Suomalaisilla kontaktikokemuksia avaruusolentojen kanssa
Paranormaali Blogin kautta olemme saaneet tutkailtavaksemme paljon ihmisten kokemuksia. Kokemuksia on kummitelutapauksista ufoihin ja ufoista kontakteihin avaruusolentojen kanssa.
Tässä kahden suomalaisen outo kontaktikokemus.
Nimimerkki Krisanderi kertoo kontaktikokemuksestaan:
Sairastin lapsena kroonista sylkirauhastulehdusta. En ole varma olikos se uni vai mikä koska tapahtuma oli todella todellisen tuntuinen. Olin kärsinyt tosiaan jo pidemmän aikaa kivuliaasta sylkirauhastulehduksesta, ja sylkirauhasiini oli tullut ns. sylkikiviä. Lääkäri oli sitä mieltä, että ne pitää kirurgisesti poistaa.
Heräsin keskellä yötä siihen tunteeseen, että minun pitää mennä alakertaan (asuimme kaksikerroksisessa talossa). Menin alakerran vessaan ja huomasin jo ennenkuin aukaisin vessan oven, että sieltä oven alhaalta loistaa kirkas valo. Aukaisin oven ja näin pienen, n 120-130cm pitkän laihan olennon. Harmaa kylmä iho, ja todella isot kissamaiset mustat silmät. Olento sanoi telepaattisesti minulle, ettei minun tarvitse pelätä. Olento laittoi pitkät kätensä minun kipeille kohdille, joissa sylkirauhaset sijaitsevat ja alkoi henkiparantamaan minua. Jännää oli se, etten pelannyt ollenkaan kyseistä tilannetta, vaan olin todella rauhallinen kokoajan. Seuraava muistikuva onkin sitten se, että heräsin aamulla, ja kipu oli täysin kadonnut.
Seuraava lääkärireissu, jossa piti käydä tutkituttamassa sylkirauhaseni niin lääkärin ja minun hämmästykseksi ne olivat parantuneet täysin. En uskaltanut/kehdannut kertoa kokemuksestani mitään. Lääkäri oli täysin ällikällä lyöty. Tuon kokemuksen jälkeen aloin tutkimaan ja lukemaan paljon mm- ufo-kirjallisuutta.
Kokemuksen aikana Krisanderi kertoo olleensa 9-11 vuotias.
Elina taas kertoo oudoista ufounistaan:
Minulla on ufo-kokemuksia unissa. Kaikki alkoi kesällä 2003. Nukuin silloin kaverin mökillä sohvalla Salossa. Unessa oli 4 tai 5 olentoa, ja olin jonkinlaisessa huoneessa missä oli paljon valoa. Yksi koski minua ja minua valtasi suunnaton onnellisuuden tunne. En muista tarkkaan mitä he sanoivat, eivätkä he sanoneet, vaan tiesin mitä ne sanoivat. Uni oli kuitenkin niin uskomattoman upea, positiivinen ja enkä olisi halunnut herätä sieltä ja olinkin hyvin vihainen herätessäni siitä, että olin taas täällä. Pari kuukautta tapahtuman jälkeen kaveripiirini vaihtui ja oli paljon muutoksia elämässä.
Olen alkanut maalaamaan ufo-tauluja ja maalasin tapahtumastakin taulun.

Elinan tekemää alientaidetta
Asia on jäänyt minulle pitkälle tauolle käsiteltäväksi, enkä ole puhunut siitä juuri lainkaan, koska ihmisiä jotka kertovat ufoista nauretaan (vaikka suurin osa ihmisistä uskoo johonkin tarinaan). Työkaveri sanoi leikkisästi, että Elina sanasta muodostuu Alien.
En tiedä miksi näin sellaista unta, liittyiko se tietyn kasvun vaiheeseen, jolloin haluaisi olla hyväksytty? Näen nykyään aina välillä unia valopalloista taivaalla ja avaruusolennoista. Unissa on olemassa sekä pahoja että hyviä avaruusolentoja, välillä tuntuu, että he kamppailevat tästä maaplaneetasta.
Olin vähällä hakea apua suggestoterapiasta unieni kanssa, tai voisin palata sinne päivää jolloin näin ensimmäisen Ufo-kontaktin unessa, mitä silloin yöllä oikein tapahtui, en tiedä? Kunnes viimekesänä löysin yhdenlain ja aloin itse opiskelemaan maailmankaikkeuden ykseyttä, avaruutta, multiuniversumia, ja energioita. Sielussani on tällähetkellä niin kirkas rakkauden valo kaikkeen, jota kukaan ei pysty sammuttamaan.
CIA:n entinen agentti kertoo että Roswelliin laskeutui todellakin avaruusalus
Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelussa CIA:ssa työskennellyt agentti Chase Brandon kertoo nähneensä todisteita joiden mukaan Roswelliin tippui avaruusalus vuonna 1947.
Brandon kertoo tutkailleensa 90-luvulla keskustiedustelupalvelun päämajassa Langleyssa sijaitsevaa arkistolaatikkoa, johon oli kerätty todistusaineistoa Roswellista. Laatikkoa säilytettiin holvissa, johon oli pääsy vain tietyillä henkilöillä.
– Kysymyksessä ei ollut sääpallo – se oli juuri sitä, mitä ensimmäiseksi kerrottiin, Brandon kertoo
Virkavelvollisuutensa ja salassapitovelvollisuutensa takia Chase Brandon ei voi kertoa laatikon tarkempaa sisältöä, mutta siellä oli asiakirjoja ja valokuvia.
Roswellin tapaus on kiehtonut ufotutkijoita ja muita ihmisiä useiden vuosien ajan. Alueella olleet ihmiset ja tutkivat kertovat, että sieltä tosiaan löydettiin avaruusalus ja olentoja, vaikkakin armeija on koittanut keksiä selityksiä tapahtuneelle. Armeijan selitykset ovat kuitenkin olleet hyvinkin ristiriitaisia.

Alkuperäisen lehtijutun mukaan alueelle laskeutui avaruusalus. Seuraavana päivänä armeija esitteli kuitenkin kuumailmapallon väitettyjä jäänteitä. Armeijan henkilöllä näkyy kädessään dokumentti, jossa käsketään salailemaan avaruusaluksen olemassaoloa.
Tutkijat antoivat tarkkaa tietoa salaisen palvelun agentille, mutta agentin ja tutkijan henkilöllisyys salattiin. Tietojen mukaan alueelta löydettiin kolme pientä outoa ruumista.
Aiheesta on tehty useita dokumenttielokuvia, joissa haastatellaan mm. alueella olleita silminnäkijöitä.
Yksi dokumenteista on UFO – Unsolved Mysteries Roswell
Roswellin ufotapauksesta tuli viikonvaihteessa kuluneeksi 65 vuotta. Tapaus on edelleenkin yksi historian kuuluisimpia ufotapauksia.
Ufotutkija Stephen Bassetin mukaan Roswellin aikoihin USA:n hallitus aloitti avaruusolentoihin liittyvän tiedon systeemaattisen salaamisen.
Aikaisemmin olemme kertoneet mm. dokumenteista joita FBI on julkaissut Roswellin tiimoilta. Tutustu myös artikkeliin jossa tarkistellaan Roswellin tapausta tarkemmin
Lähde: Daily Mail
Exopolitics 2010 – Mary Rodwell
Mary Rodwell kertoi vuoden 2010 Exopolitics-messuilla ufokontaktitapauksista ja niiden vaikutuksista ihmisiin.
Mary on tutkinut yli 1600 kontaktitapausta keräten tietoa muistojen, kertomusten ja mm. erilaisten piirustusten kautta. Hän kertoo, että ihmisillä on muistoja siitä kun he ovat olleet avaruusaluksissa ja heille on opetettu mm. fysiikkaa. Osa on ollut vauvaikäisiä jotka ovat oppineet hyvin nopeasti puhumaan ja lukemaan.
Mary Rodwell kertoo luennollaan miten yksi poika oppi lukemaan jo 2-vuotiaana ilman vanhempien opetusta, osa kontakteissa olleista ihmisistä taas on oppinut avaruuskieliä ja parantamaan henkisiä sekä fyysisiä sairauksia.
Mary Rodwell – The New Humans
Katso myös Mary Rodwellin haastattelu vuodelta 2010.
Esittelyssä: Richard C Hoagland

< Richard C Hoaglandin kotisivut >
Richard C Hoagland on amerikkalainen kirjailija, jolla on useita salaliittoteorioita NASA:sta, sekä Kuun ja Marsin vieraista siviilisaatioista. Hänen mukaansa Kuussa, Marsissa sekä Jupiterin ja Saturnuksen kuissa on joskus muinoin ollut vieraiden siviilisaatioiden edustajia, ja että NASA on kaikin keinoin pyrkinyt salaamaan tämän tiedon.
Tutkimustensa pohjalta, RH on julkaissut kaksi kirjaa, useita videoita, pitänyt luentoja, antanut haastatteluja sekä osallistunut lehdistötilaisuuksiin. Hänen näkemyksiään ei kuitenkaan koskaan julkaistu valtavirran uutismedioissa.
Hoaglandin työhistoria pitää sisällään seuraavia tehtäviä:
* Astronomia- ja avaruustieteiden kuraattori 1964-67 (Springfieldin museo)
* Gengrasin tiedekeskuksen apulaisjohtaja 1967-68 (Länsi-Hartford)
* CBS Newsin konsultti Apollo-ohjelman ajan
* Konsultointitehtäviä NASA:n Goddardin avaruuslentokeskuksessa 1974-83
Hoagland vierailee säännöllisesti ”tieteellisenä neuvonantajana” George Nooryn isännöimässä Coast to Coast AM-radio-ohjelmassa. Hän on lisäksi esiintynyt BBC:n tv-ohjelmissa UFO Evidence & Conspiracy sekä Mysteries in Space, ja toiminut apulaistuottajana WTIC (AM) radioaseman The Night of the Encounter-ohjelmassa, joka käsitteli Mariner 4-luotaimen Mars-ohilentoa heinäkuun 14. päivänä vuonna 1965. ”Hoagie” on kirjoittanut kirjan The Monuments of Mars: A City on the Edge of Forever, sekä toiminut toisena kirjoittajana teoksessa Dark Mission: The Secret History of NASA. Jälkimmäinen oli viikon verran New York Timesin bestseller-listan sijalla 21 marraskuussa 2007.
Hoaglandin touhuista olisi paljon kerrottavaa, ja hänen näkemyksensä ovat varsin kiehtovia. Jos miehen seikkailut kiinnostavat, suosittelen aluksi katsomaan allaolevan, varsin perusteellisen haastattelun!
Sitten voit uppoutua tähän video/audiopakettiin (laitoitko jo kaffea tulemaan?):
Hoagland-segmentti alkaa kohdasta 21:50:
http://www.youtube.com/watch?v=_LyZTRfLUaA
Chilestä löydettiin mahdollisen avaruusolennon ruumis

Chilestä löydetty olento - Mikä tämä on?
Gabriel Torres ja hänen enonsa olivat ajamassa kotiinsa, kun he huomasivat matkalla, että jossain palaa. Kun he lähestyivät palavaa ruohotasankoa, he huomasivat pienen elottoman ruumiin makaavan ruohon keskellä.
Gabriel otti oudon ruumiin mukaan ja kotona he säilöivät sen lasipurkkiin. He ottivat tästä myös muutamia kuvia, jonka jälkeen purkki olentoineen luovutettiin tutkittavaksi. Tällä hetkellä olento odottaa tarkempia DNA-tutkimuksia.
Alla olevalla videolla lisää kuvia olennosta.
EDIT: Tässä vielä uutisvideo aiheesta.
http://www.youtube.com/watch?v=wZfv_7vv6Ro
Aikaisemmin olemme kertoneet mm. Starchildin kallon tutkimuksista jonka mukaan avaruusolentojen olemassaolo olisi todistettu.
Mitä mieltä sinä olet löydöksestä? Huijaus vai aito tapaus?
Taltioituiko videolle enkeli?

Enkelikö? - Kuva valvontakameran videolta
Indonesiassa kuvatulla valvontakameran videolla tapahtuu kummia.
Näyttää kuin valvontakameran kuvaamalle alueelle ilmestyisi siivekäs, valoa hohtava hahmo, joka hetken näyttäydyttyään lentää takaisin yläilmoihin. Olento muistuttaa paljon myyteistä tuttua enkelihahmoa.
Oudon hahmon lisäksi videolla näkyy myös miten ihmiset rientävät paikalle ihmettelemään ilmestystä sen poistuttua.
Videossa näkyvää ilmiötä ei ole tiettävästi vielä pystytty selittämään normaalein keinoin ja kyseessä saattaa olla aidosti paranormaali tapaus.
Katso video alta.
Olisiko kyseessä enkeli, kummitus tai kenties jokin muu olento? Mitä mieltä sinä olet?
Rauni-Leena Luukanen-Kilde jakoi tietoa
Paranormaaliblogi.net järjesti viime viikonloppuna kirjailija, lääkäri Rauni-Leena Luukanen-Kilden luennon Porissa ja Helsingissä.
Rauni jakoi tietoa mm. mikrosiruista ja kemikaalivanoista. Paikalle luentoa kuuntelemaan saapui ihan mukavasti ihmisiä.
Katso pätkä Helsingin luennolta.
Maanantaina Rauni kävi myös Heikelä Korporaation haastattelussa.
Kuuntele Heikelä Korporaation haastattelu täältä.
Raunin alkuvuoden 1h 15 min kestävä Oulun luento on katsottavissa VideoChanneliltamme.
Suuri kiitos kaikille luennolla olleille. 🙂
ATS.com:in UFO-tapauksien ”kirjasto”
Tämä kronologinen triidi sisältää massiivisen määrän tietoa vanhoista UFO-tapauksista. Loistava paketti varsinkin aloitteleville UFO-intoilijoille. Itse bookmarkkasin tämän heti! Ketjun on koonnut ATS:n käyttäjä karl 12. Alla kuvankaappaus ketjun ensimmäisestä sivusta – antaa osviittaa, kuinka tapaukset on luetteloitu.
UFOja(?) havaittu avaruusasemalta
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ISS:n ympärillä vilisee tunnistamattomia kohteita. Netissä on useita hyviä esimerkkejä aktiivisuudesta, jonka keskelle avaruuskompleksi on joutunut. UFOja on nähty suorissa NASA-TV:n lähetyksissä, ja välillä niitä noukitaan estradille YouTube-materiaaleista tai NASAn omilta sivuilta.
Löysin pari mielenkiintoista pätkää aiheesta:



Viimeisimmät kommentit