ME NA3MM3 S1NUT! NA3TKO SINA M31DAT???

Tietoa

ParanormaaliBlogi.net on Suomen seuratuin rajatiedon media. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä vuodesta 2007 lähtien.

Korostettu kommentti

Arska:

Kolumbiassa Medellin kaupungissa näköjään paljon tunnistamattomia objekti havaintoja, video ja kuvatallenteilla on useita silminnäkijöitä. Mielestäni nuo kiekkomaiset lentävä lautanen kuva ja videotallenteet ovat aika vakuuttavia todisteita siitä että emme ole todellakaan yksin.

Lentäjä pilotin kuvaama video pallomaisesta objektista pilvien yläpuolella on myös hyvä todiste vieraan älyn ohjauksessa olevasta kohteesta lähellä lentokonetta. Etelä-Amerikassa yleisesti on kaiketi jonkinlainen UFO – aalto menossa parasta aikaa. Mielenkiintoisia videoita nuo kaikki ja joissakin on mahdollisuus muuttaa selostuksen teksti Suomi kielelle.

Kommentoitu artikkeliin: Massahavaintoja Kolumbiassa

Tulossa

tiede ja teknologia

Sivu 4. Yhteensä 25.12345678910Viimeinen »

Ajan illuusio

Onko aika illuusio? Näin uskovat aikaa ja sen rakennetta tutkivat tiedemiehet.

Olemme kehittäneet erilaisia mittausvälineitä tutkimaan aikaa, mutta tiede ei sulje pois esim. sitä mahdollisuutta, että aika voisi kulkea myös takaperin. Myös ihmisten välinen kokemus ajasta saattaa vaihdella, sinun aikasi ei olekkaan minun aikani.

Ajan voi käsittää myös nopeudeksi, jolla eri ilmiöt tapahtuvat. Esimerkiksi suuressa painovoimakentässä aika kuluu suhteellisuusteorian mukaan hitaammin kuin pienessä painovoimakentässä.

Erään käsityksen mukaan aikaa ei ole olemassa, vaan se on aivojen luoma illuusio liikkeestä. Ei ole olemassa aikaa, on vain tämä hetki joka tunnetaan ikuisuutena.

Lisätietoa ajasta, sekä sen illuusiosta alla olevalla dokkarilla, joka perustuu tiedemies Brian Greenen [2] kirjaan.

The Fabric of the Cosmos – The Illusion of Time

Lisätietoa: fi.wikipedia.org/wiki/Aika

Tykkäys ja jakotoiminnot:

10 maailman ihmeellisintä otusta

Noin 15 000 uutta eläin/eliölajia löydetään vuosittain. Tässä lista oudoimmista ja siisteimmistä maapallollamme elelevistä otuksista.

Kummituseläin

Kummituseläin

Kummituseläin on hauskan näköinen, suurisilmäinen otus

Kummituseläimet (Tarsiidae) ovat Kaakkois-Aasian saarilla eläviä kädellisiä. Ne ovat pääasiassa yöaktiivisia eläimiä; ne hyppivät ja kiipeilevät puissa innokkaasti. Kummituseläinten vartalo on n. 20 cm ja häntä 25 cm pitkä ja karvaton. Pää on pyöreä ja voi kääntyä jopa 180°. Kummituseläimen smaragdinvihreät silmät ovat poikkeuksellisen suuret. Eturaajojen sormissa sillä on litteät kynnet ja leveät tarttumalevyt. Hyvin pitkillä takaraajoillaan kummituseläimet hyppivät sammakkomaisesti puusta toiseen saalistaessaan hämärissä pikkueläimiä (yöperhosia, matoja, hyttysiä).

Olmi

Olmi

Olmi elelee maanalaisissa vesistöissä ja järvissä

Olmi (Proteus anguinus) on sokea salamanteri, joka elää Dinaaristen alppien karstimaiden maanalaisissa vesistöissä ja järvissä. Sen pituus on 25–30 cm. Olmin ruumis on pitkulainen ja raajat ovat heikosti kehittyneet. Sen eturaajoissa on kolme sormea ja takaraajoissa kaksi varvasta. Olmilla on kolme ulkoista kidusparia ja sen kidukset ovat punaiset. Väriltään se on valkeankeltainen, mutta se tummenee auringonvalossa. Olmin ruokavalioon kuuluvat kaikki pienet eläimet, jotka ovat ajautuneet ulkoa virran mukana esim. madot ja pienet äyriäiset.

Ai-Ai

Ai-Ai

Tämä Ai-Ai nimeä kantava otus saattaa olla pelottava näky yöllä. Madagaskarissa sen uskotaankin tuovan huonoa onnea.

Ai-ai eli sormieläin (Daubentonia madagascariensis) on Madagaskarin itärannikon sademetsissä elävä puoliapina ja sormieläinten heimon (Daubentoniidae) ainoa laji.

Ai-ai on kotikissan kokoinen, suurisilmäinen ja -korvainen yöeläin, jolla on tuuhea turkki ja pitkä häntä. Sen sormet ovat pitkät ja hoikat. Kapean keskisormensa avulla se kaivelee puissa eläviä toukkia, toisinaan se syö hedelmiäkin.

1900-luvun alkupuolella ai-ain luultiin kuolleen sukupuuttoon, kunnes yksi yksilö havaittiin vuonna 1957. Harvoin näyttäytyvä ja yöaktiivinen laji saattaa silti olla yksi Madagaskarin yleisimmistä puoliapinoista.

Madagaskarin asukkaat uskovat Ai-Ain tuovan huonoa onnea.

Tummakiikarikala

Barreleye-kala

Tämän kalan pään sisällön voi nähdä ohi uidessaan

Tummakiikarikala (Macropinna microstoma) -niminen kalalaji tunnetaan siitä, että sen pää on läpinäkyvä.

Tähtikuonokontiainen

Tähtikuonokontiainen

Tähtikuonokontiainen on jännän näköinen ilmestys

Tähtikuonokontiainen eli tähtikuonomaamyyrä (Condylura cristata) on pohjoisamerikkalainen pieni kontiaisten eli maamyyrien heimoon kuuluva nisäkäs. Lajia esiintyy Itä-Kanadassa ja Yhdysvaltojen koillisosissa.

Otuksen tunnistaa sen oudosta, erikoisesta, punaisesta naamasta.

Nelisilmäkala

Tämä kala saattaa hämmästyttää vedessä uiskentelevia

Nelisilmäkala (Anableps) on kala joka asustelee Etelä-Amerikan alueella.

Tämän hyönteisiä syövän kalan silmät ovat jakautuneet keskeltä kahtia ja tämän takia se pystyy katselemaan samanaikaisesti niin veden pinnalle, kuin veden allekkin.

Molukkirapu

Molukkirapu

Molukkirapu on yksi vanhimmista vielä elossa olevista elävistä

Molukkirapu (Limulus polyphemus) on elävä fossiili, joka elää valtamerissä. Sen sukulaisia eli merissä jo 400–350 miljoonaa vuotta sitten. Nykyisin heimosta elää neljä lajia, muut niistä ovat pienikokoisempia ja niitä tavataan Aasian rannikoilla. Molukkiravut kehittyivät ilmeisesti meriskorpioneista. Nimestään huolimatta molukkirapu on läheisempää sukua hämähäkeille ja skorpioneille kuin ravuille. Molukkirapu kykenee kasvattamaan hävinneen raajan tilalle uuden.

Muurahaiskäpy

Muurahaiskäpy on söpön näköinen nisäkäs

Muurahaiskävyt (Pholidota) ovat muurahaisia syöviä hampaattomia ja pitkäkielisiä nisäkkäitä, joiden koko ruumista vatsaa lukuun ottamtta peittää keratiinista koostuvien kovien, teräväreunaisten ja käpyjen suomuja muistuttavien levyjen muodostama panssari. Muurahaiskävyt ovat ainoita nisäkkäitä, joilla on tällainen puolustuspanssari. Petoja vastaan ne puolustautuvat kääriytymällä palloksi, kuten vyötiäisetkin, mutteivat ole näille läheistä sukua.

Muurahaiskäpyjä elää Afrikassa Saharan eteläreunan ja Etelä-Afrikan valtion pohjoisrajan välisellä alueella. Aasiassa niitä elää Kaakkois-Aasiassa ja Intiassa.

Aksolotli

Aksolotli

Aksolotli voi kasvattaa raajansa takaisin

Aksolotli (Ambystoma mexicanum) on meksikolainen salamanterieläinlaji. Aksolotli on tunnettu esimerkki neoteniasta eli vajaasta yksilönkehityksestä: niiden ulkoinen kehitys pysähtyy yleensä toukkavaiheeseen, eli ne jäävät pensasmaisilla kiduksilla hengittäviksi vesieläimiksi. Ne saavuttavat kuitenkin sukukypsyyden ja lisääntyvät tässä vaiheessa.

Aksolotleja on käytetty paljon tieteellisissä tutkimuksissa sillä niiden raajojen kasvatuskyky on aivan omaa luokkaansa verrattuna ihmisiin ja muihin eläimiin.

Karhukainen

Karhukainen

Karhukainen on pieni 0,1 – 1.5mm pitkä sitkeä eliö

Karhukaiset (Tardigrada) on yksi eläinkunnan pääjaksoista. Ne ovat pieniä jaokkeisia eläimiä, jotka muistuttavat niveljalkaisia ja ovat luultavasti niille sukua. Suurimpien aikuisten ruumiinpituus voi olla 1,5 mm, pienimpien alle 0,1 mm. Juuri kuoriutuneet toukat voivat olla alle 0,05 mm.

Karhukaista on sanottu melkein kuolemattomaksi. Ainoana eläimenä karhukainen selvisi elossa 12 vuorokautta avaruuden tyhjiössä. Säteilyä otus kestää ihmiseen verrattuna 500-kertaisen määrään. Olento selviää myös -272  – 151 asteen lämpötilassa.

Mikä listasta on lempiotuksesi?

Olemme myös Facebookissa, käy tykkäämässä. 🙂

Lähteet ja lisätietoa:
fi.wikipedia.org/wiki/Kummituseläimet
fi.wikipedia.org/wiki/Olmi
fi.wikipedia.org/wiki/Ai-ai
en.wikipedia.org/wiki/Barreleye
fi.wikipedia.org/wiki/Tähtikuonokontiainen
en.wikipedia.org/wiki/Four-eyed_fish
fi.wikipedia.org/wiki/Molukkirapu
fi.wikipedia.org/wiki/Muurahaiskävyt
fi.wikipedia.org/wiki/Aksolotli
fi.wikipedia.org/wiki/Karhukaiset

cracked.com
divaboo.info
myscienceacademy.org
yle.fi/uutiset/karhukaista_ei_saa_hengilta/5694288

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Mars-mönkijä teki mielenkiintoisen löydön

Nasan Curiosity-mönkijän kerrotaan löytäneen Marsista jotakin kiinnostavaa. Vielä ei kuitenkaan ole kerrottu mitä löydös pitää sisällään.

Mars-mönkijä

Kuvassa Marsissa liikkuva mönkijä

Mönkijän kalustoon kuuluu SAM-instrumentti, jolla on tutkittu maaperää. Laite pystyy tunnistamaan hiiltä sisältäviä eloperäisiä yhdisteitä, nämä tunnetaan varmoina elämän merkkeinä.

Robottikäden keräämistä ja SAM:n tutkimista maanäytteistä onkin löydetty jotain mielenkiintoista.

Näin Curiosityn päätutkija John Grotzinger kuvaili löydöstä NPR-radioasemalle

Tämä löytö pääsee historian kirjoihin

Vaikka tarkempia tietoja ei ole vielä annettu, niin asiasta voisi vetää helposti johtopäätöksen, että löydös liittyisi bakteerielämään. Tulokset pitää kuitenkin analysoida vielä muutamaan kertaan jotta voitaisiin varmistua niiden paikkansapitävyydestä.

Lähde: iltasanomat.fi

Tykkäys ja jakotoiminnot:

NASAn tiedemies: Marsissa 95% varmuudella elämää

30-vuotta Nasassa työskennellyt tiedemies professori Joseph Miller kertoo, että Marsissa on melko varmasti mikrobielämää. Tiedot perustuvat kerättyihin näytteisiin joista on löytynyt mm. metaania. Myös jonkinlaisen hyönteispopulaation olemassaoloa on teorioissa vilauteltu.

Mars planeetta

Mikrobielämään viittaavia merkkejä löydettiin Marsista jo 70-luvulla.

Marsiin lähetetyn mönkijän ottamista kuvista on bongattu jotain, joka saattaa olla hyönteinen.

Katso video aiheesta.

Ehkä tänä vuonna Marsiin lähetetty mönkijä löytää lisää mahdollisesti vieläkin varmempia todisteita elämälle Marsissa.

Käsittelimme aihetta aikaisemmin myös mm. huhtikuussa: Marsissa todellakin elämää?
Sekä vuonna 2009: NASA vahvistaa: Marsissa on elämää?

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Aurinkokuntamme kokee muutoksia

Viime kuussa kerroimme Pane Andovin tutkimuksista. Hänen mukaansa galaksin keskustassa tapahtui kauan sitten energiapurkaus, joka on lähestymässä aurinkokuntaamme.

YouTubessa julkaistulla Solar System Shift -videolla kerrotaan miten aurinkokuntamme on kokenut lähivuosina suuria mullistuksia ja muutoksia. Liittyvätkö nämä palapelinpalat toisiinsa? Vaikuttaako lähestyvä energiapurkaus jo nyt aurinkokuntamme olosuhteisiin?

Katso Solar System Shift -video jossa kerrotaan tarkemmin Maapallon sekä muiden aurinkokuntamme planeettojen ilmaston sekä magneettikenttien muutoksista.

2012 vuoden loppu lähenee. Elämme mielenkiintoisia muutosten aikoja. Näyttäisi siltä, että muutosten ja erilaisten mullistusten aika ei ole ohi, se on prosessi joka jatkaa kulkuaan.

Lisätietoa näistä linkeistä.
Our World is Changing: http://youtu.be/woVitezc-zU
Electromagnetic Event: http://youtu.be/uI10tKuLtFU
STARWATER: http://youtu.be/LiC-92YgZvQ

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Courtney Brown: USA:n armeija kouluttaa ihmisiä kaukokatseluun

Kaukokatselu todellisuutta? Tohtori, matemaatikko Courtney Brown

Kuvassa tohtori, matemaatikko Courtney Brown

Matemaatikko sekä filosofian tohtori Courtney Brown kertoo miten Yhdysvaltojen armeijassa koulutetaan ihmisiä kaukokatseluun. Kaukokatselun tarkoituksena on saada salaista tietoa valituista kohteista. Valituista sotilaista koulutetaan siis ammattimaisia kaukokatseluvakoojia, jotka vastaanottavat tietoa paikasta sekä ajasta, he voivat matkata menneisyyteen, nykyhetkeen tai tulevaisuuteen.

Videolla Brown keskittyy suurimmaksi osaksi kuitenkin tieteellisiin selityksiin miksi kaukokatselu on mahdollista.

Katso Courtney Brownin luentovideo aiheesta.

Ruumiista irtautuminen ja kaukokatselu ovat hyvin lähellä toisiaan. Joidekin mielestä nämä ovat jopa sama ilmiö, hieman eri näkökulmasta katseltuna. Molemmissa henkilö vastaanottaa informaatiota tai dataa halutusta paikasta.

Courtney Brown on julkaissut myös vertaisarvioidun tieteellisen artikkelin kaukokatselusta.

Amerikkalainen David Morehouse taas kertoo kirjassaan Selvänäköinen Soturi, miten hän ryhtyi 80-luvun puolivälin jälkeen hallituksen salaisen tiedusteluyksikön kaukokatsojaksi. Hänet värvättiin Stargate-ohjelmaan, huippusalaiseen ryhmään, jossa koulutettiin selvänäköisiä vakoojia. Stargate-ohjelman takana toimi Keskustiedustelupalvelu (CIA) ja Puolustustiedustelupalvelu (DIA).

Haluatko itse oppia miten kaukokatselu toimii? Nyt sinustakin voi tulla kaukokatselija. Voit opiskella tekniikan Courtney Brownin 24-osaisen videosarjan avulla.

Lisätietoa kaukokatselusta: www.farsight.org
Lisätietoa Courtney Brownista ja mm. hänen kirjoittamistaan kirjoista: www.courtneybrown.com
Tsekkaa myös SSE:n sivut: www.scientificexploration.org

Katso myös aikasemmin lisäämämme video jossa käsitellään sielua/tietoisuutta sekä sen liitosta kvanttifysiikkaan.

Lähteet: courtneybrown.com, mysteerienaika.com

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Valtavan kokoinen Ufo tankkasi energiaa Auringosta? – Katso video

Solar Dynamics Observatorion teleskooppi havaitsi 11.3.2012 valtavan kohteen Auringon läheisyydessä. NASA:n kuvaamalla videolla näkyy miten Auringon läheisyyteen tulee valtava objekti, joka näyttäisi lataavan energiaa Auringosta, tai mahdollisesti tasapainottavan Auringon aktiviteettia.

Videolla näkyvä objekti pysyi Auringon lähellä yli 80 tuntia ja sillä näyttäisi olevan kokoa yli Maapallon verran.

Ufo näytti ottavan energiaa auringosta

Ufo näytti ottavan energiaa Auringosta – Kohde näkyy kuvan vasemmassa alakulmassa

Kyseisenlaista tapahtumaa ei ole koskaan ennen havaittu, mutta NASA:n vastauksen mukaan kyse saattaa olla luonnollisesta ilmiöstä. Tutkimukset kuitenkin jatkuvat ja mitään varmaa vastausta tapahtumalle ei ole annettu.

Tässä vielä meksikolaisen reportteri- ja ufotutkija Jaime Maussanin uutisointia aiheesta.

Aikaisemmin olemme raportoineet myös samankaltaisesta tapauksesta, jossa Ufo havaittiin Merkuriuksen lähellä.

Suuri kiitos vinkistä Tomille. 🙂

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Pane Andov: Pian tulossa kosmisia muutoksia elämäämme maapallolla

Pane Andov kertoo miten lapsuudessa hän oli kontaktissa avaruusolentoihin. Hän kertoo saaneensa olennoilta paljon kosmista tietoa mm. viljapeltokuvioita koskien.

Luentovideon tärkeimmäksi aiheeksi jää kuitenkin tulevat kosmiset muutokset, jotka Andovin ja Nasalta kerättyjen tietojen mukaan ovat tulossa 2012 lopussa – 2013 alun välisenä aikana. Videolla kerrottujen tietojen mukaan galaksimme keskustassa tapahtui tuhansia vuosia sitten voimakas energiapurkaus, joka on nyt lähestymässä meidän aurinkokuntaamme, tämä voimakas magneettinen energia on vaikuttanut matkalla jo useisiin tähtijärjestelmiin.

Energian saapuessa 2012 lopulla – 2013 vuoden alussa tähtijärjestelmäämme, sen kerrotaan vaikuttavan suuresti aurinkomme toimintaan (auringosta saattaisi tulla punainen jättiläinen) sekä koko planeettaamme eliöiden DNA:han.

Katso koko luentovideo tästä.

Päivitys: Lisää 2012 vuoden mahdollisista muutoksista kerrotaan tällä videolla.

Onko 2012 loppu – 2013 alkupuoli uuden ajan alkua vai kenties paljon kohuttu maailmanloppu? Jos Andovin tiedot pitävät paikkansa, niin suuria muutoksia on ainakin tulossa. Aika näyttää mitä tulee tapahtumaan.

Lisätietoa Pane Andovin sivuilta:
paneandov.com
paneandov.com/2012-pdf
paneandov.com/sun-goes-red-giant-23-dec-2012

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Neurokirurgi koki kuolemanjälkeisen elämän

Harwardin yliopiston entinen opettaja sekä neurokirurgi Eben Alexander kertoo Newsweek-viikkolehdessä miten hänen kokemuksensa kuolemanjälkeisestä muutti hänen maailmankuvansa täysin.

Ruumiista irtautuminen

Taiteilijan näkemys ruumiista irtautumisesta – Kuvan lähde mrpist.com

Lääkärinä Eben on hyvin tietoinen miten aivot toimivat lähellä kuolemaa, tästä huolimatta hän uskoo nyt että on olemassa elämää rajan toisella puolen.

– Olin aina uskonut, että on olemassa hyviä tieteellisiä selityksiä lähellä kuolemaa käyneiden ihmisten taivaallisille kokemuksille. Pienikin happipitoisuuden pudotus saa aivot reagoimaan.

Vuonna 2008 hän sairastui bakteerin aiheuttamaan aivonkalvotulehdukseen ja koki itse henkilökohtaisesti sen mitä monet kuolemaa lähellä käyneet henkilöt ovat kokeneet. Kyseistä tilaa kutsutaan ruumiista irtautumis -kokemukseksi tai tässä tapauksessa kuolemanrajakokemukseksi. Eben oli koomassa useita päiviä ja mahdollisuudet selviytyä olivat pienet. Mies kuitenkin heräsi koomasta kun seitsemän päivää oli kulunut. Tuona aikana hän oli kokenut kummia.

– Kaikki aivojeni korkeammat toiminnot olivat täysin sammuneet.

– Aivoista vapautunut tietoisuuteni matkusti universumin toiseen, suurempaan ulottuvuuteen. Se mitä näin ja opin siellä on avannut minulle aivan uuden maailman, sellaisen, jossa olemme paljon enemmän kuin aivoja ja ruumiita. Siellä kuolema ei ole tietoisuuden loppu vaan pikemminkin yksi kappale valtavalla ja mittaamattoman positiivisella matkalla. Alexander kuvailee lehdessä.

Lääkäri Eben Alexander uskoo keränneensä todisteita kuoleman jälkeisen elämän todellisuudelle. Hänen teoriaansa tukevat aivokalvontulehduksen vakavuus ja kesto, sekä hänelle tehdyt pään alueen CT-kuvaukset ja muut neurologiset tutkimukset.

– En ole ensimmäinen ihminen, joka on löytänyt todisteita siitä, että tietoisuus elää ruumiista huolimatta. Uskon kuitenkin, että kukaan ei ole minua ennen matkustanut tähän ulottuvuuteen samaan aikaan, kun heidän aivokuorensa on ollut täysin kykenemätön toimimaan ja he ovat olleet jatkuvan lääketieteellisen seurannan alla.

– Tämän hetkisen lääketieteellisen tietämyksen mukaan ei ole mitenkään mahdollista, että olisin voinut kokea edes hämärää tai rajallista tietoisuutta koomassa oloni aikana, saati sitten sitä erittäin kirkasta ja johdonmukaista matkaa, jonka tein.

Ebenin kuolemanrajakokemuksen kanssa samoilla linjoilla on myös tohtori Jeffrey Long joka on tutkinut kuolemanrajakokemuksia ja kerännyt niistä todisteita tutkimuksissaan. Hän on kerännyt ja tutkinut yli 3000 kuolemanrajakokemusta.

Katso Jefferyn haastattelu tästä.

Eben Alexanderin kuolemanrajakokemusta kuvaillaan tarkemmin Iltalehden artikkelissa.

Kuolemanrajakokemukset ja ruumiista irtautuminen on kohtuullisen tunnettu ilmiö, josta kerromme lisää artikkelissa Onko ihmisen sielu todellinen?.

Kiitos vinkistä Ogelille, KeyWaylle ja Tonille.

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Dokumentti paljastaa: USA suunnitteli lentävää lautasta 50-luvulla

Asevoimilla ja muilla tahoilla on tapana pitää joitain projekteja salaisina kansalaisilta. Varsinkin kaikki huipputeknologiset saavutukset pidetään salassa.

Nyt Yhdysvalloissa on julkaistu dokumentti joka paljastaa, että USA:n asevoimat kehitteli lentävän lautasen kaltaista, ääntä nopeammin liikkuvaa alusta jo 1950-luvulla.

Asevoimien johtamaa hanketta kutsuttiin nimellä Project 1794.

USA:n asevoimat suunnitteli lentävää lautasta 50-luvulla

USA:n asevoimat suunnitteli lentävää lautasta 50-luvulla

Aluksen ominaisuuksien suunniteltiin olevan huimia:

  • Alus tulisi kulkemaan Mach 3 – Mach 4 -nopeudella (yli 4000 km/h)
  • Alus yltäisi yli 30 kilometrin korkeuteen
  • Muoto olisi lautasmainen
  • Laite pystyisi kulkemaan ilmakehän stratösfäärissä
  • Laite nousisi ylös sekä laskeutuisi alas työntörakettien avulla

Projektin kerrotaan edenneen hyvin. Tästä huolimatta kerrotaan, että aluksen suunnittelutyöt lakkautettiin jossain vaiheessa.

Spekulointien ja huhujen mukaan projekti olisi kuitenkin edennyt tästä vielä eteenpäin, mutta sen edistyminen olisi salattu. Vai aloittiko USA:n asevoimat kenties toisen kannattavamman projektin, vai onko kyseessä disinformaatio jolla koitetaan peitellä Roswellin tapausta? Jokatapauksessa virallisten tietojen mukaan suunnittelutyö lopetettiin kokonaan vuonna 1960.

Kyseessä on taas yksi näyttö siitä, että yhteiskunnan eri elimillä on tapana salailla tietoa kansalaisiltaan, varsinkin sotilaallisissa tarkoituksissa. Tapana taitaa olla, että pienemmän salaisuusluokituksen omaavat projektit voidaan kuitenkin tuoda ilmi noin 40-60 vuoden säteellä. Kuten Rauni-Leena Luukanen-Kilde on usein luennoillaan kertonut ”se teknologia mitä meille näytetään raahaa perässä noin 50-vuotta”.

Project 1794 julkaisu tuo ilmi vain lisää kysymyksiä… Jos USA:n sotavoimat piilotteli kyseistä projektia aina näihin päiviin asti, niin mitä siellä mahtaa olla tänä päivänä piilossa?

Tarkastele dokumenttia aluksesta tarkemmin tästä linkistä.

Lähteet: wired.com ja NDC

Tykkäys ja jakotoiminnot:

Sivu 4. Yhteensä 25.12345678910Viimeinen »

Huomio!

Hei arvoisa Parablogin seuraaja,

Tämä sivusto toimii yksityisesti, täysin ilman ulkopuolista vaikutusta.

Sivuston toimintaa ja ylläpitokuluja (domaini, sivustotila) voit tukea lahjoittamalla haluamasi summan.

Olemme osa Suomen Galaktista Liittoa.

suomengalaktinenliitto.net

Voit tukea toimintaamme lahjoittamalla (PayPal ja pankkikortit)





Tai tilisiirrolla suoraan tilillemme.

Lahjoitustili:
Vesa Äijälä
FI98 5280 0020 0103 93
Kirjoita viestikenttään viestiksi: lahjoitus

Mainosyhteistyössä, otathan yhteyttä sähköpostilla: info.paranormaaliblogi(ät)gmail.com

Arkistot

Liity e-maillistaamme (uudet artikkelit mailiisi)

YHTEISTYÖSSÄ JA MUKANA

arkku net kotisivutilaa

suomen galaktinen liitto