Stonehengestä on saatu lisää tietoa
Stonehengen rakennelmaan kuuluville kiville on tehty radioaktiivinen iänmääritys, jonka mukaan monumentti on tehty noin 4300 vuotta sitten. Arkeologit saivat myös selville, että stonehenge oli paikka, jolla oli parantavia voimia ja sinne tuotiin vakavasti sairaita potilaita. Kaivauksissa löytyi paljon ruumiita, joissa oli merkkejä vakavista sairauksista.
– Stonehenge ei houkutellut ainoastaan sairaita ihmisiä vaan myös niitä, joilla oli kyky parantaa, professori Timothy Darvill kertoi
Lähde: verkkouutiset
Kiitokset vinkistä rezaR:lle.
Lue myös aikaisempi artikkelimme stonehengestä.
Hubble-teleskooppi taltioi tuntemattoman kohteen

Ennen ja jälkeen -kuva.
Tiedemiehet kertovat, että avaruudesta on löydetty tunnistamaton kohde. Kohde hävisi sadan päivän tutkimuksen jälkeen ilman selitystä. Kyseessä ei voi siis olla meteoriitti tms. sillä kohde oli paikallaan useita päiviä ja sitten se vain katosi avaruuden tyhjyyteen. Koko homma oli kuitenkin vieläkin oudompi. Kohde ei nimittäin aluksi edes ollut siellä, vaan ilmestyi yhtä ihmeellisesti, kuin katosikin.
Tiedemiehien mukaan kysessä ei ole galaksi, eikä supernova ja he kertoivat, että kohde on jotain, mihin he eivät ole koskaan ennen törmänneet. Kohteen tarkka sijaintikin jäi arvoitukseksi.
Lähde: gizmodo.com
Kiitokset vinkistä Calio Jackille.
Ufo nähty jälleen Texasissa
Texasissa, Stephenvillessä on nähty suuri, kirkas valoilmiö.
Silminnäkijöitä on yli tusina (12) ja Yhdysvaltain ilmailuhallinnon FAA:n tutka-asema havaitsi, että jokin kohde liikkui ilmassa. Suuri osa silminnäkijöistä oli partiotehtävissä olleita poliiseja. Valoilmiön näki myös entinen sotilaslennonjohtaja Paul Colcleasure.
– Rehellisesti sanoen en tiedä mitä ajatella. En osaa sanoa mikä se oli, Colcleasure sanoi.
– Olen nähnyt lähes kaikki ajateltavissa olevat sotilaslentokoneet pimeässä. Nämä valot olivat – ja niiden koko – ei niitä pysty käsittämään.
– Katsoin itään ja näin todella kirkkaita valoja tulevan kohti kovalla nopeudella, Steve Allen kertoo.
Ufotutkimusjärjestö Mutual UFO Network on saanut haltuunsa ilmailuhallinnon tutkaraportit tapahtuma-ajalta.
– FAA:n tutkatiedot osoittavat selvästi, että taivaalla oli jokin kohde, kertoo järjestön edustaja Robert Powell.
– Siitä ei ole epäilystäkään. Kysymys kuuluu, mikä kohde oli.
Lähde: ABC News
Kiitokset vinkistä Ridnalle, Atsolle ja Vesikissalle.
Maan kaltainen planeetta löydetty
Linnunradasta on löydetty planeetta, joka muistuttaa maapalloamme. Planeetta kiertää meidän aurinkomme kaltaista tähteä ja sijaitsee n. 500 valovuoden päästä maapallostamme. Kyseinen planeetta on isompi kuin maapallo. Se on kooltaan Jupiterin kokoluokkaa, mutta massaltaan kahdeksan kertaa sitä suurempi. Lämpötila planeetalla on n. 1500 astetta. Tämä on ensimmäinen tapaus, kun maan kaltainen planeetta on saatu kuvattua.
Planeetan kuvasivat Toronton yliopiston tähtitieteilijät.
– Tämä löytö pistää meidät todellakin etsimään, mitä muita yllätyksiä luonto on varannut meille, kertoi torontolaisen tutkijaryhmän jäsen Marten van Kerkwijk
Lähde: iltasanomat.fi
Kiitokset vinkistä TheMagicianille.
Avaruusolennot näyttäytyvät
Monet ovat puhuneet, että jos avaruusolentoja on olemassa ja he tietävät meidän olemassaolostamme, niin miksi he eivät ole näyttäytyneet maailmanlaajuisesti. Tähän on mahdotonta vastata, mutta Blossom Goodchild on saanut viestin, että tällainen ilmestyminen tapahtuu 14.10.2008 tienoilla. Hän sai tiedon ilmeisesti automaattikirjoituksen välityksellä.
Tiedän, että tästä alkaa suuri spekulointi, että käykö niin vai ei, mutta emme voi muuta kuin odottaa tätä tapahtuvaksi.
Suuri alus ilmestyy siis 14.10.2008 ja on paikallaan kolme vuorokautta todistaakseen ihmisille muiden älyllisten rotujen olemassaolon.
Valon tuojat (The Federation of Light) kertovat, että he tulevat rakkaudessa auttamaan meitä ja maapalloamme siirtymääm uudelle tasolle. He ovat pyytäneet levittämään tätä viestiä mahdollisimman monelle ihmiselle auttaakseen meitä valmistautumaan tähän historialliseen kohtaamiseen.
VIESTI VALON TUOJILTA:
JOHTAJILLE, VALTIOILLE, HALLITUKSILLE, POLIITIKOILLE JA KAIKILLE MAAPALLON KANSALAISILLE
Lokakuun 14. 2008 suurikokoinen alus ilmestyy taivaallenne etelään ja se tulee peittämään montaa valtiotanne. (tässä voidaan myös puhua viestin vastaanottajalle suoraan, eli mahdollisesti Australian eteläosaan ja peittää montaa osavaltiota)
Annamme teille nimen Alabama. (valtion vai aluksen nimi?)
On päätetty, että me tulemme olemaan ilmatilassanne vähintään kolme vuorokautta.
Tänä kyseisenä aikana tulee olemaan paljon sekaannusta. Suurimmat toimivaltanne tulevat tunkeutumaan meidän suojakenttäämme, joka ympäröi alustamme. Tämä turvakenttä on meille tärkeä ja se tulee olemaan ”farssi” niille jotka yrittävät kieltää, että tulemme hyvissä aikein.
Tiedä tämä:
- Emme tule valloittamaan maapalloanne
- Tulemme auttamaan
- Emme tule tuhoamaan
- Tulemme antamaan teille toivoa
Olemme olentoja toisilta planeetoilta ja olemme valmistautuneet tähän tapahtumaan ikuisuuksia.
Pyydämme jokaista ihmistä, jotka lukevat nämä sanat hyväksymään sydämessään totuus, joka on sisällä. Siten tiedät, että tämä tulee tapahtumaan.
Tulee olemaan monia jotka kieltävät. Tulee olemaan monia jotka väheksyvät ja unohtavat.
Tulee olemaan monia jotka tietävät, että tämä on totuus.
Kumpi tahansa oletkaan, tulkoon tämä ymmärretyksi. Se tulee tapahtumaan.
Annamme teille mahdollisuuden kuvata tätä kyseistä alustamme, mutta emme tule tekemään henkilökohtaista kontaktia. Tällä näytöksellä tulemme vain esittelemään alustamme teille.
Kerromme teille, että se todella on tarpeeksi iso pala purtavaksi.
Kaikenlaisia keinoja tullaan yrittämään, jotta suojauksemme saataisiin läpäistyä, mutta ne eivät tule onnistumaan.
Meidän pitää ensin todistaa, että tulemme rakkaudella, sekä hyvällä tahdolla ja siksi emme voi heti tehdä henkilökohtaista käyntiä.
Tiedä tämä:
- Tämä on alku, ei loppu.
Valtionne ja medianne yrittävät peittää meidän olemassaolomme. Se tulee epäonnistumaan. Mediallanne ei ole muuta vaihtoehtoa kuin esittää totuus. Kaikki tulevat näkemään sen.
Maapallon ystävämme. Älköön olko peloissanne. Luota siihen, että me tulemme tuomaan laskukierteen niille, jotka eivät aja maapallon hyvinvoinnin etuja.
Jos emme puutu asioihin nyt, niin kuin olemme suunnitelleet ikuisuuksia, pelkäämme, että silloin on jo liian myöhäistä.
Toivomme, että hyväksytte meidät rakkaudella.
Se on syy miksi tulemme.
Sanomiset, että maailmanne on ollut tietoinen tästä median, television ja elokuvien kautta jne. eivät ole pelkkää huuhaata. Olemme kylväneet pieniä tiedonjyväsiä totuudesta planeetallenne valmistaaksemme teitä näitä päiviä varten.
Todellakin, tulemme rauhassa.
Täyttäkää sielunne luottamuksella tähän.
Olemme siskoja ja veljiänne toisilta planeetoilta. Teknologiamme on paljon kehittyneempi, kuin niillä, jotka hallitsevat ja ovat johtavissa asemissa ja he tietävät tämän. Täten he tietävät, että ei ole mitään järkeä ”esittää” että he tarvitsevat aseita tuhotakseensa meidät.
Tänä kyseisenä päivänä ilmestymme ja pyydämme teitä kuuntelemaan sydämiänne, eikä heidän sanojaan jotka ovat suuressa valtansa menettämisen pelossa.
Liian kauan maailmanne on ollu pilven alla, josta suurin osa on ollut tiedostamaton. Jos olet halunnut tietää totuuden, joka on piilotettu sinulta, sinun on pitänyt olla peloissasi ja suuressa epäuskossa. Nyt on aika sielujen tulla hyäksytyksi sellaisina kuin ne ovat. Sinetti tullaan irroittamaan/rikkomaan.
Ole iloissasi.
On aika sille.
Tiedät tämän sydämessäsi, niin kuin tiedät oikean syyn vierailullemme.
Tuodaksemme sinulle ymmärryksen rakkaudesta. Tiedä tämä.
Ole valpas. Pidä katseesi taivaissa.
Pidä rakkaus sydämessäsi.
Me valon tuojat kirjaudumme ulos ja annamme sinulle voimaa ja toivoa samalla kun alamme valmistelemaan muutosta uuteen aikaan.
Jokainen teistä on valittu olemaan täällä tätä hyvää muutosta varten.
Valitse nyt hyväksytkö sen rakkaudella, vai hylkäätkö sen pelolla.
Täyttäköön suurin sielusi aspekti sinut valolla kun liikut rohkeasti eteenpäin.
Viesti loppuu.
http://www.youtube.com/watch?v=Pn87x_-H9pM
Lähde: lightworkers.org
EDIT:
Toinenkin henkilö on saanut kanavoinnin/automaattikirjoituksen avulla tietoonsa saman päivämäärän ja alla olevassa videossa siitä lisää. Viesti on lähes sama, mutta tässä kerrotaan tarkemmin vielä kyseisestä tapahtumasta ja syistä.
Osa 1
Osa 2
Tuossa videossa kerrotaan myös, että päivä ei välttämättä ole 14.10.2008, mutta kuitenkin lokakuun puolen välin paikkeilla. Päivämäärää voidaan siis muuttaa, jotta voitaisiin estää vastatoimet aluksen ilmestymiselle.
EDIT:
Kolmaskin henkilö (Adam DeGray) on kanavoinut tämän viestin ja taas tulee ilmi lisää yksityiskohtia. Lue lisää tästä.
Lisää tietoa myös kontaktiin liittyvistä tiedoista tällä 14.10.2008 omistetulla sivulla.
Tässä vielä ufodigestin juttu Blossomista ja kappas vaan tässäkin mainitaan uusi lähde, joka on saanut saman tiedon!
Merkitkää siis kalenteriinne lokakuun 14:sta päivä ja muistakaa jakaa viestiä eteenpäin.
Voitte jakaa tätä linkkiä, lisätä sen allekirjoitukseen foorumeilla jne:
http://paranormaaliblogi.net/2008/09/16/avaruusolennot-nayttaytyvat-14102008/
Suomennoksen/tekstin kopionti on sallittua, kunhan siinä mainitaan lähteeksi http://paranormaaliblogi.net tai tämän artikkelin osoite, joka on annettu yllä.
Tästä klikkaamalla näet kaikki Paranormaali Blogin aiheet, jotka liittyvät kyseiseen tapahtumaan.
LHC käynnistetään huomenna
LHC eli Large Hadron Collider (suomeksi hiukkaskiihdytin) käynnistetään huomenna aamulla. Joidenkin teorioiden mukaan laite saattaa aiheuttaa mustan aukon, joka imaisee maan mennessään, mutta ”pieni musta aukko = maailmanloppu” -teoriat on kumottu ja en itse näe mitään syytä maailmanlopun pelkäämiseen.
– Tuollaisten mustien aukkojen syntyminen on erittäin epätodennäköistä. Ja teorioiden mukaan sellainen höyrystyisi saman tien syntymänsä jälkeen, kosmologian professori Kari Enqvist kertoo.
Enqvistin mukaan kosminen säteily aiheuttaa maapallolla paljon suurienergisempiä törmäyksiä kuin mitä kiihdytin pystyy saamaan aikaan, joten pelko maailmanlopusta on turhaa.
Hiukkaskiihdyttimen tarkoitus on auttaa tutkijoita alkeishiukkasten etsimisessä joiden avulla pystyttäisiin ymmärtämään maailmankaikkeuden syntyä, eli sitä mitä tapahtui alkuräjähdyksen aikana.
Käytännössä hiukkasia metsästetään ajamalla atomien ytimistä löytyviä protoneja valtavalla vauhdilla päin toisiaan. Törmäyksissä protonit hajoavat palasiksi, joista osa on alkeishiukkasia.
Tutkijoiden mukaan laitteen käyttäminen voi myös paljastaa toisia ulottuvuuksia.
Tässä vielä dokumentti aiheesta:
Osa 1
http://www.youtube.com/watch?v=EaM4HxMPEp4
Osa 2
http://www.youtube.com/watch?v=vshC0PCrqvU
Osa 3
http://www.youtube.com/watch?v=u4B0XMLRzw0
Lue myös aikaisempi artikkelimme aiheesta.
Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen lukaisemaan vielä kasparduksen yksityiskohtaisen artikkelin aiheesta.
Kiitokset vinkistä TheMagicianille.
Outo valoilmiö Suomessa
Helsingin edustalla Kaunissaaressa on havaittu outo valoilmiö, joka oli paikallaan ainakin 10 minuuttia. Kohde oli aluksi neliömäinen, mutta tullessaan lähemmäs se näytti pyöreältä. Silminnäkijöitä on ollut ainakin kaksi.
– Ruvettiin katsomaan tarkemmin ja siellä näkyi neliskanttinen kiiltävä esine, joka lähestyi meitä todella nopeasti. Se muuttui niin kirkkaaksi, ettei sitä pystynyt paljain silmin katsomaan, Jaakko Helstén kertoi mtv3:sen toimitukselle.
– Se näytti vähän samalta kuin aurinko olisi palanut.
Jaakko Helstén soitti merivartiostoon, mutta kun hän sai sinne yhteyden oli esine jo häipynyt.
Hellstén kertoo keskustelleensa valoilmiöstä myös ufotutkijan kanssa, jonka mielestä kuvissa on selvästi ufo. Hellsténiä ei valoilmiö pelottanut, eikä häntä haittaisi vaikka näkisi sen uudelleen.
Lähde: mtv3.fi (lähteessä myös Jaakon haastattelu)
Kiitokset vinkistä Hot the Potille, sekä Assassinille.
Paranormaalit Kokemukset Heinäkuu 2008 (Osa 3)
Blogin lukijoiden pyynnöstä julkaisen taas lisää kokemuksia. Jotta saataisiin vähän näitä purettua varastoista, niin julkaisenkin tässä hieman normaalia isomman määrän kokemuksia.
Tarkkaavaiset kirjoitti:
Kaveriporukallemme tapahtuneita asioita.
1. Kaverini oli yksin kotonaan yläkerrassa, kun yhtäkkiä alakerrassa sijaitseva piano alkoi soida surullista sävelmää ja se loppui kun kaverini meni alas katsomaan.
2. Olen nähnyt jo kaksi kertaa oman koirani, joka on kuollut: Kerran omassa talossa olohuoneessa haistelamassa meidän vanhaa mattoa, selä kerran kävelemässä tiellä ihan kuin sitä ois kävelyttämässä.
3. Kerran kun olin menossa bussipysäkille, niin näin jäniksen joka juoksi hetken verran ja katosi hetkeksi, sitten se tuli takasin tiellä, jolloin se näytti läpinäkyvältä.
4. Olimme kolmistaan autiotalossa. Näin kaverini kanssa ikkunassa jonkun mustan hahmon, joka katsoi ikkunasta sisälle ja vähän ajan päästä se katosi. Sillä hetkellä me olimme autiotalon pihalla. Yksi kavereista kuuli myös jonkun lankun narahtavan sen jälkeen, kun menimme taloon sisälle ja yllätys yllätys ei ketään.
Tyttönen kirjoitti:
Olin koirani kanssa lenkillä. Olen aina valppaana, että milloin tulee auto, koska koira saattaa yhtäkkiä vetäistä tielle päin, joten lyhennän aina valmiiksi hihnaa, kun kuulen/näen auton tulevan.
Kävelin tiellä ja edessäni kauempana näkyi pari puuta, joiden takana oli kaksi valoa, joiden tiesin olevan autonvalot. Tarkkailin, että milloin auto tulee ja katsoin valoja. Käänsin pääni vähäksi aikaa pois ja huomasin, ettei mitään autoa tullutkaan puiden takaa. Se ei myöskään voinut kääntyä mistään, koska tieltä ei poikennut muita teitä. Ajattelin, että se oli vain mielikuvitusta, mutta en minä nyt ihan yhtäkkiä voi kuvitella autonvaloja edessäni. Enhän? En ole kertonut kenellekkään, koska ei se ole sen arvoista. Ei kukaan uskoisi. Sanoisivat varmaan: ”kuvittelit vaan”. Heh!
Undertaker kirjoitti:
Olin kaverini kanssa ulkona puoli seitsemän aikaan. Katselimme taivaalle ja näimme pienen pisteen, josta lensi sinisiä, punasia, vihreitä ja violettejä värejä. Ajattelimme, että Ufo räjähti taivaalla.
Katyah kirjoitti:
Katselimme eräs ilta poikaystäväni kanssa kauhuelokuvaa, joka kertoi vanhasta hylätystä mielisairaalasta. Olemme molemmat armottomia kauhuelokuvafaneja, vaikkakin minä säikykin myös niitä todella herkästi. No, eräässä kohdassa elokuvassa näkyy, kun kuun valo osuu mielisairaalan seiniin ja tyttö näkee sitten seinässä ihmisen varjon., joka kuitenkin katoaa todella nopeasti. Vähän ajan päästä tyttö näkee jonkun kummituksen, joka hyökkää tytön kimppuun. Säikähdin tuossa kohdassa aivan älyttömästi. No, elokuvan loputtua makoilimme poikaystäväni kanssa vierekkäin sohvalla halailen toisiamme. Olohuone oli muuten aivan pimeä, paitsi seinälle paistoi pienelle kohtaa verhojen välistä kuun valoa . Satuin vilkaisemaan seinälle ja siinä näkyi ihmisen varjo, tismalleen samalla tavalla kuin elokuvassa. Kiljaisin ja käänsin pääni pois. Kun poikaystäväni kysyi minulta mikä minulla on, kerroin hänelle ja hän katsoi seinään, mutta ei nähnyt
mitään muuta kuin kuunvalon. Nousimme ylös sohvalta ja ajattelimme lähteä tupakalle, kun poikaystäväni oli painamassa valo katkaisijaa (seisoin hänen vieressään) vilkaisimme sivulle, jossa oli raollaan oleva vessan ovi ja oven suussa seisoi pieni kalpea tyttö! Kirkaisimme yhteen ääneen ja sytytimme valot, tyttö katosi sekunnissa. Sinä yönä ei oikein enää nukuttanut…
Ernesti69 kirjoitti:
En tiedä miten mä pystyisin selittää tämän järkevästi, mutta pari kertaa minulle on käynyt niin, että aina kun tulee tekstari ja on kännykkä äänettömällä, tärinät pois päältä ja taskussa niin tavallaan tunnen sen. Se on vähän saman tapainen tunne, kuin kännykkä hieman värähtäisi, siis TODELLA vähän. Aina en sitä viestin tuloa huomaa, mutta melko usein. Hassua on, että tätä ei tapahdu silloin, kun kännykkä soi, ainoastaan viestin tullessa.
Limppu kirjoitti:
Tämä sattui viime viikolla. Olin kotona vessassa hyräilemässä jotain ja tanssin huvikseni peilin edessä, kun yhtäkkiä kuulin takaani äänekkään voihkauksen. Se oli hullua. Olin salvannut oven ja olin silloin yläkerrassa yksin.
Käännyin ja katsoin ympärilleni. Ei ketään. Sitten kuulin äänen: se oli kuin joku olisi kirkunut veden alla. Pelästyin ja juoksin alakertaan. Se oli kauheaa kuultavaa. Kun uskalsin takaisin, lattialla oli hieman vettä. Kirkuminen oli lakannut. Voi olla, että kuvittelin koko jutun, mutta eihän sitä tiedä.
Riisi kirjoitti:
Eräänä iltana kun olin koneella yhteentoista asti yöllä, päätin olla vielä pitempään. En halunnut jäädä kiinni, joten menin ikkunan eteen sulkemaan verhoja. Ikkunastani nimittäin pääsee suoraan parvekkeelle ja pelkäsin, että joku tulee kurkkimaan.
Silloin huomasin, että joku oli jo tullut katsomaan minua. Ensin luulin, että se oli peilikuvani ikkunassa, mutta kun virnistin ja vilkutin huvin vuoksi, ”peilikuva” ei vastannut. Hahmo näytti siskoltani, mutta sillä ei (kumma kyllä) ollut vaatteita. Se tuijotti minua hämmästyneen ja toruvan näköisenä. Se nosti kättään ja muodosti huulillaan sanat ”mene nukkumaan”. Pelästyin ja suljin verhot.
Mikä sitten hahmo olikaan, se oli varmaan tahtonut parastani. Olen yrittänyt löytää tälle järkevää selitystä, mutta turhaan.
Somekindofdyyd kirjoitti:
Joskus olin yksin kotona ja normaalisti koneella pelaamassa. Kun olin nousemassa ylös tuolista, tuntui kuin joku, tai jokin olisi tarttunut olkapäähäni. En pystynyt nousemaan tuolilta ylös. Olin paniikissa. Tunne oli kylmä, suoraansanoen jäätävä, mutta kestettävä se oli, enhän pystynyt siinä paljon mitään tekemään. No kun istuin koneelle ja aloin taas pelata, kylmä tunne tuntui jaloissani. Taas kerran tuntui, että ei pysty paljon mitään tekemään. Lopulta kun tunne loppui, katsoin jalkoihini. Siellä ei ollut mitään. Tämän jälkeen soitin kaverille ja pyysin häntä tulemaan tänne. Hän tuli ja hänkin tunsi saman, mutta emme kumpikaan tienneet, mikä tämän aiheutti. Lopulta lähdin kaverini mukana hänen kotiinsa.
Noirs kirjoitti:
1. Olin ala-asteelainen ja olin menossa serkkuni kanssa nukkumaan. Tietenkin nuorien tapaan höpöttelimme myöhään yöhön aina kun olimme toistemme luona yökylässä.
Eräs kerta keskustelumme loppui melko lyhyeen, sillä huomasimme huoneeni seinässä oudon pienen valon. Tarkistimme jokaisen mahdollisen mistä valo olisi mahdollisesti tullut, verhojen raot tukimme, heijastavat esineet piilotimme. Huidoin kädellä valopilkun päältä turvallisen välimatkan päästä. Syytä emme keksineet ja peloissamme käperryimme peittojemme alle ja nukuimme turvalliseen aamuun.
2. Ala-asteella tapahtui tämäkin. Heräsin yöllä kun huoneeni oli täyttynyt sinisestä valosta. Valo tuli ulkoa, takapihaltamme. Nousin kyllä sängystäni ylös mutten uskaltanut katsoa ikkunasta ulos.
Seuraavana päivänä takapihamme nurmikolla oli kolme, halkaisijaltaan noin puolitoistametriä olevia ympyröitä, kolmiossa. Niitä ilmestyi monia kertoja nurmikollemme 10vuoden aikana. Muistaakseni vain kesäsin. (joskus saattoi olla yksi kesä välissä ettei niitä ilmestynyt).
3. Nykysin, kun asumme perheeni kanssa hautausmaan lähettyvillä, niin uskallan mennä sen ohi koirani kanssa vain kun on valosaa, koska pimeän tultua tuntuu kuin joku tuijottaisi ja pari kertaa olen nähnyt siellä jonkun mustan hahmon liikkumassa ja joskus tulee todella paha olo. Koirallenikin tulee aina kova kiire sen vieressä.
4. Asuttuani omassa kämpässä huomasin joinakin iltoina jonkin pitkän, hieman ”vääntyneen valo viivan” kulkevan pitkin lattiaa edestakas, tvpöytäni takana ja hieman sen yläpuolella.
5. Kerran näin epäselvän vaalean ihmisen pään toisessa nojatuolissani, päänkohdalla leijumassa. Pariin otteeseen laitoin valot päälle ja katsoin onko siitä kohtaa tuoli vaaleampi (tuoli on musta). Ei auttanut kun koittaa väkisin nukahtaa. Sen jälkeen sitä ei ole näkynyt.
_________________________________________________________________________
Onko sinulle tai kaverillesi tapahtunut jotain outoa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen yhteys(ät)paranormaaliblogi.net. Tarkoituksena olisi aina aika ajoin julkaista blogissa kokemuksianne. Kerro samalla viestissäsi haluatko, että mainitaanko sivuillamme viestin yhteydessä nimesi, nimimerkkisi vai haluatko esiintyä tuntemattomana. Jos haluat tapauksesi tutkittavaksi, niin kerro siitä viestissäsi, jolloin ohjaan samalla viestisi tutkijalle. Viesti näkyy blogissa vasta, kun se on julkaistu sivuston ylläpitäjän taholta.
Lomake:
Huom! Yllä oleva lomake on vain kokemuksia varten. Älä kommentoi viestejä yllä olevaan lomakkeeseen, vaan tee se käyttämällä kommenttikenttää.
Hääkuvasta löytyi kummitus
12 -vuotias Jordan Martin otti kuvia hääparin tanssiessa parketilla Englannissa. Hän kuitenkin jäi sanattomaksi selattuaan kuvia ja huomatessaan, että yhteen kuvista oli tarttunut joitain ylimmääräistä. Kuvassa nimittäin oli naisen pää ja yläkroppa leijumassa muutamia senttejä parketista.
”Huomasin kuvan vasta muutamien päivien päästä, kun aloin selaamaan kuvia tietokoneellani”, Joe sanoo.
”En uskonut näkemääni. Pidin sitä todella omituisena, sillä näyttää, kuin kuvassa todella olisi kummitus”
Hänen äitinsä sanoo, ettei usko kummituksiin, mutta ei voi selittää kutsumatonta vierailijaa kuvassa.
”Minä järkytyin kuvan nähtyäni. Se näyttää niin selvältä ja aidolta.”
Asiasta uutisoi Telegraph
-Regendos
Chilessä avattiin Ufokävelyreitti
30 kilometrin mittainen kävelyreitti kulkee San Clementen kaupungin ympäristössä. Kävelyreitin varrelta löytyy ufojen laskeutumispaikka, sekä paikkoja, joissa on hyvä bongailla avaruusolentojen lentäviä aluksia.
Ufotutkijoiden mukaan San Clementessä on tehty 1990-luvun puolivälin jälkeen useita satoja havaintoja ufoista ja siksi kyseinen paikka on ihanteellinen ufojen bongailuun. Chilen turismia koordinoivien viranomaisten johtaja Oscar Santelices kuitenkin toppuuttelee hieman ufointoilijoita.
– Emme voi millään tavalla taata, että San Clementeen saapuva turisti näkee ufon, Oscar kertoo.
Lähde: iltasanomat.fi






Viimeisimmät kommentit