Nyt venäläinen aluehallinto kertoo löytäneensä todisteita Lumimiehestä. Hallinto kertoi asian maanantaina verkkosivuillaan. Kemerovon alueen viranomaisten mukaan todisteet ovat kiistattomia ja todisteena siitä, että Jeti on todellinen.

Taiteilijan näkemys Lumimiehestä
Kansainvälisistä tutkijoista koostunut ryhmä löysi alueelta jalanjälkiä, makuupaikan ja karvoja, joiden uskotaan kuuluvan Lumimiehelle. Olennon olemassaoloon liittyvät löydökset tehtiin luolasssa joka sijaitsee syrjäisellä vuoristoseudulla Siperian eteläosassa.
– He löysivät hänen jalanjälkiään, oletettavasti hänen vuoteensa ja useita merkkejä, joilla Jeti merkitsee reviirinsä. Kerätyt artefaktit analysoidaan erikoislaboratoriossa.
Lumimieheen viittaavat löydökset pitää vielä tutkia tarkemmin, jotta selviää seikkaileeko kyseinen olento todellakin Siperiassa.
Asiasta kertoi myös Mysteerien Maailma.
Lähteet: yle.fi, hs.fi ja iltalehti.fi
Kiitos vinkistä Henri, Timo, Pietari ja Isojalka.
Valoshow tulossa – Jopa tuhansia tähdenlentoja tunnissa!
Draconidien meteoriparven kerrotaan olevan voimakkaimmillaan huomenna lauantaina. Valoilmiö tulee olemaan hieno, taivaalla nimittäin saatetaan nähdä tunnin aikana jopa tuhansia tähdenlentoja, kertoo tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Kuvassa tähdenlento
Draconidien mahdollinen purkaus osuu parhaiten nähtäväksi juuri Suomen kohdalle. Kansainvälinen draconidi-havaintokampanja toteutetaan tästä syystä pääosin Suomen ilmatilassa.
Jos haluat bongailla tähdenlentoja, niin se kannattaa tehdä lauantai-iltana noin kello 22:30-23:30 paikkeilla. Tulloin arvioidaan näkyvän dracoinien purkausten maksimipiikki.
Lähteet: avaruus.fi, uusisuomi.fi
Kiitos vinkistä Ogelille. 🙂




Viimeisimmät kommentit